Elämää on sairastelun jälkeenkin. Wohoo. Paitsi en tiedä saako tätä sanoa ääneen, töissä. 3 päivää kotona tuntui aluksi helvetiltä. Mitä täällä voi tehdä kun kättä ei jaksa nostaa ja telkkarista tulee tasan ostos tv:tä tai unelma puutarha ohjelmia?! Mutta tiedättekös kun elämä alkoi voittaa ja se käsi taas nousi oli aika hemmetin ihanaa kun kerrankin oli aikaa. Aikaa siivota, aikaa laittaa ruokaa. Kokkasin kauan himoitsemaani kasvislasagnea ja kutsuin vanhempani syömään. Ei ehkä mikää voittaja idea kun ovat ultimate lihansyöjiä ja isä inhoaa juustoa 😀 Jälkkäriksi olin tehnyt kevyttä jogurtti pannacottaa marjamössöllä 🙂 Nam, pääasia että minä tykkäsin.
Töissä onkin jotenkin tuntunut nyt mega raskaalta. Tuntuu että kevät tulee ja ihmisten pitäis olla iloisia mutta kaikki stressaa ittensä hengiltä ja jengi valittaa AIVAN turhista asioista. Voidaanko hyvät ihmiset joskus avata silmät niille positiivisille asioille ja olla vain iloisia niistä, jooko?!
MINÄ olen tällä hetkellä iloinen terveydestä. Keväästä joka toivottavasti viikonlopun aikana kääntyy kesäksi. Perheestä joka aina on siinä kun sitä tarvitsen. Ystävistä. Piilevistä voimistani.
Sairastelun jälkeen tämä viikko on tuntunut erittäinkin järkevältä treenin suhteen. Maanantaina eka crossfit treeni, tiistaina vesijuoksua ja 30min vesijumppa joka kylläkin oli kidutusta vatsalihaksille, suosittelen! Keskiviikkona crossfit aamulla ja kevyt uinti illalla, torstaina lepo, perjantaina crossfit. Lauantaina ajattelin tehdä crossfit treenin ja sunnuntaina korkkaan stadikka kauteni toivottavasti ihanassa auringonpaisteessa.
Tässä treeniviikossa on ollut jokatoinen päivä ns. kevyempi ja yllätyksekseni onkin tullut jo muutama uusi ennätys. Työnnössä meni 65kg ja Thrusterissa tein ekaa kertaa ykköstä ja reväytin ilmeisesti vatsalihakseni. Tyhmänä tyttönä jatkoin kuitenkin senkin jälkeen ja sain 55kg suht helposti ylös. Jei!
Nyt menen nukkumaan jos saan unta. Jännittää kovasti Teemun ja ducksien puolesta. Nyt on tästä pelistä poikki. Jatkuuko Teemun kausi vai päättyykö kenties koko ura?! Hyi en halua ajatella jälkimmäistä vaihtoehtoa. Fingers crossed!