Ikäviä asioita joka suunnasta. Välillä tuntuu että joku ylempi taho haluaa ihan todenteolla koetella meitä näin 1,5vkoa ennen H-hetkeä. Kesäkuun 17. pvä ja ulkona on +8 astetta ja räntää sataa. Kertoo aikapaljon tän hetkisistä fiiliksistä. Saatiin eilen suruviesti, H:n mummo nukkui pois. Itsekkyyden nimissä nämä on uutisia jota ei toivoisi kenellekkään kun elämän onnellisin päivä häämöttää viikon päässä. Vaikka uutista ehkä osattiin hieman aavistella tuli se silti liian nopeasti. Minä rakastuin kyseiseen mammaan heti ensi näkemältä. Ehkä siksi että hän muisti aina kertoa miten minä kaunistun vain vuosi vuodelta ja muistan aina miten hän kyseli H:lta ”Mistäs sinä olet tällaisen Amantan löytänyt”? 🙂 Mummo jonka jokainen toivoisi itselleen, niinpä minäkin otin hänet vähän niinkuin omakseni.

H:n isovanhemmat ovat olleet yhdessä reippaasti yli 60 vuotta, till the end. Puhuimmekin usein heidän kanssaan miten haluamme heistä ottaa mallia. Sieltäpä tulikin usein hyviä parisuhdevinkkejä. Mummo usein kertoi että kyllä he ovat monesti riidelleet mutta AINA sopineet. Mummo kertoi näistä asioista aina pilke silmäkulmassa mutta aina niissä oli totuus mukana. Ei saa mennä vihaisena nukkumaan, aina pitää antaa anteeksi etc.

Mietin usein mitä tekisin jos H:lle jotakin sattuisi. Ajattelu loppuu usein lyhyeen. En kestä edes ajatusta. Yksinkertaisesti en osaisi tehdä mitään. Olen niin tottunut siihen että H on aina vierellä. Hänen ollessa taas työmatkalla illat menee lähinnä treenaamiseen ja ruan laittamiseen. Sänky joka normaalisti on lempi paikkani tuntuu kylmältä ja pelottavalta. Miten ihminen sitten pärjää kun toinen puolisko joka on ollut vierellä yli 60 vuotta ei yhtäkkiä olekaan siinä?!

Meidän 9 vuoden yhdessä olon aikana ei onneksi ole koettu kovin monia hautajaisia. Minulla niitä on ollut lapsuudessa hieman liikaakiin. Käsittelemme H:n kanssa tällaisia asioita muutenkin todella erilailla. H on hiljaa ja vetäytyy omiin oloihinsa. Minä taas haluan nimenomaan ihmisiä ympärilleni ja itkeävollotan minkä kyynelkanavistani lähtee. Pelkään etten osaa tukea tarpeeksi. Osuuko kaikki nyt niin lähekkäin että emme pysty nauttimaan elämämme suurimmasta päivästä niinkuin pitäisi?!

Yritän tässä ikävien uutisten keskellä kuitenkin pitää positiiviset asiat mielessä. Olen terve, olen kohta rouva, minulla on perhe ja ystäviä, voin liikkua, osaan nauraa, osaan itkeä, tällä hetkellä en jaksa suuttua. Viikonloppuna olin taas Crossfit kisakatsomossa sali kavereiden kanssa. Siinä hurahti se päivä ja voin vaan sanoa että vitsi mitä tyyppejä. Juhannus vietetään vanhempieni ja siskon perheen kanssa Lammilla vuokra mökillä. Ihanaa lempi ihmiset saman katon alla ruuan ja juoman kera järvimaisemissa.

Kohti ääretöntä ja sen ylitse!