Tuo aivan liian vähän käytetty sana. Me ollaan ehkä vähän paremmin opittu heittäytymään mutta mun mielestä aina on varaa parantaa. Meillähän oli häissä vieraskirjan sijasta treffiboxi. Aarrearkkuun sai kirjoittaa meille treffi ideoita kun arki alkaa painaa. Päätettiin häiden jälkeen että ei luetakaan niitä heti, vaan ihan oikeasti siinä vaiheessa kun istutaan taas perjantai iltana kahdestaan sohvalla ja mietitään. Mitä tehtäis!? Nyt kesällä ollaan oltu niin spontaaneja ettei terffiboxia vielä ole tarvinnut kaivaa esiin. Veikkaan että syksyllä sen aika koittaa. Tässä vähän juttuja mitä ollaan keksitty tähän asti.

Teltassa nukkuminen. Heitin viimeisinä kesäpäivinä H:lle toiveen että haluaisin niin kovasti mennä pihalle nukkumaan telttaan. Meni muuten ehkä 10min ja tämä hökkeli oli pystyssä meidän takapihalla. Patjoina käytettiin fiksusti aurinkotuolien patjoja. Olin ihan fiiliksissä. Tuliko uni hyvin?! 🙂 Asutaan rivitalossa ja voin kertoa että naapureiden askeleet terassilla tuntui aika mukavasti siinä makoillessa. Mutta ajatuksena niin söpöä että elän tällä muistolla vielä pitkään! 🙂

Treenikaveri kyseli facebookissa olisiko halukkaita katsomaan Suomi- Ruotsi maaotteluun. Kelattiin ehkä minuutti ja ilmoitettiin halukkuutemme. Saatiin kaverilta liput ja mentiin extempore kannustamaan suomalaisia. Sää oli mahtava ja me ollaan kyllä fanittamassa oli laji ihan mikä vaan. Viime aikoina olen muuten hurahtanut muun muassa korikseen!

H:lta tuli viime perjantaina viesti. Mennäänkö tänne. Porvoon vanhassa kaupungissa järjestettiin Ostosten yö tapahtuma. Pikku putiikit oli auki ilta 22.00 asti ja kaduilla soi musiikki. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja löysinpä minä ihanat teekannutkin jollaisia olen etsinyt jo muutaman vuoden ajan. 🙂

Nyt viettämään spontaania ihanaa viikonloppua, joka alkaa spontaanilla uinti reissulla siskon tytön kanssa. Hän herätti minut aamulla ja ilmoitti tomerasti että hän haluaa uimaan eikä HopLopiin. Uimaan it is then!