Lauantaina oli elämäni ensimmäinen crossfit kisa ja samalla eka triathloni betasalpaajalääkityksellä. Se on käsittämätöntä miten kylmät hermot tällasella entisellä kilpaurheilijalla voi olla. Jep, ei hermoja lainkaan. Nukuin perjantai-lauantai välisenä yönä varmaan 3h yhteensä. Luulin etten saanut nukutuksi jumissa olevien hartioiden takia. Mobbailin siis hartioita pallolla yöllä, surffasin netissä, leikkasin kynsiä ja vaikka mitä järkevää. Todellisuudessa mä olen vaan ehkä maailman kovin jännittäjä. Nyt kun ei oo taas kisannut missään lajissa vuosiin, en pysty yhtään hallitsemaan jännitystä. Kyllä mä muistan että uinti aikoina jännitin mutta yleensä vasta kisa aamuna. Okei myös treeneissä jos piti uida kovia aikoja. 😀

Nykyään mulla on tää sama treeni jännitys myös wodeissa. Odotan iteltäni jotenkin niin paljon ja pelkään epäonnistumista niin että se jännitys on ihan kamalaa. Oon pissimässä pöksyyni pelkästään treeneissä. No kelatkaa se tilanne potenssiin 10 niin tiedätte EHKÄ mikä fiilis oli lauantaina.

No unet oli mitä oli mutta lauantai aamuna sain väkisin syötyä pikkasen puuroa ja lähdin polkemaan salille. Päivä oli jaettu kahteen jaksoon. Ensin oli voimaosio joka oli Crossfit total 2. Eli Rinnalleveto, penkkipunnerrus ja valakyykky. Näissä olin suht luottavainen koska nämä on mulle aika hyviä lajeja. Tai no näin luulin 😀 Joka liikkeessä oli 3 yritystä ja aina 20 sekuntia aikaa  tehdä toisto. Lepoa toistojen välissä oli 2.40min.

Kaikessa oli tavoitteena omat ennätykset. Rinnalleveto tuntu jo lämmittelyssä hyvältä. Sain helposti ylös 65kg ja päätin laittaa aloituspainoksi 67,5kg. Tyhmä tyttö. No se nousikin helposti. Tästä nostin seuraavaan painoksi 70kg joka on vanha PR ja tämäkin tuntui helpolta. Päätin siitä sitten että nostetaan nyt sitten kerralla kunnolla ja laitoin vikaan yritykseen painoksi 75kg. JA SAIN SEN RINNALLE! Mutta en sitten päässytkään enää kyykystä kokonaan ylös. Harmitti mielettömästi. Olisin nyt edes laittanut sen 72,5kg sinne niin olisi tullut edes oma ennätys.

Seuraavaksi oli vuorossa penkki. Se on mun heikkous. Tulokset riippuu tosi paljon päivästä. Oikeesti viikon aikana tulos voi vaihdella tyyliin 50kg-62,5kg välillä. Nyt laitoin alotuspainoksi 55kg. Joo ja siihen se sitten jäi. Yritin 57,5kg kaks kertaa mutta jotenkin tuntu ettei olkapäissä ollut yhtään voimaa.

Lopuksi oli vielä mun lemppari liike. Valakyykky. Alotin 60kg jonka tiesin että saan, koska olen sillä tehnyt kolmosen toistoja. Nyt korotin varovaisemmin. Seuraavaksi 62,5kg ja lopuksi vielä 65kg joka sekin nousi vielä yllättävän helposti. Ens kerralla täytyy yrittää vähän enemmän. 🙂

Voimaosion jälkeen oli kakkonen mikä tarkoitti sitä että lähtisin Triathloniin myös kakkosena. Siinä homma oli seuraavanlainen. 8km pyöräily, 2km juoksu, 150m uinti, 2km juoksu, 25 burpeeta, 8km pyöräily.

Tässä tavoite oli etten päästä itseäni liian piippuun missään kohti ja pyrin pitämään kakkos sijan jos mahdollista. And I did it! Uinti oli täydellinen tuohon keskelle. Vesi oli kylmää ja palautti jalkoja uskomattoman hyvin. Olin maalissa niin fiiliksissä. Oikeesti se tunne kun kykenee vielä tekemään tällaisia suorituksia. Kun ihmisiä on ympärillä kannustamassa ja tajuaa ite että kyllä tämä sydänvammanen vielä pysyy muiden vauhdissa mukana.

Tätini kysyi jälkeenpäin miten uskallan tehdä tätä. Voin rehellisesti sanoa että nyt tuntuu siltä että se on sen arvoista. Mä nautin siitä fiiliksestä niin paljon. Tein kaiken niin että missään vaiheessa ei tullut mieleen että onko tämä vaarallista. Ainoa missä mietitytti oli siinä kylmässä vedessä. Toisaalta uin minä juhannuksenakin järvessä ja se oli takuu varmasti kylmempää! En viihdy kotona yksin telkkaria tuijottaen. Rakastan urheilla ja oikeesti toi porukka kenen kanssa tätä hommaa saan tehdä. Big Love ❤

Loppukevennykseksi muuten tarina kisojen jatkoilta. Oltiin Kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Päätettiin ottaa porukasta ryhmäkuva. Siinä sitten ravintolan aasialainen tarjoilija lupautui ottamaan kuvaa. Ystävämme Hannu totesi siinä sitten ”ja kaikki sanoo pi**u!” Salama välähtää kamerassa ja pieni kiinalais tarjoilija huudahtaa kevyellä aksentillaan ”PI**U!”

Tämä toistui noin 5 kertaa. Minä kierin viimeisellä kerralla jo ravintolan lattialla vatsalihakset krampissa. 😀 Kyseessä saattoi olla pieni kielimuuri.