No otsikko ei ihan pidä paikkaansa. Manseen nyt mennään joka tapauksessa, ihan kuulkaas 2 viikonloppua putkeen. Kelatkaa 3 aamuna hotelli aamianen!!! Ensin helmikuun alussa Winter War skaboihin kannustamaan 6.-8.2. Seuraavana viikonloppuna mies osallistuu crossfitin level 1 koulutukseen ja minä päätin mennä katsastamaan Tamperetta sillä aikaa. Ystäväni aloitti kyseisessä kaupungissa koulun ja ajattelin että tässähän minulla on mainio viikonloppu viettää aikaa ystäväni kanssa, joka tuolloin on ollut poissa Pk-seudulta jo kokonaisen kuukauden. 🙂 Sattuupa tuo muuten olemaan myös ystävänpäivä viikonloppu siinä samalla.
Kaverini ei vielä varmaan edes tiedä lukujärjestystään tuolle ajalle. Minä olen buukannut hänet jokatapauksessa itselleni koko viikonlopuksi. En tosin ole ihan varma tiedotaako hän itse vielä asiaa? Ajattelin että lauantaina voisin aamusta käydä muistelemassa miltä tuntuu uida Tampereen uimahallissa. (Miehen koulutus alkaa jo 09.00!) Tämän jälkeen ei mielestäni ole mitään muuta mahdollisuutta kuin napata kaveri kyytiin ja lähteä katsastamaan mistä saisi Tampereen parhaan ystävänpäivä brunssin! Olen kuullut paljon kehuja Hullun Poron brunssista. Ilmeisesti se on kuitenkin ainoastaan sunnuntaisin joten joudumme etsimään toisen hyvän paikan. Jos jollain on vinkata Tampereelta hyvää brunssi paikkaa niin vinkkejä otetaan mielellään vastaan!

Perjantainen escape room oli TODELLA hauska kokemus ja ehkä myös hieman koukuttava. Eihän me sieltä tunnissa ulos päästy mutta heti jäi sellainen fiilis että muut huoneet on ehdottomasti testattava. Joten näppäränä tyttönä huomasin että myös Tampereelta löytyy kyseinen juttu ja varasin sunnuntaille minulle ja ystävälleni yhteistä aivojumppaa. Escape room Tampereelta!
Seuraavat reissut sitten Tampereen jälkeen tuntuukin olevan ikuisuus projekteja. Meillä olisi miehen kanssa viikko talvilomaa maaliskuun alussa. Reissuun lähdetään, tai se on ainakin kovasti ollut tarkoitus. Ollaan pyöritelty kaikkea Ylläksen ja Rooman väliltä. Tämä tulee kuitenkin olemaan meidän viimeinen loma kahdestaan muutamaan kymmeneen vuoteen.
Viimeisimmät vaihtoehdot on olleet joko Rooma tai Marokko. Rooma olisi ihana nähdä, en ole siellä koskaan ollut. Roomaan saa edullisia lentoja mutta hotellit onkin sitten vähän tyyriimpiä. Roomassa houkuttelee lukuisat nähtävyydet ja tietenkin se ruoka! Tiedän myös että siellä tulee paljon kävelyä. Silloin raskaus on suurin piirtein puolessa välissä joten hieman tietenkin jännittää jos satun vaikka kärsimään selkäkivuista.
Marokko olisi suht lämmin ja lyhyen lentomatkan päässä. Siellä olen ollut kerran aikaisemmin yli kymmenen vuotta sitten. Tykästyin kuitenkin kovasti paikkaan ja sanoin vielä joskus tulevani takaisin. Marokosta saisi 5 tähden hotellin all inclusivella samaan hintaan kun Rooman lennot ja hotellin. Marokko olisi varmasti enemmän lepo loma. Sielläkin olisi varmasti hyvät ruuat koska tiedän että kaupungista sattuu löytymään Pizza Hut! 😛
Haluaisin itse saada reissun pikkuhiljaa varattua. Voi hyvin olla että päädytään johonkin ihan muualle. Mieheni mielestä ei kuitenkaan taas asialla ole kiire, varataan sitten ajallaan. 🙂
Noo onneksi tosiaan tässä ennen maaliskuuta on paljon mitä odottaa. Duuni viikonloppua Vierumäellä, Illallista Murussa, Tamperetta, Tamperetta ja helmikuussa oli siskon kanssa ajatus tehdä hienot maalaukset masuihin. Siskollani on laskettu aika huhtikuun lopulla, joten helmikuussa siskolla pitäisi jo olla isosti massua ja minullakin muuta kuin vatsamakkarat.