Ihmiset on kovasti kyselleet onko minulla tyttö vai poika fiilis. Rehellisesti, ei kumpikaan. Mahakin on ollut niin pieni että välillä mieheni on saanut muistutella että se saa kasvaa!
Tässä muutaman päivän ajan on kuitenkin ollut oikea possu fiilis. Ruoka alkaa selvästi maistumaan entistä paremmin ja maha alkaa myös pikkuhiljaa pullottamaan. Mulla ei tosin ole sellasta nättiä pinkeetä raskaus mahaa. Vaatteet päällä näytän lähinnä nauttineen paljon kaljaa. Naama on niin kuiva että iho hilseilee mutta samalla osassa naamasta näppylät on esillä paremmin kuin teini-iässä.
Joskus olen kuullut sanonnan että tyttö vie odottavan äidin kauneuden. Joten jos tässä on yhtään perää niin se on ainoa syy miksi voisin uskoa Sepon olevan ilman pippeliä.
Maha on vielä sen verran pieni että mamma housuissa tuntuu kuin olis kakka housussa. Ne alkaa aika nopeasti valumaan alaspäin, eikä niitä sitten olekaan yhtä helppo nykiä ylöspäin. Vaikka hiihtäminen on ihanaa, odotan nyt salaa kevättä. Haluan niin kovasti jo pukea niitä kesäisempiä mekkoja päälle!
Eilisen säikähdyksen ja Sepon Mufan puhelun jälkeen päätin että tänään kävelen vaan töistä salille ja se saa olla päivän urheilu suoritus. Pitää yksinkertaisesti alkaa siirtymään enemmän kävelemään, hiihtämään ja uimaan. Salilla vaan on nykyään mun sosiaalinen elämä joten tuskin pystyn pysymään poissa sieltä. Treeni kaverit saa tästä lähtien hyssytellä mua jos näkee että yritän suorittaa treeniä liian kovaa ja leikkiä super mamaa! 😀