Sydänsairaus, kilpirauhasen vajaatoiminta, bring it on!

Koen raskauteni olleen tähän asti helppo ja voineeni todella hyvin. Koko ajan kuitenkin tulee uusia juttuja etten vieläkään voi lopettaa tätä helvetin stressaamista. Kävin viikko sitten labrassa ottamassa verikokeita ja EKG:n sydänsairauteni vuoksi. Tänään kävin Kättärillä sisätautilääkärillä kuulemassa tuloksia. Sydämmen QT-aika on edelleen pidentynyt mutta lievempi kuin aikaisemmin. Tämä on jeejee ja tarkoittanee että lääkitys tehoaa. MUTTA. Kilpirauhas arvoni olivat jotenkin normaalin rajoissa ja nyt joudun uusinta verikokeisiin ettei minulla vain ole kilpirauhasen vajaatoimintaa. Jos sellaista todetaan voidaan/joudutaan aloittamaan Tyroxini lääkitys.

Mä olen ihan kauhuissani. Mieheni sanoi osuvasti että lääkäri oli kuin Solsidanin Ove. Kertoo ehkä jotakin. Nyt surffailen itse netissä etsimässä tästä tietoa. En siis Ovesta vaan kilpparista ja raskaudesta. Vuosi sitten kilppari arvoni mitattiin ja oli tuolloin normaalit. Nyt luen netistä että vajaatoiminta on vaarallista lapsen kehitykselle, eteenkin aivoille. Mitä hittoa me tässä sitten nyt odotetaan taas 4 viikkoa että saadaan homma edes uudestaan testattua?! Toisaalta myös tuo Tyroxini mua ahdistaa. Onko se sitten lopunelämän lääkitys?!

Jotenkin surkuhupaisaa että aikuistuttuani olen pyrkinyt elämään terveellisesti. Liikun paljon ja syön hyvin. Kaikkeen ei vaan näköjään voi itse vaikuttaa ja sehän vasta kiukuttaa. Osaakohan joku lukija muuten kertoa voiko jokin asia vaikuttaa vääristävästi tuohon verikokeeseen? Mä olin nimittäin edellisenä iltana justiin tullut Marokosta eli lentänyt ja treenannu illalla vielä aika myöhään. Onkohan tällasella mitään vaikutusta asiaan? Mielestäni mulla ei ole mitään muita vajaatoiminannan oireita kuin väsymys. Sekin selittyy enemmän raskaudella ja laskeneella hemoglobiinilla.

fillari

Olo on siis kuitenkin ollut tosi hyvä. Lauantaina meillä oli sellanen flow treeni että mä leijuin pilvissä sen koko loppupäivän. Sää oli niin nätti että heitettiin fillarit alle ja polkastiin salille. Treeninä oli THE GAUNTLET:

30 minute AMRAP of:

“Jackie”
1000m Soutu
50 Thrusters (15kg)
30 Leukoja, tein aika paksulla kumpparilla tiukkoja.

-then –

“Karabell”
10 Kierrosta:
Piti tehdä tempauksena minä tein raakarivenä 35kg
15 Wall Ball 8 paunan pallo.

WB

-then –

AMRAP of “Cindy” in the remaining 30 minutes.
”Cindy”
5 Leukaa
10 Punnerrusta
15 Kyykkyä.

Your result is rounds of Cindy completed.

Mä en tonne Cindyyn asti edes päässy mutta ihana oli saada hiki pintaan pitkästä aikaa ja kroppaan kunnon vapina.  Seuraavana päivänä tein vielä penkkiä 3×10 sarjoja ja tällasen Metconin.

Pystypunnerrusta
Pystypunnerrusta

60 ilmakyykkyä, 50 selänojennusta vastakkainen käsi&jalka, 40 punnerrusta, 30 rengassoutua, 50 boksiaskellusta lisäpainoilla.

HC mama reenaa :D
HC mama reenaa 😀

Tänään saa kroppa vähän levätä ja illalla mamma pilates. Huomenna pääsen taas hierontaan!

Järjestin perjantaina duuni porukalle Green Streetin raakasuklaa kurssin. Sain itse vasta edellisenä päivänä tietää että raakasuklaata ei suositella raskaana oleville joten maistoin yhden palan ja tyydyin sitten vaan opettelmaan. Kurssi oli omasta mielestä tosi kiva ja vetäjä kertoi tosi paljon raakasuklaan hyödyistä joista suurin osa oli vielä itselleni tuntemattomia. Ennen raskautta huomasin tosin että raakasuklaan tankkaus juuri ennen treeniä näkyi usein positiivisesti treeni suorituksessa. 🙂 Ehkä mäkin joskus vuoden päästä pääsen taas syömään näitäkin herkkuja. 😉

suklaa

Hauskaa alkanutta viikkoa tyypit!

5 thoughts on “Sydänsairaus, kilpirauhasen vajaatoiminta, bring it on!

  1. Moikka!

    En nyt ole mikään ”asiantuntija” tässä asiassa, mutta oon työskennellyt laboratoriossa reilu puoli vuotta ja sen kautta lukenu noista arvoista jonkun verran ja nyt koulussakin olen opiskellut noista vähän lisää.
    Ensinnäkin kun asutaan Suomessa niin vuodenaika vaikuttaa merkittävästi kilpirauhas arvoon, keväisin S-TSH arvo on matalimmillaan suomalaisilla. Samoin lisääntyvä auringon paiste keväällä vaikuttaa kilpirauhaseen niin sanotusti masentaen sitä. Kilpirauhanen siis on ihmeissään lisääntyvästä auringon määrästä eli suomalaiset potevat väsymystä/kevät masennusta enemmän kuin syys masennusta. Eli tuo Marokon matka voi toki vaikuttaa tuohon sun kilpirauhasen arvoon! Samoin raskaus voi vaikuttaa siihen.
    Varmaan luitkin ehkä jostain, että suomalaiset eivät saa tarpeeksi jodia joka vaikuttaa kilpirauhas arvoihin. Sitä voi helposti lisätä vaihtamalla suola jodi pitoiseen suolaan 🙂
    Ja ensinnäkin pitäisi sitten ottaa kaikki mahdolliset kilpirauhaseen vaikuttavat verinäyte arvot, jotta voisi todeta onko sulla kilpirauhasen vajaatoiminta.
    Eli S-TSH, S-T4-V, S-T3-V on tärkeimmät. Myös S-T4, S-T3r ja S-ferritiini olisi sun tapauksessa hyvä ottaa kun sulla on todettu tuo sydänsairaus. Ja sitten miettiä, että onko aiheellista aloittaa tyroksiini lääkitys.
    Toivottavasti tästä oli hyötyä sulle 🙂

    1. Voi kiitos tuhannesti Julia! Tuokin tieto helpotti huomattavasti koska mulla ei oikein mitään oireita väsymyksen lisäksi ole. Ihana että vastauksia saa jostain kun lääkärin vastaukset oli aika ympäripyöreitä tai lääkärisanastoa josta tämä blondi ei ymmärrä mitään. 😊 Mukavaa kevään jatkoa sinulle!

  2. Ja kannattaa tutustua Kaisan ajatuksiin eli http://kaisajaakkola.com/. Ja suosittelen siirtymään vähän matalasykkeisempään liikuntaan, esim. sali. Tai skaalata cf:ssa vähän oman kropan mukaan. Myös raskaus rasittaa kilpirauhasta, niin myös liian rankka treeni. Tsemppiä! p.s. Mulla myös laskettuaika samoihin aikoihin kuin sulla ja poika myös! 🙂 Ja vajaatoimintaa sairastan..

    1. Moi! Mahtavaa että tätä kautta saan tietoa. Tutustuinkin tuohon Jaakkolan blogiin. CF treenejä olen skaalannut mamma versioiksi aika alusta asti. Syke pysyy kokoajan mukavuusalueella ja tekeminen muutenkin. Vaikuttaako sinulla kilppari turvotukseen? Onnea pikku miehestä. Missä synnytät? 😊

      1. Kiitos samoin sinne! En osaa sanoa, onko normiturvotusta raskaudesta vai mitä, iltaisin on ehkä jotain pientä. Synnytän kättärillä/Jorvissa, riippuu, missä on tilaa. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s