Silly blondie pyysi minua kirjoittamaan omista ajatuksistani mitä liittyy odotukseen ja isyyteen. Meillä on tapana puhua näistä asioista melko paljon keskenämme. Silti on asioita mitä tulee pidettyä omana tietonaan ja ajattelin perustaa kirjoitukseni niille. Ehkä ne on asioita mitkä ovat muillakin tulevilla isillä mielessä.

Pelko! Se on päällimmäisenä. Sitä ajattelee mielessään että et nyt ala holhoamaan. Raskaushan ei ole sairaus. Amanda on nuori ja hyvässä kunnossa. Eikä hän ole varsinainen rämäpää. Silti kun ajat töihin mietit amandan lähtiessä pyöräilemään että mitä jos se kaatuu. Miksen vienyt sitä töihin. Tai treenatessa. On tärkeää huolehtia hyvästä lihaskunnosta että jaksaa raskauden rasitukset. Mutta mitä jos se kompastuu. Tai lihaskramppaa kesken noston ja painot tulee niskaan.

Neuvolassa seurataan kasvukäyriä. Lääkärit puhuu sympaattisesta aktiivisuudesta ja hypotyreoosista samassa hengen vedossa. Kuvitteleeko se että nämä on ihan peruskauraa niin kuin säistä puhuminen. Määrätään pari verikoetta. Pelko!

Ultraäänessä kaikki sormet ja varpaat näkyy. Poika on kunnossa. Pelko helpottaa. Seuraava ultraäänikäynti ja hoitaja pohtii että onkohan se vähän pieni viikoihin nähden. Varataan ylimääräinen ultra. Pelko!

Mitä jos töissä tai kaupassa tai kävelyllä joku tönäisee Amandan nurin. Tai mitä jos vahingossa tungen Amandan smoothieihin jotain väärää sillä tässä kohti raskauttahan on käynyt varsin selväksi että kaikki kaurapuurosta poikkeava on todennäköisesti sikiölle vaaraksi, tai vähintään äidin verenpaineelle. Pelko!

Kesällä 10 vuotta täynnä. En ole pitkään aikaan laskenut kauanko on oltu yhdessä. Se on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Mutta mitä jos lapsi muuttaa sitä? Mitä kun lapsi muuttaa sitä!? Tilastot ei varsinaisesti ole meidän puolella. Mutta toisaalta ei me paljon ole tilastoja tuijotettu ennenkään. Mutta toisaalta meillä on se rivitalo kämppä ja lainaa ja tylsä farmariauto. Mikä niistä ei kuulu niihin tilastoihin. Pelko taas!

Entäs sitten synnytys. Miten voi tukea toista sellaisessa urakassa (en pyydä vinkkejä, olen jutellut Amandan kanssa ja lukenut kirjoja ja teoria tasolla homma selvillä) sillä onhan tämä nyt vähän eri juttu kuin puolimaratonilla vieressä köpöttely jossa sitä trikoot pinkeenä hokee hyvä hyvä, jaksaa jaksaa. Miten autat toista kesken kipujen? Miten voit saattaa toisen kärsimään sillä tavalla? Muistanko soittaa kättärille ennen lähtöä? Muistanko ottaa mukaan kassin? Hitto oliko se kauratyyny siellä? Mitä hittoa mä teen tällä kauratyynyllä? Mitä kätilölle piti sanoa vai oliko parempi olla turpakiinni? Pelko taas!

Sitten on tietysti se toinen puoli. Oma lapsi. Perhe. Miltä se tuoksuu? Tai näyttää? Toivottavasti saa paljon Äitinsä piirteitä. Mitähän polkuja se kulkee? Mitä se tekee mun iässä? Tykkääkö se saunoa? Tai hakata halkoja mökillä? Mä tykkään. Jos tykkää jostain muusta niin opettaako se mua tykkäämään niistä asioista? No kalaan mennään varmasti!  #Hometeam.