Viikonloppu meni hujauksessa. Torstaina oli ihana vapaapäivä keskellä viikkoa ja käytiinkin taas salilla pyörimässä pari tuntia aamun ratoksi. Päivällä houkuteltiin hyvällä menestyksellä muutama ystävä meille syömään ennenkuin lähdettiin nelisteen kokeilemaan Helsingissä taas uutta Escape roomia. Olen itse hitusen koukuttunut tähän lystiin joten houkuttelen kaikkia kavereita mukaan siinä toivossa että joskus selviydyn näistä huoneista uloskin. 🙂

Tällä kertaa kaveri valinnat meni nappiin ja päästiin huoneesta ulos huikeet 30 sekuntia ennen loppua. Hyvä meidän joukkue! En itse ehkä ole se joukon fiksuin hahmo jonka älykkyydellä selvittiin huoneesta. Pisteet kuitenkin mulle siitä että osasin valita huoneeseeni oikeat kaverit joiden avulla selvisin. 😉 Kiitti kamut, oli super hauska päivä! ❤

Tuossa samalla syöpötellessämme kysyin yhtä parhaista ystävistäni Sepon kummiksi. Hetken jo säikähdin kun hän tokaisi kovaa ”EIKÄ!”  Vastaus oli kuitenkin myöntävä ja meidän pikku miehellä on ensimmäinen kummi tiedossa.

Tuo kummi asia on yllättävän vaikeaa. Haluan lapselleni kummit jotka ovat läsnä hänen elämässään. Olisi ihana saada pojalle myös ainakin yksi miespuolinen kummi. Minulla on itselläni kaksi ihanaa kummityttöä ja tunnen usein kovasti syyllisyyttä siitä etten näe heitä tarpeeksi usein. Toinen heistä asuu Malmössä ja olen kyllä pyrkinyt matkustamaan vähintään kerran vuodessa heidän luokseen moikkaamaan, opiskeluaikoina jopa useammin. Toinen tytöistä asuukin ihan lähellä mutta kun oma arki on kiireinen ja kummitytön perheen arki on kiireinen, tuntuu että näemme useinmiten ainoastaan erinäisissä juhlissa. Haluisin olla tytöille niin paljon enemmän kuin vain lahjojen ostelija. ❤

Näin lasketun ajan lähestyessä olen paljon miettinyt lähipiiriämme. Molemmat mummit tuntuu olevan ihanan innoissaan vaikka lapsenlapsia heillä on ennen Seppoakin. Omalle isälleni Seppo on ensimmäinen poika lapsenlapsi. Toivonkin että mufa vie Seppoa yhtä sinnikkäästi Jokerit matseihin kuin mitä minua ollessani pieni. Molemmat isovanhemmat asuvat myös (ainakin osan vuodesta) ihanan lähellä joten uskonkin että heihin saa aina hädän tullen turvautua.

Sisaruksiin meillä on mieheni kanssa läheiset välit. Okei, minä saatan välillä pitää miehenikin sisaruksiin enemmän yhteyttä kuin hän. Olemme molemmat nuorimmat sisarukset. Minulla on yksi isosisko ja miehelläni kaksi. Isosiskoista joilla on lapsia on ollut odotusaikana mieletön tuki kun hulluja kysymyksiä ilmaantuu päähän. Miehen toisella siskolla ei ole omia lapsia ja olenkin varannut hänet jo tulevaisuudessa vauva vahdiksi. Tädit ovat kaikki parasta mitä voisin pikku miehelleni toivoa!

Välillä mietityttää onko meidän tukiverkosto tarpeeksi suuri? Perheet joilla on jo omia lapsia ei noin vain heitetä vielä yhtä lasta hoitoon. Meillä on pieni mutta sitäkin ihanempi ystäväpiiri. Elämä on kuitenkin jo tähänkin ikään mennessä osoittanut että ystäväpiiri saattaa elämäntilanteen mukaan muuttua. Miten valitsemme esimerkiksi kummit joista voimme olla varmoja että he ovat Sepon elämässä vielä 15 vuoden kuluttua?