Umppu kirjoitti tästä aiheesta jo blogiinsa, mutta halusin ehdottomasti myös sanoa sanottavani.

Koska olen treenannut koko raskauden ajan, olen saanut kuulla paljon tätä; ”Sinä palaudut hetkessä.”

Kukaan ei kuitenkaan maininnut mikä tämä hetki on. Sen saan itse todeta. Kilot eivät myöskään jääneet sairaalaan, mitä osa vakuutteli. Viikko synnytyksen jälkeen, masu näyttää siltä, että Felix on muutaman kuukauden päästä saamassa kaverin. No eipä ole. Sairaalaan taisi jäädä noin 6kg. Eli juuri tuo Felixin paino ja ehkä lapsivedet.

Koska synnytys meni niin ”helposti”, yritän kokoajan muistaa miten iso työ se kuitenkin oli kropalle. Ollaan käyty nyt muutaman kerran kävelyllä vaunujen kanssa ja huomaan jo kävellessä, miten välillä saattaa nivuset vielä kipeytyä. Synnytyksestä on kuitenkin vasta viikko. Jälkivuoto muistuttaa aina siitä, mitä kroppa vielä käy läpi, vaikka synnytyksestä ei muuten enää kipuja olekaan. Vuotohan johtuu siitä, että kohdunseinämään on jäänyt ”haava” siihen kohtaan, josta istukka on irronnut. Luin netistä, että kohdun palaaminen ennalleen kestää noin 6-8 viikkoa.

Laitoin facebookiin kuvan miten Felix oli ensimmäistä kertaa moikkaamassa salilla. Iski paniikki, kun tajusin että ihmiset saattavat luulla minun jo treenanneen. Ei herranenaika sentään. Hassua miten sillä sekunnilla kun on synnyttänyt, muuttuu asenne omaa vartaloaan kohtaan. Olen niin ylpeä siitä, mitä vartaloni on saanut aikaan ja miten hyvin se suoriutui synnytyksestä. Peilistä katsoessa kroppani ei todellakaan ole entisensä, mutta hihkun joka päivä kun maha on taas HIEMAN edellistä päivää pienempi. Vaikka peilikuva ei ehkä näytä siltä miltä heinäkuisena hellepäivänä toivoo, olen sille nyt armollinen. Mielummin palaudun hieman hitaammin ja ilman vastoinkäymisiä, kuin palaan treenaamaan liian nopeasti ja joudun jälkiseuraamuksista kärsimään ehkä lopun elämääni. Aion aloittaa treenaamiseni hiljalleen. Aluksi treeni saa olla pelkkiä kävelylenkkejä Felixin kanssa. Lenkit ovat nyt olleen noin 35-45 minuuttia ja niitä pidennetään pikkuhiljaa.

Näinhän me uinti aikoinakin aloitimme kauden. Yleensä altaan ulkopuolella, tekemällä juoksulenkkejä ja lihaskuntoa kuntopiirin muodossa. Nyt voin itsekin aloittaa rakentamalla peruskestävyyden hyvälle tasolle ja siitä siirtyä pikkuhiljaa takaisin rankemman treenin pariin.

Täytyy myöntää, että tuo paino on kuitenkin koko ajan takaraivossa kummittelemassa. Mieheni kielsi minua jo menemästä joka päivä vaalle, ettei hommasta tule liian pakkomielteistä. Painan enemmän kuin olisin ikinä uskonut painavani, mutta jotenkin olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni suht sinut asian kanssa. Kerron jopa miehelleni mitä vaan lukemat kunakin päivänä näyttää. Ennen häpesin painoani niin, etten edes itse tiennyt painoani, saati kertonut sitä muille.

Pyrin syömään terveellisesti ja juomaan runsaasti. Olen jopa hieman lisännyt rasvan saamista maidon tuotannon vuoksi. Teen aamupuuroni esimerkiksi kevyt maitoon enkä veteen. Pyrin syömään mahollisimman monipuolisesti. Herkkuja en myöskään syö joka kerta kun vieraita tulee ihastelemaan vauvaa. Hassua miten herkkuhimojakaan ei (VIELÄ) ole synnytyksen jälkeen pahemmin ollut. Enemmän maistuu nimenomaan perus kotiruoka.

Nyt mennään päivä kerrallaan ja keskitytään siihen tärkeimpään. Aarteeseen, joka tuhisee korissaan.

Ps. Sitäpaitsi tissini näyttävät paremmilta kuin koskaan! 😉