Mietin taas kovin syvällisiä asioita, kun lapsuuden ystävät menevät naimisiin ja saavat lapsia. Muistan kirkkaasti kun ala-asteella Suomen tunnilla meidän piti kirjoittaa kaikkien luokkakavereiden tulevaisuuden ammatit. Myös opettajamme kirjoitti kaikille oppilaille hänen mielestään sopivan ammatin. Minulle sopiva ammatti hänen mielestään olisi ollut tulkki. Jos en väärin muista, syy tähän saattoi olla kova puheliaisuuteni. 😉

Itse halusin aluksi lapsena tulla elefantiksi. Kun minulle jossain vaiheessa valkeni, ettei tämä ehkä ole mahdollista, totesin että minusta tulee astronautti. Tämä idea ilmeisesti Apollo 13 elokuvan innoittamana. Äitini kyllä jossain vaiheessa paljasti ettei älykkyyteni ehkä riitä ihan kuulennolle asti. Muutama haave ilmeisesti kuitenkin jäänyt toteuttamatta…

Jos tänä päivänä katsotaan mikä minusta nyt sitten isona tuli. Äiti ja sijoitusneuvoja. Mietin tänään itsekseni, että kuinka moni vanhoista luokkakavereistani tai opettajistani olisi uskonut, että minä olen luokkamme tytöistä ensimmäinen joka perustaa perheen?! Olisiko matikan opettajani uskoneet minun olevan töissä pankissa? Enpä usko. 😀

Rehellisesti sanottuna en ehkä nuorempana itsekkään olisi nähnyt itseäni pankkitätinä. Hieman vanhemmalla iällä toivoin olevani Suomen seuraava Viivi Avellan. No onni onnettomuudessa. Nuorimmat lukijani eivät varmasti edes tiedä kenestä puhun. Toisaalta ala-asteen opettajani eivät välttämättä myöskään olisi osanneet uskoa sen pienen pullukka blondin olevan 20 vuoden päästä urheiluhullu.

Olin nuorena kovin uhmakas ja menevä. Mietin jotenkin vastaako tämä nykytilanteeni sitä mitä yhteiskunta minulta odotti? Nautin tällä hetkellä pelottavan paljon äitiydestä. Ajatus uranaisesta ei voisi olla kaukaisempi. Mikään työ tai palkka ei voi olla palkitsevampaa kuin nähdä oman lapsensa kasvavan. Äitiydestäni en vielä osaa sanoa mutta tuntuu että kroppani on luotu lastentekoon sillä raskaanaolo sekä synnytys sujuivat melko vaivattomasti.

Mietin tänään käydessämme vanhempieni luona, että kuinkahan outoa vanhemmilleni on kun heidän pienokainen yhtäkkiä onkin itse mamma? Olen jotenkin aina ollut heidän pikkuinen, jota ollaan suojeltu maailman pahuuksilta. Nyt istun yhtäkkiä heidän olohuoneessaan oman pienokaiseni kanssa.

Tässä kirjoituksessa ei varsinaisesti oikein ole mitään syvempää ideaa, kuin saada lähinnä omia ajatuksia paperille. 🙂