Viikot rullaa hirveetä kyytiä. Tänään oli hetki, joka on minulle entisenä kilpauimarina ikimuistoinen. Meillä alkoi vauvauinti. Tiedättekö miten tunteet nousee pintaan, kun olen yhtäkkiä uimahallissa, joka ennen oli minulle kuin toinen koti yhtäkkiä oman vauvani kanssa. Vielä muutama vuosi sitten vetelin kuntopiiriä samaisessa hallissa ja naureskelin kavereiden kanssa, miten vauvauinnista raikuvat laulut jäävät päähän soimaan. Nyt olenkin itse laulamassa noita lauluja, oman vauvani kanssa. Pikku vesipetohan mamman pikku Felixistä kuoriutuikin. Kaveri ei pelännyt ollenkaan, tai vetänyt jalkoja masun alle piiloon. Polskutteli vain kuin vanha tekijä. Uitiin näin ensimmäisellä kerralla 20 minuuttia, sen jälkeen Fefellä olikin kova nälkä ja väsy. Hienoja hetkiä. ❤
Kävin torstaina Fysioterapeutti Ira Rissasen vastaanotolla. Ira tarkisti lantionpohjanlihakseni, sekä mittasi vatsalihasten erkauman väliä. Alavatsa oli parhaiten palautunut. Navan seudulla, sekä ylävatsassa on vielä suurempaa erkaumaa. Suositus oli, että edelleen tulisi välttää syväkyykkyjä, juoksemista, vatsarutistuksia sekä esimerkiksi maastavetoja. Sain myös muutaman jumppa ohjeen lisää lantionpohjalle, sekä syville vatsoille.
Olen iloinen, että kävin vastaanotolla. Välillä on vaan niin turhautunut olo. Jo 3kk synnytyksestä, enkä vieläkään saa treenata kunnolla. Todella rankkaa henkisesti. Pitää vaan jotenkin ajatella, että nyt kun teen hommat kunnolla, se helpottaa tekemistä sitten myöhemmin. Muttakun, ois niin ihana päästä jo juoksemaan… 😦
Torstaina käytiin myös kavereiden kanssa kävelemässä Keravan Keinukallion uusissa portaissa. Käveltiin 7 kertaa portaat ylös ja alas. Minulle treeni tuntui erittäin tehokkaalta tuo lähes 6,5kg lisäpaino Baby Björnissa. Ostettiin muuten tuo Baby Björni vaikka meillä Manduca on ollut todella pidetty. Ollaan huomattu, että Felix haluaa pikkuhiljaa nähdä enemmän mitä ympärillä tapahtuu. Baby Björnissa lasta voi kantaa myös naama menosuuntaan päin. Tämä ei valitettavasti onnistu Manducassa.
Eilen pyörittelin kovasti asioita taas päässäni. Felix on AINA nukutettu yö unille tissillä. Sain suosituksen alkaa muuttamaan tätä tapaa, ettei lapsi vielä 3-vuotiaanakin nuku ainoastaan tällä tavoin. Heikki meni sitten Felixin kanssa illalla sänkyyn, mutta itku alkoi aika pian. Tissi suuhun (Felixille, ei isille) ja noin 5 minuutissa poika oli unessa. Päätin tehdä niinkuin moni suosittelee. ”Tiedät itse parhaiten mikä teille on parasta. Älä kuuntele muiden ohjeita.”
Näillä mennään nyt ainakin toistaiseksi. 🙂
Todellakin nukutat niin kuin itsestäsi parhaalta näet! Toivottavasti neuvo ei tullut neuvolasta..
Manducassa on välivaihe 3-4kk paikkeilla, kun vauva voi olla liian suuri siihen vauvatukeen ja liian pieni ilman sitä eli älä luovuta vielä! Bb voi kantaa vain lyhyitä hetkiä,manduca on ergonomisempi vaihtoehto.
Maltti on valttia treenien suhteen! 🙂
Tuo meidän baby björni on joku uus malli one nimeltään eikä siinä ollut mitään rajoituksia!? Nyt on kyllä ollu ihan erilainen maltti treenin suhteen. Ettei vaan tule tehtyä hallaa kropalle. Ihanaa syksyn jatkoa! 😊😘
Kiitos samoin! Pakko vielä kysyä,minkä kokoinen uikkari Felixillä on? Ja miten pitkä poika on? Meilläkin alkamassa vauvauini.
Ostin 70cm kun on nuo olkaimet niin pysyy hyvin päällä, eikä jää heti pieneksi 😊 Fefe on varmaan nyt joku 65cm. Ihania uinti hetkiä! 💗