Flow

Juoksu flow senkun jatkuu. Välillä olen itse ehtinyt huolestua tuleeko 3 viikon päästä juostava HCR liian nopeasti. On sairasteltu, nukuttu huonommin ja treeni ei aina ole mennyt niinkuin olisi toivottu. Lenkit antaa kuitenkin osviittaa siitä, että omaa ennätystä uskaltaa kolmen viikon päästä lähteä metsästämään. ✌🏽️😄Maanantaina kävin kävelyllä 5km Felixin kanssa ja tein tällaisen treenin pururadan kuntoilulaitteilla. 


4x 10 pystypunnerrusta, 5 leukaa, 10 dippiä. Tiistaina kävin aamulla Feffen kanssa juoksemassa 10,5km. Illalla käveltiin 5km. 


Keskiviikkona kävin kävelemässä 6km.Torstaina tein 8km lenkin, josta 6km kovemmalla vauhdilla. Tammikuussa juoksin 5km aikaan 32.35. Torstaina 6km meni aikaan 33.08. Selkeää kehitystä siis tapahtunut! Heikki juoksi Felixin kanssa mukana. Mulla on huippu koutsit! 💗


Perjantaina tein salilla yläkropan treeni. Pistin myös raskauden jälkeisen leuanveto ennätyksen uusiksi saamalla 6 leukaa. 💪🏼

Lauantaina oli vuorossa jalka treeni Vidalla. Kokeilin huvikseni taas leukoja ja sain 8kpl! Tämä on sama kuin vanha ennätykseni ennen raskautta. Wohoo!!!

Lauantaina vedettiin kunnon herkkuöverit. Ensin mamman ruokapöydässä, josta ajettiin suoraan kavereille lettuja syömään. 😄 Lauantai-Sunnuntai välisenä yönä heräiltiin paljon kun jouduttiin toteamaan Feffen tulleen kipeäksi. Nokka vuotaa ja yöllä pojalla oli lämpöäkin. 

Päätin aamulla kuitenkin koittaa lähteä lenkille kun Heikki lähti kärryttelemään minimänin kanssa. Ja arvatkaa!!!10km elämäni ekaa kertaa alle 1h! 59:07 oli aika. Haaveilin pääseväni tällaisiin aikoihin syksyllä! Lenkki oli kaiken kaikkiaan noin 16km ja 15km meni ennätysaikaan 1:28,54. Huikeeta!


Hyvän treeni viikon päätteeksi kävin juhlimassa lapsuuden ystäväni baby showereissa. Sain siskoltani noin vuosi sitten vastaavanlaisen lahjan. Koin tavarat todella tarpeellisiksi ja olenkin nyt muutamalle kaverille tehnyt tällaiset lahjat heidän vauvakutsuille. MUUMI baby vaippoja, vanulappuja, vanupuikkoja, imetysteetä, Bioteekin Super D-vitamiini, puhdistuspyyhkeitä. Yleensä olen myös ostanut Nenä Fridan, mutta se oli tällä kertaa loppu meidän apteekista. 


Toivottavasti Fefun tauti menee pian ohi ja päästään hyvillä fiiliksillä aloittamaan uusi viikko! 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s