Kultainen sääntö

Tiedättekö mikä sai minut HCR:än jälkeen kyyneliin!? Se miten moni ystävä laittoi minulle tsemppi viestiä ennen juoksua. Erityisesti kuitenkin ne ihmiset, jotka sateesta huolimatta olivat tulleet paikanpäälle kannustamaan. Kyseessä oli vielä pitkäaikaisia ystäviä, joilla on itsellään hyvin kiireinen arki tällä hetkellä. 


Reitin varrella ystävien näkeminen sai kummasti askeleen paremmin nousemaan. 😊 Maalissakin minua odotti ystäväpariskunta, joilla oli itsellään seuraavana päivänä vielä 96 kilometrin pyöräilykisa edessä. Kun pääsin heitä halaamaan, en pystynyt pidättelemään kyyneliä. Olenko ansainnut näin mahtavia tyyppejä ympärilleni!? 

Oma arki on muuttunut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Tässä elämänmuutoksessa suhteet ystäviinkin muuttuu. Yllätyksekseni, sillä onko ystävillä lapsia ei ole niin suurta merkitystä mitä aluksi luulin. Läheisimmät ystävät tietää, että Felix kulkee lähes aina mukanani. Monen ystävän kanssa vaihdetaankin usein kuulumisia kävelyllä, Felix mukana. Lapsen myötä olen myös saanut ihania uusia ystäviä. Tänään meillä juuri viimeksi kävi leikkimässä Felixiä muutaman kuukauden vanhempi tyttö ja hänen äitinsä 💗


”Kohtele muita, niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.” Tämä lause on mielestäni yksinkertaisuudessaan sellainen jolla pääsee elämässä pitkälle. 

Tämän päivän kilpailullisessa maailmassa, tuo lause usein kuitenkin ihmisiltä unohtuu. On niin kiire olla paras, kaunein, menestynein ja tykätyin, että ei välitetä vaikka tavoitellessamme näitä asioita satutamme muita. 

Häkellyin muutama viikko sitten, kun törmäsin pitkäaikaiseen ystävääni, jonka kanssa olimme vielä muutama vuosi sitten todella läheisiä. Hän käveli ohitseni tervehtimättä vaikka huomasi minut ja Felixin varmasti. Ajattelin ensin vastata samalla tavalla. Minulle on kuitenkin opetettu paremmat käytöstavat joten nostin käteni selkeästi ja tervehdin. Täytyy myöntää, että tuollainen käytös satuttaa. Voiko monen monen vuoden ystävyys loppua näin kuin seinään? 

Toivon, että pystyn Felixille opettamaan tuon yksinkertaisen lauseen ja oppia elämään sen mukaan.


Rakkaat ystävät, toivottavasti pystyn olemaan teille edes lähelle niin hyvä, kuin te olette minulle! 💗

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s