Mistä on äidin loma tehty? Olenhan tässä jo vuoden päivät lomaillut.
Mieheni antoi minulle vapaat kädet tämän kesäloman suunnitelmien kanssa. Ei varmaan anna enää toiste.
Äiti ihmisenä minun on lomalla päästävä pois kotoa. Minulle lomailu tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että minulla on päivisinkin mies auttamassa lapsen kanssa, ettei itse tarvitse tehdä ruokia ja siivota.
Molemmat mieheni alkaa jo olla hieman väsyneitä matkustelusta. Ollaan kuukauden aikana maksimissaan 3 päivää yhtäjaksoisesti kotona. Kotona mieheni haluisi saada tehtyä omia pikku projektejaan. Minä taas osasin ennakoida tämän ja tiesin hänen projektien tarkoittavan sitä, että minä tekisin sitä mitä nyt muutenkin kokoajan.
Lomalla minulle on tärkeää saada viettää aikaa yhdessä perheenä. Kotoa pois ollessa tulee vietettyä paljon enemmän aikaa yhdessä. Eikä kummankaan tarvitse stressata ruuanlaitosta tai siivouksesta. (Siivous aiheuttaa meillä eniten erimielisyyksiä)
Tiistaina tultiin Ruotsista. Perjantaina lähdetään viikoksi Kreetalle. Sen jälkeen mieheni palaakin jo töihin. Näin jälkeenpäin mietittynä tajuan olleeni hieman itsekäs lomaa suunnitellessani. Veikkaan, että ensi kesänä mieheni vie meidät kuukaudeksi mökille.
Oma ajatusmaailmani kun on se, että haluan tehdä lapselleni ihania muistoja yhteisiltä lomilta perheen kanssa. Totuushan on kuitenkin se, että lapsi ei tule muistamaan tästä kesästä mitään. Hänellä kuitenkin toivottavasti on sateisina syyspäivinä hyvin akkuja ladannut mamma, joka kesän muistoilla jaksaa leikkiä hiekkalaatikolla hymyssäsuin.
Mamma kävi äsken sokeroinnissa Tikkurilan kampaamo Carusellissa hemmottelemassa itseään. Aivan ihana palvelu ja kohtuu hintaan. Voin lämpimästi suositella.
Instagramistani Amtsi, voitte seurata Kreetan matkaamme. Päivittelen varmasti jokapäivä kuvia.
Ihanaa loppuviikkoa!

Ihanaa ja aurinkoista Kreetan reissua!! 🙂 Teidän Ruotsinkin viikko kuulosti tosi kivalta! Mullekin on ollut lomaa, kun ollaan oltu täällä saaristossa ja on ollut apua koko ajan..ensi viikolla meillä jo paluu arkeen, mutta eiköhän sekin ihan kivaa ole, kun saa taas hommat rullaamaan!
Kiitos! Me ei rauhallisia ruokahetkiä olla aikoihin nähty vaikka porukkaa ollut ympärillä. Kiirettä pitää meidän täystuhon kanssa. 😅 Mua jo pelottaa syksy. Tosi moni kaverikin palaa mammikselta töihin. Toivon, että keksitään tekemistä. Tsemppiä arkeen! Islalle pusuja 😘