Vantaan maraton oli juuri sitä mitä olin odottanut. Lauantai aamun sää oli aurinkoinen, joskin hieman tuulinen. Söin aamupalaksi kaurapuuroa, omenahillolla ja raejuustolla.Vähän ennen kello 11 söin vielä makaroonilaatikkoa. 12 pintaan vielä myslipatukka naamaan ja pieni hörppy kahvia. Tuntia ennen juoksua lopetin juomisen.

Lähdetiin aika myöhään kisapaikalle. Olin hakenut juoksunumeroni jo edellisenä iltana. Matkalla kisapaikalla Karkki kyseli jo missä minä oikein luuraan. Treffattiin 13.30 paikkeilla lähtöalueella ja vaihdettiin kuulumiset sometuksen ohessa. Heh heh! 

Molemmilla tuntui olevan aika hyvä fiilis kisaan lähdettäessä. Sanottiin tsempit toisillemme jonka jälkeen kuuluikin startti pamaus. Karkin ponnari heilahti ja sen jälkeen tuota mammaa näin vasta maalissa. 😉 

Lähdin alkuun vähän turhankin reippaasti liikkeelle. Kun ensimmäiset kilometrit meni 5.35 ja 5.36 min/km vauhtia tajusin alkaa himmaamaan vähän alkuintoa. Ensimmäinen kierros meni todella mukavasti. 8km tienoilla on ihana asuinalue, jossa asukkailla stereot pauhaa ja kymmenittäin lapsia ja aikuisia on kannustamassa. Tämä on jo monen vuoden ajan ollut itselleni sellainen kohta Vantaan maratonilla mitä aina innolla odotan. 9km tienoilla oli kuitenkin vielä siistimipi tsemppi. Ystäväni Benita oli koiransa Krisin kanssa pystyttänyt minulle oman huoltopisteen, jossa oli ihana HYVÄ AMA kyltti! Siellä nuo kaksi istui kovassa tuulessa koko kisan ajan kannustamassa. Tulipa muuten tarpeeseen molemmilla kierroksilla nuo vesihörpytkin. Olin jotenkin niin otettu, kiitos Benita ja Kris! ❤ Eikö mulla olekin mahti ystäviä?!

Kakkos kierros meni hyvin tuonne 17 kilsaan asti. Pysyinkin siihen asti hyvin 5:50 min/km vauhdissa. 18km kohdalla alkoi kuitenkin yhtäkkiä jalat menemään alta, tuntemattomasta syystä. Jalat ei siis mitenkään kipuilleet tai muuta. Huomasin niiden vaan välillä menevän kontrollista. Kävelin 20m ja muutin hieman juoksurytmiä. Tuo auttoi ja pystyinkin loppua kohden pitämään vauhdin ihan hyvänä. Tuon 18km jälkeen näin HCR  Street Teamin yhteislenkeiltä tutun Mikan. Mika oli elämänsä ensimmäisen maratonin vikalla kierroksella. Mikalta sain elokuisella Helsinki Street Runilla mahtavaa kiriapua. Olikin hauska huomata, että tunnistin hänet jo kaukaa juoksutyylistä. Huikkasin tsempit viimeisille kilsoille ja nostin isosti hattua! 

Maali suoralla huomasin, että minulla on vielä pieni sauma juosta 2.03 alkavalle ajalle. Yritin loppukiriä, mutta tuossa vaiheessa ei kyllä enää kauheasti irronnut. Maalissa oli kotijoukot heti vastassa. Hehkutettiin kimpassa mikä huikea ennätyksen parannus! Toukokuussa juostusta ennätyksestä lähti 11min ja uudeksi ennätykseksi kirjautui 2.04,01!!! Törmäsin myös maalissa Karkkiin, joka hänkin oli juossut oman ennätyksensä. (1:46,21. Huikee nainen!!!) Oli ihanaa fiilistellä maalissa yhdessä mammojen huikeita juoksuja. 

Vantaa on itselleni todella mieluinen kisa, koska järjestelyt toimii aina ja reitti on TASAINEN! Lisäbonuksena tietenkin kotikisa, jossa on usein paljon tuttuja kannustamassa. 🙂

Tänä vuonna on kyllä juoksukärpänen puraissut ihan kunnolla. Suuri kiitos siitä kuuluu Karkille, joka sai minut houkuteltua hakemaan HCR Street Teamiin, Tanjalle joka jaksaa joka viikko treenata minun ja Felixin kanssa sekä Heikille joka on suunnitellut minulle treenejä ja päästänyt minua todella paljon treenaamaan! ❤ Eilen oli jotenkin taas niin mahtavaa huomata miten liikunta yhdistää ihmisiä. 

Nyt alkaakin juoksutavoitteet tältä syksyltä olemaan purkissa. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Ideoita?! 😉

Ps. Mitä me tästä opimmekaan? Lasten saanti kannattaa. Sen jälkeen mutsit on ennätys kunnossa. 😉