Pääsin tiistaina puoliltapäivin kotiin. Lääkäreiden ohjeet oli simppelit. Haavaa pitää huuhdella useita kertoja päivässä. Vatsan toiminta pitää yrittää pitää kunnossa ja sain reseptit muutamaan eri kipulääkkeeseen. 

Kerroin lääkärille olevani treeni hullu ja kysyin tietenkin heti milloin pääsen treenaamaan. Vastaus yllätti. Voin heti tehdä kaikkea mitä jaksan ja tuntuu hyvältä. 🙀 

Totuus on kuitenkin tämä…

Aamut on ollut pahimpia. Sairaalassa oli vahvempi lääkitys. Kun Heikki eilen lähti töihin, olin jo hyvin lähellä heittää hanskat tiskiin. Pojan pukeminen sattui, kävelin kuin etana ja kipua tuntui koko ajan. Enpä ollut muistanut ottaa särkylääkettä. Jotenkin sitä myös kokoajan ajattelee, ettei halua olla kenellekään vaivaksi. Pitäähän minun oma lapseni kyetä hoitamaan. Otin särkylääkkeen ja nukuin päiväunet Feffen kanssa. Olin muuten tuon jälkeen taas kuin uusi ihminen. 

Toinen lääke mitä minulle määrättiin oli kolmiolääke. En tuota uskalla ottaa ollessani Fefun kanssa kahdestaan. 

Mieli on tällä hetkellä vähän maassa. Harmittaa koko tilanne. Katselen muiden treeni kuvia kateellisena ja tajuan etten ihan heti kyllä itse kykene minkäänlaiseen urheilusuoritukseen. 

Harmittaa Felixin puolesta kun mamma välillä hermostuu. Eilen poika heitti ensin makaroonit ja seuraavaksi sipulisilput lattialle. Siinä sitten irvistellen kyykkäsin niitä lattialta. Eihän Feffe kuitenkaan ymmärrä, että mammalla on pipi. 😞💗

Olin ennen tätä todella tyytyväinen kroppaani. Nyt laahustan kotona rumissa sairaala pikkareissa, löysissä collegehousuissa ja päivittelen miten paino on jo alle viikossa noussut melkein 2kg! (Enkä sairaalassa olon aikana saanut oikein kunnolla edes ruokaa)  Tsempit vaan Heikille! 😂😉

Jos jotain positiivista tästä tilanteesta voi repiä niin ihana hoitohenkilökunta joka minulla oli Peijaksessa. Toimenpide pelkän paikallispuudutuksen kanssa oli todella paljon pahempaa kuin synnytys. Luojan kiitos vierelläni oli ihana Oulun murretta puhunut hoitaja, joka koko ajan kyseli jaksanko ja tsemppasi.

Osastolle(K1) päästyäni sain kokoajan tarvittaessa apua. Erityskiitos hoitajalle joka minulla oli molempina sairaala öinä. Esitin hänelle hirveät määrät kysymyksiä ja hänellä tuntui olevan kaikki aika vastata kysymyksiin. Hän sai oloni rauhalliseksi, vaikka varsinkin leikkausta edeltävänä iltana olin todella ahdistunut. Minulla ei ole Peijaksen toiminnasta tai hoitajista mitään moitittavaa. Kaikki sujui nopeasti ja henkilökunta oli ystävällistä. Harmittaa oikein, että yleensä kuulee sairaalasta pelkkää negatiivista. 

Anteeksi negatiivisuuteni! Kestää aikaa hyväksyä tilanne. Kyllä täältä vielä noustaan. 😊