Yllä oleva teksti on ihan kuin omat ajatukseni. Vartalossani on tapahtunut niin paljon muutoksia viimeisten 2,5 vuoden aikana, että välillä itseänikin hirvittää.

Itselläni meni lähes 2 vuotta saada kroppa entiselleen raskauden jälkeen. Tai juuri niinkuin tuossa tekstissä sanotaan meni aikaa tutustua ja hyväksyä kaikki vartalossa tapahtuneet muutokset.

Niinkuin moni teistä tietää, en nauttinut raskausajasta. Vauvan liikkeet oli ihana tuntea, mutta vartalon muutokset ja tunne ettei hallitse omaa vartaloaan ahdisti. Painonnousua kytättiin viikottain ja se hemmetti nousi vaikka kuinka treenasi.

Meiltä on alettu paljon kyselemään jo milloin Felix saa pikkusisaruksia. Tästä saan varmasti vuoden paska mutsi pisteet, mutta tulkoot. En vielä ole valmis menemään tuota rumbaa taas läpi. Haluan hetken aikaa olla itsekäs. Nauttia työnteosta, ystävien näkemisestä, treenaamisesta ja omasta vartalostani. Uskon, että seuraava lapsi tulee kun olen itse siihen valmis. Haluisin vaikka heti päästä taas synnyttämään, mutta en vielä ole valmis seuraavaan raskauteen.

Olen koko aikuisiän ollut suht sinut vartaloni kanssa. Kannan ylpeänä sen mitä minulle on annettu. Tissit ovat enää tyhjät nahkaläpät ja vatsassa on raskausarpia. Voisin keskittyä näihin pikku juttuihin, mutta en yksinkertaisesti viitsi. Viihdyn vartalossani tällä hetkellä super hyvin ja hitsi vie näytän mielestäni hyvältä. Samalla pelkään, miten nopeasti kropassa voi tapahtua muutoksia. Keväällä olin hysteerinen painonnoususta. Saatoitte huomata? Sain morkkiksen jos söin liian monta leivänpalaa illalla. Nyt olen päässyt pahimmasta safka tarkkailusta eroon ja huolestuttaakin miten mukavasti sitä ruokaa menee taas kurkusta alas. Kesän jätskit on tulleet viimeisten viikkojen aikana vähän liiankin tutuiksi. Tuntuu, että nälkä on yhtäkkiä taas loputon, annoskoot infernaalisia ja vaalle en uskalla tällä hetkellä edes astua. Kultainen keskitie, missä olet?

Haluan opettaa Feffelle, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. Minun tulee siis näyttää itse siitä myös esimerkkiä. Yleisissä pukuhuoneissa näkee usein naisia, jotka vaihtavat vaatteitaan pyyhkeen alla hankalasti, jottei muut naiset näe. Tätä tapahtui jo kouluaikoina. Harmittaa, miten huono itsetunto naisilla voi olla. Jos he eivät uskalla olla alasti edes muiden naisten edessä, miten he pystyvät siihen miehen edessä? Itsensä hyväksyminen opitaan varmasti myös omilta vanhemmilta. Se kannattaa meidän jokaisen muistaa.

Tällaisia syvällisiä on aikaa miettiä kun viettää viikon yksin kotona, ensimmäisen kerran 2 vuoteen. 😀