Julkaisen ensimmäisen postaus sarjani koskaan. Olen oikeastaan synnytyksestä lähtien halunnut tämän toteuttaa ja nyt sain vihdoin sen aikaiseksi. Tässä minun tarinani, jotta ymmärrätte miksi tämän postaussarjan haluan tehdä…

Olen jo aikaisemmin blogissani kertonut, että olin lapsena aika ylipainoinen ja tuo lihavan tytön leima on kummitellut mukanani oikeastaan koko elämän. Painoni on aina ollut minulle häpeä, koska olen tajunnut, että olen useimmiten aina ollut isoin tyttö luokallani tai kaveripiirissäni. Vaakani ei ole varmasti ala-asteen jälkeen näyttänyt alle 60 alkavaa lukua. Hoikistuin kilpa-uinnin tultua tosissaan kuvioihin noin 11-vuotiaana, silti koin olevani aina ”iso tyttö.”

Aikuisiällä lopetin jossakin vaiheessa vaakaan tuijottelun kokonaan. Ajattelin, että peili kyllä kertoo missä mennään. Se oli minulle hyvä ratkaisu. Olen teini-iän jälkeen alkanut treenaamaan todella paljon. Jollain tavalla olen halunnutkin, että minut tunnetaan treenaavana blondina. Näin ollen vältyn ainakin lihavan tytön maineelta.

Tullessani raskaaksi, kysyttiin heti ensimmäisellä neuvola soitolla paino. Kerroin, luvun jonka kuvittelin olevan suht lähellä totuutta. Enhän ollut käynyt vaalla varmasti lähemmäs 3-4 vuoteen. Kun ensimmäinen neuvolakäynti koitti oli vaan lukema järkyttävä shokki. Painoin 10kg enemmän kuin olin olettanut. Purskahdin itkuun ja mietin miten tulen kestämään sen, että painoni tulee todennäköisesti nousemaan vielä kymmeniä kiloja.

Painonnousu oli ahdistavaa. Samoin se, etten pystynytkään treenaamaan ihan miten halusin. Kroppani ei tuntunut omalta. Lisäkilot kummittelivat joka päivä mielessä. Treenasin koko raskauden ajan ja olin suht tarkka syömisistäni, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta painonnousuun. Lihoin raskauden aikana muistaakseni 17kg. Rakastin tuntea vauvan potkut ja sydän pakahtui onnesta aina kun sai nähdä masussa uiskentelevan poitsun ultrassa. Muuten en raskaudesta nauttinut ollenkaan. Sairaalaan jäi 9kg. Onneksi sitä eli niin täydellisessä vauva kuplassa, etten kovin suurta stressiä ottanut raskauskiloista. Olin kuitenkin malttamaton pääsemään takaisin treenaamaan. Halusin päästä juoksemaan, tekemään vatsoja, kyykkämään mutta onneksi tajusin olla maltillinen. 

Pääsin mielestäni suht nopeasti raskauskiloista eroon, 4 kuukaudessa. Muistan kuitenkin, että viimeiset 4kg olivat todella tiukassa. Ulkomuotoni oli melkoisen pehmoinen, mutten onneksi sitä tuolloin tajunnut. Suurin järkytys on tullut nyt jälkikäteen kuvia katsoessani. Koin esimerkiksi raskaana ollessani olevani suht hyvässä kunnossa. Nyt kuvia katsoessani näytän mielestäni järkyttävän lihavalta.

Felix on nyt 2 vuotta ja pääsin mielestäni noin 1,5 vuodessa takaisin kuntoon. Itseasiassa jopa parempaan kuntoon kuin ennen raskautta. Rakastin miten sain kehuja hoikistuneesta ulkonäöstäni. Meiltä kysellään paljon onko sisaruksia tulossa pian? Haluan EHDOTTOMASTI lisää lapsia. Tuo raskausaika vain tällä hetkellä ahdistaa kovasti. En kestä taas menettää kontrollia omaan vartalooni. En kestä nousevia lukuja vaalla. En kestä pyöristyvää ulkomuotoa ja ”oletpa sinä jo iso” kommentteja, en kestä ensimmäisten 3kk pelkoa. 

Naisen vartalossa tapahtuu järkyttävän paljon muutoksia raskauden aikana ja muutoksissa on pään vaikea välillä pysyä mukana. Naisen vartalo muuttuu lopullisesti raskauden aikana. Se ei ole vain 9kk kestävä pieni muodonmuutos. Raskaus opetti minut olemaan ylpeä vartalostani ja pitämään siitä huolta tulevaisuudessakin. Tiedän, että paino ja oma ulkonäkö on toissijaista siihen verrattuna mikä lopputulos on. Maailman suurin rakkaus. Oma lapsi. Tämä on silti minun tarinani siitä, millaisia ajatuksia raskaus ja sen tuomat muutokset kropassa ovat herättäneet.

Seuraavassa osassa syömishäiriötä nuorempana sairastanut nainen kertoo oman tarinansa.

Onko sinulla omia kokemuksia jaettavana?