Parisuhdeaika

Normaali

Kahden keskeinen aika. Rehellisesti sanottuna sitä on tällä hetkellä hyvin hyvin vähän. Ehditään Heikin kanssa vaihtamaan kuulumisia rauhassa noin 1h ajan iltaisin. Se on mielestäni aika vähän. fullsizeoutput_6ee.jpeg

Meillä on se hyvä tilanne, että ehdittiin olla kahdestaan 10 vuotta, ennen kuin Felix syntyi. Me tosin ollaan totuttu tekemään paljon yhdessä. Ennen treenattiin yhdessä, käytiin paljon elokuvissa ja touhuttiin kavereiden kanssa. Nykyään yhdessä treenaaminen on vaikeampaa, koska jonkun täytyy olla Feffen kanssa. Kesä säillä tuo oli helmpompaa kun voitiin treenata yhdessä ulkona. Elokuvissa ollaan käyty kahdestaan ehkä 2 kertaa Felixin syntymän jälkeen. Minä olen meistä ehkä tuo sosiaalisempi tapaus ja käyn jonkin verran ulkona kavereiden kanssa, lähinnä viikonloppuisin. IMG_6618.JPG

Yhteinen aika keskittyy paljon viikonloppuihin. Tuntuu tosin, että viikonloputkin menee ihan hujauksessa. Arki päivät menee enemmän ”vuoroissa.” Se joka hoitaa aamu hommat Feffen kanssa on iltaisin yleensä pidempään töissä. Meillä Heikki yleensä hoitaa aamut ja minä käyn treenaamassa. Iltapäivisin Heikki on sitten pidempään töissä kun minä haen Felixin. Saatetaan käydä dagiksen jälkeen vielä kaupassa, Hoplopissa tai puistossa. Muutama viikko sitten sovittiin, että yksi ilta viikossa pyhitettäisiin perheen yhteiseksi illaksi, mutta rehellisesti sanottuna tuo kuulosti helpommalta kuin mitä todellisuus on. IMG_1046.JPG

Molemmilla tämä syksy on myös erittäin työn täytteistä. Heikillä tämä on ehdottomasti hektisintä aikaa töissä. Pitkiä päiviä, työmatkoja ja tiukkoja aikatauluja. Ajatukset on molemmilla paljon työasioissa ja ajatuksia on välillä vaikea nollata vaikka tulee kotiin.

Välillä tuntuu, että ehdin vaihtamaan enemmän kuulumisia työkavereiden kuin Heikin kanssa. Onhan se totuus, että töissä vietän samojen ihmisten kanssa vähintään 8h päivässä, kun Heikin kanssa ehdimme näkemään arkisin max. 3h hereillä. (Josta osan ajasta mini ihminen huutaa ”Mamma titta ryhmä hau!!!”)  Työkaverini varmasti tietävät kaiken Feffestä, vaikka eivät minimäniä koskaan ole edes tavanneet. 😀fullsizeoutput_22.jpeg

Itse lähden ensi viikonlopuksi Fuengirolaan työn puolesta. Pojilla on siis äijien viikonloppu tiedossa. Itse en kyllä pode tästä mitenkään huonoa omaatuntoa. Kotona vietetty aika on vielä aika tuoreessa muistissa ja huomaan kaipaavani jonkin verran omaa aikaa edelleen. Lähinnä tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Haluaisin päivässä hetken omaa aikaa, aikaa perheen kanssa ja kahdenkeskeistä aikaa mieheni kanssa. IMG_5564

Viimeksi kun kirjoitin aiheesta, huomasin ettei me todellakaan olla ainoa perhe joka painii saman tilanteen kanssa. Homma kuulemma pahenee vain kun lapsen harrastukset tulevat mukaan kuvioon. 🙂 Yritän itse kuitenkin miettiä, että niinkuin lapsen saannin jälkeen kaikki, on tämäkin vain tietty vaihe elämässä.

Nyt lähden varaamaan meille KAHDEN keskeistä ravintola iltaa ja ilmoittamaan mummille, että Felixillä olisi tiedossa elämänsä ensimmäinen yökyläily. (It’s about time, eikö vaan!?)

Mainokset

2 thoughts on “Parisuhdeaika

  1. Janna

    On todella aika. Meillä ekat yhteiset illat miehen kanssa molempien kohdalla ollut noin lapsen ollessa 3-4kk =) Yökyläilyt 4-6kk iässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s