Lähipiirissäni olevat ihmiset tietävät, että stressitasoni ovat viime aikoina hiponeet high top leveliä.

Sairastelua, työstressiä ja muuta mukavaa. Niille jotka seuraavat minua vain sosiaalisen median kautta, tämä voi tulla yllätyksenä. Haluan jakaa ympärillä olevilleni ihmisille mielummin positiivista fiilistä, kuin syöttää omia murheitani kun niitä on kaikilla varmasti ihan omastakin takaa.

Perheeni lisäksi minulla on muutama lähiystävä joille kerron mieltä painavista asioista. Viime aikoina olen kuormittanut näitä ihmisiä aika todenteolla. Välillä tunnen oloni ihan idiootiksi kun mietin, että puhun aina vain itsestäni enkä varmasti muista tarpeeksi usein kysyä heiltä miten HE jakselevat!?

Tämä tosin tuntuu olevan suht yleinen ilmiö nykypäivänä. Keskitytään niin paljon omaan napaan, ettei ymmärretä miten suuri merkitys tuolla pienellä kysymyksellä voi olla jollekin toiselle. Arki on kaikilla nykyään satasella juoksemista paikasta toiseen. Huomaan itsekin, että kun oravanpyörä pyörii kovimmillaan saattaa helposti unohtua ne pienet toisten ihmisten huomioon ottamiset. Myönnän itsekin sen, että välillä esimerkiksi kotiin tullessani puhun niin paljon omista työjutuistani, että unohdan kokonaan kysyä Heikiltä millainen työpäivä hänellä on ollut.

Mielestäni on välillä jopa hassua miten pienillä asioilla voi ympärillä oleville ihmisille näyttää välittävänsä. Useimmiten siihen ei kuitenkaan vaadita muuta kuin tuo yksinkertainen kysymys ja aito kiinnostus saamaansa vastaukseen. Pyrin itse kyllä mahdollisimman usein kertomaan ystävilleni miten korvaamattomia he minulle ovat. 

Milloin itse kysyit lähimmiltäsi mitä heille ihan oikeasti kuuluu?

Se, että suurin osa todennäköisesti vastaa ”hyvää”, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. Siihen tarvitaankin sitten ihan oma blogitekstinsä… 🙂