Maratonviesti

Niinhän tässä kävi. Sain kuin sainkin työkaverit yllytettyä mukaan ja puolikas vaihtuikin maratonviestiksi. 🤗 Juoksen itse ensimmäisen 15km osuuden ja miehet saavat juosta 7km, 8km ja 12km matkat. Itselleni tämä on oikein mieluisa vaihtoehto, sillä vaikka olen juossut suht tasaisesti läpi vuoden en ole kovinkaan paljoa tehnyt pitkiä yli 15km lenkkejä.

Koska pieni kisailu on aina tervetullutta, olemme haastaneet mieheni työporukan mukaan juoksemaan. Kisailuhan on käytännössä jo alkanut, ainakin henkisellä puolella. Olen aika itsevarma. En usko, että mieheni käsittää kuinka kovia meidän joukkueen juoksijat on. 😉

Olen super innoissani kun olen saanut porukkaa innostumaan juoksusta. Onko kukaan muu tulossa ensikertaa järjestettävään maratonviestiin? Ilmoittautua voi vielä täältä.

En matkan myötä ole muuttanut kovinkaan paljoa treeniäni. Lenkit on 5-17km pituisia ja juoksen noin 3-5 kertaa viikossa. Nyt olen kuitenkin pyrkinyt tuomaan vähän myös kovavauhtisempia vetoja juoksuihin. Maanantaina päätin työpäivän aikana yllättäen juoksevani illalla uuden 5km ennätyksen. Kaikkien mielestä ei ehkä otollisin ajankohta kun oli kotiutunut 4 päivän Levin reissulta edellisenä iltana. Päättäväisyyteni on kuitenkin omaa luokkaansa ja kellotin uudeksi ennätykseksi 24:54! 💪🏼 Keskeyttää meinasin vain noin neljästi…

Ylös, ulos ja lenkille! Ihanaa viikonloppua !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s