Nyt on taas tätä överi positiivaria koeteltu henkisesti vähän turhankin paljon. En nyt sen tarkemmin lähde syitä tänne kirjoittelemaan, mutta henkistä jaksamista on koeteltu sen verran, että on välillä tälläkin blondilla hymy vaihtunut kyyneliin.

Olen sellainen yö mietiskelijä. Voin päivisin yrittää leikkiä, ettei murheet paina, mutta yöllä alkaa asiat pyörimään mielessä. Väsymys yhdistettynä pahaan mieleen on ihan loistava yhdistelmä…varsinkin läheisilleni. Ainiin muistinko vielä mainita kolmen viikon LÄHES herkuttomuudestani. (Ystäväni mielestä proteeinijäätelö on herkkua, en ole samaa mieltä) Mielipaha olisi siis ehkä ollut korjattavissa 3 purkillisella jäätelöä, mutta tyhmästä päästä kärsii koko blondi… ja siis ne läheiset.

Olen ollut ihan jäätävän kamala läheisilleni. Väännän kaikki asiat päässäni negatiiviseksi ja pahoitan mieleni, ryven itsesäälissä, tiuskin ja kartan kosketusta vaikka olen ihminen joka elää kosketuksesta ja läheisyydestä. En käytöstäni heti itse tajua, mutta hetken päästä tajutessani en tunnista itseäni ollenkaan. Ihan järkyttävän kamalaa. Tänään heitin töissä ilmoille ajatuksen. ”Miksi sitä aina purkaa pahan olonsa niihin kaikkein rakkaimpiin, kun heille haluisin nimenomaan aina olla ihana ja antaa parhaimpani? Eikö olisi paljon fiksumpaa purkaa se kaupan kassaan, jota ei toivottavasti näe kun seuraavan kerran ensi viikolla?”

Kun oikeasti suurin apu on ystävien ja perheen tuki. Miksi hemmetissä sitä omalla käytöksellään pahoittaa heidänkin mielensä niin että itselleen tulee varmasti vielä pahempi fiilis?! En vaan voi käsittää. Olen itseasiassa muutaman kerran miettinyt, että pitäisi yrittää pahaa oloaan vain esimerkiksi kirjottaa ylös, mutta olen ollut yksinkertaisesti niin loppu iltaisin kun Fefen saa unille, että olen jaksanut korkeintaan hampaani pestä. Heikki on monesti ehdottanut, että jättäisin treenin tekemättä jos väsyttää. Koitin hänelle kuitenkin selittää, että siinä vaiheessa ei kyllä olisi edes sillä kaupan kassalla mukavaa. Vaikka olisi nukkunut kuinka huonosti, on musan laittaminen korviin ja treenaaminen kuin terapiaa. Treenin aikana saan mietittyä asioita ja tajuan, että oma asenteeni on oikeasti ratkaisu aika moneen asiaan.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Negatiivisuuteen ja itsesääliin voi joko jäädä kierimään tai ajatella asioita sillä, että ne varmasti kasvattavat luonnetta ja opettaa meitä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Itse päätin aika nopeasti valita tuon jälkimmäisen.

Lauantai aamuna unohdan huolet ja murheet. Suunnataan nenät kohti Kreikkaa, aurinkoa ja jäätelö allasta. Lomakilot ja överi rusketus,ME so ready for you!!!

Onko täällä muita jotka purkaa pahaa oloaan läheisiinsä? Miten saatte näille tyypeille kerrottua, että oikeastaan kaipaisin vain lohtua ja läheisyyttä, kun käytöksenne kertoo kaikkea muuta?!

Ystävät ja perhe ❤ Kiitos tsempeistä, tuesta, haleista ja olemassa olosta.