Ihanat kamalat raskauskilot

Hieman itselleni herkkä aihe taas. Syöminen, treenaaminen ja raskauden tuoma painon nousu. Sain viime kirjoitukseen kommentin, jossa kehotettiin syömään tarpeeksi koska treenaan niin paljon.

Yksi syy miksi lasten välissä on 4 vuotta ikäeroa on juurikin tämä pelottava asia nimeltään vartalon muutos ja painonnousu. Kutsukaa pinnalliseksi ja itsekeskeiseksi, mutta minua painonnousu ahdistaa todella paljon.

Voin henkisesti parhaiten kun treenaan paljon ja syön tarkasti. Tuolloin olen hyväntuulinen ja minulla on hyvä olla. Pyrin pitämään yhden herkkupäivän viikossa. Luokittelen herkuksi myös leivän, jota pyrin arkisin välttämään. Saatan tuntea morkkista jos syön perjantai iltana iltapalaksi leivän kinkulla ja kananmunalla. Tiedän, että tämä ajattelutapa ei ole tervettä. Haluan kuitenkin voida hyvin ja tiedän että voin parhaiten syömällä tarkasti ja treenatessani päivittäin.

Raskaus on kuitenkin lisännyt varsinkin hiilihydraatti himoani. Olen tammikuun ollut herkkulakossa ja se on mennyt jopa yllättävän helposti. Viikonloppuna juhlinkin ruisleivällä ja maustekurkuilla. Eivät kyllä aiheuta jätskiövereiden kaltaista morkkista, mutta vedän sitten tuota leipääkin kaksin käsin.

Olen puhunut tästä rehellisesti neuvolassa. Haluisin nauttia raskaudesta niinkuin siitä kuuluu nauttia. TIEDÄN, että pääsen raskauskiloista eroon. En vain voi sietää sitä oloa ja itsetunnon romahtamista minkä lisäkilot minulle tuovat.

Nevolassa tähän asiaan suhtauduttiin ihanasti. Neuvolatäti hoki, miten hän on enemmän huolissaan mikäli lisäkiloja ei tule. Hän myös lupasi konsultoida psykologia ja kysyä miten voisi parhaiten minua auttaa ja tukea.

Vauva voi hyvin, kun äiti voi hyvin. Muistan miten omalla tavallani nautin myös siitä kunnon ja kropan uudelleen rakentamisesta ensimmäisen raskauden jälkeen. Voisinko kääntää tämänkin tällä tavoin positiiviseksi haasteeksi? Rakentaa raskausaikana mahdollisimman hyvä pohja vauvalle kasvaa ja kropalleni kasvattaa beibiä.

Rakastan haasteita ja jos päätän jotain, teen myös kaikkeni saavuttaakseni ne. Sen voin luvata, että beibin hyvinvointi menee kaiken edellä. En tee mitään pikkuisen hyvinvoinnin vaarantamiseksi. Syön riittävästi, mutta olen todella tarkka siitä mitä syön ja liikun päivittäin. Treeniin olen vielä lisännyt nimenomaan lantionpohjaa ja syviä lihaksia vahvistavia liikkeitä.

Nyt raskausviikolla 17 painoni on noussut noin 1,5kg. Mikä on mielestäni ihan maltillista. Tosin Felixin kanssa oli sama ja silti laitokselle lähtiessäni vaaka näytti ihastuttavaa +18kg lukemaa. Kilot oli kyllä karistettu 4kk synnytyksestä, mutta saihan sen eteen tehdä töitäkin.

Tiedän, että minua varmasti pidetään tämän vuoksi pinnallisena ja itsekkäänä. Haluan niin itseni kuin lasten takia pysyä hyvässä kunnossa. Tiedän olevani onnekas koska saan kasvattaa jo toista lasta masussani. Nämä ovat kuitenkin rehellisiä ajatuksiani ja tuntemuksiani, enkä oikeasti usko olevani yksin näiden kanssa.

 

14 thoughts on “Ihanat kamalat raskauskilot

  1. Ymmärrän ja en ymmärrä. Itselläni tilanne, että en voi koskaan saada lapsia, joten tuollainen painonnousun ajattelu ei vaan mene minun ymmärrykseeni. Ehkä sen silloin tajuaa paremmin kun lapsia ei voi saada.

  2. Aika rohkee kirjotus ja kuulosti hyvältä että periaatteessa tiedostat että ei oo normaalia kontrolloida omaa syömistä/liikkumista noin tiukasti..kuulostaa aika hurjalta että leipä ja suolakurkku noilla liikunta määrillä kuuluu vain herkkupäiviin😐painon nousulla on raskaus aikana tarkoitutus,imetyksenkin turvaamiseksi.en todellakaan tarkota että pitäs kontrolli kadottaa kokonaan,eihän liika sokeri ole hyväksi äidille eikä vauvalle. Myös aineenvaihdunta ja kilpirauhanen saattaa pitkässä juoksussa tehdä ”tepposet” jos menet liian vähillä ruuilla liikuntaan nähden ja sitten toivottu tulos onkin päin vastanen. Haluun välttää tällä kommentilla moralisointia mutta on varmasti hyvä käydä jonkun ammattilaisen puheilla,yleensä tuollaiset pelot/huono itsetunto kumpuaa jostain syvemmältä..jostain jota ei edes ite tiedosta.usko pois,hyvänolon tunnetta ja onnellisuutta saa paljon muustakin kun itsensä kontrolloimisesta.liikunta on yks parhaista mutta stressittömyys ja armollisuus itselle tulee hyvänä kakkosena❤ oot hurjan kaunis ja vahva nainen,ei raskauden aikaset ylimääräiset kilot sitä tosi asiaa muuta!nauti raskaudesta stressaamatta,syö hyvää ja terveellistä ruokaa niin paljon kun mieli tekee ja liiku fiiliksen mukaan.kokeile etes muutama viikko,jos ei toimi niin laita viestiä että kiitos hitosti vinkistä😈

  3. Tosi harmillista ja surullista, että paino kontrolloi noin vahvasti sun elämää. Mistäköhän kumpuaa se, että arvotat itseäsi painon ja laihuuden kautta? Mistä tulee kontrollin tarve? Vaikeita asioita. En tunne sinua mutta tämän tekstin perusteella kuulostaa syömishäiriömäiseltä käyttäytymiseltä. Toivon että saat apua sillä elämä on niiiiin miljoona kertaa vapaampaa ilman pakonomaista painon tarkkailua ja syömisen kontrollointia. Mä tiedän! Been there done that. Minua auttoi terapia 🙂

  4. Hyvä, että tiedostat ja sanot ääneen. Tsemppiä! ❤ Muista, et raudansaannista kannattaa oikeasti huolehtia. Vauva ei saa sulta tarvitsemaansa, jos sulla vajausta. Sanokoon nla mitä vain. Ikävä kyllä. Pitäs omat testauttaa myös.

    1. Kiitos! Itseasiassa minulla otettiin nyt hemoglobiini ja tuo ferritiiniarvo joka taisi olla 16 🤔 Neuvolassa, eivät sanoneet siitä mitään, joten en tiedä onko hyvä vai huono.

      1. Todella huono. Kaikki alle 30 on todella huonoa. Eli sun varastot käytännössä tyhjät. Pikapikaa liittymään joko lääkärin blogi tai raudanpuute-ryhmään. Siellä uusin tieto lääkäreistä ym. Tietoa. Neuvolalla ym ei ole näistä asioista valitettavasti tietoa, eikä myöskään kaikilla lääkäreillä. Noilla arvoilla monet ovat saaneet kiellon rankkaan liikuntaan. Sydän joutuu liian koville.

  5. Ei voi :(. Tai ilmanmuuta syödä rautapitoisia ruokia ym mutta mitä on imeytyvyys esim kasviksista, on toinen juttu. Mul itellä 29. Kuurilla olen. Hyvä arvo on lähemmäs 100. Varsinkin jos on jokin sairaus. Myös vauvan raudantarve kandee miettii. Mistä hän ottaa, jos itellä huonohkot varastot. Mutta liity fb-ryhmiin. Aina pitäää selvittää syy, miksi varasto on tyhjä.

    1. Hei, tässä vielä linkki raudanpuutteen oireisiin. Jos lääkäri ei löydä muita syitä, mikä sen kohtauksen aiheutti. Tämä on erittäin huonosti hoidettu ”muotisairaus”. Ainoastaan muutamat urheilulääkärit ym. Fb-listan lääkärit osaa tästä aiheesta. (Löytyy raudanpuute-fb-sivuilta). Monet urheilulääkärit ovat sanoneet, että ferritiinin olisi olla hyvä lähemmäs 100, jos urheilee paljon. Mun mielestä sä lukeudut siihen kastiin. Tsemppii syyn löytämiseen!!

      http://www.raudanpuute.fi/raudanpuutteen-oireet/

  6. Joo hg ei kerro yhtään mitään. Esim jenkeissä suositellaan rautaa kaikille jossain vaiheessa raskaudessa. Yritä saada vaik tuolta Ilonalta aikaa, lääkärin valvonnassa pitäis syödä, varsinkin kun paksuna. Kontrolli n.3kk päähän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s