Mitä kuuluu!?

Huoli pois toverit. Intagram seuraajani ovat ehkä nähneet, että olen viime viikolla ollut Meilahden kardiologisella osastolla sydänsairauteni vuoksi. Pyörryin muutama viikko sitten aamutreenin jälkeen. Syitä voi olla monia. En ollut ehtinyt syödä vielä aamupalaa ja hartiani olivat todella jumissa. Neuvolasta eivät kuitenkaan suostuneet antaa minkäänlaista neuvoa, sillä pyörtymistä ei suoranaisesti osattu yhdistää raskauteen. Soitin Meilahteen, josta sain samantien kutsun rasitus EKG:hen sekä vuorokauden Holter seurantaan. Mistään vakavasta ei varmasti ole kyse, nyt vaan tarkistetaan, että Betasalpaaja lääkitykseni on oikea ja edellisestä seurannasta taitaa muutenkin olla yli 5 vuotta aikaa. Sairaudestani voitte lukea lisää täältä.

Kiitos myös kun niin moni kommentoi tekstiäni tuosta raskauden tuomasta painonnousuta. Oli lohduttavaa tietää, että en ole yksin ajatusteni kanssa. Osa ehkä ymmärsi ajatukseni myös hieman väärin. En ajattele etten kelpaisi tai että pitäisi olla hoikempi. Minulla nimenomaan on viime vuosina ollut todella hyvä olo kropassani ja nyt pelkään koska hetkellisesti vartaloni ei taas tunnu omalta ja lisäkilot tuovat itselleni epävarmuutta. Tiedän kuitenkin ettei kiloja voi välttää ja ne tulevat hyvästä syystä. Jumpataan mamma kuntoon sitten yhdessä beibin kanssa. ❤

RV 19

Aika menee TAAS ihan kamalaa kyytiä. Kohta on raskauden puoliväli!? Mitä hitsiä. Nyt tuntuu, että olen pitkästä aikaa suht iloinen oma itseni. Vaikkakin mielialat saattavat vaihdella nano sekunnissa. Masu on edelleen aika pieni vaikka varsinkin iltaisin sen kyllä alkaa jo huomaamaan. Huomaan välillä miettiväni jonkin verran uskallanko puhua raskaudesta ihmisille. Samassa elämäntilanteessa ei tällä hetkellä oikein ole ystäviä ja pelkään muuttuvani tylsäksi mammaksi joka ei muusta puhu kuin raskaudesta ja beibistä?! Tuntuu, ettei ihmisiä nyt tämä toinen raskaus niinkään edes kiinnosta. Been there, done that. Olen jaksanut ja päässyt treenaamaan todella kivasti ja yritän nauttia jokaisesta liikuntahetkestä täysillä. Tilanne voi heti huomenna olla ihan toinen. Juoksu sai nyt jäädä, mutta olen joka aamu tehnyt crosstrainerilla 30-50min treenin. Lisäksi olen saattanut tehdä vähän lihaskuntoa. Enimmäkseen leukoja, punnerruksia, dippejä, kyykkyjä ja askelkyykkyjä.

Varattiin extempore pikapyrähdys Gran Canarialle maaliskuun alussa. Lähdetään perjantai aamuna ja tullaan kotiin maanantaina. Oltiin ajateltu, että pääsiäisen Levin reissu jää tänä keväänä ainoaksi reissuksi, mutta toisin kävi. Felix on nyt muutaman viikon hokenut haluavansa lämpöiseen ja siinä alkoi sitten mammalla ja isilläkin uima-allas ja aurinko herättelemään kiinnostusta. Norwegianilta löytyi edulliset lennot ja Air BnB:ltä asunto. Tulee tarpeeseen!

Viikonloppuna käytiin Heurekassa tsekkaamassa dino näyttely. Felixhän on ihan HC Dino tietäjä, joten reissu oli paljon odotettu, eikä tuottanut pettymystä kenellekään. Suosittelen vierailua viikonloppuna heti aamusta, sillä jono oli satoja metrejä ulos asti kun poistuttiin kello 12 jälkeen.

Torstaina on ystävänpäivä! Siskoni keksi ihanan ajatuksen ja kutsui kaikki ystävänsä (sekä minut, raukka on pienestä asti aivopesty siihen, että pikkusisko pitää AINA ottaa mukaan) ja heidän lapsensa ystävänpäivä iltapalalle heidän luokseen. ❤

Mitä muiden viikkoon kuuluu?

 

5 thoughts on “Mitä kuuluu!?

  1. Hei, ihana lukea kuulumisia ❤ Mä jaksan ainakin höpistä raskaus/vauvajuttuja, niin laitathan viestiä jos niistä haluut höpöttää! Pus! Ja ihana toi pikapyrähdys aurinkoon!! 🙂

    1. Ihana 💗 Tää toinen odotus on jotenkin niin erilaista ensimmäiseen. Unohdan olevani raskaana ja tosiaan huomaa ettei ihmisiä niinkään jaksa enää kiinnostaa. Ehkä tämä konkretisoituu kun alkaa enemmän tuntea liikkeitä ja rakenneultra on vihdoin!

  2. Mukava kuulla että oot kunnossa ja hyvillä mielin lisäkilo kriiseilystä huolimatta,tuo on niin totta että ne kilot on vain hetkellisiä,niistä ei toinna stressata👍sama on itellä että aina ei etes muista olevansa raskaana ,maha kuviakaan ei oo tullu otettua😕kun illalla ite rauhottuu ja potkut tuntuvat niin silloin nousee hymy huulille että onhan siellä joku pieni ihana❤ sulla on hyvä tämä blogi,vähän kuin pitäis päiväkirjaa👍jälkeen päin varmasti mukava lukea mitä fiiliksiä on ollu!

    1. Kiitos viestistä. Luulen, että blogi kirjoittaminen lisääntyy kun raskaus muuttuu rakenneultran jälkeen konkreettisemmaksi. Itse olen vasta ihan viime päivinä tuntenut liikkeet niin, että tiedän varmuudella mahassa olevan muutakin kuin ilmaa 😅🙊 Oletko millä viikoilla nyt?

  3. Ne ekat liikkeet on kyllä saa raskauden heti tuntumaan todellisemmalta.neuvolassa viimeks kysyttiin että olenko luonu mielikuvaa vauvasta,en oikein oo osannu tehdä sitä aikasempienkaan kohalla enkä nytkään..mutta sitten kun vauva on syntyny se tuntuu heti omalta ja rakkaalta❤ oon nyt 29+2.kirjottelehhan raskaus(ja muitakin) kuulumisia,ja etenkin kuhan oot käyny siellä fyssarin luona👍

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s