Suuret odotukset

Olen muistaakseni raskausviikolla 22 ja odotan mieheni muistavan asian. Stiplu. Odotan myös ystäväni ja perheenjäseneni olevan kiinnostuneita beibistä. Toinen stiplu.

Olen viimeaikoina pyörinyt sängyssä miettimässä elämää, kun nukkuakin voisi. Tunteeni ovat myös yksi pyörremyrsky, joka saattaa laantua yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Mietin viime yönä johtuvatko suurimmat mielipahat ja riidat ihmissuhteissa nimenomaan liian kovista odotuksista? Ja kuinka ihmeessä pääsisi eroon tällaisesta tavasta asettaa liian suuria odotuksia muille?

Tässä on oma ongelmani. Haluan olla kiltti, välittävä, ilahduttava ja tärkeä läheisilleni. Ajatusmaailmani on opittu ala-asteen uskonnon tunnilla. ”Kohtele muita niinkuin haluisit itseäsi kohdeltavan.” Näin ei kuitenkaan aina ole ja pahoitan mieleni kun joku ei käyttäydykään haluamallani tavalla.

Olen viimeaikoina pyrkinyt myös ääneen puhumaan odotuksistani. Kerroin esimerkiksi äidilleni, että en ole heille kauheasti beibistä puhunut, koska tuntuu ettei heitä kiinnosta omien kiireidensä vuoksi. Äitini selvästi kuuli tämän ja onkin kysellyt paljon enemmän tuon jälkeen. En myöskään oikein osannut miettiä, että äitini on aika äskettäin aloittanut uuden työn ja muistanut esimerkiksi kuinka työkuplassa itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten.

Välillä tunne kuohuissani mietin, että ”pitäkää tunkkinne, jos ei teitä kiinnosta niin eipä minunkaan tarvitse sitten vaivaantua.” Tuo asenne kuitenkin aiheuttaa itselleni vain enemmän mielipahaa. Minä ihmisenä välitän, enkä muuksi muutu.

Suurin oppiminen pitää kuitenkin tapahtua siinä mitä odottaa muilta. Johon löysinkin täydellisen elämänviisauden.

Olen miellyttäjä luonne joka välittää ihmisistä välillä vähän liikaakin. Tällä tarkoitan sitä, että kuormitan jopa omaa jaksamistani välillä miettimällä kuinka voisin muita auttaa ja ilahduttaa ja tukea. Tuntuu pahalta, jos takaisin saakin vain välinpitämättömyyttä. Nyt täytyykin oppia, ettei odota muilta tietynlaista käytöstä, jolloin välttyy itsekin mielipahalta. Se, että olen hyvä muille, ei ole kiinni siitä miten hyviä muut ovat minulle.

Heikin kanssa minä olen pirskahteleva äänekäs ja helposti innostuva. Heikki on tasainen, järjellä kaiken ajatteleva yksilö. Odotan Heikiltä usein asioihin reagoimista vastaanlaisesti kuin itse toimin. En ole tämän 14 vuoden aikana vieläkään oppinut, että Heikki ei kiljahtele riemusta tai kehu ruokiani ylitsevuotavasti. No kummassakohan tuo vika sitten oikein on!?

En taaskaan oikein tiedä onko näissä ajatuksissani järjen hiventäkään, mutta saanpahan purettua yöllisiä mietteitäni jonnekin.

Kivaa alkavaa viikkoa!

T:Mielensäpahoittaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s