”Ootpas sä jo iso!”, ”Ohho, no nyt on kyllä maha kasvanut.”, ”Onkohan tuolla vauvaa ollenkaan, on niin pieni maha?”

Raskaana olevan naisen ulkoista olemusta on kaikilla oikeus kommentoida. Tiedoksi teille kaikille, jotka ette ole olleet raskaana. Jos haluatte jotain kommentoida raskaana olevalle naiselle, kertokaa vain ja ainoastaan hänelle kuinka kauniilta ja hyvältä hän näyttää. Valehteleminen tässä tilassa on sallittua, kunhan teet sen uskottavasti.

Somessa jaetaan raskausviikkojen masukuvia. En ole ihan varma onko voittaja se jolla on suurin vai pienin maha?! Koska vertailustahan kaikessa on kyse. Kun ihmispennut on punnerrettu maailmaan alkaa kisa siitä, kuka saa sen masun katoamaan mahdollisimman nopeasti.Saunassa tuiki tuntematon nainen kommentoi vatsani kokoa. Kun on kuulemma niin pieni vielä. Tuntuu, että pitäisi vähän anteeksi pyydellä kun tuo ei vielä ole ihmisille tarpeeksi iso.

Naisen vartalossa tapahtuu NIIN järkyttävän isoja muutoksia mielettömän lyhyessä ajassa, että on lähes mahdotonta saada pää pysymään muutoksessa mukana. Itselläni oli vuosi sitten vielä mandariinin kokoiset tissit. Nyt melonitkin jäävät kakkoseksi, no ainakin toisen tissin rinnalla. Reidet ja takapuoli kerää rasvaa nopeammin kuin ehtii silmiään räpäyttämään.

Sosiaalinen media on raskaan olevalle naiselle helvetti. Eräs seuraamani crossfit mimmi oli salilla treenaamassa 5 päivää synnytyksestä. Hän teki tällaisia kevyitä liikkeitä kuin palomies punnerruksia ja kahvakuulaheilautuksia. Hän itseasiassa kertoo instassa olevansa fysioterapeutti. Ammattikunta joille itselläni on aika suuri kunnioitus ja haen heiltä nimenomaan tukea raskaudenaikaiseen liikuntaan. Katson hämmästellen naisten kuvia, joilla massut ovat litteitä 2 viikkoa synnytyksestä. Itse näytin Felixin syntymän jälkeen vielä 4 viikkoa synnytyksestä siltä kuin olisin raskauden puolivälissä. Maha oli vaahtokarkkia, ei tosin vain ihan niin herkullisen näköinen.

Itse toivon valinnoillani kasvattamaan massussani toisen terveen supermiehen, selviäväni vähemmillä raskauskiloilla kuin ensimmäisessä raskaudessa, palautuvani mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen synnytyksen jälkeen taas treenaamaan ja alapääni selviävän koitoksesta mahdollisimman vähillä naarmuilla. (Anteeksi rehellisyyteni)

Muuttuva vartalo tuo mukanaan myös epävarmuuden itsestään. Normaalisti olen suht tyyvyäinen itseeni ja vartalooni, mutta nyt huomaan epävarmuuden hiipuvan pääkoppaan. Varsinkin kun selaa sosiaalisen median ihmenaisia. Istun myös katsomassa telkkaria seuraavanlaisella monologilla:

”Voi hitto, oispa munkin posket noin lommolla tossa vaiheessa raskautta. Toi ei kyllä oikeessa elämässä oo raskaana, ihan vaan tiedoksi.”

Todellisuudessa kukaan muu ei vertaile raskaanaolevia naisia toisiinsa paitsi me itse. Olen itsekin saanut sosiaalisessa mediassa paljon kommentteja mahani koosta ja treenistäni. Ihan niinkuin arvelin, pullahti massu esiin tälläkin kertaa vasta raskauden puolivälissä. Kyseessä on varmasti ihan kropan rakenteellinen juttu. Vatsalihakseni tulee vielä tietyissä asennoissa näkyviin. Sehän ei myöskään ole ihan hyväksyttyä. Tiedän myös, että kesällä massuni on mahtavan kokoinen. Somessa kannattaa myös AINA muistaa kuvakulmat ja esimerkiksi asennot joissa kuvat on otettu. Halutessani saan vatsalihakseni vielä talviuniltaan esiin ja päinvastoin, saan mahan pullottamaan hurjan isona kun päästän sen kunnolla pullistumaan. Beibi kuitenkin kasvaa ihan keskikäyrillä ja on ihan saman kokoinen kuin näillä viikoilla kuuluukin.

Olen tosiaan viimeksi käynyt vaalla tammikuun puolivälissä ja seuraavan kerran aijon mennä vasta maaliskuun lopulla. Välillä vaaka kutsuu minua kovasti puoleensa, mutta mitäpä tuolla on väliä. Kroppa kerää rasvaa juuri sen verran kuin tarvitsee kasvattaakseen ihanan pikku Beibin ja mahdollistaakseen sen, että saan hänet ravittua syntymän jälkeen.

Jokainen raskaana oleva nainen tekee varmasti parhaansa kasvattaakseen vatsassaan kavavasta pikkuisesta tarpeeksi vahvan selviytyäkseen täällä ulkomaailmassa ja kaikki tekee sen itselleen parhaaksi näkemällään tavalla.