Mammaloman treenit

Täksi päiväksi suunniteltu kesäinen rantapäivä muuttui selviytymistaisteluksi ja sängyssä makoiluksi. Korkkasin raskausviikon 38 paskomalla alleni ja oksentamalla vauvaa lukuunottamatta kaiken mitä vatsasta irti saa. Synnytyshän ei ole mitään tähän showhun verrattuna.

Tähän asti äitiysloma on ollut käsittämättömän ihanaa. Välillä tuntuu kuin olisin taas koululainen joka saa joka ilta miettiä mitä kivaa huomenna keksii. Nautin täysillä.

Mammalomalla on tullut treenattua todella mukavasti. Tajuan olla mielettömän kiitollinen siitä ettei vieläkään mitään raskausoireita pissahätää lukuunottamatta ole joka estäisi treenaamisen.

Olen pyöräillyt lähes joka päivä. Toissaviikolla kävin aamusta salilla tekemässä 40min crossari treenin ja siihen päälle lihaskuntoa. Iltapäivällä yllätin Felixin ja hain hänet dagiksesta pyörällä. Matkaa kertyy 15km/suunta. Olin ajatellut että otamme dagikselta junan lähemmäs kotia, mutta minikoutsi halusi välttämättä polkea koko matkan kotiin. Ei siinä. Mammahan polki.

Toinen uusi suosikkilaji on avovesiuinti. Avovedessä metrit tuntuvat menevän paljon nopeammin kuin altaassa. Saan kyllä Vantaan Kuusijärvellä hieman katseita kun hyppään veteen pötsin kanssa bikineissä kun muut pukee vieressä märkäpukujaan päälle.

Treenit on edelleen aerobista liikuntaa enimmäkseen, mutta koitan yhdistää treeneihin myös pienen lihaskunto osion. Päivittäin teen pakara aktivaatiota, hengitysharjotteita keskivartalolle sekä lantionpohjan treeniä ja rentoutusta. Lihaskunto treenissä suosin jaloille 3kg nilkkapainoja joilla teen pakara treenejä ja boksiaskellusta. Yläkroppaan tykkään käyttää kahvakuulaa ja käsipainoja. Liikkeinä tempaus, pystypunnerrus, ojentajat, soutuliikkeet. Leuanvedot olen nyt jättänyt kokonaan pois. Ihan vaan ettei tule turhaa rasitusta vatsalihasten jännesaumalle.

Viime viikon treenit näytti tältä:

Ma: Avovesiuinti 1km + 15km pyöräily

Ti:Lepo

Ke: 40min crosstrainer + lihaskuntoa

To: Avovesiuinti 500m + crosstrainer 40min + lihaskunto

Pe: Kävely portaissa 4km + lihaskuntoa

La: Uinti 1,5km

Su: Pyöräily 20km

Treenien lisäksi päivät on olleet aktiivisia aamusta iltaan. Ollaan käyty maauimaloissa lasten kanssa, yleisurheilu kisoissa ja vietetty etukäteen Felixin Hop Lop synttäreitä. Perjantaina kävin kannustamassa työkavereita heidän pesis tapahtumassa ja pääsin itsekin muutaman kerran lyömään.

Keskiviikkona oli synnytystapa arvio Jorvissa. Arviossa tehtiin sisätutkimus ja ultrattiin. Beibi on niinkuin oletettukin suht pieni kokoinen ja painoarvio tulloin viikoilla 36+1 oli 2400g. Hän kasvaa vähän alakäyrillä mutta totesivat, että hyvin veljensä kaltaisesti. Paikat oli sormella auki ja kohdunkaulaa 2cm jäljellä. Kysyin saanko jatkaa uimista, eikä tuolle kuulemma ole minkäänlaista estettä.

Kunhan jostain on kaivettu tälle mammalle taas energiaa niin treenit jatkukoon entisellään niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu.

Ketä minä miellytän?

Aihe tuli mieleen perjantaisesta Peacock teatterin sketsi aiheesta. Täydellinen nainen/mies (tai ainakin somessa).

Sketsin mukaan olen itse suht lähellä täydellistä naista. Liikun, leikin lasten kanssa, leivon, laitan ruokaa MUTTA valitettavasti en täytä kriteereitä sillä sisälläni ei asu minkään sortin Kon Mari innostujaa tai rakkautta siivoukseen.

Jaamme sosiaalisen mediaan paloja elämästämme jolla toivomme muiden pitävän meistä ja näyttävämme hyvältä seuraajiemme silmissä. Teen sitä myös itse. Facebookiin jaan pääsäätöisesti yhteisiä asioita Felixin kanssa, instagramiin jaan enimmäkseen treenejäni sekä perus arkea. Harvemmin kuitenkaan mainitsen riitoja Heikin kanssa tai omia epävarmuuksiani.

Kysyin instagram seuraajiltani mitkä 3 asiaa heidän mielestään tekee täydellisen naisen. Vastauksia tuli molemmilta sukupuolilta, mutta enemmän naisilta. Yksi asia joka nousi ylitse muiden niin naisten kuin miesten vastauksissa oli itsevarmuus. Omasta mielestäni itsevarmuus näyttäytyy parhaiten sillä, että ihminen uskaltaa olla oma itsensä, mutta samalla välittää muista ihmisistä. Itsevarmuutta ei ole pönkittää omia tekojaan tai itseään lyttäämällä muita. Itsevarmuutta on nähdä oma ainutlaatuisuutensa muiden rinnalla.

Yksikään vastaajista ei sanonut täydellisen naisen olevan mahtava kokki, sporttinen tai isotissinen. Ainoat ulkonäköön viittaavat asiat liittyivät hymyyn. Sosiaaliseen mediaan jaamme vain ne palat itsestämme joissa uskomme näyttävämme muiden silmissä hyvältä. Yritämme vahvistaa tuota tärkeää ominaisuutta itsessämme, itsevarmuutta, saamalla muilta kehuja toiminnastamme. Samalla saatetaan kuitenkin lytätä jonkun muun itsevarmuutta näyttämällä elämästämme vähän liiankin ruusuista kuvaa. En minä aina sporttaa vaikka somessa annan ymmärtää etten perseelläni koskaan istukaan. Itse mietin usein, että minun puutteitani ovat ehdottomasti epäsiisteys ja suorasanaisuus. Olen naiseksi liian suorasanainen ja avoin enkä jaksa aina välittää mitä muut ajattelee. Heitän härskiä huumoria ja puhun ääneen mitä ajattelen. Nauran myös usein ja kovaa. En häpeile vartaloani vaikka sekään ei täydellinen ole. Heikki saa harvase päivä kehottaa minua pukemaan housut jalkaan koska kävelen kotona puolialasti verhot auki. Jos naapurin Pekalla ei oikeasti ole muuta tekemistä niin katsokoot tai jos Pirkkoa vituttaa, voi aina kääntää katseensa muualle. Täydellinen nainen on hillitympi. Nämä piirteet ovat kuitenkin osa minua.

Keskustelimme asiasta kotona ja totesimme, että ulkonäöllä on vaikutusta oikeastaan alkuvaiheessa, mutta kun ihmisen oppii tuntemaan alkaa ulkonäkö joko miellyttämään luonteen vuoksi enemmän tai vähemmän. Itsevarmuus, empaattisuus ja aitous tekevät ihmisestä myös ulkoisesti kauniin.

Yksi seuraajistani totesikin, ettei hän usko täydellisyyteen. En itsekään usko täydellisyyteen. Tärkein henkilö jota ensin täytyy miellyttää on itsensä. Somessa voitaisiin enemmän keskittyä epätäydellisyyteen. Aitouteen. Omiin vahvuuksiin. Eikä aina miettiä mitä muut minulta toivoisivat. Eihän kaikki voi eikä pidäkään mahtua samaan muottiin?

Sosiaalisen median täydellisen naisen normeihin kuuluu myös olla mahdollisimman aikaansaava. Miksi? Niinkun ei jokatoinen meistä muutenkin olisi lähellä burn outia arjen hektisyydessä. Itse ihailen niitä jotka ottavat arjessa hetkiä itselleen, syövät keskellä viikkoa palan suklaakakkua ja pysähtyvät suorittamasta elämää.

Pyrittäisiinkö jatkossa jakamaan someen myös niitä epätäydellisiä hetkiä elämästä? Kukaan meistä ei koskaan tule olemaan täydellinen, josko siis keskityttäisiinkin enemmän nauttimaan tekemistämme asioista miettimättä miltä ne vaikuttavat muiden silmissä.

Kivaa viikonloppua kaikille! ❤

Raskausviikko 35

Näitä viikkopäivityksiä ei kovinkaan paljoa ole tässä raskaudessa tullut. Aika ja viikon on yksinkertaisesti menneet niin jäätävän vauhdilla. Tämän viikon jälkeen alkaa jo äitiyslomani. Fiilis on rehellisesti sanottuna aika ristiriitainen. Olen suunnitellut paljon tekemistä ennenkuin beibi syntyy. Feffen kanssa on suunniteltu retkiä Korkeasaareen, uimaan, Leon leikkimaahan. Tiedossa on konserttia, haastattelu vauva lehteen, synnytystapa- arvio ja toivottavasti paljon liikuntaa ilman kiirettä.

Palasin töihin aika tasan 2,5 vuotta sitten äitiyslomalta. Tajusin vasta töihin palatessani miten paljon olin kaivannut sosiaalista kanssakäymistä ilman, että jokainen puheenaihe liittyy lapsen kehitykseen ja kakan väriin. Työpaikka oli tuolloin uusi, samoin kaikki uudet työkaverit. Nyt noista ihmisistä on tullut minulle parhaimipia ystäviä, joiden kanssa olen nauranut, itkenyt, laulanut, tanssinut, treenannut ja hölmöillyt. Vaikka tiedän, että ei tässä mitään lopullisia hyvästejä olla tekemässä (Istun luultavasti jo ensi viikon perjantaina perinteisellä fredags fikalla) jännittää silti tipahdanko tavallaan porukan ulkopuolelle ja väheneekö yhteydenpito kun olen puklulta haiseva mamma ja muilla työkiireet jatkuu entiseen malliin?! Onnekseni yksi läheisimmistä työkavereistani odottaa esikoistaan ja hänellä on laskettuaika 1,5kk minun jälkeen. Ollaan jo jaettu toistemme kanssa kaikki ihanimmat raskausoireet ja neuvolakäntien väliaikatiedot.

Tämä raskaus on suoraan sanottuna ollut edellistäkin helpompi alun väsymystä lukuunottamatta. Suurimpia vaivoja on ollut välillä iltaisin tuntuva pinkeys mahassa. Se ei varsinaisesti tunnu supistukselta, vaan siltä, että olisin syönyt taas vaihteeksi liikaa ja mahani venyy sen mukaan. Viime viikolla jouduin kuitenkin pieneen paniikkiin. Lauantaina puoliltapäivin olin ollut vain lenkillä vanhempieni koirien kanssa ja Jumbossa shoppaamassa kun aloin tuntea epämiellyttävää tuntemusta ja kovettumista mahassa. Tunne oli sen verran kova, että tirautin tuossa vaiheessa jo muutaman paniikki kyyneleen. Olen muuten aika huoleton odottaja, mutta en haluisi, että beibi syntyisi kovinkaan ennenaikaisesti. Iltapäivästä hakiessani vanhempiani lentokentältä huomasin että, tulee kyllä kivuttomia supistuksia säännöllisesti. Otin kotona panadolin joiden avulla supistukset onneksi loppuivat. En tiedä kuinka normaalia tuollainen on raskauden tässä vaiheessa, viime raskaudessa tuollaista tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun synnytys todella käynnistyi. Olin loppupäivän ihan hermoraunio ja purskahtelin itkuun muutamankin kerran stressi tilassa. Tuon jälkeen olo on kuitenkin ollut taas hyvä ja beibi on kokoajan ollut aktiivinen oma itsensä.

Raskaus on muutoksineen ollut pääkopallenikin helpompi kuin alkuun ajattelin. Alussa joka  ikinen raskauskilo hirvitti. Nyt olen itselleni paljon armollisempi. Herkkuhimot ovat itseasiassa ehkä vähän jopa hellittäneet normaalista. Herkkuövereiden sijaan syön mielummin Vaasa&Vaasan ohuen ohutta ruispalaa 4 siipaletta. Namnam! 🙂 Jokapäiväisen liikunta annokseni tarvitsen kuitenkin edelleen, mutta tällä hetkellä treenipakkomielteeseeni riittää jo kunnon kävelylenkki päivään tai kevyt pyörälenkki. Viimeisellä kolmanneksella treeni on edelleen saman kaavan mukaista. Aerobis painotteista kävely, uinti, pyöräily tai crosstrainer päivittäin. Lisäksi saatan tehdä pientä lihaskuntoa. Kirjoitan treeneistä erillisen postauksen myöhemmin. Painoa oli viikolle 34 tullut nyt 10,5kg joista suurin osa on tullut ensimmäisen 20 viikon jälkeen. Ihan samalla tavalla kuin Feffen kanssa. Hyväksyn painon nousun ihmeen hyvin. Olen tajunnut, että kroppa kerää rasvaa halusin tai en ja sitä tarvitaan, jotta beibi pystyy kasvamaan ja minä kykenen häntä syntymän jälkeen ruokkimaan. Oma peilikuva ei imartele, mutta en ole myöskään menettänyt kaikkia itsevarmuuden rippeitä vaikka pylly muistuttaa taas normaalia enemmän olterman juustoa. Kunto on varmasti kuitenkin pysynyt jokseenkin hyvänä ja viikolla 34 nousi vielä leuanveto. Tavallaan saan kiksejä myös siitä ajatuksesta että, kun treeni lupa synnytyksen jälkeen tulee saan alkaa taas megamaisella motivaatiolla tavoittelemaan uusia juoksu ja leuanveto ennätyksiä. Varasin itselleni jo ajan äitiysfyssari Ira Rissaselta noin 4-6vkon päähän synnytyksestä. Palautuminen raskaudesta ja synnytyksesestä tehdään tälläkin kertaa 110%.

Beibi kasvaa hyvin käyrällä. Tässä raskaudessa saankin yhtäkkiä kuulla miten mahani on niin kovin pieni. Sitä se ei kyllä ole, mutta ehkä vähän eri mallinen kun Feffen kanssa. Nyt maha ei näy niin selkeästi takaa ja edestäpäin katsottuna, mutta sivuprofiili on jo varsin muhkea. Rauta-arvot ovat olleet hieman alhaiset, joten olen reilun kuukauden syönyt nyt rautalisää ja huomaankin vaikutuksen pikkuhiljaa omassa jaksamisessa. Pissalla juoksen vuorokaudessa noin 35 kertaa. Saatan EDELLEEN välillä unohtaa masun olemassa olon. Liikkuminen ei tuota vielä ongelmia, mutta bikinirajojen sheivaus menee jo suht sokkona. Tykkään jopa silitellä massua ja tunnustella beibin liikkeitä. Yritän ajatella että, tämä on hyvin todennäköisesti viimeinen kerta kun tulen tämän kaiken kokemaan.

Odotan synnytystä NIIN paljon. Lähden samalla rennolla asenteella kun Feffenkin kanssa. Ainut oikea toive on saada beibi ja pimppi ehjinä synnytyksessä. Luotan ammattilaisiin ja otan vinkkejä heiltä vastaan. Tärkeintä on itse pysyä mahdollisimman rentona.

Yhtäkään vauvan vaatetta en ole pessyt, sairaalakassi on tässä vaiheessa vielä ajatuksen asteella ja raskausvaatteitakin on ostettu ihan kokonaiset 2kpl koko raskauden aikana. Itseasiassa kaikki beibin vaatteet ja tavarat turvakaukalosta lähtien on vielä tässä vaiheessa vuokravarastossa odottamassa uuden kodin valmistumista.

Huomenna tirautan varmasti kyyneleen tai kaksi, kun juhlimme työporukalla läksiäisiäni. Voi jehna. Miten kummassa nuo tyypit pärjää ilman minun kaltaistani persoonaa toimistolla?! 😉

 

HCRD 2019!

Mahtava mahtava päivä jos minulta kysytään. Käytiin perjantaina koko perheen voimin hakemassa Kisahallilta juoksunumerot ja t-paidat. Fefe oli jo tuossa vaiheessa tohkeissaan tulevasta ja mehuissaan kaikista maistiaisista ja herkuista jota expossa jaettiin. Nähtiin pikaisesti myös Candy on the Run blogin Karkki joka vastasi tapahtuman somesta. Kisikseltä mentiin vielä Espalle nauttimaan hiilaritankkaus kesäiseen tyyliin. Eli Fefun pään kokoiset pehmiset!

Lauantai aamuna herättiin 6:15, syötiin kunnon puuro aamiaiset, pakattiin tavarat ja hypättiin autoon. Auto jätettiin Pasilaan ja käveltiin Eläintarhan kentälle. Fefu fiilisteli kentällä aitajuoksua ja temppuratoja kunnes oli aika omaan starttiin. Oltiin kotona puhuttu, että maalissa saa mitallin, eikä todellakaan tarvitse juosta koko matkaa koska matka on huomattavasti pidempi mitä Felix oli tottunut juoksemaan.

Ei ole kuitenkaan omena kauas puusta pudonnut. Nähtiin ihan uusi puoli Fefusta tuon juoksun aikana. Sovittiin startissa, että meidän taktiikka on aloittaa rauhassa ja kiristää loppuun jos paukkuja riittää. Jätkä aloitti juoksuaskeleet heti kun starttilupa tuli. Alkuun oltiin vähän pussissa kun ensimmäisissä lähdöissä oli paljon eri-ikäisiä ja vauhtisia lapsia sekä jonkin verran rattaita. Matkan edetessä sanottiin Fefulle, että hän voi kyllä mennä ohi jos vauhtia riitää ja sitähän riitti. Loppua kohden vauhti vaan kiihtyi ja joutui tämä mammakin pistää juoksuksi. Kun Telia 5G Arena näkyi oli minimänin posket jo punaiset juoksemisesta, mutta en ole häntä koskaan nähnyt niin päättäväisenä. Jätkä paineli koko 1km matkan juosten maaliin ja olisittepa nähneet ne tuuletukset ja ylpeän ilmeen maalissa. Feffis mamman juoksusankari ❤ Maalissa otettiin ylpeinä mitalli vastaan ja kerättiin herkulliset palkinnot kassiin. Tuon jälkeen mentiin vielä reiluksi tunniksi Eläintarhan kentälle fiilistelemään eri pisteitä. Fefu otti hauva maalauksen käteen ja popsi varmasti puoli kiloa rusinoita naamaansa.

Fefun jälkeen juoksuvuoroon pääsi Heikki. Mentiin Felixin kanssa starttiin katsomaan ja kannustamaan. Nähtiin tuossa myös pikaisesti Vastaisku Ankeudelle blogin Jenny ja toivotettiin hänelle tsempit muutaman tunnin kuluttua starttaavaan maratoniin. Heikillä oli jo juuri edeltävänä päivänä alkanut vatsahaava oireet taas oireilemaan, joten jännitettiin miten maha kestäisi kovasykkeisen juoksun. Fefu kannusti ja huusi startissa jokaiselle juoksijalle. Jätkä huuteli ”Hyvä HEIKKIIIII” vielä siinä vaiheessa kun Heikin startista oli jo 15min aikaa. Puolikkaan startin jälkeen käveltiin Fefun kanssa Rocki Mäkkäriin lounaalle. Kun lounas oli syöty olikin jo aika suunnata Heikin maaliintuloon. Minimäni näytti taas uskomatonta urheiluhenkeä ja huuta raikui taas Telia 5G Areenalla kun F huusi ja kannusti jokaiselle joka tuli areenan porteista sisään. Ette tiedä miten kaltaiseni urheiluhullu mamma voi nauttia ja iloita kun näkee mikä urheiluhullu tuosta pikku ihmisestä on kuoriutumassa. 🙂 Heikki juoksi puolikkaan aikaan 1.40,02, joka jäi hänen ennätyksestään. Minun mielestäni tuo on silti hemmetin kova aika, varsinkin mahakipuisena lähes tulkoon helteessä.

Fefu hoki Heikkiä odotellessa miten hän juoksee halaamaan isiä ja sanoo ”hyvin juostu Heikki.” Jep sydän suli, edelleen. Pojat suuntasivat omien juoksujensa jälkeen uima stadikalle polskimaan (sisäänpääsy kuului HCRD päivän osallistumiseen) ja mamma suuntasi HCRD Street Teamin jäsenenä VIP-pukkareihin valmistautumaan omaan suoritukseen. Pukkarissa ehti mukavasti vähän höpötellä juoksu tuttujen kanssa ja käydä 505 kertaa pissalla ennenkuin suunnattiin Tiinan kanssa ratikalla kohti Helsinki 5K starttipaikkaa Ruoholahdessa. Raskausviikolla 33 ja numerolappu rinnassa, koska miksei?! Istuskeltiin aurinkoa nauttimassa noin 30min ennen starttia jonka jälkeen suunnattiin takariviin. Startissa toivotin Tiinalle tsempit ja lähdin itse kipittämään. Olin jo ennen starttia kävellyt reippaasti yli 11 000 askelta tuona päivänä. Beibi pisti välillä vähän hidastamaan tahtia, sillä en ole varma änkikö hän vain takamustaan kunnolla mahaani vasten vai supisteliko välillä, joten piti kuunnella tarkasti kroppaa. Reitti oli mukavan tasainen ja sää mitä mahtavin. Lopussa en pystynyt olla tekemättä loppukiriä ja hölköttelin maaliin oikein hyvävointisena. Kyllä tuossa sen verran juoksukärpänen taas puri, että salaiseksi tavoitteeksi pistin ensi vuodelle jo puolikkaan.

Suuntasin tuosta aika nopeasti Rautatieasemalle ja bussilla Pizzalle jossa äijät minua jo odottelivat. Ilta lenkitettiin vanhempieni koiria ja herkuteltiin. Myönnettäköön, että tuossa vaiheessa meikä mammalla tuntui jo hieman väsymystä jaloissa. Nukkumaan mennessä kello näytti reilut 21 000 askelta tuolle päivälle.

Upea aurinkoinen Helsinki, sopivia matkoja perheen ihan jokaiselle jäsenelle ja mieletön urheiluhullu minimies joka tuntui nauttivan päivästä ihan täysillä. Aika täydellinen päivä etten sanoisi ❤

Pistää miettimään…

Tämä on sellainen viikko, jonka olisin oikeastaan voinut skipata kokonaan. Sellainen kun positiivisia asioita saa kaivaa vähän kovemmalla työllä. Normaalisti haluan kirjoittaaa tänne vain motivoivia ja positiivisia asioita, mutta tehdään tällä kertaa poikkeus.

Ärsyttää ihmisten itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu, selän takana puhuminen ja kyvyttömyys nähdä asioita toisten ihmisten näkökulmasta.

Olen viimeaikoina kuullut, että ihmiset jotka luokittelen ystävikseni levittävät minusta juoruja ja arvostelevat minua ja esimerkiksi treenaamistani raskaana ja lapsen kanssa. Treenaamiseni raskauden aikana aiheutti jo edellisessä raskaudessa järkyttävän paljon arvostelua. Miksi? Eilen oli mahan kanssa todella tukala olo, mutta käytyäni kävelemässä 7km kaikki epämukavuus lähti pois. Raskauteni on ollut lähes oireeton. En ole kärsinyt liitoskivuista tai selkäkivuista ja uskon tämän olevan kiitos hyvän pohjakuntoni ja liikunnan läpi raskauden. Jos olet yksi arvostelijoistani, haluisin esittää sinulle kysymyksen. Miten liikkumiseni vaikuttaa sinun elämääsi ja mitä se on sinulta pois? Jos joku uskaltaa tähän vielä vastata, niin lupaan tarjota lounaan.

Terapeutti opetti minulle asian jota jokaikinen ihminen pitäisi miettiä omassa toiminnassaan. Ajattelemaan asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta. Tästä olen yrittänyt itse ottaa oppia varsinkin parisuhteessa. Mikäli meillä tulee jotakin erimielisyyksiä pitää yrittää ajatella asioita myös toisen osapuolen näkökulmasta. Miltä tuntuisi, jos itse olisi hänen tilanteessa?! Miltä minusta tuntuisi, jos hän käyttäytyisi minua kohtaan samalla tavalla. Get it?! Tämä pätee mielestäni kuitenkin kaikenlaiseen ihmisten väliseen kommunikointiin.

Olen kohta jäämässä hetkeksi aikaa pois työelämästä. Huomaan taas kiinnittäväni huomiota työelämän kurjempiin puoliin. Usein työelämässä vallitsee myös tällainen ”on niin väärin, että tuo joka tekee työnsä hyvin ja tunnollisesti sai ylennyksen kun enhän minäkään…” Työelämä tuntuu myös olevan välillä jopa liian isossa roolissa ihmisten elämässä. Työelämä jossa kuitenkin lähes aina jokainen työntekijä on aina korvattavissa uudella tekijällä. Tuo on karu fakta. Business on kuitenkin aina businesta. Jos on mahdollisuus tehdä rahaa ja tulosta, menee se aina nykypäivänä etusijalle. Harvoin mietitään vaikutusta yksittäiseen työntekijään. Yksittäinen työntekijä tekee usein kuitenkin kaikkensa yrityksen puolesta.

Ihmiset jos muiden tekemisellä ei ole vaikutusta teidän elämäänne. Antakaa olla. Jos haluatte arvostella ja herättää keskustelua, tehkää se avoimesti. Käyttäytykää muita kohtaan niinkuin haluisitte muiden käyttäytyvän teitä kohtaan. Laittakaa asiat elämässänne arvojärjestykseen ja olkaa kiitollisia siitä mitä teillä on. Älkää pitäkö asioita itsestäänselvyytenä.  Minä otan kävyn pois pyllystäni ja keskityn positiivisiin asioihin.

Kiitos ja anteeksi. Pistetään hormooneiden piikkiin. 😉

Kuulumisia

Jaahas, sitä painellaan jo raskausviikolla 32. Voin sanoa, että jos ikinä tulisi kolmatta raskautta, sitä tuskin ehtisi huomaamaan.

Vointi on edelleen hyvä, vaikka nyt peilistä tuijottaa kyllä jo oikein mukavasti pyöristynyt mami. Huomaan kuitenkin ajatukseni hieman rauhoittuneen noiden lisäkilojen suhteen. Mietin myös kannattaako täällä edes kirjoittaa paljonko niitä kiloja kertyy? Mitä väliä sille kenellekään on? Raskaus ei edelleenkään ole kilpailu. Nyt osaan olla erityisen kiitollinen jokaisesta viikosta kun pystyn elämään normaalia aktiivista elämääni enkä ole kärsinyt mistään muusta raskausvaivasta paitsi alhaisesta hemoglobiinista. Minulla ei ole tarvetta miellyttää ja saada hyväksyntää ihmisiltä jotka näkevät vain ulkokuoreni. Raskausaikana olisi erityisen tärkeä saada kuulla positiivisia kommentteja. Heikkiä jopa naurattaa kun hän meinaa vitsillä kommentoida jotakin minulle ja ehdin hänelle tokaisemaan ”jos et meinaa sanoa mulle miten hyvältä ja seksikkäältä näytän niin anna olla.” Viime neuvolakäynnillä sf mitta meni hieman alakäyrillä, mutta olen aika varma, että viimeisen parin viikon aikana onkin tapahtunut hurja kasvuspurtti. Ylimääräinen sf mitan ja hemoglobiinin tarkistus on varattu raskausviikolle 33 ja synnytystapa arvio on Jorvissa 12.6.

Olen tajunnut, että olen aika onnekas, sillä jos kaikki menee hyvin olen kahden pienen pojan äiti ennenkuin ehdin täyttää 30 vuotta. Tänä päivänä lapsen saanti ei ole itsestäänselvyys. Ei välttämättä ole puolisoa jonka kanssa perustaa perhettä eikä raskaaksi tuleminen aina onnistu niinkuin toivoisi. Lapset ovat 110% parasta mitä tulen ikinä ikinä elämässäni saavuttamaan ja haluan olla heille paras mahdollinen mamma. ❤

Perjantaina minulle asennettiin rintaan sydänvalvuri. Laite joka seuraa sydämen toimintaa ympäri vuorokauden. Leikkaus tehtiin Meilahden sydänasemalla paikallispuudutuksella. Kaikki meni hyvin ja haava on noin 1cm pituinen vasemmassa rinnassa. Toimenpiteen aikana verenpaineeni laski kuitenkin yllättäen niin, että yläpaine tippui 75 ja syke alimmillaan 25-30 välille. Meinasin menettää tajuni ja alkoi oksettamaan. Tällaisia vastaavanlaisia tilanteita on raskauden aikana nyt tapahtunut kolmesti. Itseäni himan askarruttaa mikä tämän aiheuttaa, mutta josko tuo tämän valvurin kanssa selviäisi.

Vappuna käytiin Heikin siskon ja hänen miehensä kanssa Nuuksiossa päiväretkellä. Ihan älyttömän kiva päivä. Kävely kilometrejä tuli metsässä yhteensä 8,5km ja reissussa oltiin evästauon kanssa yhteensä 5h. Fefu jaksoi niin hienosti koko päivän! Muutaman kerran isin olkapäät oli parempi vaihtoehto kuin omat jalat, mutta lähes koko päivän Fefu paineli omin jaloin. Ajomatkalla Nuuksioon ehdotin kaikille matkalaisille, että kerättäisiin kaikki päivän aikana 1-3 asiaa metsästä jotka ovat meidän mielestä hienoja. Lopuksi käytiinkin läpi mitä kaikkia hienoja metsän aarteita porukkamme oli päivän aikana löytänyt. Ihan parhautta!

Olen edelleen pystynyt liikkumaan aktiivisesti. Kävelen paljon, treenaan crosstrainerilla, vesijuoksen ja pyöräilen. Yritän tasapuolisesti kuormitttaa koko kroppaa, mutta painotan erityisesti pakaratreenejä, jotta saisin selän pysymään kivuttomana raskauden loppuun asti.

Äitienpäivänä Felix pääsee juoksemaan taas Hiekkaharjun urheilupuistossa järjestettävään Lusikkajuoksuun. Jätkä on treenannut aika tosissaan tuleviin skaboihinsa. Juoksun jälkeen ollaan varattu pöytä Järvenpään Krapihovista  vanhempieni kanssa.

Ainiin ja se muutto. No tällä hetkellä näyttää siltä, että päästäisiin muuttamaan kesäkuun lopulla. Tätä todella toivon, mutta en innostu ennenkuin ensimmäinen muuttokuorma on saatu sisälle. Oltiin viime viikolla katsomassa työmaalla ja aika vaiheessa sisätyöt vielä ovat. En itse osaa tällaisesta vielä yhtään hahmottaa miten asuntoa sisustaisin tai mikä huone olisi sopiva kuhunkin tarkoitukseen. Felixin huoneen huonekalut pitää melkein kaikki ostaa uudelleen. Lisäksi täytyy asennuttaa sälekaihtimet kaikkiin ikkunoihin sekä ostaa keittiönpöytä ja tuolit. Jossain vaiheessa pitää myös rakentaa vaatehuone meidän makuuhuoneen viereiseen tilaan. Näin kun alkaa miettimään to-do listaa alkaa se tuntumaan aika pitkältä…

Paljon on mitä odottaa, mutta onneksi on kevät ja aika tuntuu menevän todella nopeasti! 🙂

 

Ajatuksia ja pelkoja

Sain instagramin puolella toiveen kirjoittaa hieman siitä, miten ajatusmaailma on muuttunut toisen raskauden myötä. Toisen raskauden myötä, ei rehellisesti itse raskautta ehdi niin paljoa ajattelemaan. Beibi roikkuu mukana, siinä normaalissa arjessa, eikä ajatukset ja puheenaineet ehkä pyöri kokoajan kasvavan masun ympärillä.

Samalla huomaan myös yhtäläisyyksiä edelliseen odotukseen. Omat ystävyyssuhteet, välit omiin vanhempiin ja parisuhde pyörii paljonkin mielessä. Kun itse tietää pääsevänsä kohta pois tästä kiireisestä oravanpyörästä, huomaa jo nyt pelkäävänsä mitä tapahtuu kun putoaa pois oravanpyörästä. Ihmiset ovat tänä päivänä yksinkertaisesti vain niin kiireisiä omien töiden, harrastusten ja arkensa kanssa. Jäänkö työporukassa heti ulkopuolelle kun en olekaan päivittäin jakamassa arkea näiden ihmisten kanssa? Osasta työkavereita on tullut minulle todella läheisiä ystäviä, mutta pysyykö yhteydenpito kun jään pois työpaikalta eikä nähdäkään päivittäin? Uskon, että tässä on paljon myös itsestäni kiinni. Oikea ystävyys, ei aina tarvitse päivittäistä näkemistä tai keskustelua. Tärkeintä on olla läsnä ja kuunnella silloin kun ehtii kuulumisia vaihtaa, eikö?!

Huomaan usein, ettei ihmiset toisen lapsen kohdalla kovinkaan paljoa kysele. Minulla on oikeastaan kolme ystävää kysynyt tasasin väliajoin miten minä ja beibi voidaan. Pelkään, että toisen lapsen kohdalla ketään ei enää jaksa kiinnostaa kun vauva syntyy ja elän yksinäni beibi kuplassani.

Mietin paljon tylsistynkö kotona ja alkaako kotiemännän elämä kyllästyttämään heti alkuhuuman jälkeen. Olen niin sosiaalinen ihminen, että kaipaan ympärilleni myös muuta sosiaalista kanssakäymistä kuin vauvan tuijottelu ja pussailua. Felixin kanssa nautin eniten niistä päivistä kuin vuorokausi oli täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Veikkaan, että kun saan täyden treeni luvan raskauden jälkeen aikataulutan päiväni beibin päikkäreiden ja oman treenin ympärille. Tavoite on pystyä itse treenaamaan päivisin beibin kanssa, jotta Heikki pääsee treenaamaan sitten ennen tai jälkeen työpäivän.

Pelkään myös jollakin tavalla menettäväni hetkeksi itseni. Tätä on vaikea selittää kuulostamatta maailman paskimmalta mutsilta. Felix ei koskaan oppinut syömään pullosta, joten olin hänessä kiinni lähes vuoden ajan. Olin harvoin Amanda, olin Felixin äiti. Tissi. Olin useinmiten pois Feffen luota maksimissaan tunnin. Kun olin pois, oli stressi kokoajan läsnä. ”Mitenhän niillä menee kotona, meneeköhän Heikillä hermo jos Felix vain itkee, olenkohan jo ollut liian pitkään.” Saatoin olla uimahallissa joka oli noin 500m päässä meidän kodista, enkä silti pystynyt tekemään treeniäni täysin rennoin mielin. Huomasin onnekseni vasta töihin paluun jälkeen miten paljon oli kaivannut sosiaalista elämää, jossa sain olla Amanda en ainoastaan mamma.

Haluan ajatella, että parisuhde vahvistuu, kun koemme taas yhden elämän mahtavimmista hetkistä yhdessä. Pienen supermiehen syntymän. Edellisellä kerralla myös vauva-aikana pelasimme mahtavasti tiiminä. Enhän edes muista ensimmäisenä viikkona vaihtaneeni Fefelle kertaakaan vaippaa. Samalla ymmärrän myös, ettei tilanne ole tällä kertaa sama kuin viimeksi. Nyt huomiota tarvitsee kaksi pientä poikaa. Haluan myös olla rehellinen ja kertoa, että työelämän kiireiden keskellä ei parisuhde aina ole voinut parhaimmalla mahtavalla tavalla. Pelottaa, mitä väsymys ja uuden arjen pyöritys voi tehdä parisuhteelle. Meillä kun on vielä tulossa iso muuttokin tuossa aivan beibin lasketun ajan tienoilla. Yritän kuitenkin ajatella, että YHDESSÄ selvitään näistä tiukemmistakin hetkistä. Positiivisuudella.

Fefe on mielestäni maailman mahtavin olento ja maailman rakkain pierupylly. Pelottaa herääkö beibiä kohtaan heti vastaavanlaiset tunteet. Toisaalta rakastan siskonikin lapsia kuin omiani, joten tämä on kyllä varmasti ihan turha huoli. Salaa kuitenkin toivon, että beibi olisi vanhemmilleen yhtä vaivaton kuin veljensä.

Haluan kuitenkin painottaa, että päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin suuren suuri odotus ja innostus uudesta perheenjäsenestä. Haluisin tällä hetkellä viettää kaiken vapaa-ajan Felixin kanssa, enkä voi uskoa, että kohta meillä on KAKSI maailman valloittavinta pikku ukkoa, joiden kanssa touhuta ja hölmöillä päivät pitkät.

Kiinnostaisiko teitä lukea Heikin ajatuksia samaisesta aiheesta jos saisin hänet taas pitkästä aikaa kirjottamaan tänne? 🙂