Joulu tule jo!

Tämän joulun teema on vahvasti ollut aineeton joulu. Siskoni teki Felixille aineettoman joulukalenterin joka onkin ollu koko perheen suosiossa. Kalenterista aukee joka päivälle joku aktiviteetti päivälle. On ollut pipareiden koristelua (jonka fiksusta ulkoistin ja kutsuin meidät siskoni luokse koristelemaan), joulumarkkinaa ja iltapalaa kynttilän valossa. Ihanaa lapsen kanssa tehtävää yhteistä puuhaa!

Tykkään kovasti ajatuksesta myös aineettomista lahjoista. Siskon tytöilleni tein UPEAT joulupukki kortit joiden takaa paljastuu mitä mahtavin lahja. Vanhempi tyttö on pienempänä adoptoinut Heikin itselleen kummisedäksi, joten hän saa viettää päivän haluamallaan tavalla Heikin kanssa. Nuorempi saa vastaavanlaisen päivän minun kanssani. Toivottavasti tytöt on tästä yhtä innoissaan kuin minä.

Muita lahjojani en vielä voi paljastaa sillä lukutaitoiset läheiset toivottavasti lukee blogiani.

Tämä mimmi alkaa olla kyllä aika joululoman tarpeessa. Kävin viikko sitten laajemmissa verikokeissa alhaisen hemoglobiinin takia, mutta viekäkään tuloksia ei näy edes omakanta järjestelmässä. No eiköhän ne ajallaan selviä. Jouluna toivon itselleni yhtä asiaa. Unta.

Arvatkaas miten tämä mimmi aloittaa joululomansa? Juoksemalla lauantai aamuna 7.30 puolimaratonin yhdessä toisen juoksuhullun kanssa. Olen suhteellisen innoissani! Saan kun saankin puolikkaan vielä tänä vuonna juostua. Siinä voi sitten hyvällä omalla keskittyä konvehtirasioihin jouluna.

Juoksukärpänen puraisi viime viikonloppuna taas kunnolla kun meillä oli HCRD Street Teamin kick-off/pikkujoulut. Toukokuu tulee taas nopeasti ja tällä hetkellä suunnitelmissani on juosta joko 5km matka tai maratonviesti Suomen suurimpana juoksupäivänä!

Sain New Balancelta IHANAT uudet kengät, joita lähdinkin extempore testaamaan lauantaina Aktia Cupin 10km matkalle. Kengät tuntui super hyvältä ja vauhtikin pysyi alle 5:30min/km.

Jouluksi lähdetään vanhempieni kanssa vuokramökille Taulun Kartanolle. Meillä on vuokrattu mökki ja ruokailu sekä ohjelma hoituu kartanon puolesta. Kiva kokea tuollainenkin erilainen joulu ja niin, ettei kenenkään tarvitse stressata ylimääräistä ruokien valmistuksesta.

  • En varmasti blogia ehdi päivittää ennen joulua, joten oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!
  • Lapsi

    Makoilen tätä kirjoittaessani sohvalla minimänin pää sylissäni. Olen viimeisen viikon aikana lukenut lukemattomia mielipiteitä ja tutkimuksia siitä, miksi lapsia syntyy Suomessa aina vain vähemmän.

    Ensin haluisin äiti ihmisenä todeta yhden asian. Lapsi tarvitsee rakkautta, ei rahaa. Voidaan siis unohtaa ajatukset silmissä vilisevistä tonneista aina kun punnerretaan itkevä rääpäle tähän maailmaan.

    Edellinen lause on myös niille joiden mielestä pitää olla akateeminen koulutus, vakituinen työ ja vähintään 40000€ vuositulot ennen kuin ehkäisy voidaan jättää pois. Voin luvata, ettei mikään, ei mikään tee niin rikkaaksi kuin pienen pieni ihminen joka illalla tulee hellästi pussaamaan sinua poskelle ja kuiskaamaan ”mamma jag älskar dig.”

    Parisuhdetta lapsi ei taatusti pilaa. Monesti omasta mielestäni lapsi on se joka herättää tiimihengen ja pakottaa keskustelemaan. Lapsen takia parisuhteen eteen haluaa tehdä extra paljon töitä.

    Yhtenä argumenttina oli ulkonäön menettäminen. Tästä asiasta puhun omasta kokemuksesta. Pelkäsin aikanaan raskauskiloja kuin ruttoa ja rintojeni menettämistä imetyksessä. Kiloja saa helposti myös ilman lapsia. Lapsen kanssa arkiliikuntaa on triplasti enemmän kuin ilman. Itse olen elämäni kunnossa lapsen saatuani, vaikka raskaus kiloja kertyi mukavat 18kg. Imettäessäni sain kokeilla elämää iso tissisenä naisena ja totesin että olen enemmän pylly naisia. Imetyksen jälkeen rinnat on edelleen tallessa ja näyttävät omasta mielestäni itseasiassa oikein hyviltä.

    Rehellinen mielipiteeni on se, että nykymaailmassa ihmiset haluavat olla ”ikuisesti nuoria” ja kuvittelevat, että elämä loppuu lapsen saamiseen. Lapsen kanssa voi matkustaa, itseasiassa alle 3- vuotiaan kanssa se kannataakin. Milloin muutoin sinulla on yhtä paljon lomaa? Lapsi matkustaa ilmaiseksi ja saat useinmiten ykkösluokan palvelua kun kannat ihmispentua mukanasi. Lapsen kanssa voi syödä ulkona (puhun muustakin kuin Mäkkäristä), lapsen kanssa voi hölmöillä keskellä ruokakauppaa ilman, että joku pitää täysin kahjona, lapsen kanssa voit muuntautua prinsessaksi tai merirosvoksi ja vain mielikuvitus on rajana. Lapsen kanssa sinulle on elämässä AINA joku jolle olet maailman rakkain ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet.

    Omasta mielestäni on huolestuttavaa, että ura ja raha menevät nykymaailmassa perheen edelle. Työelämässä kuka tahansa on millon tahansa korvattavissa. Äitinä tai isänä, et ole ikinä korvattavissa.

    Aina lapsettomuus ei ole oma päätös. Ikävä kyllä. Tässäkin kuitenkin varmasti jonkin verran vaikuttaa se fakta, että lasten teko siirtyy aina vain myöhäisemmälle iälle. Samalla kun ajatellaan, että eletään nyt ja tehdään lapsia myöhemmin, olisi hyvä muistaa, että tutkitustikin homma vaikeutuu mitä enemmän ikää tulee mittariin.

    Hesarin mielipide kirjoitusta lainaten. Tehkää lapsia ”ne antaa elämälle merkityksellisyyttä.”

    Keskiviikko

    Ajattelin pitkästä aikaa päivittää ihan perus kuulumisia. Marraskuu ei päässyt taaskaan yllättämään valoisuudellaan. Tuntuu, että voisin syödä ja nukkua vuorokauden ympäri. Tämä syksy on muutenkin ollut jotenkin aika raskas. Suurin apu väsymykseen onkin uni ja liikunta! Paljon rankkoja juttuja ollut taas viime aikoina ja haluaisin selvitä positiivisuudella aina stressaavien ja huonoimpien aikojen yli. Nyt olen kuitenkin huomannut, etten ole ollut ihan se normaali iloinen itseni. Oma asenne on kuitenkin se ratkaiseva tekijä. Hullu ja naurava Amtsi kaivetaan vielä esiin! 💪🏼

    Fefestä on tullut niin iso poika, että minikoutsilla oli aika aloittaa ensimmäinen ihka oma harrastus. Nallepaini. Käytiin lauantaina ensimmäisen kerran ja sunnuntaina uudelleen, koska minikoutsi halusi. Treeni on 40minuuttia täyttä tohinaa yhdessä aikuisen ja lapsen kanssa. Paljon juoksemista, kehonhallintaa ja oikeita paini juttuja. Mielettömän hauskaa! Fefehän olisi heti omasta mielestään tarvinnut jo kunnon painikengät. Luvattiin tuollaiset hankkia jos innostus jatkuu…

    Muutama viikko sitten käytiin myös astma lääkärillä kontrollikäynnillä. Felixillä on ollut säännöllinen astma lääkitys nyt heinäkuun alusta asti. Kopkop, mutta lääkityksen aloituksen jälkeen ei ole tarvinnut pojalle syöttää yhtään antibioottikuuria. Näin pitkää jaksoa ei ole ollut sen jälkeen kun poika täytti 6kk. Nyt astmalääkitystä vähennetään pikkuhiljaa ja kontrollikäyntejä on tasaisin väliajoin.

    Olen lisännyt treeneihin taas paljon juoksua kun sitä voi taas tehdä. Huomiselle ja perjantaillekin on jo juoksutreffit sovittuna. IHANAA! Uskaltauduin muutama viikko sitten myös ensimmäistä kertaa firman sähly treeneihin mukaan. En ollut pelannut sählyä ehkä noin 10 vuoteen. Enhän minä mitään osaa, mutta se on NIIN hauskaa. (Älkää kysykö työkavereilta kuinka kivaa on kun minä olen mukana) Tunti menee aina hetkessä ja pelien jälkeen on törkeä hiki.

    Viikonloppuna lähdetään sukuloimaan Malmöseen. Ihana miniloma tähän väsyttävän arjen keskelle!

    Jos joku vielä jaksaa lukea tätä blogia, olisi mukava kuulla teidän syksyn kuulumisia!?

    Treeniä ilman päämääriä

    En ole täällä kovinkaan paljoa kirjoitellut treenaamisestani viimeaikoina. Syy on ihan siinä, että minun tekemisestäni ei kannata hirveästi mallia ottaa. 🙂 Tällä hetkellä treenaan ilman minkäänlaista tavoitetta. Olin suunnitellut syksyllä juoksevani puolimaratonin, mutta juoksusta kipeytynyt lonkka/kylki esti nämä haaveet. Toiveena on juosta tuo puolimaraton ihan vain treeninä joku viikonloppu vielä tämän vuoden puolella, ehkä uuden vuoden aattona niin kuin viime vuonna. Mukaan lähtijöitä? 😊

    Olen käynyt kahdella eri fysioterapeutilla ja viime aikoina kipu on selkeästi vähäisempää. Omasta mielestä kyse on ihan yksinkertaisesti lihasjumeista. Olen nyt palannut tekemään paremmin lämmittelyjä ja venytyksiä ennen ja jälkeen treenien, eikä kipu ole nyt edes juoksemisen jälkeen ollut kovinkaan pahaa. Pääsääntöisesti kipu on viimeaikoina ollut kokonaan poissa.

    Treenaan tällä hetkellä lähes päivittäin. Pyrin saamaan enemmän aerobista treeniä joka viime aikoina on ollut crosstraineria, juoksua, pyöräilyä tai uintia. Yritän saada yhden kunnollisen jalkatreenin ja muutaman yläkropan treenin ujutettua viikkoon. Jalat tuntuvat olevan enemmän rasituksessa, joten sen vuoksi en treenaa niiden lihasvoimaa kovinkaan montaa kertaa viikossa. Viikkoon tulee yksi lepopäivä tai siihen ainakin pyrin. Myönnän, että se ei aina toteudu, koska pääkoppa vaatii liikuntaa. Jos siltä tuntuu, voi vaikka heittää merenneitopyrstön päälle ja leikkiä tunnin ajan Arielia.

    Ongelmana siinä, ettei minkäänlaisia tavoitteita ole on, ettei tuolloin tule suunniteltua treenejä kovinkaan tarkasti tai kevennettyä harjoittelua. Kehitystäkää ei välttämättä tapahdu, koska kroppa ei missään vaiheessa saa tilaisuutta palautua.

    Tällä hetkellä nautin kuitenkin siitä, että voin tehdä juuri sellaisen treenin joka sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Treenit on monipuolisia, pääpaino aerobisessa treenissä. Olen pysynyt terveenä ja treeni auttaa jaksamaan välillä erittäin kuormittavassa arjessa. Tällä hetkellä näin on hyvä. Ei tavoitteita, hyvällä fiiliksellä.Uskon, että välillä tekee hyvää treenata näin. Ilman paineita ja tavoitteita. Ihan vain itseään varten.

    Lasten liikunta

    Fefe on käynyt meidän kanssa treenaamassa vauvasta saakka. Edelleen juostaan, pyöräillään ja käydään salilla yhdessä. Ajatuksena on ollut, että Felix saisi liikkumisen elämäntavaksi niinkuin se meilläkin on.

    Ollaan Heikin kanssa, lievästi sanottuna kilpailuhenkisiä. Toivon, ettei se kuitenkaan tartu ehkä ihan yhtä pahasti Feffeen. Pääasia on nauttia liikkumisesta.

    Helsingin Sanomissa oli viime viikolla kirjoitus tutkimuksesta jossa todettiin, että lapset jotka harrastavat mahdollisimman monipuolisesti lajeja, pärjäävät myöhemmällä iällä paremmin kilpaurheilussa. Omasta mielestäni tämä on aika loogista. Uskon, että itse selvisin kilpa-uinti urallani ilman suurempia vammoja, koska liikkuvuuteni oli hyvää kiitos upean urani rytmisessä voimistelussa.(lauseessa on ripaus sarkasmia)

    Tuntuu, että tänä päivänä lapsilta vaaditaan kuitenkin jo hyvin nuorena hillitöntä sitoutumista tiettyyn lajiin. Oletuksena on suht automaattisesti, että lapsi haluaa kilpailla ja päästä huipulle. Ainakin omassa lapsuudessani oli kuitenkin niitä lapsia, jotka halusivat vain harrastaa ja olla ystävien kanssa. Osaa lapsista ahdistaa ajatus kilpailemisesta. Itsehän oksensin ennen jumppa kisoja, koska jännitin aikuisikään asti kilpailemista todella paljon vaikka sitä myös rakastin.

    Olen ihmistyyppi, jonka mielestä lasten pitäisi saada olla lapsia mahdollisimman pitkään. Ilman suorituspaineita ja liian kovia odotuksia. Kilpaurheilu on tuonut itselleni todella paljon elämäni aikana, mutta urheilu pitää mielestäni pitää mielekkäänä kun kyse on lapsista, jotta innostus säilyisi lopun elämää eikä lopahtaisi teini ikään mennessä.

    Uskon, että tässäkin asiassa monipuolisuus on parasta. Ajateltaisiin mielummin miten eri lajit tukee toisiaan, eikä miten yksi laji on pois toisen lajin kehityksestä. Itse harrastin voimistelua noin 12-vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen laji ei vain oikein tuntunut omalta. Tunsin aina olevani se isokokoisin tyttö siellä kireässä jumppa puvussani muiden pieni kokoisten tyttöjen seassa. Uinnissa tehtiin paljon kehonpaino juoksu kuntopiirejä. Juostiin ympäri uima-allasta, hypittiin, punnerrettiin. Kesäsin pelattiin jalkapalloa ja talvisin sählyä ennen varsinaista uinti treeniä. Mistään vammoista en koskaan kärsinyt ja uinti on pysynyt vahvasti elämässäni vaikka kilpa ura loppuikin.

    Monipuolisuus on varmasti vain suuri hyöty mitä tulee liikuntaan, missä iässä tahansa.

    Henkinen hyvinvointi kiireisessä arjessa

    Runosuoneni ei oikein ole loistanut viime aikoina, enkä oikein tiedä mitä blogiin kirjoittaisin. Kyselin Instagramissani ideoita MITÄ te haluaisitte lukea, joten tämä onkin lukijan toive.

    Olen joskus maininnut, että olen ihminen joka on liikkeessä yleensä aamu viidestä ilta yhdeksään. Vaikka sosiaalisessa mediassa pyörin usein idiootti hymy naamalla, on minullakin todellisuudessa normaalit huolet. Usein tuntuukin, että kaikki kakka putoaa päälle aina kerralla. Viime syksy ja talvi oli aikamoista kuraa näin jälkikäteen mietittynä. Katselin viikonloppuna kuvia viime syksyltä ja niissä huomasinkin, että tuo kaikki kyllä näkyi olemuksessani. Olin ”onnessani” kun sixpäkki loisti ja paino oli uusilla lukemilla, mutta todellisuudessa purin stressiä treenaamalla ja syömällä liian vähän. Olin elämäni kunnossa fyysisesti, mutta en tosiaan henkisti.

    Minulle treeni on henkireikä. Viime syksynä juoksu oli minun terapiaani. Mikäli en olisi päässyt purkamaan ajatuksiani pitkille lenkeille, olisin varmasti nykyistäkin hullumpi. Syöminen tosin oli ihan liian tiukkaa ja varmasti teki oman osansa kun oli väsynyt ja stressaantunut. Välillä tiedän, että kroppani tarvitsisi lepoa, mutta rankkoina aikoina treeni on niin tarpeellista mielelle, että käyn tekemässä edes pienen hikijumpan.

    Itse voin parhaiten kun syön tiukasti, mutta riittävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että syön 5 kertaa päivässä. Paljon kasviksia, jonkin verran proteiinia, hieman vähemmän hiilareita ja JÄÄTÄVÄN määrän jäätelöä lauantaisin. Mikäli annan itseni herkutella useammin, huomaan vaikutuksen heti omassa fiiliksessäni. Kun motto on mielummin överit kuin vajarit, on parempi pitää herkkupäivä vain kerran viikossa. 😉

    Jos ihan vakavasti miettii, on omassa henkisessä hyvinvoinnissa YKSI ratkaiseva tekijä. Ihmiset ja tuki ympärillä. Se, että saa arjessa puhua kun sitä tarvitsee ja nauraa aina kun mahdollista! Kun oma jaksaminen alkaa olla tiukalla ja mieltä painaa liian monta asiaa on perheen ja ystävien tuki uskomattoman tärkeää. Muutama paras ystäväni ovat kyllä kultaakin kalliimpia, kun saavat usein miten aina vain kuunnella minun murheitani ja jaksavat silti aina vaan olla tukena. Kaikki asiat tuntuvat omassa päässä järkyttävän suurilta, mutta kun asiat sanoo ääneen huomaan usein heti miten pienet asiat mieltä painaa. Välillä tekee äärettömän hyvää vain sanoa ääneen, että nyt meinaa jaksaminen loppua. Minusta onneksi huomaakin noin nano sekunnissa kun jokin mättää ja läheiseni osaavatkin heti asiasta kysyä. Heikki on vuosien saatossa oppinut, että minun kohdallani hiljaisuus pitää ottaa ERITTÄIN vakavasti.

    Nauru. Järjissään pysyäkseen joka ikisen ihmisen pitää saada nauraa. Itselläni siihen on apu aina lähellä. Herra minikoutsi Simpsoneiden Ralphia muistuttavassa tukassaan. (Kaikella rakkaudella Feffe, mamman mielestä olet silti maailman söpöin) ❤ Ei, mutta ihan vakavasti ottaen. Nauru jos mikä poistaa tai ainakin saa unohtamaan isommatkin murheet edes hetkeksi. Hankkikaa siis ihmisiä ympärillenne, jotka saa teidät nauramaan tilanteessa kuin tilanteessa.

    Tasapaino. Uskon, että tuo tasapaino on ihan yksilöllistä. Toinen voi saada päätään tyhjennettyä pianoa soittamalla, toinen joka päiväisellä hikitreenillä. Harrastukset, hassut ja rakkaat tyypit sekä herkut. Se on minun henkisen hyvinvoinnin pyhä kolminaisuus. Onko ne sinulla jotakin muuta?

    Lapsiperhe arki

    Lapsiperhe arki. Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa.

    Arkena lastaan näkee 2-3h vuorokaudessa. Puolisoa maksimissaan saman verran. Yöunet vaihtelee 6-8h välillä ja joskus öisin lapsi herättää itkullaan. Sanotaan näin, että valehtelisin jos väittäisin, että tämä olisi aina ruusuilla tanssimista.

    Viimeaikoina olen jutellut tuttujen kanssa paljon parisuhteen vaikeuksista lapsiperheessä. On lohduttavaa tietää, että muilla painitaan samojen ongelmien kanssa. Väsymys, vähäinen yhteinen aika ja vähäinen kommunikaatio tuntuvat olevan yleisiä monissa lapsiperheissä.

    Meillä kireyttä aiheuttaa eniten juuri vähäinen yhteinen aika jolloin yhteisiin hetkiin lataa aina kamalan paljon odotuksia. Meillä on minun mielestäni myös aika erilainen tarve muuhun sosiaaliseen elämään. Minä tarvitsen aikaa ystävien kanssa ja tehdään esimerkiksi työporukalla paljon juttuja yhdessä. Heikki viihtyy paremmin kotona ja pitää hieman kummallisena sitä, että työkavereiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa. Tähän ollaan puhumalla pyritty löytämään se kultainen keskitie johon molemmat on tyytyväisiä.

    Omasta mielestäni on myös tärkeää puhua mahdollisimman nopeasti asioista jotka häiritsee, aiheuttaa mielipahaa tai suututtaa. Aina voisi paremmin yrittää nähdä asioita myös puolison näkökulmasta. Viime viikolla minulle tuli sanomista siitä, että olin aamulla jättänyt KAIKKI valot kämpässä päälle. Totuus olikin se, että Fefe juoksi yläkertaan kun oltiin jo puoliksi ulkona ja kävi hakemassa pupunsa. Olipa tuo pikku ukko samalla sitten pistänyt yläkerran kaikki valot päälle. Palaute jonka minä asiasta sain, tuli kuitenkin sen oloisesti kuin olisin vittuillakseni ne päälle jättänyt. 😄 Kun oma ajatusmaailma on, että chillax ja nautitaan elämästä ja toisen mieli rauhoittuu siisteydestä pitää yrittää tehdä niitä pieniä juttuja arjessa jotka itselleen tuntuu pikku asioilta, mutta jotka toiselle on todella tärkeitä. Itse en aina jaksa sanoa pienistä asioista jotka minua häiritsevät, koska koen ne enemmän omiksi ongelmikseni kuin Heikin. Ja huom nämähän ovat minun näkökulmiani asioihin. Olisiko näistäkin asioista kuitenkin aina parempi puhua jotta ei niistä monesta pienestä asiasta nopeasti kasva liian iso ongelma!?

    Puhuminen on omasta mielestäni kaikkein tärkeintä. Välillä arjen kiireen keskellä, puhelin kourassa tuo tärkeä asia jääkin aivan liian vähäiselle.

    Miten kiireen ja väsymyksen keskellä pystyisi paremmin muistamaan yhteiset keskustelu hetket ja toisen huomioimiset? Monesti ajattelen, että tätä kiireistä pikkulapsi arkea eletään nyt x aika ja yhteisiin hetkiin on enemmän aikaa myöhemmin. Välillä kuitenkin mietin, että eihän tämä tästä varmasti tule rauhoittumaan seuraavaan 10 vuoteen, joten parempi on tehdä töitä parisuhteen eteen nyt kun vielä voi!?

    Mitkä asiat muissa lapsiperheissä aiheuttaa eniten ongelmia!? Miten te työstätte näitä asioita?