Raskauskilot, liikunta ja syöminen

42 viikkoa. Siinä ehtii vartalo käymään hurjan muutoksen läpi. Itselläni meni ensimmäiset 3 kk totutellessa taas ajatukseen, että kroppa tulee muuttumaan ja seuraavaan 9kk ajan etusijalla en ole minä vaan masussani kasvava beibi. Katselin ensimmäisen raskauden aikaisia kuviani ja mietin miten isoksi taas kasvan ja kuinka paljon kiloja taas kerään. Esikoisesta kiloja tuli 18kg ja lähtöpainoni oli noin 10kg enemmän kuin toisella kertaa.

Ensimmäisen 20 viikon aikana vartaloni ei muuttunut kovinkaan paljoa ulkoisesti. Omassa päässäni tapahtui kuitenkin suuri muutos. Hyväksyin muuttuvan vartaloni ja ajatukseni omaa kroppaani ja syömisiäni kohtaan muuttuivat huomattavasti lempeämmäksi. Alkuraskaudessa pahimmat oireet olivat väsymys ja pieni pahoinvointi.

Tammikuussa neljännellä kuulla vatsapalikat vielä näkyivät

Toisella kolmanneksella jätin juoksun pois koska olin kuullut niin paljon kohdunlaskeuman riskistä. Puolenvälin tienoilla maha alkoi myös näkyvästi kasvamaan. Ensimmäisen kolmanneksen aikana paino ei suuremmin noussut. Sama oli ensimmäisessä raskaudessa, joten osasin odottaa suurta painonnousua toisella puolikkaalla. Jatkoin treeniä suht normaaliin tapaan, paljon aerobista ja lisäksi ylläpitävää lihaskuntoa käsipainoilla, kahvakuulalla ja oman kehon painolla. Puolivälissä lopetin leuanvedot, punnerrukset, kyykyt painojen kanssa. Panostin koko raskauden ajan lantionpohjan aktivoimiseen ja rentoutukseen sekä erityisesti pakaroiden treenaamiseen. Tein päivittäin myös hengitysharjoituksia joissa aktivoin ja rentoutin keskivartalon lihaksia sekä lantionpohjaa.

Rv 25

Olin kuullut tutuilta, että toisessa raskaudessa maha sekä oireet tulevat nopeammin. Välillä tuon vuoksi huoli hiipikin mieleen kun ihmiset ihmettelivät vatsani pientä kokoa ja sitä ettei minulla ollut mitään oireita. Pääsiäisenä rv 29 hiihdin Lapissa vielä 10-30km hiihtolenkkejä päivittäin.

Rv 38

Loppuraskaudessa hurahdin avovesiuintiin. Avovedessä ei tullut mietittyä kilometrejä ja aika kuluu nopeasti. Pyöräilin myös paljon, sillä pyöräillen sain tehtyä pitkiä peruskunto treenejä. Maha kulki mukavasti mukana ja kroppa tuntui aina paremmalta liikunnan jälkeen. Raskausviikolle 34 oli paino noussut 10kg. Jostain syystä lopussa paino ei sitten enää noussutkaan.

Maha kasvoi viimeisten 2 kk aikana hurjasti. Raskauskiloja tuli tämän toisen raskauden aikana kuitenkin vain 10,5-11kg.

Ihan loppu viikoilla alkoi alaselkä väsyä ja nivusia pakottamaan mikäli päivällä oli tullut käveltyä paljon. Kun raskausviikkoja alkoi olla lähemmäs 42 takana yritin häätää beibiä mäkijuoksuilla. Illalla tunsi kyllä liikkuneensa.

En kummassakaan raskaudessa ole synnytyksen jälkeen hävennyt vartaloani vaikka rasvaa on kertynyt ja löysää on. Toisessa raskaudessa stressasin ehkä vielä edellistä raskautta enemmän raskauskiloista. Olin niin hyvässä kunnossa ennen raskautta, että pelkäsin mitä itsetunnolleni tapahtuu kun olomuoto pyöristyy. Tunsin oloni kuitenkin pääosin hyväksi sillä pystyin jatkamaan normaalia aktiivista elämääni.

Vaikka painoa tuli vain se 10-11kg ei minun kohdallani kilot kummallakaan kerralla jäisi laitokselle. Ensimmäiset viikot juoksin vaalla päivittäin. Nyt päätin, että vaaka kaivetaan esiin silloin tällöin ja nyt luotetaan omaan oloon ja peilikuvaan.

Näin kaksi raskautta kokeneena suosittelisin kaikille odottajille painottamaan treenissä aerobista treeniä. Uskon, että kroppani keräsi ensimmäisessä raskaudessa enemmän nestettä lihaksiin, koska tein huomattavasti enemmän lihaskunto treeniä.

Suosittelen myös puolenvälin jälkeen kaikki liikkeet pois jossa vatsa menee ns. puikulan muotoiseksi. Itse lopetin leuanvedot, punnerrukset ja suurimman osan kyykyistä. Pakaratreeniä tein paljon. Lantionnostoja, askelluksia boksille/penkille, askelkyykkyjä ja selän ojennuksia. Näin sain selkäkivut pidettyä poissa.

Söin raskauden ajan hyvin rennosti. En enään pitänyt kiinni tiukasta säännöstäni, että leipä kuuluu herkkupäivään ja lopussa jäätelöä kului mielin määrin. Pääsääntöisesti söin kuitenkin terveellisesti. Kaurapuuron aamuisin ja erittäin paljon kasviksia ja marjoja.

Raskaus sujui tälläkin kertaa hyvin. Ja kroppa lähti hyvin palautumaan heti synnytyksen jälkeen. Kirjoitan palautumisesta kuitenkin myöhemmin oman tekstin. Muistakaa, että minä en ole ammattilainen mitä tulee treeniin, ravitsemukseen tai raskauksiin. Kerroin vain omasta kokemuksestani.

Uusi arki

Uusi arki lähti tällä viikolla käyntiin, samana päivänä kun Beibi täytti 2 viikkoa. Beibin oikea nimi on muuten Filip. Loput nimet paljastamme elokuussa ristiäisissä.

Lähdimme Filipin ollessa 4 päivää vanha mökille vajaaksi viikoksi nauttimaan kunnolla kesälomasta. Felix pääsi ajelemaan mönkkärillä, uimaan ja nauttimaan famun, vaarin, tätien ja serkkujen seurasta. Itse nautiskelin rauhallisista vaunulenkeistä marjoja poimien ja kajakilla meloen kun uimaan en vielä saanut mennä.

Tällä viikolla Heikki palasi töihin ja Felix aloitti uudessa päiväkodissa. Päiväkoti vaihtui, koska oletimme tässä vaiheessa jo asuvamme uudessa kodissa. No eipä asuta. Rakennuttajan tiedottaminen on olematonta ja tämän hetken tiedon mukaan pääsisimme muuttamaan syyskuun lopulla. Itse haluan uskoa, että pääsisimme jouluksi kotiin. Kiitos anoppini ja hänen miehensä meillä on katto päämme päällä. Kaksio yhdellä vessalla ja päiväkotimatka Keravalta Vantaalle tuo vain välillä vähän haastetta arkeen. Isona plussana täällä on ihan mielettömiä lenkkimaastoja kärrytellä ja kävellä. Käymme päivittäin ihastelemassa lähes takapihallamme laiduntavia heppoja. 

Moni on kysellyt millainen luonne Filip on. Rehellisesti sanottuna vajaa kolmeviikkoisesta on vielä vähän vaikea sanoa. Öisin hän ei nuku ihan niin mahtavasti kuin isoveljensä jo tässä vaiheessa nukkui. Isona plussana hän viihtyy hyvin vaunuissa ja osaa välillä nukahtaa myös ilman tissiä. Poika syö paljon joka näkyykin hyvin painossa. Kakkaa myös samaan tahtiin kuin syö. 😅 Me stressataan Heikin kanssa enemmän toistemme väsymystä kuin omaamme. Mikäli huonot yöunet jatkuu, täytyy vain keksiä järkeviä ratkaisuja arjessa jotta molemmat jaksaa. Felixin unia Filipin heräily ei onneksi haittaa.

Felix on ottanut veljensä hienosti. Kovasti haluisi pussailla ja halia pikkuveljeä ja välillä olisi vähän turhankin innokkaasti auttamassa. Välillä Felixilläkin tulee kuitenkin aiempaa helpommin kiukkukohtauksia ja itkuja jos emme Heikin kanssa heti reagoi häneen tarpeeksi nopeasti. Veljeä kohtaan hän on kuitenkin aina kovin suojeleva ja rakastava. Ihana Fefe.

Parin viikon päästä perheemme jatkaa lomailua. Heikki pitää tuolloin pari viikkoa lomaa, jolloin ajattelimme suunnata taas mökille mikäli sää suosii. Olimme myös suunnitelleet Ruotsin matkaa kunnes tajusimme, että minulla on passi mennyt heinäkuussa vanhaksi ja Filipillä ei ole tietenkään passia. Emmekä tiedä ehdimmekö saada meille passeja tuossa vajaassa 3 viikossa. Voi itku. Itselleni kun tämä ”koti” on vähän niinkuin työpaikka ja haluisin lomilla päästä aina muualle, jotta loma oikeasti tuntuu lomalta. Hullua tiedän, mutta sellainen minä olen. Käytiin tänään verkkokauppa.com:issa ottamassa meille passikuvat. Suosittelen. Palvelu oli todella hyvää ja kuvat olivat triplasti edullisemmat kuin valokuva liikkeessä.

Tällaiset pika kuulumiset tähän väliin. Kivaa alkavaa uutta viikkoa!

Synnytys

Hyvää kannattaa odottaa, niinhän sitä sanotaan. Torstaina soittelin itselleni jo yliaikaiskontrollia naistenklinikalle kun henkinen jaksaminen alkoi olla jo aika kovilla. Saatiin aika maanantai aamulle kun raskausviikko 41+6 tulisi täyteen. Viikonloppuna yritettiinkin sitten häätää herraa ylimäki juoksuilla, saunalla ja ties millä. Viikon verran oli ollut öisin välillä niin napakoita supistuksia, että olin Heikille jo ilmoittanut, että nyt varmasti syntyy, mutta nuo katosivat aina aamuun mennessä. Minä olin suostunut 9 kk odotukseen, en 9,5kk!

Sunnuntai-Maanantai välisenä yönä tapahtui kuitenkin ihme. Heräsin puoliltaöin tuskahiessä kovaan supistukseen. Kerroin tästä Heikille, jätin hänet nukkumaan ja menin itse olohuoneeseen jumppapallon kanssa seurailemaan tilannetta. Supistukset oli tuolloin 7-10min välillä. Kello 2 paikkeilla herätin Heikin ja ilmoitin, että pikkuhiljaa saisi soitella siskolleen joka oli luvannut pitää Fefestä huolta synnytyksen ajan. Alapäässä oli todella kova paineen tunne ja totesinkin, että sängyssä oli mukavempi maata ja ottaa supistuksia vastaan. Kokeilin tens laitetta, mutta en saanut tuosta hirveästi hyötyä koska supistukset tuntuivat eniten vatsassa ja paineen tunteena.

Fefu heräili kun juteltiin ja touhuttiin. Kello 3 jälkeen supistukset kovenivat sietämättömiksi ja väli tiheni yhtäkkiä alle 5minuuttiin. Soitin sairaalaan, josta saimme luvan tulla heti kun haluamme. Auringon noustessa lähdimme viimeisen kerran ajelemaan 3 henkisenä perheenä. Fefu hyppäsi kyydistä Arabianrannassa josta me jatkoimme Heikin kanssa Naistenklinikalle.

Sairaalaan kirjauduttiin 5 aamulla. Jouduttiin ehkä reilu 5minuuttia odottelemaan kätilöä, mutta jestas tuossa vaiheessa kun supistukset tulevat 2 min välein sekin aika tuntui pitkältä. Kätilö huomasi nopeasti, että synnytys on jo pitkällä, joten marssittiinkin suoraan synnytyssaliin jossa katsottiin kohdunsuun tilanne ja Beibin sykkeet. Olin 5cm auki, vauvan sykkeet olivat hyvät mutta supistukset tulivat tiheään.

Kätilömme oli varmasti kokenut. Hän toimi todella tehokkaasti ja sanoikin meille, että tämä vauva tulee täältä vauhdilla. Olin heti sairaalaan tullessani kertonut toiveen saada epiduraalin, joten kätilö valmisteli heti kaiken ja soitti anestesialääkärin paikalle. Epiduraalin laitto meni näppärästi ja vaikutus alkoi noin 10 minuutissa. Ennen epiduraalin laittoa ilmoitin, että nyt on päästävä isolle hädälle, mutta kätilö toppuutteli ja käski pysymään sängyllä jos haluan pystyä saamaan puudutuksen. Hän tiesi, että vauva se siellä painaa ja tuo vessassa käyminen olisi voinut aiheuttaa kalvojen puhkeamisen joka olisi saattanut nopeuttaa synnytystä ja estää epiduraalin saamisen.

Sain epin kello 5.41 heti kello 6 jälkeen supistuksia en enää tuntenut ollenkaan. Kipu ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan, sillä tuo kova paineen tunne tuntui joka supistuksen aikana. Kello 6:40 halusin päästä hieman jaloittelemaan, tuossa huomasin kuitenkin nopeasti, että paineen tunne sen kun lisääntyi. Käskin Heikkiä lepäämään. Enkä usko, että kumpikaan meistä tajusi miten nopeasti synnytys eteni vaikka kätilö joka hetki hoki, että tämä vauva on kyllä pian täällä. Sairaalaan tullessamme minusta otettiin steptokokki näyte, joka tässä vaiheessa todettiin positiiviseksi ja minulle aloitettiin heti antibiootti lääkitys suoneen. Hieman kello 7 jälkeen ilmoitin, että nyt on pakko päästä ponnistamaan. Kätilö kurkkasi hameeni alle ja kysyi saako hän puhkaista kalvot. ”Kyllä, kiitos.” ja POKS. Kätilö sai naamalleen kaikki ihanat kalvo limat ja ehti todeta, ettei eläissään ole nähnyt niin kovaa kalvoa joka on kovempi kuin lapsen pää. Siitä sain luvan samantien alkaa ponnistamaan. Kokonaiset 5 minuuttia sain ponnistaa kunnes vauva oli ulkona ja alkoi samantien itkemään reippaasti. Olin kätilön kanssa ehtinyt jutella, että toivon hänen tukevan välilihaani kunnolla ponnistus vaiheessa ja antamaan tarkat ohjeet milloin ponnistaa ja milloin lopettaa. Yhteistyömme sujuikin loistavasti ja tämä mamma selvisi tästäkin synnytyksestä naarmuitta. Halleluja!

Sain vauvan heti rinnalle jossa pikku herra ottikin samantien tissiosaston haltuun. Siinä saatiin tunnin verran ihmetellä toisiamme jonka aikana ponnistin myös istukan oksitosiinilla avitettuna.

Koska Beibistä piti ottaa EKG sydänsairauteni vuoksi, emme valitettavasti päässeet potilashotelliin. Huoneessani oli 3 muuta vauvaa ja äitiä samaan aikaan. Tuota käytäntöä jaksan ihmetellä. Mielestäni on todella stressaavaa viettää aikaa 3 tuntemattoman ihmisen ja vastasyntyneiden kanssa. Yö aikaan kaikkien vauvat itkevät eri aikaan ja osa tarvitsee hoitajia enemmän kuin toiset. Toivoisin itse mahdollisimman stressitöntä ympäristöä vauvan ensi hetkinä. Onneksi me päästiin kotiutumaan jo 1 vrk iässä. Hoitajat osastolla olivat aivan ihania. Iso plussa vielä omalle hoitajalleni jonka kanssa sain puhua ruotsia osastolla ollessani, hän teki myös kiireestä huolimatta kaikkensa, että olomme olisi mahdollisimman mukava ja vauhditti parhaan mahdollisin tavoin kotiin pääsyämme. Iltahoitaja taas oli sama ihana rouva joka oli ollut hoitajana myös Felixin synnyttyä. Tunnistin naisen heti ulkonäön ja varmojen otteiden perusteella.

En edes uskaltanut toivoa, että voisin saada toisen yhtä upean synnytyskokemuksen kuin ensimmäisellä kerralla. Tälläkin kertaa annoin kokemuksesta arvosanan 10/10. Naisvartalo on uskomaton. Näin 4 päivää synnytyksestä pitää välillä oikein muistutella itseään siitä, että synnytyksestä on vasta muutama päivä aikaa. Mahakin on lähtenyt jo hyvin palautumaan vaikka se oli jo toisen kerran venytyksessä. Imetys on myös lähtenyt kivuttomammin käyntiin kuin 4 vuotta sitten. Vauveli vain on pikkuinen yösyöppö, johon meidän perheessä ei oikein olla totuttu. Onneksi on hormoonit.

Loppuun vielä Amtsin 5 vinkkiä jokaiselle tulevalle synnyttäjälle:

1. Luota itseesi. Uskon, että omalla pääkopalla on iso rooli synnytyksessä ja sen etenemisessä. Jos jännität tai pelkäät, pistää kroppakin takuuvarmasti vastaan.

2. Luota kätilöihin. He ovat ammattilaisia ja tekevät varmasti kaikkensa, jotta synnytyksesi menisi mahdollisimman helposti ja turvallisesti.

3. Epiduraali on taivas. Muista kuitenkin, että menee noin 30 minuuttia ennenkuin sen vaikutus tuntuu täysin.

4. Aloita välilihan öljyäminen hyvissä ajoin. Kahdesta synnytyksestä naarmuitta selvinneenä uskon tähän 100%. Itse käytin tähän touhuun Ceridal öljyä jota hieroin joka ilta ennen nukkumaan menoa juuri sinne itseensä.

5. Jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäksi syliäsi. Ponnistusvaihe on pitkän maratonin loppusuora. Siinä vaiheessa tiedät jo maalin näkyvän. Maalissa odottaa palkinto joka on kultaakin kalliimpi.

Oon nelivuotias

Hello my guys, niinkun mulla on tapana nykyään vähän hassutella. Täytin viime viikolla neljä vuotta. Omasta mielestäni siis iso poika jo.

Lapsikaverit on mulle tällä hetkellä TOSI tärkeitä. En tosin suostu leikkimään ihan minkä vaan naapurin Niilon kanssa, koska olen alkuun aina vähän ujo. Omat tutut kaverit on kuitenkin parasta. Tykkään leikkiä eläinleikkejä, kauppaa, rakentaa majoja, painia ja piirtää. Kiipeily ja hyppiminen on myös ihan parasta. Mitä hurjempaa sen kivempaa.

Dagiksessa olen vielä nukkunut lyhyitä 30min päiväunia, mutta kotona en niitä enää nuku, jotta mamma ja isi saisi mut yöunille noin kello 21. aikaan. Sillon nukun aamu 8-9. Nyt kun me odotetaan, että uus koti valmistuu oon saanut nukkua samassa huoneessa mamman ja isin kanssa. Tykkään! Pikku pupu kulkee edelleen myös mukana minne ikinä menenkin. Se on aika nuhjuinen ja joulupukki yrittikin antaa mulle uuden tilalle. Se höpsö ei ymmärrä, että on vaan yksi oikea Pikku pupu. Musiikki on mulle tosi tärkee juttu. Erityisiä lemppari biisejä on JVG-Ikuinen Vappu, Seitsemän Seinähullua veljestä- Banaania poskee, Lauri Tähkä-Palavaa vettä ja Tapio Rautavaaran- Juokse sinä humma. Usein harmittelen, että Tapio Rautavaara on mennyt kuolemaan enkä pääse hänen keikalleen. Isi on kuitenkin joku päivä luvannut viedä mut Oulunkylään katsomaan Tapio Rautavaaran patsasta. Iltaisin kuuntelen yleensä Missä muruseni on tai Minä suojelen sinua kaikelta.

Opettelen kovasti myös kirjaimia ja kyselen enemmän kuin mitä mamma ja isi tietää. Kyselen osaako kaikki maatilaneläimet uida, miten ihminen pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen ja miksi Bamsella on aina hattu päässä. Yleensä mamma ja isi sitten katsoo vastaukset sieltä neteistä. Yksikään automatka ei etene ilman, että takapenkiltä kuuluu taukoamaton puheensorina.

Olen mamman ja isin mielestä herkkä poika. Tykkään kovasti halia ja pussailla. Sen olen kyllä mammalta oppinut. Mamma tykkää myös kovasti jos kehun häntä nätiksi tai sanon, että mamma tuoksuu hyvälle. Siksi teen sitä myös aika usein. Olen myös mamman ja isin mielestä aika ainutlaatuisen upea poika. Niinhän mä taidan olla. Odotan kovasti, että musta tulee isoveli. Tulen loistamaan siinäkin hommassa. Beibi saa nukkua mun vieressä ja oon luvannut auttaa vauvan syöttämisessä ja vaipan vaihdossa. Mietin kyllä yks päivä kuinka pitkään se pikkuveli meinaa mamman masussa vielä viihtyä!? Senhän piti tulla jo mun syntymäpäivänä.

Odotusta

”Se tulee kun on valmis.”

”Yksikään ei ole sisälle jäänyt.”

Kuuluisia lauseita raskauden viimeisillä viikoilla. Luulin tällä kertaa selviäväni ilman loppuraskauden ahdistusta. Väärin luultu. Jokainen pieru vinossa vatsassa herättää toivonpilkahduksen ”nytkö?” jokainen vihlasu alaselässä saa uskomaan, että tästä se lähtee. No ei lähde ja se jos mikä kiristää hermoja.

Olotilani on edelleen mainio. Varsinkin aamupäivisin. Rv 38+6 tein vielä kaksi treeniä ja touhusin Fefun kanssa koko päivän. Eilen tein pakaratreenin ja kävelin 18 000 askelta. Päivällä maha saattaa olla pitkiäkin aikoja kivikova, joka väsyttää hieman alaselkää, mutta itselleni tuohon olotilaan liike on paras lääke.

Viikonloppuna tuli myös muutama ihan tuntuva supistus joka herätti toivonpilkahduksen. Nyt on kuitenkin ollut taas hyvä olo ja ennustankin Beibin viihtyvän masussa ainakin laskettuun päivään saakka.

Hassuinta tässä on se, että minulla ei ole mikään kiire lopettaa tätä rentoa lomailua ja treenaaminen loppuu vähäksi aikaa synnytyksen jälkeen. Henkisesti on vain jotenkin todella raskasta odottaa synnytyksen alkamista.

Mieleen ei mahdu oikein mikään muu kuin lähestyvä synnytys. Miten se alkaa? Milloin se alkaa? Onko kokemus yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kerralla? Tuleeko tällä kertaa merkkejä alkavasta synnytyksestä? Olenko nyt hieronut riittävästi öljyjä joka paikkaan jotta selviän mahdollisimman vähillä nirhaumilla? Onko Beibi Fefen näköinen? Onko hän minkä kokoinen?

Vointi on niin hyvä, ettei tahtia haluisi hidastaa. Samalla tietää synnytyksen olevan pakostakin lähellä ja siihen haluisi lähteä mahdollisimman hyvä voimaisena.

Odotan synnytystä niin kovasti ja samalla tiedostan, että tuosta alkaa taas ihan uusi vaihe elämässä. Odottavan aika on tosiaan joskus aika pitkä.

Mammaloman treenit

Täksi päiväksi suunniteltu kesäinen rantapäivä muuttui selviytymistaisteluksi ja sängyssä makoiluksi. Korkkasin raskausviikon 38 paskomalla alleni ja oksentamalla vauvaa lukuunottamatta kaiken mitä vatsasta irti saa. Synnytyshän ei ole mitään tähän showhun verrattuna.

Tähän asti äitiysloma on ollut käsittämättömän ihanaa. Välillä tuntuu kuin olisin taas koululainen joka saa joka ilta miettiä mitä kivaa huomenna keksii. Nautin täysillä.

Mammalomalla on tullut treenattua todella mukavasti. Tajuan olla mielettömän kiitollinen siitä ettei vieläkään mitään raskausoireita pissahätää lukuunottamatta ole joka estäisi treenaamisen.

Olen pyöräillyt lähes joka päivä. Toissaviikolla kävin aamusta salilla tekemässä 40min crossari treenin ja siihen päälle lihaskuntoa. Iltapäivällä yllätin Felixin ja hain hänet dagiksesta pyörällä. Matkaa kertyy 15km/suunta. Olin ajatellut että otamme dagikselta junan lähemmäs kotia, mutta minikoutsi halusi välttämättä polkea koko matkan kotiin. Ei siinä. Mammahan polki.

Toinen uusi suosikkilaji on avovesiuinti. Avovedessä metrit tuntuvat menevän paljon nopeammin kuin altaassa. Saan kyllä Vantaan Kuusijärvellä hieman katseita kun hyppään veteen pötsin kanssa bikineissä kun muut pukee vieressä märkäpukujaan päälle.

Treenit on edelleen aerobista liikuntaa enimmäkseen, mutta koitan yhdistää treeneihin myös pienen lihaskunto osion. Päivittäin teen pakara aktivaatiota, hengitysharjotteita keskivartalolle sekä lantionpohjan treeniä ja rentoutusta. Lihaskunto treenissä suosin jaloille 3kg nilkkapainoja joilla teen pakara treenejä ja boksiaskellusta. Yläkroppaan tykkään käyttää kahvakuulaa ja käsipainoja. Liikkeinä tempaus, pystypunnerrus, ojentajat, soutuliikkeet. Leuanvedot olen nyt jättänyt kokonaan pois. Ihan vaan ettei tule turhaa rasitusta vatsalihasten jännesaumalle.

Viime viikon treenit näytti tältä:

Ma: Avovesiuinti 1km + 15km pyöräily

Ti:Lepo

Ke: 40min crosstrainer + lihaskuntoa

To: Avovesiuinti 500m + crosstrainer 40min + lihaskunto

Pe: Kävely portaissa 4km + lihaskuntoa

La: Uinti 1,5km

Su: Pyöräily 20km

Treenien lisäksi päivät on olleet aktiivisia aamusta iltaan. Ollaan käyty maauimaloissa lasten kanssa, yleisurheilu kisoissa ja vietetty etukäteen Felixin Hop Lop synttäreitä. Perjantaina kävin kannustamassa työkavereita heidän pesis tapahtumassa ja pääsin itsekin muutaman kerran lyömään.

Keskiviikkona oli synnytystapa arvio Jorvissa. Arviossa tehtiin sisätutkimus ja ultrattiin. Beibi on niinkuin oletettukin suht pieni kokoinen ja painoarvio tulloin viikoilla 36+1 oli 2400g. Hän kasvaa vähän alakäyrillä mutta totesivat, että hyvin veljensä kaltaisesti. Paikat oli sormella auki ja kohdunkaulaa 2cm jäljellä. Kysyin saanko jatkaa uimista, eikä tuolle kuulemma ole minkäänlaista estettä.

Kunhan jostain on kaivettu tälle mammalle taas energiaa niin treenit jatkukoon entisellään niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu.

Ketä minä miellytän?

Aihe tuli mieleen perjantaisesta Peacock teatterin sketsi aiheesta. Täydellinen nainen/mies (tai ainakin somessa).

Sketsin mukaan olen itse suht lähellä täydellistä naista. Liikun, leikin lasten kanssa, leivon, laitan ruokaa MUTTA valitettavasti en täytä kriteereitä sillä sisälläni ei asu minkään sortin Kon Mari innostujaa tai rakkautta siivoukseen.

Jaamme sosiaalisen mediaan paloja elämästämme jolla toivomme muiden pitävän meistä ja näyttävämme hyvältä seuraajiemme silmissä. Teen sitä myös itse. Facebookiin jaan pääsäätöisesti yhteisiä asioita Felixin kanssa, instagramiin jaan enimmäkseen treenejäni sekä perus arkea. Harvemmin kuitenkaan mainitsen riitoja Heikin kanssa tai omia epävarmuuksiani.

Kysyin instagram seuraajiltani mitkä 3 asiaa heidän mielestään tekee täydellisen naisen. Vastauksia tuli molemmilta sukupuolilta, mutta enemmän naisilta. Yksi asia joka nousi ylitse muiden niin naisten kuin miesten vastauksissa oli itsevarmuus. Omasta mielestäni itsevarmuus näyttäytyy parhaiten sillä, että ihminen uskaltaa olla oma itsensä, mutta samalla välittää muista ihmisistä. Itsevarmuutta ei ole pönkittää omia tekojaan tai itseään lyttäämällä muita. Itsevarmuutta on nähdä oma ainutlaatuisuutensa muiden rinnalla.

Yksikään vastaajista ei sanonut täydellisen naisen olevan mahtava kokki, sporttinen tai isotissinen. Ainoat ulkonäköön viittaavat asiat liittyivät hymyyn. Sosiaaliseen mediaan jaamme vain ne palat itsestämme joissa uskomme näyttävämme muiden silmissä hyvältä. Yritämme vahvistaa tuota tärkeää ominaisuutta itsessämme, itsevarmuutta, saamalla muilta kehuja toiminnastamme. Samalla saatetaan kuitenkin lytätä jonkun muun itsevarmuutta näyttämällä elämästämme vähän liiankin ruusuista kuvaa. En minä aina sporttaa vaikka somessa annan ymmärtää etten perseelläni koskaan istukaan. Itse mietin usein, että minun puutteitani ovat ehdottomasti epäsiisteys ja suorasanaisuus. Olen naiseksi liian suorasanainen ja avoin enkä jaksa aina välittää mitä muut ajattelee. Heitän härskiä huumoria ja puhun ääneen mitä ajattelen. Nauran myös usein ja kovaa. En häpeile vartaloani vaikka sekään ei täydellinen ole. Heikki saa harvase päivä kehottaa minua pukemaan housut jalkaan koska kävelen kotona puolialasti verhot auki. Jos naapurin Pekalla ei oikeasti ole muuta tekemistä niin katsokoot tai jos Pirkkoa vituttaa, voi aina kääntää katseensa muualle. Täydellinen nainen on hillitympi. Nämä piirteet ovat kuitenkin osa minua.

Keskustelimme asiasta kotona ja totesimme, että ulkonäöllä on vaikutusta oikeastaan alkuvaiheessa, mutta kun ihmisen oppii tuntemaan alkaa ulkonäkö joko miellyttämään luonteen vuoksi enemmän tai vähemmän. Itsevarmuus, empaattisuus ja aitous tekevät ihmisestä myös ulkoisesti kauniin.

Yksi seuraajistani totesikin, ettei hän usko täydellisyyteen. En itsekään usko täydellisyyteen. Tärkein henkilö jota ensin täytyy miellyttää on itsensä. Somessa voitaisiin enemmän keskittyä epätäydellisyyteen. Aitouteen. Omiin vahvuuksiin. Eikä aina miettiä mitä muut minulta toivoisivat. Eihän kaikki voi eikä pidäkään mahtua samaan muottiin?

Sosiaalisen median täydellisen naisen normeihin kuuluu myös olla mahdollisimman aikaansaava. Miksi? Niinkun ei jokatoinen meistä muutenkin olisi lähellä burn outia arjen hektisyydessä. Itse ihailen niitä jotka ottavat arjessa hetkiä itselleen, syövät keskellä viikkoa palan suklaakakkua ja pysähtyvät suorittamasta elämää.

Pyrittäisiinkö jatkossa jakamaan someen myös niitä epätäydellisiä hetkiä elämästä? Kukaan meistä ei koskaan tule olemaan täydellinen, josko siis keskityttäisiinkin enemmän nauttimaan tekemistämme asioista miettimättä miltä ne vaikuttavat muiden silmissä.

Kivaa viikonloppua kaikille! ❤