Reissu mutsi

Normaali

Sain mahdollisuuden matkustaa Espanjan Fuengirolaan työmatkalle. Olin innoissani! Espanjan aurinko tuntui ajatuksena todella houkuttelevalta kun vielä vappuna saatiin nauttia lumisateista.

Heikki oli viikonlopun lätkän MM-kisoissa ja oltiin Felixin kanssa kahdestaan. Lauantaina pikku herra oli kyllä muutaman tunnin mummilla ja mufalla, jotta mamma pääsi kirmaamaan Extreme runin läpi. Muuten oltiin koko viikonloppu pihalla. Perjantaina Feffe pääsi elämysmatkalle mamman kanssa. Matkustettiin metrolla Mellunmäestä Kamppiin. Felixin mielestä aika mahtavaa! 😄 Sunnuntaina käytiin TAAS kerran Falkullassa ihastelemassa eläimiä. Feffe kirmaa eläimeltä toiselle ja silittelee kaikkia lampaista possuihin. Ihana! 

Ehdittiin sunnuntaina olla Heikin kanssa yhdessä kotona muutama tunti, kunnes oli minun vuoro lähteä lentokentälle. Vähän niinkun läpsystä vaihto. 😊 Lähtö hetkellä tajusin mikä järkyttävä ikävä tulee. Itku tuli jo ennenkuin pääsin ovesta ulos. 

Välillä mietin itsekseni mitä muut minusta äitinä miettivät. Olenko jonkun mielestä huono äiti kun lähden useaksi päiväksi ulkomaille? Jotenkin olen itse sitä mieltä, että perheen miehille tekee välillä myös hyvää viettää aikaa kahdestaan. 

Yritän täyttää vapaa-aikani ohjelmalla, etten ehdi liikaa miettiä koti-ikävää. Eilen työkaverini vei minut lähi kylään Mijakseen ihastelemaan maisemia ja nauttimaan hyvästä ruuasta RAUHASSA. 😊 Tänään kävin aamulla juoksemassa 8,5km rantaa pitkin. Töiden jälkeen makasin altaalla hetken auringossa ja illalla kävin vielä paikallisella crossfit boksilla treenaamassa. 

Huomenna on jo aika lähteä kotiin. Iltaisin iskee ikävä, mutta tiedän että pojilla on kotona kaikki hyvin. Olen keskiviikko iltana vasta 23 jälkeen kotona, joten pääsen rutistamaan Feffeä vasta torstai aamuna. 

Loppujen lopuksi 3 päivää on mennyt hujauksessa. Vaikka tämä on ollut työreissu, olen saanut nauttia rauhallisista ruokailuista, treenistä ja auringosta. Felix ei kuulemma ole suuremmin reagoinut minun poissaoloon. Itku tulee kyllä kun soitellaan ja on aika sanoa heipat. Feffellä on isi kuitenkin turvana, joka pitää rutiineista kiinni, leikkii ja halaa. 

Ehkä me reissumutsit ei ollakaan ihan paskoja mutseja kuitenkaan. Tämmöiset pienet irtiotot arjesta voivat ehkä tehdä kaikille osapuolille jopa hyvää? 

Voi sitä hetkeä kun saan tuon maailman rakkaimman pikku olennon taas syliin. 💗

Treenin suunnittelu

Normaali

Sain kyselyä miten suunnittelen treenini, joten ajattelin hieman paljastaa mahtavan kuntoni salaisuutta. (Vitsi, vitsi)

En suunnittele treenejä viikolle kovin tarkasti etukäteen. Lähinnä päätän ne treenit alkuviikosta, jotka toteutan yhdessä jonkun kanssa. 

Nyt kun juoksutapahtumia on tulossa paljon, on treenin painotus enemmän juoksussa. Pyrin juoksemaan vähintään kolme kertaa viikossa, josta kaksi treeniä on lyhyempiä 5-10km lenkkejä ja yksi pidempi yli 10km lenkki. 

Yhdistelen myös juoksua kehonpaino treeniin. Maanantaina käytiin työkavereiden kanssa juoksemassa 30min, jonka jälkeen tehtiin Death by burpees. Ideana joka minuutti lisätä yksi burpee toisto. Treeni loppuu kun et minuutin aikana saa enää tarvittavaa toisto määrää. Loppuun jumpattiin vatsat ja selkä. Hyvä ja monipuolinen koko kropan treeni. 

Pyrin salilla treenaamaan eri päivinä kädet ja jalat. Tällä hetkellä sali treeniä on siis aika vähän. Tarkoitus on, että en tee kahta perättäistä juoksu treeniä tai kahta perättäistä salipäivää. 

Treenejä kertyy tällä hetkellä noin 4-6 kertaa viikossa. Pyrin pitämään yhden lepopäivän. 

En viitsi etukäteen kovin paljoa suunnitella treeniviikkoa, sillä lapsiperheessä tilanteet aina muuttuu. Tällä viikolla esimerkiksi Fefe on taas ollut kipeänä ja ollaan vaihteeksi saatu juosta lääkärissä. 

Kevään tullen olen ottanut taas aamu treenit mukaan. On ihana, kun töiden jälkeen treeni onkin jo tehtynä. Aamulenkillä on myös ihana juosta ja huomata miten päivä valkenee silmissä. 

Täytyy myös kiittää miestäni, joka on mahdollistanut minun treenaamiseni. En muista kertaakaan tänä vuonna, että en olisi voinut mennä treenaamaan sitä pyytäessäni. Lapsiperhe arjen ja treenaamisen sovittamisessa tarvitaan hyvää yhteispeliä. 

Nautin myös suunnattomasti siitä, että olen uusista työkavereistani saanut joka viikko treeniseuraa. Kiitos maailman mahtavimmat työkamut! Toukokuussa meidän kuntoa testataan kun lähdetään edustamaan firmaa Vantaan Extreme Runille! 💪🏼

Itse olen tällä hetkellä tyytyväinen treeni määriin ja omaan kuntooni. Uskon olevani paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikuisiällä. Kroppa ei ole kokoaikaa jumissa vaan tuntuu hyvältä. Juoksukuntoni ei varmasti ole vielä parhaimmillaan. 4,5 viikon päästä juostavassa HCR:ssä tavoitteeni onkin vain päästä maaliin hyvällä fiiliksellä.

Saiko sepostuksestani mitään selvää? Kysykää ihmeessä jos jokin asia mietityttää. 

Treeni juttuja voi seurata enemmän Instagramista nimellä Amtsi. Samoin arkista hörhöilyäni insta storiesin puolelta. 😂

Milloin on oikea aika päiväkodille?

Normaali

Nyt sohaisen kepillä muurahaispesää.

Kävin lauantaina Karkin kanssa 16km lenkillä. Juostiin pitkin Espoon rantaviivaa. Meitä yhdistää juoksun lisäksi se, että molemmat bloggaa ja molemmilla on pienet taaperot kotona. Juteltavaa siis riitti. 🙂 Karkilla on myös työn aloitus hoitovapaan jälkeen pian ajankohtaista ja juteltiinkin paljon työnhausta ja esimerkiksi lasten päivähoidosta.

Mielestäni Karkki sanoi niin hyvin mitä itsekin ajattelen päivähoidosta. Pitää löytää se omalle perheelle ja lapselleen sopivin hoitomuoto.

Itse olen ollut 100% tyytyväinen meidän perheen tilanteeseen. Tiedän, että tutkimuksia on  puolesta ja vastaan kun kyseeseen tulee lapsen päivähoito alle 3 vuoden iässä. Felix jää mielellään dagikseen aamuisin ja nykyään hänet saa houkutella kotiin iltapäivälläkin. Emme ole huomanneet suurempaa muutosta Felixin käytöksessä päiväkodin alettua. Felix kyllä selvästi tuntee olonsa turvalliseksi tätien sylissä ja häntä odottaakin joka aamu jonkun tädin syli.

Tykkäsin olla kotona ja homma muuttui mielestäni koko ajan mielekkäämmäksi kun lapsi kasvoi ja alkoi kommunikoimaan. Rehellisesti sanottuna, en silti usko, että minusta olisi ollut kotona olemaan siihen asti kun F täyttää 3 vuotta. Huomaan ehkä vasta nyt miten onnellinen olen kun saan taas osan päivästä viettää yksin muiden aikuisten seurassa. Kotona ollessa arki pyöri lapsen, siivouksen, ruuanlaiton ja miehen kotiin odottamisen ympärillä. Sosiaalisessa mediassa hengasin enemmän kuin liikaa. Välillä päivät olivat pitkiä, jos ei jostain syystä vaikka ollutkaan suuremmin ohjelmaa. En oikeastaan koskaan ollut minä, vaan aina me.

Pyörin 1,5 vuotta jumppatrikoot jalassa. Arvatkaa kuinka ihanaa on taas pukea päälleen mekkoja ja saappaita? Don’t get me wrong. En ole niitä mutseja jotka jättää säärikarvansa ajelematta sen jälkeen kun saa lapsen. Kotona ollessa tuli vain liikuttua niin paljon, että trikoot ja lenkkarit oli käytännöllisimmät vaatteet.

En missään nimessä arvostele niitä äitejä jotka ovat pitkään kotona lasten kanssa. Uskon, että äitejä on monia erilaisia. Itse olen todella sosiaalinen tapaus ja tajuan vasta nyt miten paljon välillä kaipasin seuraa. En ole pullantuoksuinen mamma, joka rakastaa siivota ja sisustaa. Olen hieltä haiseva mamma, joka rakastaa puhua ja jumpata.

Uskon, että jokaisessa perheessä pitää äidin ja lapsen olla valmiita päivähoidon aloitukseen. Minä ja siskoni ollaan molemmat menty hoitoon nuorella iällä ja mielestäni meistä on tullut suht kunnollisia naisia.

Ei siis arvostella toisiamme näistä päätöksistä. Kaikki lapset on erilaisia ja samoin äidit. Tärkeintä on löytää omalle perheelle sopivin ratkaisu.

Ihanaa uutta viikkoa!

 

Äitiys ja työnhaku

Normaali

Törmäsin kysymykseen ”Oletteko maininneet lapsistanne, uutta työpaikkaa hakiessanne?” eräällä naisten keskustelufoorumilla. Periaatteessa olen sitä mieltä, että henkilökohtainen elämä ei työnantajalle kuulu. Toisaalta olen sitä mieltä, että töissä aikaa vietetään 8h päivässä. Vaikea olisi olla puhumatta itselle tärkeistä asioista. Säästä kun loppuu puheenaiheet hyvin nopeasti. Mielestäni on myös tärkeää, että oma persoona sopii työporukkaan. Vastasinkin keskusteluun näin. ”Itse kerroin 1,5 vuotiaasta lapsestani heti ensimmäisessä haastattelussa. Lapsi on niin iso osa elämääni, joten miksi jättäisin kertomatta hänestä?”

 

Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli aiheesta ”Miksi Ruotsissa on vauvabuumi, kun Suomessa kuollaan enemmän kuin synnytään?” Erityisesti seuraava lause jäi artikkelista hyvin mieleeni.

”Ruotsissa ymmärretään paremmin perheen ja työn yhteensovittamista. Työntekijä nähdään kokonaisvaltaisemmin ihmisenä, jolla on muutakin elämää, kuten perhettä. Tällaista asiaa ei vain lailla muuteta, se on ilmapiiriasia.” 

Uudessa työpaikassani minulla on ruotsalainen esimies, nimenomaan mies. Kerroin hänelle heti haastattelussa Felixistä. Mies vastasi ”Härligt!” ja kertoi omista lapsistaan. Felixin sairastellessa toissa viikolla olin kauhuissani poissaoloistani. Pomoni laittoi minulle viestiä taas, ”ta hand om familjen.” Suomessa vastaavissa tilanteissa olen kuullut esimiesten kyseenalaistavan onko puoliso yhtä paljon pois työstään lapsen sairastellessa.

Pystyn siis hyvin samaistumaan Helsingin Sanomien tekstiin. Omat kokemukseni Suomen ja Ruotsin eroista täsmäävät hyvin artikkeliin.

Saadessani tietää tulevasta leikkauksestani, sain alkuun ohjeita tutuilta olla kertomatta työnantajalle. Itse olin sitä mieltä, että työnantajan ja työntekijän suhde perustuu luottamukseen. Olin rohkea ja kerroin asiasta ennen kuin olin edes aloittanut työt. Tarjosin, että voisin ottaa sairasloman vaikkapa palkattomana lomana. Vastaukseksi sain ”Älä höpötä, terveys etusijalla.” Meinasin purskahtaa itkuun helpotuksesta.

Suomessa viedään mielestäni työtehokkuus jo liian pitkälle. Elämää on myös työn ulkopuolella. Jos ei ole, se on huolestuttavaa.

Lasten hankintaa lykätään sillä ajatuksella, että halutaan tehdä uraa ensin. Itse en koe menettäneeni mitään uran kannalta tärkeää ollessani 1,5 vuotta pois työelämästä. Päinvastoin. Opin itsestäni paljon uusia puolia, mutta samalla kasvoin ihmisenä valtavasti. Uraa ehtii tehdä nykypäivänä 70- vuotiaaksi asti. Valitettavasti lasten saannin suhteen tilanne ei ole ihan niin hyvä.

Savu nousee korvistani jos kuulen kommentteja siitä, ettei nuorta naista kannata palkata, koska suurella todennäköisyydellä hän jää jossain vaiheessa äitiyslomalle. Tässäpä teille ajatus jotka ovat tuota mieltä. Väitän olevani todella paljon motivoituneempi työntekijä nyt kun olen ollut poissa hetken työelämästä. Motivaatio näkyy varmasti myös työn tuloksissa.

Toivoisin ehkä työelämässä kaikin puolin enemmän välittämistä työntekijästä. Ymmärrän, että moni yritys Suomessa painii tällä hetkellä taloudellisten ongelmien kanssa. Mikään ei kuitenkaan estä välillä aidosti kysymästä mitä kuuluu? Tai näyttämästä, että työntekijä on tärkeä. Siinä vaiheessa kun työntekijä irtisanoutuu, on liian myöhäistä kertoa miten hyvää hänen työnsä on ollut. Hyvä työntekijä osoittaa hyvällä tekemisellään joka päivä kiitosta työnantajaa kohtaan. Mielestäni on kohtuullista edes kerran vuodessa antaa kiitosta myös työntekijälle. Arvostamalleen työnantajalle HALUAA tehdä hyvää tulosta. Motivaatio on mielestäni yhtälailla avainsana niin liikunnassa kuin työnteossa.

Mitä ajatuksia teillä tästä herää?

 

 

 

Työ mutsi ja treeni

Normaali

Terveisiä jäätävän kylmästä ja sateisesta Göteborgista 😄 Lensin tänne maanantaina ja lennän torstai iltana kotiin, jotta voin taas maanantai aamuna lentää takaisin. Päivät on työn täyteisiä, ja keskittyminen menee uusien asioiden opetteluun. Iltaisin iskee kovin ikävä, kun pääsee soittelemaan facetime puheluita kotiin. Vaikka hienostihan ne pojat pärjää kahdestaankin. 💗

Felix täytti maanantaina 1,5 vuotta ja Heikki sai tällä kertaa hoitaa neuvolakäynnin yksin. Fefu on ottanu hurjan kasvuspurtin viimeisen 6kk aikana. Pituus minikoutsilla on nyt 86,5cm(77cm) ja painoa 12kg(9,7kg). Ilmankos ruoka tuntuu uppoavan! 😅💗

Työssä käyvänä mammana ei enää pysty treenaamaan 5-7 kertaa viikossa. Eikä mielestäni tarvitsekaan. Viime viikolla oli työpäivien jälkeen niin kova ikävä Felixiä, etten halunnut mennä treenaamaan. Tein viikon ensimmäisen treenin vasta perjantaina ihanien vanhojen Crossfit kavereiden kanssa Vidalla. Heikki koutsaamassa. Koko treeniviikko näytti tältä:

Pe: CF treeni jossa paljon kehonpaino liikkeitä, rinnallevetoja, Thrustereita yms.

La: Sali aamulla + 5km kävely illalla

Su: 10km hiihtoa


Täällä Ruotsissa on iltaisin ollut hyvin aikaa joten kävin maanantaina treenaamassa paikallisella CrossFit salilla, nimeltä Crossfit Gårda. Treeni oli HIKINEN! 

Eilen kävin lyhyen juoksulenkin kamalassa myrskyssä ja tänään ajattelin tutustua hotellin salin tarjontaan. (Sää on nimittäin vähintään yhtä kamala kuin eilen)

Ruotsalaiset ovat mielestäni uskomattoman ihania. Maanantaina CF sali olikin muuttanut ihan eri puolelle kaupunkia kuin missä hotellini sijaitsee. Otin taksin salille, mutta ajattelin selvitä edullisemmin takaisin. Kyselin muilta treenaajilta apua ja sitä totisesti sain. 

Minulle näytettiin kädestä pitäen miten saan puhelimella tilattua ratikkalipun. Lopuksi eräs tyttö hyppäsi kanssani ratikkaan (joka ei ollut hänelle se oikea) ja varmisti, että löydän perille hotelliin. Ihania! Mietin itsekseni olisiko vastaavaa apua tarjoutunut Suomessa? 🤔 

Äsken sain päiväkodista viestin. Felix juttelee ja touhuaa kuulemma kuin olisi pidempäänkin ollut dagiksessa. Hän on kuulemma oppinut myös sanomaan kahden tädin nimet. (Okei, Nenni ja Momo, mutta kuitenkin) 😄 Tämä uutinen saa ikävöivän mamman hymyilemään. Mammas älskling ❤️

Miten arki on lähtenyt käyntiin?

Normaali

Ensimmäinen työ- ja tarhaviikko ohi. Meni muuten aika pikakelauksella tämä viikko. Voin rehellisesti sanoa, ettei treenaaminen ole käynyt edes mielessä näinä neljänä päivänä. Uuden opetteleminen on ihmeen väsyttävää…

Ikinä ei myöskään ole ollut niin kiire ratin takana, kuin nyt työpäivän jälkeen. Vaikka töissä on ollut todella hauskaa, on työpäivän jälkeen HIRVEÄ kiire näkemään minimäniä. 💗

Feffellä on mennyt ilmeisesti suht hyvin dagiksessa. Maanantaina Heikki vei pojan 8 aikaan ja haki 14.30 aikaan. Tiistaina minä vein 9.30 aikaan ja Heikki haki 15.30 aikaan. Muina päivinä poika onkin ollut täydet päivät ja syönyt dagiksessa aamupalan, lounaan ja välipalan. Ensimmäisinä päivinä Fefe oli itkeskellyt jonkin verran, mutta alusta asti tätien sylit ovat kelvanneet lohduksi. Ostin dagikseen myös samanlaisen pupun jollaisen kanssa F nukkuu kotona. Pupu onkin ollut tiukasta kainalossa joka päivä kun poika ollaan dagiksesta haettu. Tärkeätä on mielestäni se, että Felix löytää dagiksesta asioita jotka tuovat lohtua ikävään. Oli se sitten pupu tai tädin syli. 

Olen joka päivä saanut dagiksesta tekstiviestin miten menee. Se on ihanaa! Tänään sain heti aamulla viestin, että Felix ei edes itkenyt isin perään. Hoki vain muutaman kerran ”isi, isi.” Aamupalaakin oli uponnut ilmeisen hyvin ja päiväunet oli nukuttu ilman itkuja. Pikkuhiljaa taitaa tottua. 

Äitini varoitteli kovasti, että kannattaa varautua hemmetin kiukkuiseen poikaan. Tätä me ei kuitenkaan olla vielä koettu. Fefe on ollut mielestäni ihan oma itsensä kotona. Paitsi… nukuttaessa. Joka ilta nukkumaan meno on ollut kamalaa taistelua. Poika väsyneenä nousee sängyssä seisomaan ja huutaa ”mamma, mamma.”  Heikki on hoitanut nämä kaikki yksin. Hän haluaa hieman jo valmistautua ensi viikkoon, jolloin olen maanantai aamusta, torstai iltaan asti Göteborgissa. 

Nyt aijon nauttia tästä pitkästä viikonlopusta perheen kanssa. Ensi viikko tulee olemaan todella rankka. Pojat kyllä pärjäävät täällä, mutta minä saatan kuolla ikävään. 

Maanantaina ajattelin mennä paikallisella Crossfit salille treenaamaan. Muina iltoina ajattelin, että juoksen ja treenaan hotellin salilla. Jos täytän illat ohjelmalla, en ehdi ikävöimään niin paljoa. Yritän myös ottaa hyödyn irti rauhallisista öistä ja yrittää nukkua hyviä yöunia. 

Uusi työ vaikuttaa kuitenkin todella kivalta ja ihmiset samoin! 😄

Bad moms 

Normaali

Nyt kun pukin tuloon on taas reilusti yli 300 päivää voi kai vähän kertoa myös omista huonoista tavoista?

Katsottiin viikonloppuna elokuva bad moms ja siitähän ajatus sitten lähti. Sosiaalinen media kun usein antaa aika kiillotetun kuvan ihmisistä. Tuonpa nyt julki muutamia ei niin super mutsi puolia itsestäni 😅

  • Nukun korvatulpat päässä, AINA! Myös laitoksella ja koko vauva ajan. Fefe saa siis välillä huutaa vähän pidempään jos mamma on yöllä ihanan syvässä unessa. 🙈
  • Mieheni totesi eilen näin, taas sulla oli jäänyt tällanen Chewbacca pöydälle. Koska harjan karvoista puhdistaminen on tylsää ja ällöttävää. 😅✌🏽
  • Rättikammo. Tämä on lapsen myötä hieman helpottanut. Ennen en koskenut rätteihin. Pyyhin paperilla. Rätit eivät edelleenkään ole lemppareitani. Tulen niiden kanssa kuitenkin toimeen jos ne vaihtaa tarpeeksi usein. 😄👌🏼
  • Mikäli meidät kutsutaan synttäreille ei kannata loukkaantua kun paketin kyljestä puuttuu kortti. En koskaan muista lahjan lisäksi ostaa korttia, sitäpaitsi roskiinhan ne kuitenkin aina päätyy!? 🙈😅
  • Kiroilen. Tämä on synneistäni kyllä pahin. Hitsin vaikea myös päästä eroon. 
  • Vietän kännykkä kädessä 2/3 päivästä. Järkyttävää. Olen se mutsi joka leikkipuistossakin tallentaa touhut instagramiin. 

Muita ei niin super mutseja ruudun takana? 😂🙈