8 kk

Mihin tämä aika rientää? Olen jo 8kk ja aikamoinen vauhtiviikari. En yölläkään malttaisi nukkua.

Liikkumisesta puheenollen. Lähdin mamman ja isin iloksi kävelemään 7kk iässä, joten nyt mennä vipellän jo hurjan pitkiä matkoja. Eikä kopsahduksilta voida välttyä. Maanantaina aiheutin kaikille lähes sydänkohtauksen kun kopsautin pään puuarkun terävään reunaan ja silmäkulmani aukesi. Nyt sitä koristaa arpi ja neljä tikkiä. Siinä itki niin minä kuin mammmakin. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Rakastan seurata mitä isoveli Fefe puuhaa. Minua kiinnostaa kovasti pallot ja rakastan naureskella Fefen höpsötyksille.

Minulla on edelleen vain kaksi hammasta. Mutta niillä purraan hyvin niin kurkkua kuin mamman tissiäkin. Mamma alkoi muuten olla niin väsynyt mun 4-5 kertaa yössä tissittelyihin, että se lähti Fefen kanssa toiseen mökkiiin nukkumaan ja jätti mut isin kanssa. Hyvin oon pärjännyt ilman maitoa, mutta edelleen on kiva nousta liikkumaan öisin.

Kaikki puhuu kovasti jostain Koronasta. Sen takia mekin nyt ollaan mökillä, vaikka ei sais. Mutta kun me ollaan kodittomia, koska meijän uus koti ei vieläkään oo valmis. Täällä mökillä meijän on hyvä olla. Ei oo isoa pelkoa saada sitä Koronaa ja isi voi tehdä töitä toisessa mökissä, kun me muut härvätään pihalla tai toisessa mökissä. Kaikilla on täällä hyvä olla ja luvataan, ettei hamstrata kaupoista tavaraa tai aiheuteta mitään mielipahaa tän paikkakunnan asukkaille. Oltiin tosi pahoillamme, että maanantaina jouduttiin turvautumaan päivystyksen apuun ja halutaankin lähettää iso iso kiitos Viitasaaren terveyskeskukseen nopeasta ja ystävällisestä avusta! 💗

Neuvolakin peruttiin sen Korona tyypin takia, joten en yhtään tiedä miten iso poika olen. 74cm vaatteet on kuitenkin nyt sopivia. Olen oppinut taputtamaan ja hölötän paljon omaa kieltäni. Mamma kutsuu mua minionsiksi, sillä kuulostan ihan niiltä kun hermostun ja alan haluta jotakin. 😁 Nyt kun liikkuminen alkaa olla hallussa, voisi sitä kai seuraavaksi alkaa puhumaan eri kielillä.

Mitäs muille vauvoille kuuluu? Koittakaahan pitää se korona tyyppi kaukana 💗

Vartalon palautuminen synnytyksestä

Ensimmäisen raskauden jälkeen itsetunto laski. Kroppa oli pehmeä ja kuoppainen kuin oltermanni juusto. Olin treenannut koko raskauden ajan ja minulle oltiin kerrottu miten imetys tiputtaa loputkin raskauskilot. Tässä teille ensimmäinen fakta. Ei tiputa. Sosiaalinen media loi lisää paineita. Tuntui epäreilulta, että julkkisten vaimot olivat 3 päivää synnytyksestä entisissä mitoissaan. Tein töitä kovasti, raskauskilot karisivat 4kk synnytyksestä, mutta kroppa ei silti näyttänyt niin timmiltä kuin olisin halunnut. Vartalo alkoi kiinteytymään vasta imetyksen loputtua. Kunnolla rasva alkoi palamaan 1,5v raskauden jälkeen.

7kk ensimmäisen raskauden jälkeen

Niinkuin olen aiemmin kertonut. Toisen raskauden tuomat kilot ja palautuminen pelotti. Jokainen raskaus on kuitenkin erilainen ja jos ensimmäisessä raskaudessa kiloja tuli +18kg tuli toisessa vain noin +10kg. Silti vartalossa oli taas nuo tutut kuopat ja pehmeys kuin ensimmäisessä raskaudessa.

Heinäkuu 2019

Päätin hyvin varhaisessa vaiheessa, etten julkaise peilikuvia kropastani ja hehkuta ”miten upea naisen vartalo on!!!” Se, että kroppani palautui nopeasti ei ansaitse yhtään enempää hehkutuksia kuin niiden joilla raskauskiloja vielä on jäljellä. Siitä olen kuitenkin yhtä mieltä. On huikeaa, että olen kantanut masussani kahta pientä poikaani, saanut kokea kahdesti synnytyksen upeuden ja kykenyt tuottamaan maitoa näille pikku ihmisille.

7kk toisen raskauden jälkeen

Tein viime viikolla vauhtipunnerrus ennätykseni kolmen toiston sarjassa, 52,5kg. Leuanvetoja olen saanut synnytyksen jälkeen parhaimpina päivinä 15kpl putkeen. Näistä asioista olen eniten ylpeä. Voimatasoni ovat jo nyt lähes entisellä tasolla ja synnytyksestä on kuitenkin vasta 7kk aikaa.

Sosiaalinen media luo niin järkyttävän paljon paineita. Jälkikäteen tuntuu, että kaipasin niitä tykkäyksiä enemmän kun olo oli epävarma. Nyt kun olen tyytyväinen itseeni, en kaipaa tuntemattomien tykkäyksiä tai pinnallista hehkutusta miten upealta näytän. Tärkein tapahtuu oman pääni sisällä.

Heinäkuu 2019 vs. Helmikuu 2020

Ihmiset luulevat, että liikunta on minulle kaikki kaikessa. Todellisuudessa se auttaa minua jaksamaan väsyneinäkin päivinä. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Sen kertoo ehkä se, että olen pisimmilläni ollut vauvasta erossa 6h. Vietän lähes 24h vuorokaudessa lasten kanssa. Oma aikani on yleensä noin 1-2h jonka vietän välillä treenaten ilman lapsia. Useinmiten treenaan kuitenkin vähintään vauvan kanssa.

Ruokavalio ja uni ovat varmasti tärkeimmät palautumisen kannalta. Itse en paljoa herkuttele. Pääosin vain viikonloppuisin. Kulutukseni on varmasti kovaa. Filip on vielä ollut kova yösyöppö ja imetän huonoina öinä 5-8 kertaa. Koitan väsymyksestä huolimatta pitää kiinni liikunta rutiineista.

Olen saanut kaksi helppoa raskautta, upeine synnytyskokemuksine. Mikä parasta, kaksi maailman upeinta poikaa. Kyllä naisen kroppa on ihmeellinen. Hienoa on myös se, miten väsymyksestä huolimatta sitä jaksaa hoivata ja rakastaa näitä pikku pentuja kellon ympäri.

Äidit olkaa armollisia itsellenne. Miehet, kehukaa kehukaa ja kehukaa. Teillä ei ole pienintäkään hajua minkä prosessin äidiksi tuleva nainen joutuu läpikäymään vartalon muuttuessa niin raskauden kuin sen jälkeisessä ajassa.

Äidin työ- Ylennys

Kirjoitin neljä vuotta sitten uudesta työstäni täällä. Työ on koko elämän mittainen, mutta nyt olen saanut ylennyksen. Vastuuni ovat kasvaneet ja nyt vastuullani on jo kaksi poikaa yhden sijaan. Palkkakin nousi hieman ylennyksen johdosta. Noin 101€.

Työn sisältö on hyvin samankaltainen kuin aiemmin. Nyt vain pikku pomoja jotka täytyy pitää tyytyväisenä on kaksi, yhden sijaan. Päivittäisiin askareisiin kuuluu siivous, ruuanlaitto, ruokkiminen ja kaikki mahdollinen joka pitää pikku pomot tyytyväisinä. Moni saattaa luulla, että päivät ovat helppoja ja lomaan verrattavissa. Uskallan väittää toisin. Olen töissä vuorokauden ympäri ja jopa treenatessani otan usein vähintään toisen pikku pomon mukaani. Uusi pomo on alkuun selkeästi halunnut näyttää kuka täällä on pomo ja työllistää välillä myös öisin jonkin verran. Pyrin silti pitämään positiivisen asenteen ja näyttämään, että selviän haastavistakin tilanteista.

Vanhempi pomo on oppinut hyvin palautteen annon työstäni. Hän osaa kehua kun teen asiat oikein, mutta saan myös tuntea nahoissani jos työskentelytapani eivät häntä miellytä. Hän auttaa jopa nykyään minua, kun tuntuu ettei kaksi kättä aina riitä. Välillä kahden ihmisen tarpeiden tyydyttäminen on raskasta. Jos yöllä ei ole tullut nukuttua ja pomot ovat molemmat vaativalla päällä on muutamia kertoja tullut purskahdettua itkuun kun tuntuu, että ei osaa hommiaan.

Työ on myös erittäin fyysistä. Isomman pomon mielestä liikkeessä pitäisi olla 24/7. Hän on näiden 4 vuoden aikana toiminut myös koutsina minulle. Pikku pomo istuttaa minut sohvalle joka ilta tunneiksi. Usein joudun syömään iltapalankin sohvalla pomon kanssa kun hän imee minut lähestulkoon kuiviin. En silti valita, näin lähennymme ja opimme parhaiten tuntemaan toistemme tarpeet.

Työt tulee tottakai lomilla myös mukaan. En muuta haluisikaan. Lomat haluan kuitenkin mielelläni viettää työpaikalta poissa niin, että joku muu kokkaa ja siivoaa. Lomat ja viikonloput ovat tärkeitä koko yhteisön tiimipäiviä. Niitä odotan aina kovasti! Tätä firmaa ei onneksi tarvitse yksin pyörittää, vaan vierelläni on yhtiökumppani joka hoitaa talouspuolen ja auttaa minua hommieni kanssa niin paljon kuin vain pystyy. Lounastaukoja työ ei sisällä. Hieman ylpeänä haluankin kehua oppineeni taas tuon ahmimisen hienouden. Syön kuin olisi tuli perseen alla. Vaikka ei siis olisikaan. Varaudun vaan siihen,että minua tarvitaan ennenkuin lautanen on vielä tyhjä. Onneksi yhtiökumppanini mahdollistaa minulle muita taukoja monta kertaa viikossa. Käytän tauot yleensä treeniin jota en voi pikku pomojen kanssa tehdä. Uinti tai pyöräily.

Itsevarmuus roolissa on kasvanut huomattavasti. En enää tarvitse apua niin paljoa kolleegoilta. Minusta on tullut se konkari joka jakelee ohjeitaan ja osaamistaan myös muille. Yritän kuitenkin pitää mielessäni, että kaikille ei toimi samat työskentelytavat kuin minulle. En itse jaksa stressata asioista liikaa.

Rakastan työtäni. Tästä olen unelmoinut pikku tytöstä asti. Välillä työ on yksinäistä ja tuntuu ettei yksinkertaisesti riitä. Useinmiten olen kuitenkin niin onnellinen, että saan tehdä tätä. Saan olla 110% oma itseni, eikä kukaan voi ikinä korvata minua. Tämä on se työ joka oikeasti merkitsee. Ne ihmiset jotka toivottavasti kuolinvuoteellani istuvat vierellä ja kiittävät tehdystä työstäni.

Rakastan näitä tyyppejä ja olen kiitollinen, että minulle on tämä tehtävä suotu. Äitiys. 💗

Lapsi

Makoilen tätä kirjoittaessani sohvalla minimänin pää sylissäni. Olen viimeisen viikon aikana lukenut lukemattomia mielipiteitä ja tutkimuksia siitä, miksi lapsia syntyy Suomessa aina vain vähemmän.

Ensin haluisin äiti ihmisenä todeta yhden asian. Lapsi tarvitsee rakkautta, ei rahaa. Voidaan siis unohtaa ajatukset silmissä vilisevistä tonneista aina kun punnerretaan itkevä rääpäle tähän maailmaan.

Edellinen lause on myös niille joiden mielestä pitää olla akateeminen koulutus, vakituinen työ ja vähintään 40000€ vuositulot ennen kuin ehkäisy voidaan jättää pois. Voin luvata, ettei mikään, ei mikään tee niin rikkaaksi kuin pienen pieni ihminen joka illalla tulee hellästi pussaamaan sinua poskelle ja kuiskaamaan ”mamma jag älskar dig.”

Parisuhdetta lapsi ei taatusti pilaa. Monesti omasta mielestäni lapsi on se joka herättää tiimihengen ja pakottaa keskustelemaan. Lapsen takia parisuhteen eteen haluaa tehdä extra paljon töitä.

Yhtenä argumenttina oli ulkonäön menettäminen. Tästä asiasta puhun omasta kokemuksesta. Pelkäsin aikanaan raskauskiloja kuin ruttoa ja rintojeni menettämistä imetyksessä. Kiloja saa helposti myös ilman lapsia. Lapsen kanssa arkiliikuntaa on triplasti enemmän kuin ilman. Itse olen elämäni kunnossa lapsen saatuani, vaikka raskaus kiloja kertyi mukavat 18kg. Imettäessäni sain kokeilla elämää iso tissisenä naisena ja totesin että olen enemmän pylly naisia. Imetyksen jälkeen rinnat on edelleen tallessa ja näyttävät omasta mielestäni itseasiassa oikein hyviltä.

Rehellinen mielipiteeni on se, että nykymaailmassa ihmiset haluavat olla ”ikuisesti nuoria” ja kuvittelevat, että elämä loppuu lapsen saamiseen. Lapsen kanssa voi matkustaa, itseasiassa alle 3- vuotiaan kanssa se kannataakin. Milloin muutoin sinulla on yhtä paljon lomaa? Lapsi matkustaa ilmaiseksi ja saat useinmiten ykkösluokan palvelua kun kannat ihmispentua mukanasi. Lapsen kanssa voi syödä ulkona (puhun muustakin kuin Mäkkäristä), lapsen kanssa voi hölmöillä keskellä ruokakauppaa ilman, että joku pitää täysin kahjona, lapsen kanssa voit muuntautua prinsessaksi tai merirosvoksi ja vain mielikuvitus on rajana. Lapsen kanssa sinulle on elämässä AINA joku jolle olet maailman rakkain ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet.

Omasta mielestäni on huolestuttavaa, että ura ja raha menevät nykymaailmassa perheen edelle. Työelämässä kuka tahansa on millon tahansa korvattavissa. Äitinä tai isänä, et ole ikinä korvattavissa.

Aina lapsettomuus ei ole oma päätös. Ikävä kyllä. Tässäkin kuitenkin varmasti jonkin verran vaikuttaa se fakta, että lasten teko siirtyy aina vain myöhäisemmälle iälle. Samalla kun ajatellaan, että eletään nyt ja tehdään lapsia myöhemmin, olisi hyvä muistaa, että tutkitustikin homma vaikeutuu mitä enemmän ikää tulee mittariin.

Hesarin mielipide kirjoitusta lainaten. Tehkää lapsia ”ne antaa elämälle merkityksellisyyttä.”

Kehut ja huomionosoitukset

Tästä tulee varmaan jäätävää ajatusten sekamelskaa mutta antaa tulla. 😅 Laitoin seuraavanlaisen kuvan instagramiini yhtenä iltana Fefua nukuttaessani.

Yllätyksekseni sainkin ihanan määrän kommentteja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Oli mukava huomata, että ihmiset näkivät minut sellaisena kuin itseni kuvittelenkin olevan. Eräälle ystävälleni mainitsin, että ihanasti myös tuntemattomat uskalsivat kommentoida, eikä kukaan sanonut mitään negatiivista. Ystäväni totesi tähän, että tuntuu varmaan tosi tosi hyvältä ja samassa tajusin, että itseasiassa tärkeintä kyllä on, että niitä kauniita sanoja kuulisi itselleen tärkeiltä ihmisiltä silloin kun he niin oikeasti ajattelee.

Tuntemattoman ihmisen kehu tuntuu hyvältä, mutta vielä paremmalta tuntuu kun kehu tulee joltakin itselleen tärkeältä ihmiseltä. Ymmärrättekö pointin?

Meillä tuli keskiviikkona 13 vuotta täyteen yhdessä Heikin kanssa. Kirjotin someen oheisen kuvatekstin I don’t need love letters every day. Just smack me on the butt and say I’m glad that ass is mine.” En nykyään enää kaipaa Heikin hehkuttavan minua koko maailmalle sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on, että hän arjessa osoittaa minulle olevani vielä rakas, seksikäs, hauska, turvallinen.

Näinhän se on. Rakkailleen tulisi pienin sanoin ja elein näyttää miten tärkeitä he ovat vaikka joka päivä jos siltä tuntuu! Katselen Feffeä päivittäin ja mietin miten mielettömän söpö olento on minusta tullut ulos. Mietin myös miten järkyttävän paljon häntä rakastan. Arvatkaa mitä!? Kerron sen myös kymmeniä kertoja päivässä. Halaan, pussaan, kehun söpöksi ja kerron miten rakastan häntä kuuhun ja takaisin.

Miksi tämän pitää muuttua kun parisuhde jatkuu pidempään tai kun lapsi kasvaa? Eihän sen pidä, mutta niin siinä helposti käy. Saahan sitä pepusta puristaa vaikka samaa peppua olisi katsellut 20 vuotta. Käsi ylös se joka on viimeisen vuoden aikana kuullut omalta vanhemmaltaan vilpittömän kehun itsestään. Uskon, että lasten kasvaessa aikuiseksi sitä vanhemmat varmasti kertovat lapsistaan muille ihmisille, mutta arjessa unohtuu ehkä lapsille itselleen kertoa olevansa heistä ylpeitä!?

Tätä tekstiä kirjoittaessani tuli myös mieleen, että siskostani on myös virallisesti tullut urheiluhullu. Jumantsuide se muigeli on muuten huikeessa kunnossa ja mietin, etten varmaan sitä ole hänelle tarpeeksi hehkuttanut! Syster, näytät aivan törkeen hyvältä! 😍💗

Rakkaat lukijat, muistakaa arjen pienet huomionosoitukset ja pussailkaa paljon!

Meitsillä alko tänään LOMA!

Mennyt vuosi

Kohta on vuosi 2017 päätöksessä. Aika tarkalleen vuosi sitten kirjoittelin täällä äitiysloman loppumisen fiiliksistä. Tavallaan tuntuu, että tuosta olisi ikuisuus, se on ainakin saletti, että tämä vuosi on mennyt järkyttävän nopeasti.

Instagramiin laitoinkin jo postausta johon kirjoitin, että tänä vuonna olen itsekkäästi keskittynyt aika paljon itseeni. Aloitin kokonaan uudella alalla, uudessa työpaikassa tammikuussa. Työ ja työpaikka ylitti kaikki odotukseni. Olen viihtynyt mielettömän hyvin ja koen olevani todella onnekas kun suuntaan joka aamu innolla ja hymyssäsuin kohti työpaikkaa. Tuntuu myös, että uuden työn kautta olen oppinut itsestäni todella paljon. Minulla on yllättävän hyvät hermot ja positiivinen elämänasenne. Välillä voisin kuulemma kuitenkin käyttää suodatinta enkä aina oksentaa ulos kaikkia ajatuksiani. 😁

Tajusin vasta takaisin töihin palattuani miten paljon olin kaivannut sosiaalista elämää. Työkaveri raukat ovat saaneet vähän kärsiä siitä kun onnellisena olen paistatellut huomion keskipisteenä aina kun mahdollista. Hello world, Amtsi is back! 😉

Olen käynyt pitkästä aikaa tänä vuonna taas ulkona ystävien kanssa. Kotona lapsen kanssa ollessani kävin ulkona kavereiden kanssa kahden vuoden aikana oikeasti yhteensä ehkä 5 kertaa. Ihan nyt rehellisenä voin sanoa senkin, että on ollut ihana päästä kavereiden kanssa laulamaan karaokea ja juhlia aamu 5 asti. Heikki ei ehkä ole asiasta kanssani ihan samaa mieltä. 😀 Puolustuksekseni voin kuitenkin sanoa, että äitiys on tehnyt minut jonkinlaiseksi super ihmiseksi eikä krapulat pahemmin tätä mammaa enää seuraavana päivänä vaivaa.

Vuosi 2017 on ollut ennenkaikkea super urheilu vuosi minulle, tätä en millään olisi vuosi sitten uskonut kun takapuolessa oli avohaava ja odottelin pelolla seuraavaa leikkausta. Olen päässyt super hyvin treenaamaan tänä vuonna, kiitos koti tiimilleni, sekä treenikamuilleni. Ennätykset ovatkin paukkuneet oikein todenteolla. Leuanveto ennätys on tällä hetkellä 15 leukaa ja puolimaraton 1:53.15! En oikein vieläkään voi uskoa päässeeni tuollaisia suorituksia.

Minimän opetteli vuosi sitten puhumaan lauseita. Nyt jätkä puhuu sujuvasti suomea ja ruotsia, sekä laulaa aina kun saa tilaisuuden. Vuosi on ollut hektinen ja varsinkin alkuvuosi itselleni henkisesti todella raskas leikkauksen vuoksi. Felix on kuitenkin sellainen piristysruiske arjessa, että tuon kanssa touhutessa unohtuu murheet aika nopeasti. Joka päivä mietin mielessäni miten huikea persoona Felix on. Mielettömän iloinen, utelias ja energinen. Maailman paras tyyppi! 💗

Vuosi on ollut välillä todella raskas, mutta pyrin aina ajattelemaan asioita positiivisuuden kautta sekä iloitsemaan pienistäkin asioista. Tämä vuosi on tuonut minulle paljon huikeita uusia ihmisiä elämääni ja saanut minut arvostamaan terveyttä vielä entistä enemmän.

Kuumeinen minimäni kainalossa suuntaan pikkuhiljaa joulun viettoon. Meillä ei ole mitään suurempaa ohjelmaa. Aijotaan viettää aikaa perheen kanssa, treenata, syödä, nukkua ja syödä vähän lisää.

Rentouttavaa joulua kaikille! 💗

Perhearjen kiireisyys

Kuka luki päivän Helsingin Sanomista jutun siitä, miten nykyään lasten tekoa lykätään  perheiden kiireisen arjen mielikuvien takia?! Artikkelin lopussa oli seuraavat kommentit haastatelluilta ihmisiltä.

IMG_0096.PNG

Ehkä se oli tuo ensimmäinen kommentti, joka nosti niskakarvani pystyyn. ”…en mä voi hommata sitä lasta…viikon päästä sellanen fiilis et mä haluun kiertää maailman nyt.”

Rakas 25-vuotias mies. Ei niitä lapsia ihan noin vaan hommata, että tsädäm tilaisin yhden söpön sinisilmäisen poikalapsen. Toisekseen lapsen kanssa itseasiassa lentää 2-vuotiaaksi asti ilmaiseksi, joten voisit ihan ilman lisäkustannuksia lentää sen mini-ihmisen kanssa maailman ympäri. Ja te korkeakoulutetut naisihmiset. Vannon, että olisin sfääreissäni helvetin paljon kiukkuisempana ilman tuota aina iloista ihmispentua. 🙂 ❤IMG_0091

Tarkoitukseni ei ole kärkkäillä kommenteillani loukata ketään. Ymmärrän, ettei kaikki ihmiset halua lapsia ja se on itselleni ihan fine. Enemmän haluaisin välillä huutaa lähes 30-vuotiaille ihmisille että, ”herää pahvi, olit teini joskus 10 vuotta sitten. Time to grow up!” Ne jotka tuntee minut tietää, että minussakin elää ikuinen lapsi, mutta itseäni ihmetyttää miten osa ihmisistä ei halua ottaa vastuuta mistään ennen kuin keski-ikä kolkuttelee ovelle. IMG_0057

Uskon, että meidän elämä olisi ihan yhtä hektistä ilman lasta. Paitsi, että istuttaisiin varmaan useammin töissä pidempään kun ei tarvitsisi ketään hakea 17 mennessä dagiksesta. Lapsi on myös maailman paras murheen poistaja. Ennen kuin Felix syntyi oli minun paras ”huonon päivän” pelastaja siskoni tytär Minea. Ajoin aina heidän luokseen kun elämä potki päähän. Noin 30 sekunnissa Minea sai minut aina unohtamaan kaikki murheet. Lasten aitous, huolettomuus ja iloisuus on niin tarttuvaa. fullsizeoutput_366.jpeg

Tänään hain Felixin dagiksesta ja menin polvilleen hänen eteensä. Felix silitti hiuksiani ja totesi ”mamma har fint hår” ja seuraavaksi pyöräytti korvarenkaitani ja totesi ”mamma har fina örhängen.” Maailman parasta! ❤

Olen sanonut tämän lauseen blogissani miljoona kertaa. ”Lapsi on lahja, ei itseoikeus.”

fullsizeoutput_3121.jpeg

Arki taaperon kanssa

Tosielämää taaperon kanssa…

Kävelet kaupassa lapsi rattaissa ja laulat samalla kovaan ääneen ihhahaata pitääksesi lapsen onnellisena.

Huijaat lastasi, että vieruskaverin syömät suklaamurot on kakkakikkareita. Seuraavaksi havahdut siihen, että lapsesi huutaa laivan aamupalalla täysiä ”kakkakikkeli” ja nauraa räkäsesti päälle. Score.

Nielet ruuan pureskelematta. Oikeastaan ihan tavan vuoksi. Ikinä kun et tiedä jaksaako lapsi viihtyä pöydässä 5min vai 25min. 

Juokset takapihalla keppihevosen kanssa hirnuen ja se on oikeastaan ihan ”normaalia.” 

Kyselet tutuilta milloin heidän lapsensa ovat siirtyneet pois pinnasängystä. Kun vastaus on 9kk ja ajattelit siirtää oman lapsesi isoon sänkyyn ehkä 4 vuotiaana, vaihdat sujuvasti puheenaihetta. 

Kaipaat omaa aikaa, mutta ollessasi lapsesta erossa 8h huomaat jo ikävöiväsi tätä. 

Miehen kanssa on mahdollisuus kahden keskeiseen aikaan viikonloppuna päiväuni aikaan tai iltaisin kun Duracelli vihdoin nukahtaa. Jos ei halua tehdä Katri Sorsia ja viettää miehen kanssa laatuaikaa vessassa kun lapsi katsoo pikku kakkosta. Joka tapauksessa liian usein väsymys vie voiton. 

Leikit unohtaneesi kaiken siitä miten raskausaikana vannoit lapsesi syövän vain terveellistä ja puhdasta luomuruokaa…samalla kun suloinen taaperosi popsii naamaansa kolmatta kertaa viikon sisään nakkeja. 

Lukitset itsesi välillä vessaan, jotta saat rauhassa katsoa Skam jakson loppuun tai lukea mielenkiintosia juttuja netistä. 

Ei tarvitse enään riidellä siitä kun miehesi ei koskaan kehu tarpeeksi. Taapero kehuu kauniiksi kun kävelet tukka pystyssä aamulla pinkissä silkkipyjamassasi. 💗

Et tarvitse elokuvia arkeen. Arki on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Esimerkkinä kun lapsi katoaa hotellin aamiaispöydän luota ja ehdit jo miettiä kaikki kauhuskenaariot hukkumisesta kala-altaaseen tai kidnappaukseen. Kunnes leikkihuoneesta kuuluu ”mammaaaaa!!!’

Tällaista on arki taaperon kanssa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. 

Kuinkas muilla? 

Omaa aikaa

Olen viimeisen viikon viettäny kotona yksinään, ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Voin kertoa, että on ollut aika pirun outoa. Pojat aloitti kesäloman viikkoa ennen minua ja suuntasivat maanantaina kohti Viitasaarta ja mökkiä. 

Mitä sitä äiti ihminen tekee ollessaan yhtäkkiä yksin kotona?

Syö rauhassa, siis oikeaseti RAUHASSA, käy vessassa ovi kiinni, herkuttelee, treenaa milloin haluaa, katsoo Netflixistä Gilmore girlsejä, leipoo, viettää aikaa ystävien kanssa ja ikävöi. 

Päivät on kyllä menneet nopeasti kun joka päivä on käynyt normaalisti töissä. Olen yrittänyt nauttia täysillä tästä harvinaisesta hetkestä. Kun kukaan ei tarvitse minua. Ikävä iskee kuitenkin monta kertaa päivässä kun miettii mitä hauskaa pojat mökillä puuhastelee. 

Maanantaina pyöräilin töihin ja kotiin, noihin matkoihin menee aina se lähes 2,5h ja kilometrejä kertyy lähes 50km. Illalla kävin vielä äitini kanssa yhdessä Vuosaaressa saunomassa, uimassa jääkylmässä meressä ja paljuilemassa. 

Tiistaina kävin aamu-uinnilla kaverin kanssa Leppävaarassa ennen töitä. Illalla kävin Fitter Faster Stronger tyyppien kesätreeneissä Kartanonkoskella. Treeni oli paritreeni ja täytyy kyllä kehua ilman mitään mainonnallista taka-ajatusta. Olen elämässäni treenannut paljon, mutta tässä treenissä oli minulle paljon uusia variaatioita. Lisää tietoa treeneistä löytyy täältä.


Keskiviikkona pyöräilin taas töihin ja kotiin. Illalla tein rauhassa ruokaa ja kävin kirjastossa. 

Torstaina lähdin töiden jälkeen keskustaan tapaamaan rakasta ystävääni 💗 Käytiin Fafasissa syömässä ja Magnum Helsingissä tuunaamassa omat jädet. Oli ihana rauhassa vaihtaa kuulumisia. Tulin kotiin puoli kahdeksalta illalla ja aloin vielä leipomaan lomapullia maailman parhaille työkavereille. 😅 Tein mustikkapiirakkaa pullapohjalla ja voisilmäpullia. 


Perjantaina kävin aamulla vielä tekemässä treenin työkaverin kanssa. Juostiin 8km ja tehtiin meille jo tutuksi tullut leuanveto treeni. 100 leukaa paritreeninä niin nopeasti kuin mahdollista. Toinen hyppää tankoon kiinni heti kun toinen lopettaa. Meidän kärkiaika tällä hetkellä on 6:42. Onko muut koskaan kokeilleet tuollaista kaverin kanssa? 

Siinä ensimmäinen 6kk oli paketissa töihin paluun jälkeen. Alkuhuuma on edelleen päällä ja nautin edelleen hurjan paljon työstäni. Työkaverit on maailman parhaita. 💗 Kesäloman jälkeen palaan innolla takaisin töihin.

Perjantai iltana menin vielä vesijuoksemaan ystäväni kanssa Stadikalle. Siitä syömään vanhempieni luokse. Aika mahtava kesäloman aloitus. 

Lauantai aamuna heräsin ilman herätyskelloa 7. Söin runsaan aamiaisen ihan kaikessa rauhassa kirjan äärellä. Nämä on ne hetket mitä kaipaa todella paljon hektisessä arjessa. 👌🏼 

Nyt istun bussissa matkalla Viitasaarelle. Enkä malta odottaa, että näen noin 4 tunnin kuluttua Heikin ja Feffen. 💗 Huomenna juhlitaan Felixin 2v synttäreitä Famun ja vaarin kanssa. Isommat juhlat pidetään loman lopussa. 

Ihanaa kesää! ☀️💗

Torstai

Tällainen on kiireisen työssäkäyvän mamman perus torstai. 


Herätys 5:05. Meikä mamma ei torkuta vaan sängystä pompataan samantien ylös. Betasalpaajat ja biotiinit naamaan ja perus aamutoimet. 5:30 hyppään autoon ja ajelen Leppävaaran maauimalaan työkaverin kanssa aamutreeniin. 

Uin vajaan tunnin ja kahdeksan aikoihin ollaan töissä. Syön vasta aamukahvilla aamupalan. 

Työpäivä etenee normaalisti. Puoliltapäivin fillaroidaan mimmien kanssa työpaikan pyörillä Tokyo 55 sushi lounaalle. Ollaan ihan innoissaan työpaikan fillareista ja ollaan varmasti aikamoinen näky kaupungilla niiden kanssa. 

Työt lopetan 16.00 ja lähden ruuhkiin ajelemaan kohti Fefen dagista. 

Minimäni matkaan ja kotia kohti. 

Kotona Minimäni katsoo pikkukakkosta ja toimii apukokkina kun laitan papupyöryköitä päivälliseksi. Kello 18:00 aikaan syödään.

Ruuan jälkeen heitetään kypärät päähän ja lähdetään 2km päässä sijaitsevaan uuteen leikkipuistoon leikkimään.

Leikkipuistosta kotiudutaan niin, että onkin jo aika syödä iltapalaa. Luetaan kirjoja samalla kun Feffe mutustelee vesimelonia ja banaania. Iltapalan jälkeen vaipanvaihdot, hampaiden pesut ja vielä muutama kirja sohvalla. 

Vähän jälkeen 20:00 Feffe kömpii omaan sänkyyn ja 20.30 sängystä kuuluu tasainen tuhina.

Tässä vaiheessa on pakko vielä siistiä keittiö ja olohuone. Kun kämppä on jokseenkin asuttavan näköinen nappaan itselleni iltapalaa ja luen kirjaa samalla. Vähän jälkeen 21 pesen meikit ja hampaat ja painun pehkuihin. Heikki on firman kesäjuhlissa, joten aamulla on heti aamurumba edessä minimänin kanssa. 

Hullun hektistä, mutta tällä hetkellä nautin arjesta täysillä.

Miltä kuulostaa? 😄