Äidin työ- Ylennys

Kirjoitin neljä vuotta sitten uudesta työstäni täällä. Työ on koko elämän mittainen, mutta nyt olen saanut ylennyksen. Vastuuni ovat kasvaneet ja nyt vastuullani on jo kaksi poikaa yhden sijaan. Palkkakin nousi hieman ylennyksen johdosta. Noin 101€.

Työn sisältö on hyvin samankaltainen kuin aiemmin. Nyt vain pikku pomoja jotka täytyy pitää tyytyväisenä on kaksi, yhden sijaan. Päivittäisiin askareisiin kuuluu siivous, ruuanlaitto, ruokkiminen ja kaikki mahdollinen joka pitää pikku pomot tyytyväisinä. Moni saattaa luulla, että päivät ovat helppoja ja lomaan verrattavissa. Uskallan väittää toisin. Olen töissä vuorokauden ympäri ja jopa treenatessani otan usein vähintään toisen pikku pomon mukaani. Uusi pomo on alkuun selkeästi halunnut näyttää kuka täällä on pomo ja työllistää välillä myös öisin jonkin verran. Pyrin silti pitämään positiivisen asenteen ja näyttämään, että selviän haastavistakin tilanteista.

Vanhempi pomo on oppinut hyvin palautteen annon työstäni. Hän osaa kehua kun teen asiat oikein, mutta saan myös tuntea nahoissani jos työskentelytapani eivät häntä miellytä. Hän auttaa jopa nykyään minua, kun tuntuu ettei kaksi kättä aina riitä. Välillä kahden ihmisen tarpeiden tyydyttäminen on raskasta. Jos yöllä ei ole tullut nukuttua ja pomot ovat molemmat vaativalla päällä on muutamia kertoja tullut purskahdettua itkuun kun tuntuu, että ei osaa hommiaan.

Työ on myös erittäin fyysistä. Isomman pomon mielestä liikkeessä pitäisi olla 24/7. Hän on näiden 4 vuoden aikana toiminut myös koutsina minulle. Pikku pomo istuttaa minut sohvalle joka ilta tunneiksi. Usein joudun syömään iltapalankin sohvalla pomon kanssa kun hän imee minut lähestulkoon kuiviin. En silti valita, näin lähennymme ja opimme parhaiten tuntemaan toistemme tarpeet.

Työt tulee tottakai lomilla myös mukaan. En muuta haluisikaan. Lomat haluan kuitenkin mielelläni viettää työpaikalta poissa niin, että joku muu kokkaa ja siivoaa. Lomat ja viikonloput ovat tärkeitä koko yhteisön tiimipäiviä. Niitä odotan aina kovasti! Tätä firmaa ei onneksi tarvitse yksin pyörittää, vaan vierelläni on yhtiökumppani joka hoitaa talouspuolen ja auttaa minua hommieni kanssa niin paljon kuin vain pystyy. Lounastaukoja työ ei sisällä. Hieman ylpeänä haluankin kehua oppineeni taas tuon ahmimisen hienouden. Syön kuin olisi tuli perseen alla. Vaikka ei siis olisikaan. Varaudun vaan siihen,että minua tarvitaan ennenkuin lautanen on vielä tyhjä. Onneksi yhtiökumppanini mahdollistaa minulle muita taukoja monta kertaa viikossa. Käytän tauot yleensä treeniin jota en voi pikku pomojen kanssa tehdä. Uinti tai pyöräily.

Itsevarmuus roolissa on kasvanut huomattavasti. En enää tarvitse apua niin paljoa kolleegoilta. Minusta on tullut se konkari joka jakelee ohjeitaan ja osaamistaan myös muille. Yritän kuitenkin pitää mielessäni, että kaikille ei toimi samat työskentelytavat kuin minulle. En itse jaksa stressata asioista liikaa.

Rakastan työtäni. Tästä olen unelmoinut pikku tytöstä asti. Välillä työ on yksinäistä ja tuntuu ettei yksinkertaisesti riitä. Useinmiten olen kuitenkin niin onnellinen, että saan tehdä tätä. Saan olla 110% oma itseni, eikä kukaan voi ikinä korvata minua. Tämä on se työ joka oikeasti merkitsee. Ne ihmiset jotka toivottavasti kuolinvuoteellani istuvat vierellä ja kiittävät tehdystä työstäni.

Rakastan näitä tyyppejä ja olen kiitollinen, että minulle on tämä tehtävä suotu. Äitiys. 💗

Mammaloman treenit

Täksi päiväksi suunniteltu kesäinen rantapäivä muuttui selviytymistaisteluksi ja sängyssä makoiluksi. Korkkasin raskausviikon 38 paskomalla alleni ja oksentamalla vauvaa lukuunottamatta kaiken mitä vatsasta irti saa. Synnytyshän ei ole mitään tähän showhun verrattuna.

Tähän asti äitiysloma on ollut käsittämättömän ihanaa. Välillä tuntuu kuin olisin taas koululainen joka saa joka ilta miettiä mitä kivaa huomenna keksii. Nautin täysillä.

Mammalomalla on tullut treenattua todella mukavasti. Tajuan olla mielettömän kiitollinen siitä ettei vieläkään mitään raskausoireita pissahätää lukuunottamatta ole joka estäisi treenaamisen.

Olen pyöräillyt lähes joka päivä. Toissaviikolla kävin aamusta salilla tekemässä 40min crossari treenin ja siihen päälle lihaskuntoa. Iltapäivällä yllätin Felixin ja hain hänet dagiksesta pyörällä. Matkaa kertyy 15km/suunta. Olin ajatellut että otamme dagikselta junan lähemmäs kotia, mutta minikoutsi halusi välttämättä polkea koko matkan kotiin. Ei siinä. Mammahan polki.

Toinen uusi suosikkilaji on avovesiuinti. Avovedessä metrit tuntuvat menevän paljon nopeammin kuin altaassa. Saan kyllä Vantaan Kuusijärvellä hieman katseita kun hyppään veteen pötsin kanssa bikineissä kun muut pukee vieressä märkäpukujaan päälle.

Treenit on edelleen aerobista liikuntaa enimmäkseen, mutta koitan yhdistää treeneihin myös pienen lihaskunto osion. Päivittäin teen pakara aktivaatiota, hengitysharjotteita keskivartalolle sekä lantionpohjan treeniä ja rentoutusta. Lihaskunto treenissä suosin jaloille 3kg nilkkapainoja joilla teen pakara treenejä ja boksiaskellusta. Yläkroppaan tykkään käyttää kahvakuulaa ja käsipainoja. Liikkeinä tempaus, pystypunnerrus, ojentajat, soutuliikkeet. Leuanvedot olen nyt jättänyt kokonaan pois. Ihan vaan ettei tule turhaa rasitusta vatsalihasten jännesaumalle.

Viime viikon treenit näytti tältä:

Ma: Avovesiuinti 1km + 15km pyöräily

Ti:Lepo

Ke: 40min crosstrainer + lihaskuntoa

To: Avovesiuinti 500m + crosstrainer 40min + lihaskunto

Pe: Kävely portaissa 4km + lihaskuntoa

La: Uinti 1,5km

Su: Pyöräily 20km

Treenien lisäksi päivät on olleet aktiivisia aamusta iltaan. Ollaan käyty maauimaloissa lasten kanssa, yleisurheilu kisoissa ja vietetty etukäteen Felixin Hop Lop synttäreitä. Perjantaina kävin kannustamassa työkavereita heidän pesis tapahtumassa ja pääsin itsekin muutaman kerran lyömään.

Keskiviikkona oli synnytystapa arvio Jorvissa. Arviossa tehtiin sisätutkimus ja ultrattiin. Beibi on niinkuin oletettukin suht pieni kokoinen ja painoarvio tulloin viikoilla 36+1 oli 2400g. Hän kasvaa vähän alakäyrillä mutta totesivat, että hyvin veljensä kaltaisesti. Paikat oli sormella auki ja kohdunkaulaa 2cm jäljellä. Kysyin saanko jatkaa uimista, eikä tuolle kuulemma ole minkäänlaista estettä.

Kunhan jostain on kaivettu tälle mammalle taas energiaa niin treenit jatkukoon entisellään niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu.

Raskausviikko 35

Näitä viikkopäivityksiä ei kovinkaan paljoa ole tässä raskaudessa tullut. Aika ja viikon on yksinkertaisesti menneet niin jäätävän vauhdilla. Tämän viikon jälkeen alkaa jo äitiyslomani. Fiilis on rehellisesti sanottuna aika ristiriitainen. Olen suunnitellut paljon tekemistä ennenkuin beibi syntyy. Feffen kanssa on suunniteltu retkiä Korkeasaareen, uimaan, Leon leikkimaahan. Tiedossa on konserttia, haastattelu vauva lehteen, synnytystapa- arvio ja toivottavasti paljon liikuntaa ilman kiirettä.

Palasin töihin aika tasan 2,5 vuotta sitten äitiyslomalta. Tajusin vasta töihin palatessani miten paljon olin kaivannut sosiaalista kanssakäymistä ilman, että jokainen puheenaihe liittyy lapsen kehitykseen ja kakan väriin. Työpaikka oli tuolloin uusi, samoin kaikki uudet työkaverit. Nyt noista ihmisistä on tullut minulle parhaimipia ystäviä, joiden kanssa olen nauranut, itkenyt, laulanut, tanssinut, treenannut ja hölmöillyt. Vaikka tiedän, että ei tässä mitään lopullisia hyvästejä olla tekemässä (Istun luultavasti jo ensi viikon perjantaina perinteisellä fredags fikalla) jännittää silti tipahdanko tavallaan porukan ulkopuolelle ja väheneekö yhteydenpito kun olen puklulta haiseva mamma ja muilla työkiireet jatkuu entiseen malliin?! Onnekseni yksi läheisimmistä työkavereistani odottaa esikoistaan ja hänellä on laskettuaika 1,5kk minun jälkeen. Ollaan jo jaettu toistemme kanssa kaikki ihanimmat raskausoireet ja neuvolakäntien väliaikatiedot.

Tämä raskaus on suoraan sanottuna ollut edellistäkin helpompi alun väsymystä lukuunottamatta. Suurimpia vaivoja on ollut välillä iltaisin tuntuva pinkeys mahassa. Se ei varsinaisesti tunnu supistukselta, vaan siltä, että olisin syönyt taas vaihteeksi liikaa ja mahani venyy sen mukaan. Viime viikolla jouduin kuitenkin pieneen paniikkiin. Lauantaina puoliltapäivin olin ollut vain lenkillä vanhempieni koirien kanssa ja Jumbossa shoppaamassa kun aloin tuntea epämiellyttävää tuntemusta ja kovettumista mahassa. Tunne oli sen verran kova, että tirautin tuossa vaiheessa jo muutaman paniikki kyyneleen. Olen muuten aika huoleton odottaja, mutta en haluisi, että beibi syntyisi kovinkaan ennenaikaisesti. Iltapäivästä hakiessani vanhempiani lentokentältä huomasin että, tulee kyllä kivuttomia supistuksia säännöllisesti. Otin kotona panadolin joiden avulla supistukset onneksi loppuivat. En tiedä kuinka normaalia tuollainen on raskauden tässä vaiheessa, viime raskaudessa tuollaista tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun synnytys todella käynnistyi. Olin loppupäivän ihan hermoraunio ja purskahtelin itkuun muutamankin kerran stressi tilassa. Tuon jälkeen olo on kuitenkin ollut taas hyvä ja beibi on kokoajan ollut aktiivinen oma itsensä.

Raskaus on muutoksineen ollut pääkopallenikin helpompi kuin alkuun ajattelin. Alussa joka  ikinen raskauskilo hirvitti. Nyt olen itselleni paljon armollisempi. Herkkuhimot ovat itseasiassa ehkä vähän jopa hellittäneet normaalista. Herkkuövereiden sijaan syön mielummin Vaasa&Vaasan ohuen ohutta ruispalaa 4 siipaletta. Namnam! 🙂 Jokapäiväisen liikunta annokseni tarvitsen kuitenkin edelleen, mutta tällä hetkellä treenipakkomielteeseeni riittää jo kunnon kävelylenkki päivään tai kevyt pyörälenkki. Viimeisellä kolmanneksella treeni on edelleen saman kaavan mukaista. Aerobis painotteista kävely, uinti, pyöräily tai crosstrainer päivittäin. Lisäksi saatan tehdä pientä lihaskuntoa. Kirjoitan treeneistä erillisen postauksen myöhemmin. Painoa oli viikolle 34 tullut nyt 10,5kg joista suurin osa on tullut ensimmäisen 20 viikon jälkeen. Ihan samalla tavalla kuin Feffen kanssa. Hyväksyn painon nousun ihmeen hyvin. Olen tajunnut, että kroppa kerää rasvaa halusin tai en ja sitä tarvitaan, jotta beibi pystyy kasvamaan ja minä kykenen häntä syntymän jälkeen ruokkimaan. Oma peilikuva ei imartele, mutta en ole myöskään menettänyt kaikkia itsevarmuuden rippeitä vaikka pylly muistuttaa taas normaalia enemmän olterman juustoa. Kunto on varmasti kuitenkin pysynyt jokseenkin hyvänä ja viikolla 34 nousi vielä leuanveto. Tavallaan saan kiksejä myös siitä ajatuksesta että, kun treeni lupa synnytyksen jälkeen tulee saan alkaa taas megamaisella motivaatiolla tavoittelemaan uusia juoksu ja leuanveto ennätyksiä. Varasin itselleni jo ajan äitiysfyssari Ira Rissaselta noin 4-6vkon päähän synnytyksestä. Palautuminen raskaudesta ja synnytyksesestä tehdään tälläkin kertaa 110%.

Beibi kasvaa hyvin käyrällä. Tässä raskaudessa saankin yhtäkkiä kuulla miten mahani on niin kovin pieni. Sitä se ei kyllä ole, mutta ehkä vähän eri mallinen kun Feffen kanssa. Nyt maha ei näy niin selkeästi takaa ja edestäpäin katsottuna, mutta sivuprofiili on jo varsin muhkea. Rauta-arvot ovat olleet hieman alhaiset, joten olen reilun kuukauden syönyt nyt rautalisää ja huomaankin vaikutuksen pikkuhiljaa omassa jaksamisessa. Pissalla juoksen vuorokaudessa noin 35 kertaa. Saatan EDELLEEN välillä unohtaa masun olemassa olon. Liikkuminen ei tuota vielä ongelmia, mutta bikinirajojen sheivaus menee jo suht sokkona. Tykkään jopa silitellä massua ja tunnustella beibin liikkeitä. Yritän ajatella että, tämä on hyvin todennäköisesti viimeinen kerta kun tulen tämän kaiken kokemaan.

Odotan synnytystä NIIN paljon. Lähden samalla rennolla asenteella kun Feffenkin kanssa. Ainut oikea toive on saada beibi ja pimppi ehjinä synnytyksessä. Luotan ammattilaisiin ja otan vinkkejä heiltä vastaan. Tärkeintä on itse pysyä mahdollisimman rentona.

Yhtäkään vauvan vaatetta en ole pessyt, sairaalakassi on tässä vaiheessa vielä ajatuksen asteella ja raskausvaatteitakin on ostettu ihan kokonaiset 2kpl koko raskauden aikana. Itseasiassa kaikki beibin vaatteet ja tavarat turvakaukalosta lähtien on vielä tässä vaiheessa vuokravarastossa odottamassa uuden kodin valmistumista.

Huomenna tirautan varmasti kyyneleen tai kaksi, kun juhlimme työporukalla läksiäisiäni. Voi jehna. Miten kummassa nuo tyypit pärjää ilman minun kaltaistani persoonaa toimistolla?! 😉

 

Tytöt ja pojat

Luin Iltasanomista tällaisen lauseen: ”Oppaassa kouluille annetaan useita käytännön ehdotuksia aina esiopetuksesta lähtien. Esimerkiksi oppilaita ei pitäisi kutsua vain ”tytöiksi” tai ”pojiksi”, vaan puhutella näitä nimillä.”

Olen tietenkin sitä mieltä, että tyttöjä ja poikia tulisi kohdella samanarvoisesti. Tarkoittaako se kuitenkaan sitä, että ihmisillä ei enää saa olla sukupuolta ollenkaan. Se nyt vain on niin, että tytöillä on pimppi ja pojilla pippeli. Minun on vaikea ymmärtää mitä tällaisella toiminnalla ajetaan takaa? Biologiakin sen sanoo, että tytöt ja pojat eivät ole samanlaisia. Hormonit on erilaisia, vartalot on erilaisia ja uskokaa minua ajatusmaailma ei useimmiten ole samanlainen.

Ottakaa nyt hyvät ihmiset sitten uimahalleista, kouluista, kuntosaleilta yms. pois naisten ja miesten omat pukuhuoneetkin. Mitäs sitä turhaan erottelemaan?!

Tässä sekoitetaan mielestäni nyt kaksi asiaa. Pitääkö olla sukupuoleton, jotta voi olla samanarvoinen?

Eikö aloitettaisi ihan yksinkertaisemmilla asioilla. Sillä, että tytöt ja pojat tarvitsevat ihan yhtä paljon vanhempien syliä, rakkautta ja sääntöjä. Tytöstä tai pojasta voi kummasta vaan isona tulla lääkäri, poliisi, balettitanssija, jääkiekkoilija tai putkimies/nainen.
Eniten haasteita tämä asia tuo mielestäni työelämässä. Miesten palkat ovat pääsääntöisesti korkeammat ja naisten työllistymiseen sekä eläkkeeseen vaikuttaa äitiyslomat. Täältä päästä meidän pitäisi mielestäni tätä asiaa lähteä työstämään!

Olenko mielestänne vanhanaikainen kun ajattelen näin?
 

Mamma vapaalla

Vaikka RAKASTAN olla kotona minimanin kanssa on tämän hetkinen vaihe pojalla todella kuluttava. Arkeni pyörii tällä hetkellä siivoamisen, ruokkimisen ja jälleen kerran siivoamisen ympärillä. Felix on suhteellisen vilkas kaveri, joka nyt on alkanut opettelemaan kävelemistä. 


Tämä 75 senttinen minimies yltää jokapaikkaan ja osaa avata kodin joka ikisen laatikon, kaapin ja roskiksen. Kun olen siivonnut yhden paikan, on poika yleensä jo penkomassa ja sotkemassa toista.Kiitos mieheni, pääsin lauantaina hetkeksi pois vauva kuplastani. Sain nimittäin äitienpäivälahjaksi liput Elastinen. Feat keikalle. Seuraksi sain yhden parhaista ystävistäni, Felixin kummitädin. 💗 Ystäväni yllätti tämän mamman vielä kunnolla, sillä hän oli saanut illaksi käyttöönsä avoauton, jolla me tyylikkäästi huristeltiin Hartwall areenalle. 😍


Keikka oli omasta mielestäni ihan mahtava!!! Ja rehellisesti sanottuna oli ihana hetkeksi aikaa päästä pois mamma moodista ja olla hetken vain Elastisen tahtiin jammaileva Ama. Olenko huono äiti kun kaipaan välillä omaa aikaa, ilman lasta? Tällaiset muutamat tunnit ilman lasta, voi laskea vielä yhden käden sormin. Vakuutin vielä raskaana ollessani, että pyhitän kyllä varmasti aikaa myös itselleni sekä miehelleni. Paskat. Kun lapsi on tissitakiainen, muuttuu suunnitelmat nopeasti.  


Felix on nyt 10,5kk ikään mennessä ollut muutaman kerran hoidossa ilman kumpaakaan vanhempaa. Ensimmäisen kerran ollessani Sandis polkujuoksussa Santahaminassa. Tuolloin siskoni ja hänen esikoisensa leikkivät Feffen kanssa. 


Sunnuntaina koitti minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen hetki ilman lasta. Arvatkaa mitä tehtiin? Oltiin kirppiksellä myymässä. 😂 Felix oli noin 9.30-14 hoidossa vanhemmillani. Kaikki oli mennyt hyvin ja poika nukkui kun tultiin.

Meillä on siis toivoa päästä hääpäinä kahdestaan ulos syömään.

Väitän, että jaksan äitina paremmin kun saan välillä viettää aikaa myös tämän vauva kuplan ulkopuolella. Tällä viikolla ollaan pojan kanssa kahdestaan koko viikko, kun isi on työmatkalla. Olen onneksi järjestänyt ohjelmaa koko viikolle, ettei tarvitse neljän seinän sisällä menettää hermoja pikku sottapytyn kanssa. 

Hukassa

Tähän mammaan on iskenyt joka talvi masennus. Muutama yökin ollut parempi ja silti tuntuu, että ilta 20 olisin ihan valmis nukkumaan. Kiukuttaa, tekee mieli herkkuja ja väsyttää. Ja vastaus on ei, en ole raskaana. Sen todistaa viime viikolla alkaneet kuukautiset. 😁  

 Thaimaan reissu onneksi häämöttää kolmen viikon päässä. Jospa tuo aurinko toisi vähän apua tähän väsymykseen. 

Viime viikolla pääsin hyvin treenaamaan. Tuli käveltyä, käytyä salilla, jumpassa, hiihtämässä ja uimassa. Tällä viikolla ei treeni onnistu ihan noin hyvin. Heikillä on tiukka työviikko ja viikonloppuna lähdetään mökin kautta Ouluun. 

  Tuntuu, että sali treenin kanssa olen kuitenkin nyt vähän eksyksissä. Tuntuu etten tykkää hinkata samaa ohjelmaa puolta vuotta putkeen. Välillä salille mentäessä menee kuitenkin kallista aikaa hukkaan, kun mietin mitä tekisin. Maaliskuussa alan treenaamaan joka toinen viikko painonnostoa Tempaus areenalla. Josko sieltä saisi lisävinkkejä voimatreeniin! Kaipaan juuri sitä, että joku käskee ja kertoo mitä pitää tehdä.

Muutaman kuukauden päästä loppuu äitiysloma. Tajusin vasta viime viikolla miten köyhä tulen sen jälkeen olemaan. Welcome puuro ja munakas lounaat. Pärjään hyvin shoppailematta, mutta en halua tinkiä matkustelusta. Mitenhän se onnistuu?! 

 Tähän asti on leikitty Roope Ankkaa. Olen monta vuotta säästänyt muutaman satasen säästötilille ja saman verran rahastoihin. Rahastot on tarkoitettu pahan päivän tai eläkkeen varalle. Säästötili on ollut matkakassani, johon ei muuten kosketa. Hoitovapaalla tulen kuitenkin saamaan käteen reilu 300€/kk, joten säästöille tulee varmasti käyttöä. Jännitän nyt jo miltä tuo arki noilla tuloilla maistuu. En ole vielä valmis laittamaan vauvaani hoitoon. Toivon, että voin olla kotona niin kauan kuin minä ja Felix sitä haluamme. Tämä on niin ainutlaatuista aikaa. 💗 

 Olisiko lukijoilla mitään toiveita mistä kirjoittaisin? 😊

Äitiysloman ihanuus

Jotenkin tänään tämä kotiäitiys taas oli niin maailman mahtavinta. Herättelin lapseni 9:40, koska jätkä olis ilmeisesti muuten nukkunut puolille päivin. 

Siitä suunnattiin edesmenneen mummini siskon luokse. Vaarini oli hänen luonaan myös käymässä. Siinä me reilun tunnin verran istuttiin Felixin kanssa kahvittelemassa vanhusten kanssa. Rakastan kuunnella tarinoita heidän nuoruudestaan. Mummini ja hänen siskonsa ovat Talvisodan aikaan olleet sotalapsina Ruotsissa. Vaarini on teininä koulun jälkeen hengaillut sotavankien kanssa ja ottanut heiltä jopa tatuoinnin. Miten erilaisessa maailmassa he ovatkaan eläneet! Olen niin äärettömän kiitollinen, että pääsen vielä kuulemaan näitä tarinoita. Kumpa kaikki ihmiset pääsisivät joskus elämässään irti oravanpyörästä ja viettämään tällaisia hetkiä. Oikein suututtaa miten itsekin työelämässä aina laittoi kiireiden syyksi sen, ettei useammin käynyt isovanhempien luona. Nyt pyrin korjaamaan asiaa ja käyn Felixin kanssa joka torstai kävelyllä vaarini kanssa.

  
Kahvi hetken jälkeen suunnattiin ystävän kanssa Jumboon. Lähes samantien Felix aloitti pari tuntisen huuto konserttinsa. Rotarokote teki 3 kuukauden iässä ihan saman reaktion. Järkyttävät vatsakivat pienokaiselle. Siinä istuttiin tunnin verran täydessä Chicos ravintolassa kurkku suorana itkevän lapsen kanssa. Mutta tiedettekö. Ystäväni, kahden lapsen äiti piteli välillä huutavaa Felixiä, jotta minä saisin syötyä ja käytyä pissalla. Voin kertoa, että tuo pari tuntinen olisi ollut NIIN paljon rankempaa yksin kotona lapsen kanssa. Vaikka ihmiset tuijotti, oli tämä huuto konsertti niin paljon helpompi kun joku oli vierellä. Kiitos Anu 💗

 

Väsähtänyt kiljukalle!
 
Juuri näistä, kiireettömistä hetkistä läheisten kanssa on äitiysloman ihanuus tehty. Ehkä elämän ainoa tilaisuus päästä hetkeksi pois oravanpyörästä.