Avainsana: ajatuksia

Raskausviikko 35

lindbladamandaJätä kommentti

Näitä viikkopäivityksiä ei kovinkaan paljoa ole tässä raskaudessa tullut. Aika ja viikon on yksinkertaisesti menneet niin jäätävän vauhdilla. Tämän viikon jälkeen alkaa jo äitiyslomani. Fiilis on rehellisesti sanottuna aika ristiriitainen. Olen suunnitellut paljon tekemistä ennenkuin beibi syntyy. Feffen kanssa on suunniteltu retkiä Korkeasaareen, uimaan, Leon leikkimaahan. Tiedossa on konserttia, haastattelu vauva lehteen, synnytystapa- arvio ja toivottavasti paljon liikuntaa ilman kiirettä.

Palasin töihin aika tasan 2,5 vuotta sitten äitiyslomalta. Tajusin vasta töihin palatessani miten paljon olin kaivannut sosiaalista kanssakäymistä ilman, että jokainen puheenaihe liittyy lapsen kehitykseen ja kakan väriin. Työpaikka oli tuolloin uusi, samoin kaikki uudet työkaverit. Nyt noista ihmisistä on tullut minulle parhaimipia ystäviä, joiden kanssa olen nauranut, itkenyt, laulanut, tanssinut, treenannut ja hölmöillyt. Vaikka tiedän, että ei tässä mitään lopullisia hyvästejä olla tekemässä (Istun luultavasti jo ensi viikon perjantaina perinteisellä fredags fikalla) jännittää silti tipahdanko tavallaan porukan ulkopuolelle ja väheneekö yhteydenpito kun olen puklulta haiseva mamma ja muilla työkiireet jatkuu entiseen malliin?! Onnekseni yksi läheisimmistä työkavereistani odottaa esikoistaan ja hänellä on laskettuaika 1,5kk minun jälkeen. Ollaan jo jaettu toistemme kanssa kaikki ihanimmat raskausoireet ja neuvolakäntien väliaikatiedot.

Tämä raskaus on suoraan sanottuna ollut edellistäkin helpompi alun väsymystä lukuunottamatta. Suurimpia vaivoja on ollut välillä iltaisin tuntuva pinkeys mahassa. Se ei varsinaisesti tunnu supistukselta, vaan siltä, että olisin syönyt taas vaihteeksi liikaa ja mahani venyy sen mukaan. Viime viikolla jouduin kuitenkin pieneen paniikkiin. Lauantaina puoliltapäivin olin ollut vain lenkillä vanhempieni koirien kanssa ja Jumbossa shoppaamassa kun aloin tuntea epämiellyttävää tuntemusta ja kovettumista mahassa. Tunne oli sen verran kova, että tirautin tuossa vaiheessa jo muutaman paniikki kyyneleen. Olen muuten aika huoleton odottaja, mutta en haluisi, että beibi syntyisi kovinkaan ennenaikaisesti. Iltapäivästä hakiessani vanhempiani lentokentältä huomasin että, tulee kyllä kivuttomia supistuksia säännöllisesti. Otin kotona panadolin joiden avulla supistukset onneksi loppuivat. En tiedä kuinka normaalia tuollainen on raskauden tässä vaiheessa, viime raskaudessa tuollaista tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun synnytys todella käynnistyi. Olin loppupäivän ihan hermoraunio ja purskahtelin itkuun muutamankin kerran stressi tilassa. Tuon jälkeen olo on kuitenkin ollut taas hyvä ja beibi on kokoajan ollut aktiivinen oma itsensä.

Raskaus on muutoksineen ollut pääkopallenikin helpompi kuin alkuun ajattelin. Alussa joka  ikinen raskauskilo hirvitti. Nyt olen itselleni paljon armollisempi. Herkkuhimot ovat itseasiassa ehkä vähän jopa hellittäneet normaalista. Herkkuövereiden sijaan syön mielummin Vaasa&Vaasan ohuen ohutta ruispalaa 4 siipaletta. Namnam! 🙂 Jokapäiväisen liikunta annokseni tarvitsen kuitenkin edelleen, mutta tällä hetkellä treenipakkomielteeseeni riittää jo kunnon kävelylenkki päivään tai kevyt pyörälenkki. Viimeisellä kolmanneksella treeni on edelleen saman kaavan mukaista. Aerobis painotteista kävely, uinti, pyöräily tai crosstrainer päivittäin. Lisäksi saatan tehdä pientä lihaskuntoa. Kirjoitan treeneistä erillisen postauksen myöhemmin. Painoa oli viikolle 34 tullut nyt 10,5kg joista suurin osa on tullut ensimmäisen 20 viikon jälkeen. Ihan samalla tavalla kuin Feffen kanssa. Hyväksyn painon nousun ihmeen hyvin. Olen tajunnut, että kroppa kerää rasvaa halusin tai en ja sitä tarvitaan, jotta beibi pystyy kasvamaan ja minä kykenen häntä syntymän jälkeen ruokkimaan. Oma peilikuva ei imartele, mutta en ole myöskään menettänyt kaikkia itsevarmuuden rippeitä vaikka pylly muistuttaa taas normaalia enemmän olterman juustoa. Kunto on varmasti kuitenkin pysynyt jokseenkin hyvänä ja viikolla 34 nousi vielä leuanveto. Tavallaan saan kiksejä myös siitä ajatuksesta että, kun treeni lupa synnytyksen jälkeen tulee saan alkaa taas megamaisella motivaatiolla tavoittelemaan uusia juoksu ja leuanveto ennätyksiä. Varasin itselleni jo ajan äitiysfyssari Ira Rissaselta noin 4-6vkon päähän synnytyksestä. Palautuminen raskaudesta ja synnytyksesestä tehdään tälläkin kertaa 110%.

Beibi kasvaa hyvin käyrällä. Tässä raskaudessa saankin yhtäkkiä kuulla miten mahani on niin kovin pieni. Sitä se ei kyllä ole, mutta ehkä vähän eri mallinen kun Feffen kanssa. Nyt maha ei näy niin selkeästi takaa ja edestäpäin katsottuna, mutta sivuprofiili on jo varsin muhkea. Rauta-arvot ovat olleet hieman alhaiset, joten olen reilun kuukauden syönyt nyt rautalisää ja huomaankin vaikutuksen pikkuhiljaa omassa jaksamisessa. Pissalla juoksen vuorokaudessa noin 35 kertaa. Saatan EDELLEEN välillä unohtaa masun olemassa olon. Liikkuminen ei tuota vielä ongelmia, mutta bikinirajojen sheivaus menee jo suht sokkona. Tykkään jopa silitellä massua ja tunnustella beibin liikkeitä. Yritän ajatella että, tämä on hyvin todennäköisesti viimeinen kerta kun tulen tämän kaiken kokemaan.

Odotan synnytystä NIIN paljon. Lähden samalla rennolla asenteella kun Feffenkin kanssa. Ainut oikea toive on saada beibi ja pimppi ehjinä synnytyksessä. Luotan ammattilaisiin ja otan vinkkejä heiltä vastaan. Tärkeintä on itse pysyä mahdollisimman rentona.

Yhtäkään vauvan vaatetta en ole pessyt, sairaalakassi on tässä vaiheessa vielä ajatuksen asteella ja raskausvaatteitakin on ostettu ihan kokonaiset 2kpl koko raskauden aikana. Itseasiassa kaikki beibin vaatteet ja tavarat turvakaukalosta lähtien on vielä tässä vaiheessa vuokravarastossa odottamassa uuden kodin valmistumista.

Huomenna tirautan varmasti kyyneleen tai kaksi, kun juhlimme työporukalla läksiäisiäni. Voi jehna. Miten kummassa nuo tyypit pärjää ilman minun kaltaistani persoonaa toimistolla?! 😉

 

Suuret odotukset

lindbladamandaJätä kommentti

Olen muistaakseni raskausviikolla 22 ja odotan mieheni muistavan asian. Stiplu. Odotan myös ystäväni ja perheenjäseneni olevan kiinnostuneita beibistä. Toinen stiplu.

Olen viimeaikoina pyörinyt sängyssä miettimässä elämää, kun nukkuakin voisi. Tunteeni ovat myös yksi pyörremyrsky, joka saattaa laantua yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Mietin viime yönä johtuvatko suurimmat mielipahat ja riidat ihmissuhteissa nimenomaan liian kovista odotuksista? Ja kuinka ihmeessä pääsisi eroon tällaisesta tavasta asettaa liian suuria odotuksia muille?

Tässä on oma ongelmani. Haluan olla kiltti, välittävä, ilahduttava ja tärkeä läheisilleni. Ajatusmaailmani on opittu ala-asteen uskonnon tunnilla. ”Kohtele muita niinkuin haluisit itseäsi kohdeltavan.” Näin ei kuitenkaan aina ole ja pahoitan mieleni kun joku ei käyttäydykään haluamallani tavalla.

Olen viimeaikoina pyrkinyt myös ääneen puhumaan odotuksistani. Kerroin esimerkiksi äidilleni, että en ole heille kauheasti beibistä puhunut, koska tuntuu ettei heitä kiinnosta omien kiireidensä vuoksi. Äitini selvästi kuuli tämän ja onkin kysellyt paljon enemmän tuon jälkeen. En myöskään oikein osannut miettiä, että äitini on aika äskettäin aloittanut uuden työn ja muistanut esimerkiksi kuinka työkuplassa itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten.

Välillä tunne kuohuissani mietin, että ”pitäkää tunkkinne, jos ei teitä kiinnosta niin eipä minunkaan tarvitse sitten vaivaantua.” Tuo asenne kuitenkin aiheuttaa itselleni vain enemmän mielipahaa. Minä ihmisenä välitän, enkä muuksi muutu.

Suurin oppiminen pitää kuitenkin tapahtua siinä mitä odottaa muilta. Johon löysinkin täydellisen elämänviisauden.

Olen miellyttäjä luonne joka välittää ihmisistä välillä vähän liikaakin. Tällä tarkoitan sitä, että kuormitan jopa omaa jaksamistani välillä miettimällä kuinka voisin muita auttaa ja ilahduttaa ja tukea. Tuntuu pahalta, jos takaisin saakin vain välinpitämättömyyttä. Nyt täytyykin oppia, ettei odota muilta tietynlaista käytöstä, jolloin välttyy itsekin mielipahalta. Se, että olen hyvä muille, ei ole kiinni siitä miten hyviä muut ovat minulle.

Heikin kanssa minä olen pirskahteleva äänekäs ja helposti innostuva. Heikki on tasainen, järjellä kaiken ajatteleva yksilö. Odotan Heikiltä usein asioihin reagoimista vastaanlaisesti kuin itse toimin. En ole tämän 14 vuoden aikana vieläkään oppinut, että Heikki ei kiljahtele riemusta tai kehu ruokiani ylitsevuotavasti. No kummassakohan tuo vika sitten oikein on!?

En taaskaan oikein tiedä onko näissä ajatuksissani järjen hiventäkään, mutta saanpahan purettua yöllisiä mietteitäni jonnekin.

Kivaa alkavaa viikkoa!

T:Mielensäpahoittaja

Millainen haluisit olla?

lindbladamandaJätä kommentti

Syksyn tuoma stressi ja väsymys yllättää jotenkin ihan joka ikinen vuosi. Tuntuu, että voisi lähinnä maata peiton alla Ben&Jerrys purkki kainalossa ja murista jos joku kehtaa raottaa sitä peittoa yhtään. 😁

Juoksu on viimeisen 2kk aikana aiheuttanut vaihtelevasti kipua lantion/lonkan alueelle. Tuntuu, että se ärtyy eniten kovempi vauhtisista lenkeistä. Olen yrittänyt saada apua fyssarilta mutta apu on yleensä vain hetkellistä. Suunnitelmissa oli juosta Vantaan maratonilla puolikas, mutta nyt katson tilanteen kisa viikolla ja ilmottaudun vasta viimeisellä viikolla jos lähden tuota kokeilemaan.

Olen kesän ja syksyn aikana tehnyt hillitöntä tutustumista omaan pääkoppaan. Jutellut psykoterapeutin kanssa ja pohdiskellut niin paljon, että ystäväni jo totesi ”eikö sulla tuu pää kipeeksi tosta kaikesta pohdiskelusta.” 🤣🙈

Ihmiset pistää kamalasti aikaa ja resursseja ammatilliseen kehittymiseen. Miksi samaa ei tehdä oman hyvinvoinnin, psyykkeen tai parisuhteen eteen? Olen pohtinut siis paljon asiaa siitä perspektiivistä ”miten olla parempi äiti, vaimo, ystävä, minä.” Terapeutti esitti minulle yksinkertaisen kysymyksen ”millainen haluisin olla?”

En osannut vastata tähän kysymykseen. Vastasin kaksi ensimmäistä kertaa millaisena haluaisin, että muut minut näkisi. Vasta kunnolla pohdittuani sanoin haluavani olla ”rakastettava, positiivinen ja välittävä.”

Havahduin tuohon kysymykseen itse. Yritän opetella siihen, että kaikkia ei pidä eikä tarvitse miellyttää. Tärkeintä on olla oma itsensä ja antaa itsestään niille, jotka minun lähelläni haluavat olla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Heikiltä kysyin yllättäen onko minulla jokin tapa tai käyttäytymismalli jonka aina samoissa tilanteissa toistan, jossa ehkä olisi kehitettävää. Heikki ajatteli heti, että hänellä tällainen on ja, että kysyin asiaa, jotta voin kertoa mikä hänen toiminnassaan ärsyttäisi. Oli hetken vakuuteltava, ettei tässä nyt ole mitään koiraa haudattuna, kun haluisin vaan oppia ja muuttaa huonoksi opittuja tapoja. Hän kuulemma tarvitsi miettimisaikaa, mutta vastausta en itseasiassa vieläkään ole saanut.

Mielenkiintoisia mutta energiaa ja yöunia vieviä juttuja. 😊 Yritän itse pikkuhiljaa löytää rennompaa otetta taas arjesta. Nukkua aamulla jos väsyttää, puhua heti jos jokin asia painaa mieltä ja tehdä arjesta niin kivaa, että joka päivässä on jotain super kivoja juttuja. Viime viikonloppuna järjestettiin extempore brunssi ystäväperheille. Moni valitettavasti sairastui eikä päässyt tulemaan, mutta saatiin ihana rauhallinen aamu ystävien kesken ja mahat räjähdyspisteeseen. My kinda saturday! 🤗

Vähemmän energiaa asioihin joihin ei voi vaikuttaa ja täysi keskittyminen itselleen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin!

Kehut ja huomionosoitukset

lindbladamandaJätä kommentti

Tästä tulee varmaan jäätävää ajatusten sekamelskaa mutta antaa tulla. 😅 Laitoin seuraavanlaisen kuvan instagramiini yhtenä iltana Fefua nukuttaessani.

Yllätyksekseni sainkin ihanan määrän kommentteja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Oli mukava huomata, että ihmiset näkivät minut sellaisena kuin itseni kuvittelenkin olevan. Eräälle ystävälleni mainitsin, että ihanasti myös tuntemattomat uskalsivat kommentoida, eikä kukaan sanonut mitään negatiivista. Ystäväni totesi tähän, että tuntuu varmaan tosi tosi hyvältä ja samassa tajusin, että itseasiassa tärkeintä kyllä on, että niitä kauniita sanoja kuulisi itselleen tärkeiltä ihmisiltä silloin kun he niin oikeasti ajattelee.

Tuntemattoman ihmisen kehu tuntuu hyvältä, mutta vielä paremmalta tuntuu kun kehu tulee joltakin itselleen tärkeältä ihmiseltä. Ymmärrättekö pointin?

Meillä tuli keskiviikkona 13 vuotta täyteen yhdessä Heikin kanssa. Kirjotin someen oheisen kuvatekstin I don’t need love letters every day. Just smack me on the butt and say I’m glad that ass is mine.” En nykyään enää kaipaa Heikin hehkuttavan minua koko maailmalle sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on, että hän arjessa osoittaa minulle olevani vielä rakas, seksikäs, hauska, turvallinen.

Näinhän se on. Rakkailleen tulisi pienin sanoin ja elein näyttää miten tärkeitä he ovat vaikka joka päivä jos siltä tuntuu! Katselen Feffeä päivittäin ja mietin miten mielettömän söpö olento on minusta tullut ulos. Mietin myös miten järkyttävän paljon häntä rakastan. Arvatkaa mitä!? Kerron sen myös kymmeniä kertoja päivässä. Halaan, pussaan, kehun söpöksi ja kerron miten rakastan häntä kuuhun ja takaisin.

Miksi tämän pitää muuttua kun parisuhde jatkuu pidempään tai kun lapsi kasvaa? Eihän sen pidä, mutta niin siinä helposti käy. Saahan sitä pepusta puristaa vaikka samaa peppua olisi katsellut 20 vuotta. Käsi ylös se joka on viimeisen vuoden aikana kuullut omalta vanhemmaltaan vilpittömän kehun itsestään. Uskon, että lasten kasvaessa aikuiseksi sitä vanhemmat varmasti kertovat lapsistaan muille ihmisille, mutta arjessa unohtuu ehkä lapsille itselleen kertoa olevansa heistä ylpeitä!?

Tätä tekstiä kirjoittaessani tuli myös mieleen, että siskostani on myös virallisesti tullut urheiluhullu. Jumantsuide se muigeli on muuten huikeessa kunnossa ja mietin, etten varmaan sitä ole hänelle tarpeeksi hehkuttanut! Syster, näytät aivan törkeen hyvältä! 😍💗

Rakkaat lukijat, muistakaa arjen pienet huomionosoitukset ja pussailkaa paljon!

Meitsillä alko tänään LOMA!

Living the dream

lindbladamandaJätä kommentti

Kävin työkaverini kanssa eräänä päivänä keskustelua siitä miten minulla ei koskaan oikeastaan ole ollut unelmia olla rikas, menestyvä tai esimerkiksi johtaja. Unelmani hyvin nuoresta asti oli aina, että minusta joskus tulisi äiti. Työkaverini totesikin tähän, ”se on hieno unelma, sä vähän niinkun elät unelmaas nyt.” Naurahtaen todettiin, että niinhän minä taidan elää. 🙂fullsizeoutput_2fb4.jpeg

Olen rehellinen. Kiireisen arjen keskellä saattaa välillä unohtaa elävänsä tuota unelmaa. Kun kuitenkin pysähtyy miettimään asiaa, voin rehellisesti sanoa että olen tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Suurimpana kiitollisuuden aiheena on joka päivä juurikin tuo pieni sinisilmäinen hölösuu, joka saa minut nauramaan joka ikinen päivä. IMG_7412.JPG

Suuri kysymys onkin se, pitääkö tyytyä sitten kun saavuttaa unelmansa? Saavutin suurimman haaveeni 25-vuotiaana. Se tekee minut onnelliseksi joka ikinen päivä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sen jälkeen tulee uusia unelmia ja haaveita. Pieniä ja suuria.

Siskoni aina nauraa, että minut pitäisi pudottaa pilvilinnoistani alas todellisuuteen. Elämä on kuitenkin jotenkin siistimpää kun kuvittelee olevansa sen oman elämänsä supertähti. On matka haaveita jotka vain odottavat toteutumistaan, ura haaveita jotka pitää motivoituneena ja unelmia uutuus jäätelömauista. Haaveilen siitä, että päivässä olisi enemmän tunteja, jotta ehtisin nähdä enemmän ystäviäni, joita ei nykyään liikaa ehdi näkemään ja siitä että kesät olisi taas suomessa lämpimiä ja talvet lumisia. Meidän perheessä on myös jokainen sairastellut tänä syksynä, joten haaveilen kovasti terveemmästä talvesta ja ensi vuodesta. Pikku juttuja. 😉6cc8e26cbc0260204a340089cc3837df--how-to-be-happy-quotes-being-happy-quotes

Mitä vanhemmaksi tulen tajuan ehkä kuitenkin myös sen, että tärkeintä on nauttia arjesta ja olla onnellinen. Tärkeintä on tietenkin myös, että tuo minun pikku elävä unelmani kokisi olevansa onnellinen. Iloitsen pienistä asioista. Tuuletan villisti kun teen leuanveto ennätyksen, nauran kyyneleet silmissä kun Felix höpöttää tarinoitaan ja muistutan joka päivä miten paljon rakastan. Rakennan itse omat unelmani ja määrittelen mikä minut tekee onnelliseksi. Tuntuu, että tänä päivänä moni ajattelee liikaa elämää ”sitten kun” mentaliteetilla, eikä tajuta elää tässä ja nyt. 5f2b2f39c4954bee276366f9ce578337--live-today-quotes-quotes-about-hard-times-in-life.jpg

Aika diippiä kamaa taas. Vatsakivut on pitäneet mut tänään kotosalla ja kerrankin aikaa syventyä vähän omiin ajatuksiin ja kirjoituksiin.

Kivaa loppuviikkoa just SULLE!

IMG_7637.JPG

Isän hetki

lindbladamanda1 kommentti

Isät suoriutuvat lapsen kasvatuksesta paremmin kuin äidit! Miltä kuulostaa? Jos isänä kuuntelee lähipiiriltä tulevaa palautetta tarkkaavaisesti voi panna merkille, että pienistäkin teoista saa helposti kehuja. Kun tyhjennän tiskikoneen pienen lapsen leikkiessä jaloissa innostuu vierailijat pohtimaan ääneen, miten ahkera isä onkaan. Jo lapsen pukeminen ulos mennessä (äidin ollessa samassa tilassa) saa aikaan ihmettelyä siitä, miten isä hoitaakaan tehtävänsä hyvin. Vietä päivä isänä kahdestaan lapsen kanssa ilman erityistä syytä, niin siitä sinut nostetaan korokkeelle ja kehaistaan vielä päälle. 
Kehumisessa sinällään ei ole valittamista. Nostaahan se itsetuntoa ja kannustaa noudattamaan jatkossakin kyseistä toimintamallia. Erikoista on se, miksi miesten rima on laskettu nykypäivän olosuhteissa niin paljon alemmas kuin naisten? 
Teemme Amandan kanssa yhtä paljon töitä. Jaamme samat harrastukset eikä Amanda imetä. Olemme siis samalla viivalla sen suhteen, mitä meiltä kasvattajina voi odottaa ajankäytön suhteen.


Se oli alustus, välttämätön pohja mietinnälleni. Seuraava kappale perustelee ajatuksen miksi jokaisen, joka saa olla läsnä lapsiperhearjessa tulisi kokea olevansa etuoikeutettu. Olemme Amandan kanssa suurin piirtein saman ikäisiä eli olemme katselleet maailmaa lähes yhtä kauan. Eletty elämä on muokannut elämänkatsomuksen juuri omanlaiseksi. Muovannut tavat tehdä asioita. Eletty elämä ja matkalla opitut asiat luovat arvomaailman. Siis ne viisaudet ja ohjeet mitkä haluaa antaa eväiksi omalle lapselle. Ihmisinä olemme tilastollisesti tässä kohtaa matkamme alkutaipaleella, joten on perusteltua olettaa, että oma arvomaailma jalostuu vielä kokemuksen karttuessa. 

Minulla on tarve näyttää lapselleni, miten asioita tehdään ja miten ympäröiviin tilanteisiin suhtaudutaan. Puolustaa tapaani toimia, tehdä asioita. Aina se ei mene ihan nappiin ja silloin kiitän omassa hiljaisuudessani onneani, että lapsen äiti on tasoittamassa näitä töyssyjä omilla viisauksillaan. Ja tästä on kyse kun puhutaan suvun jatkamisesta. Pelkkä sukunimen antaminen ei vielä riitä.


Miksi en siis viettäisi päivää lapsen kanssa jos vain voin? Miksi en jakaisi kotitöitä tai auttaisi lapselle vaatteita päälle siinä missä lapsen äitikin sen tekee? Katsoessani lähipiirin monia isiä en voi olla kadehtimatta heitä. He pitävät isävapaita ja sapatti jaksoja töistä, vain saadakseen viettää aikaa lapsensa kanssa. Samalla he saavat uniikin tilaisuuden välittää omia oppejaan eteenpäin. Tämän sanottuani uskoisin, että isät ovat valmiita nostamaan rimaa. 2010- luvun lapset kasvatetaan molempien vanhempien yhteisten oppien mukaan. Pyykkien pesemisestä lähtien. Aika näyttää mitä siitä seuraa mutta ennustan, että ei välttämättä huonoa. 
Kehut kelpaavat jatkossakin mutta muistakaa jakaa samoista suorituksista kohteliaisuudet ja kannustukset myös äideille. Vanhemman arki on etuoikeus. Myös Isälle. 


Ps, mikä on isän hetki. Minulle se on hetki kirjan ja omien ajatusten kanssa kun muu perhe nukkuu. Ei välttämättä kovin erilainen äidin hetkestä sekään. 

Vieraileva kirjoittaja: Felixin isi 😊

Blondin mietteitä 

lindbladamandaJätä kommentti

Miksi ihmiset ei ymmärrä, että vasen kaista on ohittamista varten. Muuten ajetaan oikealla!? 

Miksi julkkikset on velvollisia ilmottamaan parisuhteistaan tai eroistaan lehtien palstoilla? Kuuluuko se oikeasti meille taviksille?

Kuka on tavis?

Eihän kukaan käytä tosissaan puolisostaan kutsumanimeä isäntä tai emäntä? 

Olikohan järkevää jo alkaa leikkiä kesää ja luopua sukista ja sukkahousuista?

Onko ok aina sanoa mitä sylki suuhun tuo, vai pitäiskö joskus miettiä ennenkun avaa suunsa? 

Onko joillain AINA siistiä kotona?

Juoksenkohan lauantaina shortseissa vai pidänköhän pitkähihaista ja takkia?

Mitähän kaikkea Fefelle voisi tässä vaiheessa opettaa kun poika tuntuu leikkivän papukaijaa? 

Jääköhän Felix ikuisesti Fefeksi kun siksi häntä tällä hetkellä kovasti kutsutaan?

Kukahan googlailee hakusanalla ”sillyblondie seksielämä”? 🙊 

Löysiköhän hän etsimänsä? 

Tuleekohan kesä tänä vuonna ollenkaan?

Muistankohan kertoa ystävilleni ja perheelleni tarpeeksi miten tärkeitä ne mulle on? 

Saakohan työstä ja työpaikasta tykätä näin paljon? 

Mitähän uutuusjätskiä maistaisin seuraavaksi?

Kukahan tän kaiken jaksaa lukea?

Terveellinen riippuvuus?

lindbladamanda9 kommenttia

Olen varmasti joskus aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Addiktio. Sana assosioi yleensä jotakin negatiivista. Alkoholi, huumeet, uhkapelit. Itse väitän kuitenkin kärsiväni erilaisesta addiktiosta. Urheiluriippuvuudesta. 

Pidän tätä itse positiivisena riippuvuutena. Treenaaminen on paljon mielessäni, tai ajatus seuraavasta treenistä. Pyrin päästä liikkumaan joka päivä. Pidän kyllä lepopäiviä, mutta sekään ei tarkoita ettenkö liikkuisi ollenkaan. Sairaslomalla ollessani mietin mitä ihmettä ihmiset oikein tekee jos ei treenaa? Millä päivä kuuluu täyttää? Tunnen itseni laiskaksi jos en pääse treenaamaan. Kaksi lepopäivää peräkkäin on jo todella paha. Leikkauksen jälkeen olin viikon treenaamatta. Meinasin rehellisesti sanottuna tulla hulluksi. Tein leukoja keinuissa ja pyrin tekemään kävelylenkkejä joka päivä. Onko hullua, ettei anna itsensä edes tuossa tilassa LEVÄTÄ?

Tunnen monia kaltaisiani ihmistä. Joka päivä on tehtävä jotakin, tai ei ole hyvä fiilis. Missä menee raja siinä mikä ajattelu on normaalia ja mikä ei? Omasta mielestäni kyseessä on HYVÄ addiktio. Treenaan ja pysyn näin virkeänä ja hyvässä kunnossa. Pidän lepopäiviä ainakin yhden viikossa. Osa tutuistani on kuitenkin sitä mieltä, että ajatusmaailmani on sairas. Kuulen sanottavan sitä, että en ole kilpaurheilija, enkä näin ollen tarvitse näin paljon treeniä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pääkoppani tarvitsee.

Nykyään ei voi joka päivä mennä töiden jälkeen treenaamaan. Se on pois perheen yhteisestä ajasta. Yritän kuitenkin etukäteen miettiä miten voisin toteuttaa viikon treenit niin, että tulisi liikuttua 4-5 kertaa viikossa. Joskus toteutetaan treenit kotijumpalla tai lähdetään juoksulenkille koko perheen kanssa. Kevään tullen on myös helpompi laittaa herätyskello soimaan 5.30, jotta pääsee juoksemaan ennen töitä. Lapsi nukkuu vielä tuolloin, joten se ei missään nimessä ole häneltä mistään pois.

Onko tämä mielestänne sairas addiktio muiden joukossa vai hyväksyttävä elämäntapa? 🙂 Uskaltaako kukaan myöntää samaa riippuvuutta? Miten te itse toteutatte treenaamisen kiireisen arjen keskellä?

Perhe on paras!

lindbladamanda1 kommentti

Eilisessä aamu tv:ssä kerrottiin, että viime vuonna Suomessa syntyi vähiten lapsia lähes 150 vuoteen. Syynä tähän on se, että lasten hankintaa siirretään kokoajan myöhemmälle iälle. 

 En koe itseäni kovinkaan nuoreksi äidiksi. Sain esikoiseni ollessani 25-vuotias. Varsinkin raskaana ollessani sain kuitenkin kuulla paljon kommentteja miten näin nuorena alan hankkimaan lapsia. Asun pääkaupunkiseudulla ja huomaan, että täällä ajatus on se, että ensin luodaan ura, sitten tehdään lapset. Sain ihan suoraan myös kuulla tämän lauseen muutamalta naiselta.

Ihmettelen yhtä asiaa. Miksi en voi luoda uraa saatuani lapsia? Elastinen sanoo hyvin yhdessä biisissään. ”Lapsi on lahja, ei itseoikeus.” Itselläni yksi suurimmista haaveista on ollut tulla äidiksi. Miksi siis olisin odottanut pidempään, jolloin lasten saaminen olisi saattanut olla paljon vaikeampaa? Se on tutkittu fakta, että ikääntyessä hedelmällisyys heikkenee.

– Nainen on hedelmällisin noin 25. ikävuoden paikkeilla. Vaikka yksilölliset vaihtelut ovat huomattavia, alkaa hedelmällisyys laskea noin 30-vuotiaana ja selvemmin 35-vuotiaana, Tiitinen toteaa. (lainattu täältä)

Tottakai ymmärrän, että monilla saattaa olla samanlaisia haaveita kuin minulle, mutta oikea kumppani puuttuu. Tänä päivänä on vain jotenkin oletus siitä, että pitäisi olla talo, ura, rahaa mielellään paljon ennen kuin voi alkaa lapsia miettimään. Varsinkin nyt tuon pienen kanssa ajatus tuntuu hullulta. Hänelle tärkeintä on syli. Maissinaksut on tietenkin aina bonusta. 

 Välillä mietin millaisia ihmisiä me näistä pienistä ihmisistä kasvatetaan jos meidän ensimmäinen ajatus on se, että ensin ura sitten lapsi. Elämme maailmassa jossa mikään ei riitä. Pitää saada parempi titteli, nuorempi mies tai vaimo, enemmän rahaa, enemmän tykkäyksiä, enemmän seuraajia ja enemmän lihaksia.

Oppiiko lapsemme näillä tavoin toisten ihmisten huomioimisen, ystävällisyyden, välittämisen, rakkauden ja itsensä hyväksymisen. Epäilen. 

 Vietettiin eilen taas ihana päivä Felixin kanssa siskoni luona. Illalla pohdin kovasti, että tuo on nimenomaan sitä parasta ajanvietettä lapsille. Toistensa kanssa leikkiminen. Välillä riidellään leluista. Seuraavassa sekunnissa ollaan tekemässä kimppa halia koko porukassa. Illalla siskoni ja minä mentiin vauveleiden kanssa vetämään Järvenpäähän kävelykoulua. Paikalla olikin lähes 35 ihmistä tulossa reippailemaan. Mahtava päätös rupatella tuntemattomien vanhusten kanssa ja samalla kävellä 5km iltalenkki. 

 Ura voi loppua yhdessä yössä. Raha voi helpottaa elämää, mutta ei tuo rakkautta. Sosiaalinen media luo paineita, hyväksyntää ihmisiltä joita ei edes tunne. Perhe rakastaa, huolestuttaa, vihastuttaa, ihastuttaa, naurattaa, väsyttää. Perhe on paras! ❤

  

  

 

Random

lindbladamanda2 kommenttia

Mulla ei oo mitään järkeviä ajatuksia näin viikonlopuksi. Joten listaan vaan näitä päähän tulleita juttuja.

 

  • Yt, Yt, Yt, jokainen firma irtisanoo taas vaihteeksi. Kertokaa mulle kun maailmassa alkaa mennä paremmin niin uskallan taas palata työmaailmaan.
  • Jengi stressaa töissä itsensä henki hieveriin, kunnes tulee ne YT:t ja tajuat ettei ne kuitenkaan arvostanut mitä teit.  
  • Robin oli äsken joku 10 vee pikkupoika joka teki Frontside Ollien, nyt sillä peitto heiluu uusimmalla musa videolla. Excuse me?!
  • Kolmen kaverin Juhla mokka jäätelö on ehkä parhainta kahvi jäätelöä EVER. Käykää oikeesti hakemassa viikonlopuksi kaupasta jos ette vielä oo maistanut.
  • Mitähän ihmettä sitä keksis Felixin kanssa Oulussa ens viikolla kun odotellaan isiä töistä?
  • Teemu Selänne saattaa ehkä tietää, että mä oon olemassa. Se tykkäs mun twiitistä toissapäivänä. Eikö?!  
  • Teemu on edelleen ihana.
  • Mikä tekee naisesta rohkean, jos se kertoo ottaneensa silikonitissit 17 vuotiaan koska piti itseään poikamaisena pienirintaisena? Rohkea on se joka hyväksyy itsensä sellasenaan ja tajuaa ettei pojilla oo tissejä.
  • Lapsen ruokkiminen on maailman ärsyttävintä puuhaa. Yleensä oot vielä just siivonnut kun tämä ihana lysti alkaa ja kas taas saat siivota.  
  • Erinomanlaista. Oikeesti, jopa minä tiedän ettei toi tarkoita yhtään mitään.
  • Thaimaan reissu on 2 viikon päästä. Onko ok, että aloin tänään jo pakkaamaan?
  • Jännittää korkata bikinikausi raskauden jälkeen. Kroppa on niin muuttunut. Miltä tuntuu tsekata rusketustaan peilistä ja nähdä tämä erilainen vartalo?