Älä laihduta

Eilen vietettiin syömishäiriöliiton Älä laihduta päivää. Luin blogista Too fit to be be, postauksen aiheesta. Tämä lause Annan kirjoituksessa osui ja upposi minuun 100%. ” Sankari on tosiaan se, joka ei liho raskausaikana ja jos lihoo, niin se joka pudottaa kilot mahdollisimman nopeasti.”

Juuri tämä on se syy miksi itsekin olen stressannut koko raskauden ajan näistä kuuluisista kiloista. Olen ihminen (horoskoopiltani leijona) joka koko ajan kaipaa jonkinlaista hyväksyntää ympärillä olevilta ihmisiltä. Osa ihmisistä kehottaa kerrankin syömään ja nauttimaan kun on hyvä syy syödä. Eniten positiivista kommentia saa kuitenkin ne jotka eivät kerää raskauden aikana turhia lisäkiloja ja jotka mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen voivat esitellä upeaa kroppaansa sosiaalisessa mediassa. Itse olen mielestäni ollut suht tarkka syömisistäni myös raskaana. Herkut jätetään viikonlopulle. Liikuntaa minulla tulee 5-6 kertaa viikossa. Silti kiloja on tullut näin raskausviikolle 32 jo +10kg. Peilistä takaisin tuijottaa raskaana oleva pehmeä plussapallo. Lihasteni päälle on tullut mukavan pehmeä lisäkerros. Lapsi tulee viimeisten viikkojen aikana vielä tuplaamaan painonsa. Mites mamma? Ahdistus.

Tiedän, että varsinkin lapsen synnyttyä on tärkeää saada riittävästi kaloreita suuhunsa, jotta maidontulo ei lopu. Synnytyksen jälkeen ei siis todellakaan ole oikea aika alkaa vähentämään kaloreitaan. Palautuminen pelottaa silti todella paljon. Mieheni on maailman paras kannustaja ja hokee minulle joka päivä miten hyvältä näytän ja silittelee mahaani. Itse mietin kuitenkin koko ajan, että toivottavasti hän vielä joskus saa timmin vaimonsa takaisin. (Varsinkin kun en kotona niin välitä kulkea vaatteet päällä) 🙂

Ihmiset kyselevät paljon kuinka paljon raskauskiloja on kertynyt. Koen että oikea vastaus tulisi olla mahdollisimman vähän. Ihmiset myös kommentoivat paljon vatsani kokoa. Neuvolan mukaan mennään tarkalleen käyrillä. Eli maha on juuri sen kokoinen kuin näillä viikoilla tulisikin olla. Kommentien puolesta saan kuvan että ”näytät helvetin isolta jo nyt.” Toivottujen positiivisten kommenttien sijaan tulee taas epäonnistunut olo.

Tiedän että moni lukija varmasti pitää näitä ajatuksia lapsellisina ja pääasia on lapsen hyvinvointi. Niin minunkin mielestäni. Tämä on kuitenkin helvetin julma maailma jossa elämme. Tässä elämän ja kropan muutoksessa haluisi tehdä kaiken mahdollisimman oikein. Välillä vain tuntuu ettei itsekään tiedä mikä se oikea tapa on. Ihanne tilanne varmasti olisi hyvinvoiva vauva ja mamma. Sitä lähdetään tavoittelemaan.

T. Mama joka häpeilemättä aloitti eilen shortsi kauden treeneissä. Treenikavereille varoitus! :D
T. Mama joka häpeilemättä aloitti eilen shortsi kauden treeneissä. Treenikavereille varoitus! 😀

Älä laihduta päivä 6.5.2014

Kyllä, luitte oikein. Nykyajan ihmisille on suotu vuodessa yksi päivä jolloin jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.

Tämä tempaus on Syömishäiriöliiton järjestämä ja mielestäni erittäin ajankohtainen tämänpäivän pinnallisessa maailmassa.

Kuka myöntää syyllistyvänsä seuraavaan. Tuijottelee päivästä toiseen fitness mimmien täydellisiä takapuolia Instagramista ja miettii samalla että nyt pitää kyllä itsekin pitää tarkka kuri syömisistään. Ainiin ei ne instagram kuvat siihen lopu. Samalla kadehtien katsellaan miten terveellisesti ja kurinalaisesti nämä kaikki fitness mimmit ja bloggarit nykyään syö. Pelkkää Cocovin raakaruokaa ja proteiinia, EI leipää tai makaroonia. Hep! Minä myönnän tekeväni tätä pelottavan paljon.

Sosiaalinen media taitaa kertoa parhaiten millainen kroppa tänä päivänä tulisi olla. ImageImage

Jos peilistä näet jotakuinkin ylläolevan näyn, olet hyvällä tiellä. Kuinka pinnalliseksi voimme muuttua?!

Pelkään itse hysteerisesti lihoamista. Olen pienenä kärsinyt lihavuudesta ja se on jättänyt syvät arvet itseeni. Tuskin tulen koskaan hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Eikä maailma jossa elän, tee sitä yhtään helpommaksi. Mietinkin siskolleni ääneen esimerkiksi tätä että hoen koko ajan kauhuissani kun en vieläkään ole aloittanut minkäälaista häädiettiä ja häihin on enää 2kk! Kunnes siskoni palautti minut todellisuuteen. Miksi diettaisit kun puku on sinulle jo sopiva? Koska se tuntuu kai kuuluvan asiaan.

Ystäväpiiristäni tuntuu joka toinen harrastavan jonkinlaista diettiä. Yksi tähtää fitness kisoihin, yksi syö diettiruokia mutta ei kuulemma diettaa vaan saa ruuista hyvän olon ja kolmas ei voinut laittaa 3 suklaapalaa grillattuun banaaniinsa koska oli edellisenä iltana syönyt NIIN paljon. Minua tällainen hieman pelottaa. Kisadietit ymmärrän jos ihminen on päättänyt sinne tähdätä. Nämäkin kisat ovat kuitenkin 100% ulkonäkökeskeisiä ja vaikuttaa VARMASTI ihmisen psyykkeeseen, halusit tai et.  Muissa tapauksissa kyseessä on kuitenkin nuoria tyttöjä joilla ei rehellisesti ole grammaakaan painoa mitä pudottaa. Onko tervettä ajatella ettei voi syödä 3 suklaapalaa? En rehellisesti osaa sanoa missä menee raja. Missä vaiheessa terveellinen syöminen menee liian pitkälle? Entäs minä? Syön viikolla erittäin tarkasti. Kaikki ruuat ovat suht valmiiksi suunniteltuja. Aamupala on aina sama. Kaurapuuroa, raejuustoa, banaani ja tee. Lounaaksi pyrin aina syömään itsetehtyjä ruokia joissa on runsaasti kasviksia, iltaruualla sama toistuu. Iltapalaksi pyrin syömään hedelmää, luonnonjogurttia ja marjoja. Viikolla olen pyrikinyt välttämään leipää. Välillä yritän iltaisin ääneen selitellä miksi olen tänään ansainnut tämän ruisleipä palasen. Sairasta, oi kyllä.

Tässäpä tuleekin hassu juttu. Viime viikkoina olen lounaalla useasti syönyt leipää esimerkiksi paistetun kananmunan kanssa ja muutenkin syönyt vähän enemmän mikä sillä hetkellä hyvältä maistuu. Kun harrastin muutama päivä sitten tätä jokapäiväistä itseni arvostelua peilin edessä totesin että ”kyllä vois paskemmaltakin näyttää.” 🙂 Tissit on paikallaan, mahassa aina sopivasti tilaa yhdelle jäätelölle ja peppuakin löytyy jopa ehkä vähän enemmän kuin muilta. En yleensä tykkää laittaa sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan mitään vähäpukeisia kuvia itsestäni ja päätin etten tee niin nytkään vaikka hetken tässä jo koreili kuva itsestäni treeni alusvaatteissani. Arvostella osaan nimittäin itsekin itseäni 😉

 

Ihailen kovasti erästä työkaveriani. Ikäiseni nainen joka harrastaa liikuntaa miten itse tykkää. Juoksee jos siltä tuntuu ja ei jos ei siltä tunnu. Hän tuntuu syövän ruokaa erittäin normaalisti. Lounaat on usein itse tehtyjä ja näihin kuuluu niin kasviksia, hiilareita kuin proteiinia. MUTTA hän ei kieltäyty herkuista jos joku on niitä työpaikalle tuonut. Naurankin usein kotona jos joku leipomani juttu epäonnistuu että ei se haittaa, vien sen töihin A kyllä syö. Itse sallin itseni harvoin maistaa näitä kahvi huoneen herkkuja. Mutta kyseinen työkaverini on erittäin normaalipainoinen ja harvoin kuulen hänen valittavan painostansa. Ihailtavaa että vielä löytyy tällaisia ihmisiä jotka ovat niin sinut itsensä ja oman kroppansa kanssa.

Pahoittelen että olen ystävät rakkaat käyttänyt teitä esimerkkinä tässä tekstissä. Olen teille päin naamaa kuitenkin sanonut huolenaiheistani. Haluaisin tekstillä ehkä hieman herättää ajatuksia niin teissä kuin itsessänikin 🙂

Muutama viikko Hesarissa oli teksti saattokodissa työskentelevästä miehestä. Teksti oli erittäin ajatuksia herättävä. Mies kertoi mitä kuolevat ihmiset useinmiten ajattelevat. Voin kertoa että ulkonäköä ei näissä asioissa mainittu kertaakaan. Kuolinvuoteellaan ihmiset ajattelivat että olisivat viettäneet perheidensä kanssa enemmän aikaa. Seuraavassa on kappale tuosta artikkelista. ”Välittäminen on yhteiskunnassamme väljähtänyt. Oleminen on suorituspainotteista. Koko ajan on kauhea kiire johonkin.”

 

Loppuun liitän vielä syömishäiriöliiton sivuilta otetun painorauhan julistuksen:

PAINORAUHAN JULISTUS

Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee

epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni

ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai

vertaisin itseäni muihin,

voin aloittaa päiväni kysymällä itseltäni,

mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen?

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi

hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä.

Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi.

Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija.

Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.

Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi.

Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja

viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.

Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.

Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.

Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.

Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.

Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa.

Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.

Sinulla on oikeus liikkua ilosta.Sinulla on oikeus pyytää apua.

Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle,

kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla,

juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan

-rauhan olla omankokoisensa!

Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010