Millainen haluisit olla?

Syksyn tuoma stressi ja väsymys yllättää jotenkin ihan joka ikinen vuosi. Tuntuu, että voisi lähinnä maata peiton alla Ben&Jerrys purkki kainalossa ja murista jos joku kehtaa raottaa sitä peittoa yhtään. 😁

Juoksu on viimeisen 2kk aikana aiheuttanut vaihtelevasti kipua lantion/lonkan alueelle. Tuntuu, että se ärtyy eniten kovempi vauhtisista lenkeistä. Olen yrittänyt saada apua fyssarilta mutta apu on yleensä vain hetkellistä. Suunnitelmissa oli juosta Vantaan maratonilla puolikas, mutta nyt katson tilanteen kisa viikolla ja ilmottaudun vasta viimeisellä viikolla jos lähden tuota kokeilemaan.

Olen kesän ja syksyn aikana tehnyt hillitöntä tutustumista omaan pääkoppaan. Jutellut psykoterapeutin kanssa ja pohdiskellut niin paljon, että ystäväni jo totesi ”eikö sulla tuu pää kipeeksi tosta kaikesta pohdiskelusta.” 🤣🙈

Ihmiset pistää kamalasti aikaa ja resursseja ammatilliseen kehittymiseen. Miksi samaa ei tehdä oman hyvinvoinnin, psyykkeen tai parisuhteen eteen? Olen pohtinut siis paljon asiaa siitä perspektiivistä ”miten olla parempi äiti, vaimo, ystävä, minä.” Terapeutti esitti minulle yksinkertaisen kysymyksen ”millainen haluisin olla?”

En osannut vastata tähän kysymykseen. Vastasin kaksi ensimmäistä kertaa millaisena haluaisin, että muut minut näkisi. Vasta kunnolla pohdittuani sanoin haluavani olla ”rakastettava, positiivinen ja välittävä.”

Havahduin tuohon kysymykseen itse. Yritän opetella siihen, että kaikkia ei pidä eikä tarvitse miellyttää. Tärkeintä on olla oma itsensä ja antaa itsestään niille, jotka minun lähelläni haluavat olla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Heikiltä kysyin yllättäen onko minulla jokin tapa tai käyttäytymismalli jonka aina samoissa tilanteissa toistan, jossa ehkä olisi kehitettävää. Heikki ajatteli heti, että hänellä tällainen on ja, että kysyin asiaa, jotta voin kertoa mikä hänen toiminnassaan ärsyttäisi. Oli hetken vakuuteltava, ettei tässä nyt ole mitään koiraa haudattuna, kun haluisin vaan oppia ja muuttaa huonoksi opittuja tapoja. Hän kuulemma tarvitsi miettimisaikaa, mutta vastausta en itseasiassa vieläkään ole saanut.

Mielenkiintoisia mutta energiaa ja yöunia vieviä juttuja. 😊 Yritän itse pikkuhiljaa löytää rennompaa otetta taas arjesta. Nukkua aamulla jos väsyttää, puhua heti jos jokin asia painaa mieltä ja tehdä arjesta niin kivaa, että joka päivässä on jotain super kivoja juttuja. Viime viikonloppuna järjestettiin extempore brunssi ystäväperheille. Moni valitettavasti sairastui eikä päässyt tulemaan, mutta saatiin ihana rauhallinen aamu ystävien kesken ja mahat räjähdyspisteeseen. My kinda saturday! 🤗

Vähemmän energiaa asioihin joihin ei voi vaikuttaa ja täysi keskittyminen itselleen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin!

Paha mieli

Nyt on taas tätä överi positiivaria koeteltu henkisesti vähän turhankin paljon. En nyt sen tarkemmin lähde syitä tänne kirjoittelemaan, mutta henkistä jaksamista on koeteltu sen verran, että on välillä tälläkin blondilla hymy vaihtunut kyyneliin.

Olen sellainen yö mietiskelijä. Voin päivisin yrittää leikkiä, ettei murheet paina, mutta yöllä alkaa asiat pyörimään mielessä. Väsymys yhdistettynä pahaan mieleen on ihan loistava yhdistelmä…varsinkin läheisilleni. Ainiin muistinko vielä mainita kolmen viikon LÄHES herkuttomuudestani. (Ystäväni mielestä proteeinijäätelö on herkkua, en ole samaa mieltä) Mielipaha olisi siis ehkä ollut korjattavissa 3 purkillisella jäätelöä, mutta tyhmästä päästä kärsii koko blondi… ja siis ne läheiset.

Olen ollut ihan jäätävän kamala läheisilleni. Väännän kaikki asiat päässäni negatiiviseksi ja pahoitan mieleni, ryven itsesäälissä, tiuskin ja kartan kosketusta vaikka olen ihminen joka elää kosketuksesta ja läheisyydestä. En käytöstäni heti itse tajua, mutta hetken päästä tajutessani en tunnista itseäni ollenkaan. Ihan järkyttävän kamalaa. Tänään heitin töissä ilmoille ajatuksen. ”Miksi sitä aina purkaa pahan olonsa niihin kaikkein rakkaimpiin, kun heille haluisin nimenomaan aina olla ihana ja antaa parhaimpani? Eikö olisi paljon fiksumpaa purkaa se kaupan kassaan, jota ei toivottavasti näe kun seuraavan kerran ensi viikolla?”

Kun oikeasti suurin apu on ystävien ja perheen tuki. Miksi hemmetissä sitä omalla käytöksellään pahoittaa heidänkin mielensä niin että itselleen tulee varmasti vielä pahempi fiilis?! En vaan voi käsittää. Olen itseasiassa muutaman kerran miettinyt, että pitäisi yrittää pahaa oloaan vain esimerkiksi kirjottaa ylös, mutta olen ollut yksinkertaisesti niin loppu iltaisin kun Fefen saa unille, että olen jaksanut korkeintaan hampaani pestä. Heikki on monesti ehdottanut, että jättäisin treenin tekemättä jos väsyttää. Koitin hänelle kuitenkin selittää, että siinä vaiheessa ei kyllä olisi edes sillä kaupan kassalla mukavaa. Vaikka olisi nukkunut kuinka huonosti, on musan laittaminen korviin ja treenaaminen kuin terapiaa. Treenin aikana saan mietittyä asioita ja tajuan, että oma asenteeni on oikeasti ratkaisu aika moneen asiaan.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Negatiivisuuteen ja itsesääliin voi joko jäädä kierimään tai ajatella asioita sillä, että ne varmasti kasvattavat luonnetta ja opettaa meitä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Itse päätin aika nopeasti valita tuon jälkimmäisen.

Lauantai aamuna unohdan huolet ja murheet. Suunnataan nenät kohti Kreikkaa, aurinkoa ja jäätelö allasta. Lomakilot ja överi rusketus,ME so ready for you!!!

Onko täällä muita jotka purkaa pahaa oloaan läheisiinsä? Miten saatte näille tyypeille kerrottua, että oikeastaan kaipaisin vain lohtua ja läheisyyttä, kun käytöksenne kertoo kaikkea muuta?!

Ystävät ja perhe ❤ Kiitos tsempeistä, tuesta, haleista ja olemassa olosta.

Lapsen onni

Loma tuli päätökseensä mitä jäi käteen? Triljoona ihanaa hetkeä ja muistoa perheen kanssa vietetystä ajasta. Oltiin kirjaimellisesti yhdessä perheen kanssa koko loma. Kumpikaan meistä ei viettänyt edes yhtä iltaa muualla. 😊

Mikä on ollut lomalla parasta? Nähdä Felixin ilo ja onni. Pakahdun onnesta kun näen miten tuo lapsi kirmaa kädet vispaten hymy huulilla pitkin maailmaa. Väitän, ettei mikään saa minua onnellisemmaksi kuin nähdä tuon lapsen ilo. Se on niin tarttuvaa ja aitoa. Lapsi nauttii juuri siitä hetkestä, eikä ajattele mitään muuta.

Leikkihetki uima-altaalla kun lapsi kiljuu riemusta ja heittäytyy leikkiin, tuuletukset kun pääsee ajelemaan mönkijällä katsomaan lampaita kolmannen kerran saman päivän aikana, spontaani naku uinti urheilukentän kuulantyöntö ringissä kesken mamman ja isin treenin. Voi luoja ja näitä tilanteita on päivässä toistuvasti.

Meidän kesämies kävelisi ilman kenkiä koko kesän, ellei isi välillä käskisi pistää sandaaleja jalkaan. Mökillä juostiin pitkin pihoja alasti, mutta kiikarit tai putket niinkuin minimäni itse sanoo, tiukasti kaulassa. Koko kesä on huudeltu ”salama iskee” mitä oudoimmissa tilanteissa, eikä meillä vieläkään oikein ole käryä mistä tuo huudahdus on peräisin. Päätin sitten soittaa jätkälle Antti Tuiskun version sata salamaa biisistä ja loppukesästä huudahdus onkin saanut jatkoa, ”salama iskee, räjähtää.” Jep, hyvin meni.

Harmittaa kamalasti kun yhteinen aika jää taas vähemmälle. Kahtena iltana on nukkumaan mennessä ollut jo niin ikävä minimäniä, että olen salaa toivonut hänen kipittävän meidän sänkyyn nukkumaan. Toive on toteutunut.

Sunnuntai iltana Felix itkeskeli nukkumaan mentyään kamalasti. Kysyttiin mihin sattuu, mutta ei kuulemma mihinkään. Välillä Felix makoili mietteliäänä silmät auki ja taas itkeskeli. Kunnes reilun tunnin itkujen jälkeen herra kertoi, miten ei halua, että mamma ja isi lähtee töihin. Joko tuo pieni ihmisolento osaa pohtia ja harmitella tällaisia!? Ilmeisesti.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja töiden jälkeenkin ehtii leikkiä ja touhuta ulkonakin nukkumaan menoon asti.

Tätä fiilistä on vaikea pukea sanoiksi, uskon kuitenkin, että muut vanhemmat ymmärtää mitä tarkoitan. Mikään oma juttu ei tee niin onnelliseksi kuin nähdä oman lapsen ilo ja riemu. 💗

Oon kolmevuotias!

Moi tai Hello niinkuin itse tykkään sanoa. Musta ei oo vähään aikaan kuulunut täällä mamman blogin puolella mitään. Mä oon jo 3-vuotias. Omasta mielestäni synttärit on joka päivä, mutta oltiin Montenegrossa reissussa mun oikeena synttäripäivänä. Tai jos tarkkoja ollaan, ajettiin juhlapäivänä Kroatian puolelle. Mamma ja isi laski, että se oli jo kahdeksas maa, jossa olen päässyt käymään. Mamma kutsuukin mua usein Reissu-Repeksi.

Ite hoen tällä hetkellä olevani usein miten Diago. Se tulee Seikkailija Dorasta, joka on tällä hetkellä mun lemppari ohjelma. Huutelen aina ”olen Diago” ja kiipeilen ja hypin mitä korkeemmista ja vaarallisimmista paikoista.

Vaipoista olen nyt vihdoin päässyt kokonaan eroon. Aloin vaan itsekseni käymään pissalla potalla tai pytyllä. Osaan pissata ihan niinkun isot pojat, seisaalteen. Kesälomalla aloin myös nukkumaan kalsarit jalassa.

Tykkään muutenkin tehä juttuja ihan ite. Ei tartte mamman ja isin auttaa. Niinkun herkkupäivänä kiivetä heti aamusta karkkikaapille, joka on muuten tosi korkeella keittiössä.

Oon edelleen tosi ilonen poika. Mamma aina sanoo, että ollaan samanlaisia kun innostutaan helposti jutuista ja hehkutetaan niitä sitten mahdollisimman kovaan ääneen.

Lempparijuttuja on leikkiä Doraa ja Diegoa kavereiden kanssa, käydä uimassa tai Hop Lopissa. Eläimiä rakastan yli kaiken. Synttärilahjaksi en toivonut mitään muuta kuin viidakon eläimiä. Arvatkaa mitkä hurraa huudot tein kun mamma ja isi oli ostanut mulle pantterin, leijonan, elefantin, zebran, pandan ja käärmeen.

Nukun edelleen päiväunet, koska oon kuulemma aika vilkas poika. Nukkuessa on tärkeintä, että mulla on aina pikku pupu kainalossa. Ainut asia jossa mammalla meinaa mun kanssa välillä mennä hermot on yöunille nukahtaminen. En ymmärrä miks? Mulla nyt sattuu iltasin olemaan pissahätä, kakkahätä, jano, masu pipi, peppu kutisee, halu kuulla mamman laulua ja vähän pelottaa. Nukun omassa huoneessa, mutta joskus saatan hipsiä yöllä mamman ja isin viereen.

Oon sairastellut jonkun verran, mutta silti jaksan aina olla aika reipas ja iloinen. Mulla on nyt kolmannet putket korvissa ja kitarisat on poistettu. Kesäloman alussa mulla todettiin myös semmonen hassu juttu kuin astma. Se selittää lääkäri tädin mielestä jonkin verran mun sairastelua. Olin vuosi sitten sairaalassakin hengenahdistuksen takia. Siitä asti oonkin ottanut astmapiippua melkeen aina kun flunssa iskee. Osaan ottaa sen tosi hienosti ja lääkärissäkin käyn mielellään. Näkisitte miten paljon paljon paljon mulla on tarroja kun söpistelen aina lääkäreille ja otan niitä joka käynnillä 2-5kpl.

Kakka, pissa ja pieru jutut TOIMII tällä hetkellä. Tykkään myös rakentaa majoja ja piiloutua eri paikkoihin. Puhun sujuvasti isin kieltä eli suomea ja mamman kieltä eli ruotsia. Osaan myös aika paljon juttuja englanniksi, niinkuin ”yummy yummy in my tummy” ja laskea kymmeneen.

Tykkään edelleen treenata mamman ja isin kanssa. Jaksan aika hyvin edelleen juoksulenkeilläkin rattaissa. Uusin hitti juttu on pyöräily. Siis mamma tai isi polkee ja minä huudan pyörän istumeissa ”wohoo, kovempaa.”

Lempiruokia on franskalaiset, knakkikset, jäätelö ja tikkarit. Vesi on lemppari juoma.

Kiva kun jaksoitte lukea.

Kehut ja huomionosoitukset

Tästä tulee varmaan jäätävää ajatusten sekamelskaa mutta antaa tulla. 😅 Laitoin seuraavanlaisen kuvan instagramiini yhtenä iltana Fefua nukuttaessani.

Yllätyksekseni sainkin ihanan määrän kommentteja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Oli mukava huomata, että ihmiset näkivät minut sellaisena kuin itseni kuvittelenkin olevan. Eräälle ystävälleni mainitsin, että ihanasti myös tuntemattomat uskalsivat kommentoida, eikä kukaan sanonut mitään negatiivista. Ystäväni totesi tähän, että tuntuu varmaan tosi tosi hyvältä ja samassa tajusin, että itseasiassa tärkeintä kyllä on, että niitä kauniita sanoja kuulisi itselleen tärkeiltä ihmisiltä silloin kun he niin oikeasti ajattelee.

Tuntemattoman ihmisen kehu tuntuu hyvältä, mutta vielä paremmalta tuntuu kun kehu tulee joltakin itselleen tärkeältä ihmiseltä. Ymmärrättekö pointin?

Meillä tuli keskiviikkona 13 vuotta täyteen yhdessä Heikin kanssa. Kirjotin someen oheisen kuvatekstin I don’t need love letters every day. Just smack me on the butt and say I’m glad that ass is mine.” En nykyään enää kaipaa Heikin hehkuttavan minua koko maailmalle sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on, että hän arjessa osoittaa minulle olevani vielä rakas, seksikäs, hauska, turvallinen.

Näinhän se on. Rakkailleen tulisi pienin sanoin ja elein näyttää miten tärkeitä he ovat vaikka joka päivä jos siltä tuntuu! Katselen Feffeä päivittäin ja mietin miten mielettömän söpö olento on minusta tullut ulos. Mietin myös miten järkyttävän paljon häntä rakastan. Arvatkaa mitä!? Kerron sen myös kymmeniä kertoja päivässä. Halaan, pussaan, kehun söpöksi ja kerron miten rakastan häntä kuuhun ja takaisin.

Miksi tämän pitää muuttua kun parisuhde jatkuu pidempään tai kun lapsi kasvaa? Eihän sen pidä, mutta niin siinä helposti käy. Saahan sitä pepusta puristaa vaikka samaa peppua olisi katsellut 20 vuotta. Käsi ylös se joka on viimeisen vuoden aikana kuullut omalta vanhemmaltaan vilpittömän kehun itsestään. Uskon, että lasten kasvaessa aikuiseksi sitä vanhemmat varmasti kertovat lapsistaan muille ihmisille, mutta arjessa unohtuu ehkä lapsille itselleen kertoa olevansa heistä ylpeitä!?

Tätä tekstiä kirjoittaessani tuli myös mieleen, että siskostani on myös virallisesti tullut urheiluhullu. Jumantsuide se muigeli on muuten huikeessa kunnossa ja mietin, etten varmaan sitä ole hänelle tarpeeksi hehkuttanut! Syster, näytät aivan törkeen hyvältä! 😍💗

Rakkaat lukijat, muistakaa arjen pienet huomionosoitukset ja pussailkaa paljon!

Meitsillä alko tänään LOMA!

Riittämättömyyden tunne

Tämä on nyt todella henkilökohtainen kirjoitus. Saa nähdä julkaisenko tätä vai tyhjennänkö vain ajatuksia ”paperille.”

Olen yleensä se hullu blondi jonka nauru kuuluu kilometrin päähän itse mimmistä. Iloitsen kiljahdellen uusista jäätelömauista tai pyörittelen upeaa hula vannettani laulaen bikineissä takapihalla. (Anteeksi naapurit)

Tänään on taas kuitenkin yksi näistä päivistä kun oma riittämättömyyden tunne kasvaa liian suureksi. Kun tuntuu, että en kelpaa mihinkään, ole hyvä missään tai kykene tekemään mitään kunnolla.

Aika ei riitä ystäville, mietin pystynkö antamaan ystävilleni yhtä paljon kuin he antavat minulle. Parhaat ystävämme saivat vauvan pääsiäisenä, enkä edes muista millon viimeksi näin vauvaa. Ystävänä en jakaisi itselleni papukaijamerkkejä.

Perheenjäseneni soittelevat minulle päivänmittaan mutta olen muka niin kiireinen etten ehdi vastaamaan tai edes soittamaan takaisin. Huono sisko, huono täti, huono tytär.

Olenko tarpeeksi hyvä, lempeä, rajoja asettava ja rakastava äiti!? Vietänkö Felixin kanssa tarpeeksi aikaa?

Kerronko miehelleni tarpeeksi miten paljon häntä arvostan ja rakastan? Näytänkö hänen silmissään vielä hyvältä? Olenko vielä vaimomatskua vaikka en edelleenkään osaa siivota ja haisen nykyään useammin hielle kuin pullalle?

Miksi en ole samassa kunnossa kuin viime syksynä? Mahdunko enää viime kesän vaatteisiin? Treenaan hulluna ja syön terveellisesti. Silti olo on epävarma ja turvonnut.

Olenko riittävän hyvä työssäni? Mitä jos minuun ei työntekijänä halutakaan panostaa? Miksi muut on aina parempia?

Juoksen 100 lasissa lähes vuorokauden ympäri, silti tuntuu ettei minusta riitä mihinkään 100%.

Blogille ei ole aikaa, enkä keksi mitä kirjoittaa. Ei hyvin mene siis tälläkään saralla.

Jotenkin se aurinko kuitenkin aina paistaa sinne risukasaankin.

Jos sulla on tänään huono päivä muista, että sittenhän hommat ei voi muuttua kuin paremmaksi.

Perhe, ystävät, työnantaja, lukijat, kroppani. Kiitos kun olet ja anteeksi jos en joskus osaa tarpeeksi kertoa kuinka kiitollinen teistä kaikista olen. 💗

Mutsi reissaa taas

Melkeen piti päästä 30 vuoden ikään, ennenkuin lähtee reissuun elämänsä ensimmäistä kertaa omalla kaveriporukalla. Tänään illalla taas nokka kohti Leviä ja tällä kertaa 12 työkaverin kanssa.

Fiiliset on vaihdellut innostuksesta, jännitykseen ja pelkoon ikävästä. Otan tämän kuitenkin loman kannalta. Saan neljänä aamuna herätä ilman herätyskelloa, kyllä, ei kännykän herätystä eikä ihmispennun heleää ääntä laulamassa Old McDonald had a farm. Saan ehkä luettua (ainakin lennoilla) kirjoja, käydä pitkillä hiihtolenkeillä ilman minkäänlaista kiirettä ja viettää aikaa ystävien kanssa. Ollaan nyt rehellisiä, kyllä reissussa varmasti tulee käytyä myös after skissä ja hullussa porossa. Uskon, kuitenkin että reissu tekee hyvää, eikä pieni ikäväkään aina haitaksi ole.

Lähden välillä miettimään mitä muut minusta ajattelevat. Onhan osa samanikäisten lasten äideistä vielä kotona lapsen kanssa. Tajuan kuitenkin, ettei minun tarvitse välittää muiden kuin mieheni mielipiteestä. Häneltä kysyin heti ensimmäisenä olisiko ok jos lähtisin työporukalla Leville? En nimittäin ole koko 13 vuoden yhdessä olon aikana koskaan ollut kavereiden kanssa reissussa ilman Heikkiä, treenileirejä lukuunottamatta. 🙈

Joten nyt on aika. Lappi täältä tullaan!