Riittämättömyyden tunne

Tämä on nyt todella henkilökohtainen kirjoitus. Saa nähdä julkaisenko tätä vai tyhjennänkö vain ajatuksia ”paperille.”

Olen yleensä se hullu blondi jonka nauru kuuluu kilometrin päähän itse mimmistä. Iloitsen kiljahdellen uusista jäätelömauista tai pyörittelen upeaa hula vannettani laulaen bikineissä takapihalla. (Anteeksi naapurit)

Tänään on taas kuitenkin yksi näistä päivistä kun oma riittämättömyyden tunne kasvaa liian suureksi. Kun tuntuu, että en kelpaa mihinkään, ole hyvä missään tai kykene tekemään mitään kunnolla.

Aika ei riitä ystäville, mietin pystynkö antamaan ystävilleni yhtä paljon kuin he antavat minulle. Parhaat ystävämme saivat vauvan pääsiäisenä, enkä edes muista millon viimeksi näin vauvaa. Ystävänä en jakaisi itselleni papukaijamerkkejä.

Perheenjäseneni soittelevat minulle päivänmittaan mutta olen muka niin kiireinen etten ehdi vastaamaan tai edes soittamaan takaisin. Huono sisko, huono täti, huono tytär.

Olenko tarpeeksi hyvä, lempeä, rajoja asettava ja rakastava äiti!? Vietänkö Felixin kanssa tarpeeksi aikaa?

Kerronko miehelleni tarpeeksi miten paljon häntä arvostan ja rakastan? Näytänkö hänen silmissään vielä hyvältä? Olenko vielä vaimomatskua vaikka en edelleenkään osaa siivota ja haisen nykyään useammin hielle kuin pullalle?

Miksi en ole samassa kunnossa kuin viime syksynä? Mahdunko enää viime kesän vaatteisiin? Treenaan hulluna ja syön terveellisesti. Silti olo on epävarma ja turvonnut.

Olenko riittävän hyvä työssäni? Mitä jos minuun ei työntekijänä halutakaan panostaa? Miksi muut on aina parempia?

Juoksen 100 lasissa lähes vuorokauden ympäri, silti tuntuu ettei minusta riitä mihinkään 100%.

Blogille ei ole aikaa, enkä keksi mitä kirjoittaa. Ei hyvin mene siis tälläkään saralla.

Jotenkin se aurinko kuitenkin aina paistaa sinne risukasaankin.

Jos sulla on tänään huono päivä muista, että sittenhän hommat ei voi muuttua kuin paremmaksi.

Perhe, ystävät, työnantaja, lukijat, kroppani. Kiitos kun olet ja anteeksi jos en joskus osaa tarpeeksi kertoa kuinka kiitollinen teistä kaikista olen. 💗

Mutsi reissaa taas

Melkeen piti päästä 30 vuoden ikään, ennenkuin lähtee reissuun elämänsä ensimmäistä kertaa omalla kaveriporukalla. Tänään illalla taas nokka kohti Leviä ja tällä kertaa 12 työkaverin kanssa.

Fiiliset on vaihdellut innostuksesta, jännitykseen ja pelkoon ikävästä. Otan tämän kuitenkin loman kannalta. Saan neljänä aamuna herätä ilman herätyskelloa, kyllä, ei kännykän herätystä eikä ihmispennun heleää ääntä laulamassa Old McDonald had a farm. Saan ehkä luettua (ainakin lennoilla) kirjoja, käydä pitkillä hiihtolenkeillä ilman minkäänlaista kiirettä ja viettää aikaa ystävien kanssa. Ollaan nyt rehellisiä, kyllä reissussa varmasti tulee käytyä myös after skissä ja hullussa porossa. Uskon, kuitenkin että reissu tekee hyvää, eikä pieni ikäväkään aina haitaksi ole.

Lähden välillä miettimään mitä muut minusta ajattelevat. Onhan osa samanikäisten lasten äideistä vielä kotona lapsen kanssa. Tajuan kuitenkin, ettei minun tarvitse välittää muiden kuin mieheni mielipiteestä. Häneltä kysyin heti ensimmäisenä olisiko ok jos lähtisin työporukalla Leville? En nimittäin ole koko 13 vuoden yhdessä olon aikana koskaan ollut kavereiden kanssa reissussa ilman Heikkiä, treenileirejä lukuunottamatta. 🙈

Joten nyt on aika. Lappi täältä tullaan!

Maanantai Amtsin matkassa

Tykkään itse lukea välillä näitä ihan perus arki juttuja muiden blogeista. Tässä tulee siis perus maanantai Amtsin matkassa. Pitäkää kiinni, vauhti on aika kova. 🙂 Moni kyseli myös ruokailuistani, joten tästä saa ehkä pienen käsityksen arki syömisistäni.

05:00 Herätys: Pisut, pesut ja vaatteet niskaan. Lasi vettä ja beetasalpaajat nassuun.

05:30 Hyppään autoon ja ajan Pasilaan, jossa on sovittu kaverin kanssa juoksutreffit.

06:00-7.30 Aamulenkki 8km ja kyykkyjä+vatsoja salilla.

8.15 Kaupan kautta aamiaispöytään. Päivän odotetuin ateria. Kaurapuuroa, 200g Kesoa ja marjakeittoa. Lasi vettä ja 2kuppia kahvia. Samalla ehtii vaihtaa kuulumisia maailman parhaiden työkamujen kanssa.

8:45 Kone auki, luurit korville ja hommiin.

11.15 Kauppaan ostamaan lounasta. Lounas on about joka arkipäivä sama. Salaattia kananmunalla. Jälkkäriksi ananasta. Lasi vettä ja 2 kuppia kahvia.

12:15 Takaisin sorvin ääreen.

13-14 Tiimipalaveri

14:40 Välipalaksi omena, vettä ja kuppi kahvia

14.55-16.15 Töitä kunnes kiireellä hakemaan Felix dagiksesta.

17.00 Feffis kainaloon ja kohti Itistä

17:30 Päivällinen Itiksen Fonda del solissa. Mammalle savulohisalaatti, Fefelle knackiksia ja franskalaisia. Leivän jätin syömättä, se kuuluu viikonloppu herkkuihin 😄Juomaksi vettä.

18:15 Fefen lääkäri jossa tarkistettiin korvat ja todettiin että minimän joutuu viikon päästä kolmatta kertaa korvien putkitukseen. Yllätykseksi törmättiin vanhaan työkaveriini perheineen ja ehdittiin kiireisesti vaihtaa kuulumiset. 💗

18:50-20.00 Vuosaaren uimahallissa uimassa. Menee kuntoilusta tuokin kun saa juosta minimänin perässä ja laskea liukumäessä. HUIPPUA! Kotimatkalla Fefe söi banskun ja joi trippimehun.

20.30 Fefen hampaiden pesu, yöpaita päälle, ja nukkumaan. Heikki hoitaa illan nutuksen. Puran päivän treeni ja uimakassin. Seuraavan aamun treenikamojen pakkaus.

21.00 Oma iltapala. Mustikoita ja kauramaitoon tehtyä Chia vanukasta. Iltatee ja vettä. Tärkein unilääke: Magnesiumi. Venyttelyä telkkarin ääressä.

22:00 Hampaiden pesu ja nukkumaan. Aamulla taas 05:00 herätys. 😴

Mitä sulle kuuluu?

Lähipiirissäni olevat ihmiset tietävät, että stressitasoni ovat viime aikoina hiponeet high top leveliä.IMG_1517

Sairastelua, työstressiä ja muuta mukavaa. Niille jotka seuraavat minua vain sosiaalisen median kautta, tämä voi tulla yllätyksenä. Haluan jakaa ympärillä olevilleni ihmisille mielummin positiivista fiilistä, kuin syöttää omia murheitani kun niitä on kaikilla varmasti ihan omastakin takaa.

Perheeni lisäksi minulla on muutama lähiystävä joille kerron mieltä painavista asioista. Viime aikoina olen kuormittanut näitä ihmisiä aika todenteolla. Välillä tunnen oloni ihan idiootiksi kun mietin, että puhun aina vain itsestäni enkä varmasti muista tarpeeksi usein kysyä heiltä miten HE jakselevat!?vuF2%Qj%Ra61m1taSOnwCA.jpg

Tämä tosin tuntuu olevan suht yleinen ilmiö nykypäivänä. Keskitytään niin paljon omaan napaan, ettei ymmärretä miten suuri merkitys tuolla pienellä kysymyksellä voi olla jollekin toiselle. Arki on kaikilla nykyään satasella juoksemista paikasta toiseen. Huomaan itsekin, että kun oravanpyörä pyörii kovimmillaan saattaa helposti unohtua ne pienet toisten ihmisten huomioon ottamiset. Myönnän itsekin sen, että välillä esimerkiksi kotiin tullessani puhun niin paljon omista työjutuistani, että unohdan kokonaan kysyä Heikiltä millainen työpäivä hänellä on ollut.

Mielestäni on välillä jopa hassua miten pienillä asioilla voi ympärillä oleville ihmisille näyttää välittävänsä. Useimmiten siihen ei kuitenkaan vaadita muuta kuin tuo yksinkertainen kysymys ja aito kiinnostus saamaansa vastaukseen. Pyrin itse kyllä mahdollisimman usein kertomaan ystävilleni miten korvaamattomia he minulle ovat. IMG_1534

Milloin itse kysyit lähimmiltäsi mitä heille ihan oikeasti kuuluu?

Se, että suurin osa todennäköisesti vastaa ”hyvää”, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. Siihen tarvitaankin sitten ihan oma blogitekstinsä… 🙂

Vuosi 2017

Tammikuu

Uusi työ ja Felixin dagiksen aloitus

Helmikuu

Toimiston muutto ja talviharrastuksia

Maaliskuu

Leikkaus mutta myös paljon juhlia ☺️

Huhtikuu
Takaisin juoksun pariin leikkauksen jälkeen ja pääsiäinen

Toukokuu
Helsinki City Run, Extreme Run, työreissu Espanjaan YKSIN ja äitienpäivä ❤

IMG_3194.JPGKesäkuu
Paluu ulkotreeneihin, juhannus

Heinäkuu
KESÄLOMA

Elokuu
Fefun sairaalareissu 😥 Minun Helsinki Street Run

Syyskuu Paljon treeniä ja odotettu kisa/työreissu Espanjaan

Lokakuu

Vantaan puolimaraton ja Fefun ensimmäinen yökyläily 🙂

Marraskuu

Treeniä, häröilyä ja sairastelua.

Joulukuu

Matka Malmöhön ja Joulu ❤

fullsizeoutput_311cIMG_8012IMG_0125IMG_0352

Alkuvuoden terveysongelmat ovat onneksi nyt vain muisto. Erityisen onnellinen olin rohkeudestani hypätä kohti tuntematonta ja vaihtaa alaa. Riskinotto kannatti ja löysin työn josta todella pidän sekä mielettömiä uusia ihmisiä elämääni. ❤ Antoisa ja rankka vuosi takana. Toivotan vuoden 2018 lämpimästi tervetulleeksi.

IMG_0601.jpg

 

Tämä super urheiluvuosi päättyi puolimaratonin juoksuun. 🙂 Ihanaa uutta vuotta parhaat tyypit! ❤

Mennyt vuosi

Kohta on vuosi 2017 päätöksessä. Aika tarkalleen vuosi sitten kirjoittelin täällä äitiysloman loppumisen fiiliksistä. Tavallaan tuntuu, että tuosta olisi ikuisuus, se on ainakin saletti, että tämä vuosi on mennyt järkyttävän nopeasti.

Instagramiin laitoinkin jo postausta johon kirjoitin, että tänä vuonna olen itsekkäästi keskittynyt aika paljon itseeni. Aloitin kokonaan uudella alalla, uudessa työpaikassa tammikuussa. Työ ja työpaikka ylitti kaikki odotukseni. Olen viihtynyt mielettömän hyvin ja koen olevani todella onnekas kun suuntaan joka aamu innolla ja hymyssäsuin kohti työpaikkaa. Tuntuu myös, että uuden työn kautta olen oppinut itsestäni todella paljon. Minulla on yllättävän hyvät hermot ja positiivinen elämänasenne. Välillä voisin kuulemma kuitenkin käyttää suodatinta enkä aina oksentaa ulos kaikkia ajatuksiani. 😁

Tajusin vasta takaisin töihin palattuani miten paljon olin kaivannut sosiaalista elämää. Työkaveri raukat ovat saaneet vähän kärsiä siitä kun onnellisena olen paistatellut huomion keskipisteenä aina kun mahdollista. Hello world, Amtsi is back! 😉

Olen käynyt pitkästä aikaa tänä vuonna taas ulkona ystävien kanssa. Kotona lapsen kanssa ollessani kävin ulkona kavereiden kanssa kahden vuoden aikana oikeasti yhteensä ehkä 5 kertaa. Ihan nyt rehellisenä voin sanoa senkin, että on ollut ihana päästä kavereiden kanssa laulamaan karaokea ja juhlia aamu 5 asti. Heikki ei ehkä ole asiasta kanssani ihan samaa mieltä. 😀 Puolustuksekseni voin kuitenkin sanoa, että äitiys on tehnyt minut jonkinlaiseksi super ihmiseksi eikä krapulat pahemmin tätä mammaa enää seuraavana päivänä vaivaa.

Vuosi 2017 on ollut ennenkaikkea super urheilu vuosi minulle, tätä en millään olisi vuosi sitten uskonut kun takapuolessa oli avohaava ja odottelin pelolla seuraavaa leikkausta. Olen päässyt super hyvin treenaamaan tänä vuonna, kiitos koti tiimilleni, sekä treenikamuilleni. Ennätykset ovatkin paukkuneet oikein todenteolla. Leuanveto ennätys on tällä hetkellä 15 leukaa ja puolimaraton 1:53.15! En oikein vieläkään voi uskoa päässeeni tuollaisia suorituksia.

Minimän opetteli vuosi sitten puhumaan lauseita. Nyt jätkä puhuu sujuvasti suomea ja ruotsia, sekä laulaa aina kun saa tilaisuuden. Vuosi on ollut hektinen ja varsinkin alkuvuosi itselleni henkisesti todella raskas leikkauksen vuoksi. Felix on kuitenkin sellainen piristysruiske arjessa, että tuon kanssa touhutessa unohtuu murheet aika nopeasti. Joka päivä mietin mielessäni miten huikea persoona Felix on. Mielettömän iloinen, utelias ja energinen. Maailman paras tyyppi! 💗

Vuosi on ollut välillä todella raskas, mutta pyrin aina ajattelemaan asioita positiivisuuden kautta sekä iloitsemaan pienistäkin asioista. Tämä vuosi on tuonut minulle paljon huikeita uusia ihmisiä elämääni ja saanut minut arvostamaan terveyttä vielä entistä enemmän.

Kuumeinen minimäni kainalossa suuntaan pikkuhiljaa joulun viettoon. Meillä ei ole mitään suurempaa ohjelmaa. Aijotaan viettää aikaa perheen kanssa, treenata, syödä, nukkua ja syödä vähän lisää.

Rentouttavaa joulua kaikille! 💗