Keskiviikko

Ajattelin pitkästä aikaa päivittää ihan perus kuulumisia. Marraskuu ei päässyt taaskaan yllättämään valoisuudellaan. Tuntuu, että voisin syödä ja nukkua vuorokauden ympäri. Tämä syksy on muutenkin ollut jotenkin aika raskas. Suurin apu väsymykseen onkin uni ja liikunta! Paljon rankkoja juttuja ollut taas viime aikoina ja haluaisin selvitä positiivisuudella aina stressaavien ja huonoimpien aikojen yli. Nyt olen kuitenkin huomannut, etten ole ollut ihan se normaali iloinen itseni. Oma asenne on kuitenkin se ratkaiseva tekijä. Hullu ja naurava Amtsi kaivetaan vielä esiin! 💪🏼

Fefestä on tullut niin iso poika, että minikoutsilla oli aika aloittaa ensimmäinen ihka oma harrastus. Nallepaini. Käytiin lauantaina ensimmäisen kerran ja sunnuntaina uudelleen, koska minikoutsi halusi. Treeni on 40minuuttia täyttä tohinaa yhdessä aikuisen ja lapsen kanssa. Paljon juoksemista, kehonhallintaa ja oikeita paini juttuja. Mielettömän hauskaa! Fefehän olisi heti omasta mielestään tarvinnut jo kunnon painikengät. Luvattiin tuollaiset hankkia jos innostus jatkuu…

Muutama viikko sitten käytiin myös astma lääkärillä kontrollikäynnillä. Felixillä on ollut säännöllinen astma lääkitys nyt heinäkuun alusta asti. Kopkop, mutta lääkityksen aloituksen jälkeen ei ole tarvinnut pojalle syöttää yhtään antibioottikuuria. Näin pitkää jaksoa ei ole ollut sen jälkeen kun poika täytti 6kk. Nyt astmalääkitystä vähennetään pikkuhiljaa ja kontrollikäyntejä on tasaisin väliajoin.

Olen lisännyt treeneihin taas paljon juoksua kun sitä voi taas tehdä. Huomiselle ja perjantaillekin on jo juoksutreffit sovittuna. IHANAA! Uskaltauduin muutama viikko sitten myös ensimmäistä kertaa firman sähly treeneihin mukaan. En ollut pelannut sählyä ehkä noin 10 vuoteen. Enhän minä mitään osaa, mutta se on NIIN hauskaa. (Älkää kysykö työkavereilta kuinka kivaa on kun minä olen mukana) Tunti menee aina hetkessä ja pelien jälkeen on törkeä hiki.

Viikonloppuna lähdetään sukuloimaan Malmöseen. Ihana miniloma tähän väsyttävän arjen keskelle!

Jos joku vielä jaksaa lukea tätä blogia, olisi mukava kuulla teidän syksyn kuulumisia!?

Henkinen hyvinvointi kiireisessä arjessa

Runosuoneni ei oikein ole loistanut viime aikoina, enkä oikein tiedä mitä blogiin kirjoittaisin. Kyselin Instagramissani ideoita MITÄ te haluaisitte lukea, joten tämä onkin lukijan toive.

Olen joskus maininnut, että olen ihminen joka on liikkeessä yleensä aamu viidestä ilta yhdeksään. Vaikka sosiaalisessa mediassa pyörin usein idiootti hymy naamalla, on minullakin todellisuudessa normaalit huolet. Usein tuntuukin, että kaikki kakka putoaa päälle aina kerralla. Viime syksy ja talvi oli aikamoista kuraa näin jälkikäteen mietittynä. Katselin viikonloppuna kuvia viime syksyltä ja niissä huomasinkin, että tuo kaikki kyllä näkyi olemuksessani. Olin ”onnessani” kun sixpäkki loisti ja paino oli uusilla lukemilla, mutta todellisuudessa purin stressiä treenaamalla ja syömällä liian vähän. Olin elämäni kunnossa fyysisesti, mutta en tosiaan henkisti.

Minulle treeni on henkireikä. Viime syksynä juoksu oli minun terapiaani. Mikäli en olisi päässyt purkamaan ajatuksiani pitkille lenkeille, olisin varmasti nykyistäkin hullumpi. Syöminen tosin oli ihan liian tiukkaa ja varmasti teki oman osansa kun oli väsynyt ja stressaantunut. Välillä tiedän, että kroppani tarvitsisi lepoa, mutta rankkoina aikoina treeni on niin tarpeellista mielelle, että käyn tekemässä edes pienen hikijumpan.

Itse voin parhaiten kun syön tiukasti, mutta riittävästi. Tämä tarkoittaa sitä, että syön 5 kertaa päivässä. Paljon kasviksia, jonkin verran proteiinia, hieman vähemmän hiilareita ja JÄÄTÄVÄN määrän jäätelöä lauantaisin. Mikäli annan itseni herkutella useammin, huomaan vaikutuksen heti omassa fiiliksessäni. Kun motto on mielummin överit kuin vajarit, on parempi pitää herkkupäivä vain kerran viikossa. 😉

Jos ihan vakavasti miettii, on omassa henkisessä hyvinvoinnissa YKSI ratkaiseva tekijä. Ihmiset ja tuki ympärillä. Se, että saa arjessa puhua kun sitä tarvitsee ja nauraa aina kun mahdollista! Kun oma jaksaminen alkaa olla tiukalla ja mieltä painaa liian monta asiaa on perheen ja ystävien tuki uskomattoman tärkeää. Muutama paras ystäväni ovat kyllä kultaakin kalliimpia, kun saavat usein miten aina vain kuunnella minun murheitani ja jaksavat silti aina vaan olla tukena. Kaikki asiat tuntuvat omassa päässä järkyttävän suurilta, mutta kun asiat sanoo ääneen huomaan usein heti miten pienet asiat mieltä painaa. Välillä tekee äärettömän hyvää vain sanoa ääneen, että nyt meinaa jaksaminen loppua. Minusta onneksi huomaakin noin nano sekunnissa kun jokin mättää ja läheiseni osaavatkin heti asiasta kysyä. Heikki on vuosien saatossa oppinut, että minun kohdallani hiljaisuus pitää ottaa ERITTÄIN vakavasti.

Nauru. Järjissään pysyäkseen joka ikisen ihmisen pitää saada nauraa. Itselläni siihen on apu aina lähellä. Herra minikoutsi Simpsoneiden Ralphia muistuttavassa tukassaan. (Kaikella rakkaudella Feffe, mamman mielestä olet silti maailman söpöin) ❤ Ei, mutta ihan vakavasti ottaen. Nauru jos mikä poistaa tai ainakin saa unohtamaan isommatkin murheet edes hetkeksi. Hankkikaa siis ihmisiä ympärillenne, jotka saa teidät nauramaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Tasapaino. Uskon, että tuo tasapaino on ihan yksilöllistä. Toinen voi saada päätään tyhjennettyä pianoa soittamalla, toinen joka päiväisellä hikitreenillä. Harrastukset, hassut ja rakkaat tyypit sekä herkut. Se on minun henkisen hyvinvoinnin pyhä kolminaisuus. Onko ne sinulla jotakin muuta?

Lapsiperhe arki

Lapsiperhe arki. Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa.

Arkena lastaan näkee 2-3h vuorokaudessa. Puolisoa maksimissaan saman verran. Yöunet vaihtelee 6-8h välillä ja joskus öisin lapsi herättää itkullaan. Sanotaan näin, että valehtelisin jos väittäisin, että tämä olisi aina ruusuilla tanssimista.

Viimeaikoina olen jutellut tuttujen kanssa paljon parisuhteen vaikeuksista lapsiperheessä. On lohduttavaa tietää, että muilla painitaan samojen ongelmien kanssa. Väsymys, vähäinen yhteinen aika ja vähäinen kommunikaatio tuntuvat olevan yleisiä monissa lapsiperheissä.

Meillä kireyttä aiheuttaa eniten juuri vähäinen yhteinen aika jolloin yhteisiin hetkiin lataa aina kamalan paljon odotuksia. Meillä on minun mielestäni myös aika erilainen tarve muuhun sosiaaliseen elämään. Minä tarvitsen aikaa ystävien kanssa ja tehdään esimerkiksi työporukalla paljon juttuja yhdessä. Heikki viihtyy paremmin kotona ja pitää hieman kummallisena sitä, että työkavereiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa. Tähän ollaan puhumalla pyritty löytämään se kultainen keskitie johon molemmat on tyytyväisiä.

Omasta mielestäni on myös tärkeää puhua mahdollisimman nopeasti asioista jotka häiritsee, aiheuttaa mielipahaa tai suututtaa. Aina voisi paremmin yrittää nähdä asioita myös puolison näkökulmasta. Viime viikolla minulle tuli sanomista siitä, että olin aamulla jättänyt KAIKKI valot kämpässä päälle. Totuus olikin se, että Fefe juoksi yläkertaan kun oltiin jo puoliksi ulkona ja kävi hakemassa pupunsa. Olipa tuo pikku ukko samalla sitten pistänyt yläkerran kaikki valot päälle. Palaute jonka minä asiasta sain, tuli kuitenkin sen oloisesti kuin olisin vittuillakseni ne päälle jättänyt. 😄 Kun oma ajatusmaailma on, että chillax ja nautitaan elämästä ja toisen mieli rauhoittuu siisteydestä pitää yrittää tehdä niitä pieniä juttuja arjessa jotka itselleen tuntuu pikku asioilta, mutta jotka toiselle on todella tärkeitä. Itse en aina jaksa sanoa pienistä asioista jotka minua häiritsevät, koska koen ne enemmän omiksi ongelmikseni kuin Heikin. Ja huom nämähän ovat minun näkökulmiani asioihin. Olisiko näistäkin asioista kuitenkin aina parempi puhua jotta ei niistä monesta pienestä asiasta nopeasti kasva liian iso ongelma!?

Puhuminen on omasta mielestäni kaikkein tärkeintä. Välillä arjen kiireen keskellä, puhelin kourassa tuo tärkeä asia jääkin aivan liian vähäiselle.

Miten kiireen ja väsymyksen keskellä pystyisi paremmin muistamaan yhteiset keskustelu hetket ja toisen huomioimiset? Monesti ajattelen, että tätä kiireistä pikkulapsi arkea eletään nyt x aika ja yhteisiin hetkiin on enemmän aikaa myöhemmin. Välillä kuitenkin mietin, että eihän tämä tästä varmasti tule rauhoittumaan seuraavaan 10 vuoteen, joten parempi on tehdä töitä parisuhteen eteen nyt kun vielä voi!?

Mitkä asiat muissa lapsiperheissä aiheuttaa eniten ongelmia!? Miten te työstätte näitä asioita?

Millainen haluisit olla?

Syksyn tuoma stressi ja väsymys yllättää jotenkin ihan joka ikinen vuosi. Tuntuu, että voisi lähinnä maata peiton alla Ben&Jerrys purkki kainalossa ja murista jos joku kehtaa raottaa sitä peittoa yhtään. 😁

Juoksu on viimeisen 2kk aikana aiheuttanut vaihtelevasti kipua lantion/lonkan alueelle. Tuntuu, että se ärtyy eniten kovempi vauhtisista lenkeistä. Olen yrittänyt saada apua fyssarilta mutta apu on yleensä vain hetkellistä. Suunnitelmissa oli juosta Vantaan maratonilla puolikas, mutta nyt katson tilanteen kisa viikolla ja ilmottaudun vasta viimeisellä viikolla jos lähden tuota kokeilemaan.

Olen kesän ja syksyn aikana tehnyt hillitöntä tutustumista omaan pääkoppaan. Jutellut psykoterapeutin kanssa ja pohdiskellut niin paljon, että ystäväni jo totesi ”eikö sulla tuu pää kipeeksi tosta kaikesta pohdiskelusta.” 🤣🙈

Ihmiset pistää kamalasti aikaa ja resursseja ammatilliseen kehittymiseen. Miksi samaa ei tehdä oman hyvinvoinnin, psyykkeen tai parisuhteen eteen? Olen pohtinut siis paljon asiaa siitä perspektiivistä ”miten olla parempi äiti, vaimo, ystävä, minä.” Terapeutti esitti minulle yksinkertaisen kysymyksen ”millainen haluisin olla?”

En osannut vastata tähän kysymykseen. Vastasin kaksi ensimmäistä kertaa millaisena haluaisin, että muut minut näkisi. Vasta kunnolla pohdittuani sanoin haluavani olla ”rakastettava, positiivinen ja välittävä.”

Havahduin tuohon kysymykseen itse. Yritän opetella siihen, että kaikkia ei pidä eikä tarvitse miellyttää. Tärkeintä on olla oma itsensä ja antaa itsestään niille, jotka minun lähelläni haluavat olla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Heikiltä kysyin yllättäen onko minulla jokin tapa tai käyttäytymismalli jonka aina samoissa tilanteissa toistan, jossa ehkä olisi kehitettävää. Heikki ajatteli heti, että hänellä tällainen on ja, että kysyin asiaa, jotta voin kertoa mikä hänen toiminnassaan ärsyttäisi. Oli hetken vakuuteltava, ettei tässä nyt ole mitään koiraa haudattuna, kun haluisin vaan oppia ja muuttaa huonoksi opittuja tapoja. Hän kuulemma tarvitsi miettimisaikaa, mutta vastausta en itseasiassa vieläkään ole saanut.

Mielenkiintoisia mutta energiaa ja yöunia vieviä juttuja. 😊 Yritän itse pikkuhiljaa löytää rennompaa otetta taas arjesta. Nukkua aamulla jos väsyttää, puhua heti jos jokin asia painaa mieltä ja tehdä arjesta niin kivaa, että joka päivässä on jotain super kivoja juttuja. Viime viikonloppuna järjestettiin extempore brunssi ystäväperheille. Moni valitettavasti sairastui eikä päässyt tulemaan, mutta saatiin ihana rauhallinen aamu ystävien kesken ja mahat räjähdyspisteeseen. My kinda saturday! 🤗

Vähemmän energiaa asioihin joihin ei voi vaikuttaa ja täysi keskittyminen itselleen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin!

Paha mieli

Nyt on taas tätä överi positiivaria koeteltu henkisesti vähän turhankin paljon. En nyt sen tarkemmin lähde syitä tänne kirjoittelemaan, mutta henkistä jaksamista on koeteltu sen verran, että on välillä tälläkin blondilla hymy vaihtunut kyyneliin.

Olen sellainen yö mietiskelijä. Voin päivisin yrittää leikkiä, ettei murheet paina, mutta yöllä alkaa asiat pyörimään mielessä. Väsymys yhdistettynä pahaan mieleen on ihan loistava yhdistelmä…varsinkin läheisilleni. Ainiin muistinko vielä mainita kolmen viikon LÄHES herkuttomuudestani. (Ystäväni mielestä proteeinijäätelö on herkkua, en ole samaa mieltä) Mielipaha olisi siis ehkä ollut korjattavissa 3 purkillisella jäätelöä, mutta tyhmästä päästä kärsii koko blondi… ja siis ne läheiset.

Olen ollut ihan jäätävän kamala läheisilleni. Väännän kaikki asiat päässäni negatiiviseksi ja pahoitan mieleni, ryven itsesäälissä, tiuskin ja kartan kosketusta vaikka olen ihminen joka elää kosketuksesta ja läheisyydestä. En käytöstäni heti itse tajua, mutta hetken päästä tajutessani en tunnista itseäni ollenkaan. Ihan järkyttävän kamalaa. Tänään heitin töissä ilmoille ajatuksen. ”Miksi sitä aina purkaa pahan olonsa niihin kaikkein rakkaimpiin, kun heille haluisin nimenomaan aina olla ihana ja antaa parhaimpani? Eikö olisi paljon fiksumpaa purkaa se kaupan kassaan, jota ei toivottavasti näe kun seuraavan kerran ensi viikolla?”

Kun oikeasti suurin apu on ystävien ja perheen tuki. Miksi hemmetissä sitä omalla käytöksellään pahoittaa heidänkin mielensä niin että itselleen tulee varmasti vielä pahempi fiilis?! En vaan voi käsittää. Olen itseasiassa muutaman kerran miettinyt, että pitäisi yrittää pahaa oloaan vain esimerkiksi kirjottaa ylös, mutta olen ollut yksinkertaisesti niin loppu iltaisin kun Fefen saa unille, että olen jaksanut korkeintaan hampaani pestä. Heikki on monesti ehdottanut, että jättäisin treenin tekemättä jos väsyttää. Koitin hänelle kuitenkin selittää, että siinä vaiheessa ei kyllä olisi edes sillä kaupan kassalla mukavaa. Vaikka olisi nukkunut kuinka huonosti, on musan laittaminen korviin ja treenaaminen kuin terapiaa. Treenin aikana saan mietittyä asioita ja tajuan, että oma asenteeni on oikeasti ratkaisu aika moneen asiaan.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Negatiivisuuteen ja itsesääliin voi joko jäädä kierimään tai ajatella asioita sillä, että ne varmasti kasvattavat luonnetta ja opettaa meitä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Itse päätin aika nopeasti valita tuon jälkimmäisen.

Lauantai aamuna unohdan huolet ja murheet. Suunnataan nenät kohti Kreikkaa, aurinkoa ja jäätelö allasta. Lomakilot ja överi rusketus,ME so ready for you!!!

Onko täällä muita jotka purkaa pahaa oloaan läheisiinsä? Miten saatte näille tyypeille kerrottua, että oikeastaan kaipaisin vain lohtua ja läheisyyttä, kun käytöksenne kertoo kaikkea muuta?!

Ystävät ja perhe ❤ Kiitos tsempeistä, tuesta, haleista ja olemassa olosta.

Lapsen onni

Loma tuli päätökseensä mitä jäi käteen? Triljoona ihanaa hetkeä ja muistoa perheen kanssa vietetystä ajasta. Oltiin kirjaimellisesti yhdessä perheen kanssa koko loma. Kumpikaan meistä ei viettänyt edes yhtä iltaa muualla. 😊

Mikä on ollut lomalla parasta? Nähdä Felixin ilo ja onni. Pakahdun onnesta kun näen miten tuo lapsi kirmaa kädet vispaten hymy huulilla pitkin maailmaa. Väitän, ettei mikään saa minua onnellisemmaksi kuin nähdä tuon lapsen ilo. Se on niin tarttuvaa ja aitoa. Lapsi nauttii juuri siitä hetkestä, eikä ajattele mitään muuta.

Leikkihetki uima-altaalla kun lapsi kiljuu riemusta ja heittäytyy leikkiin, tuuletukset kun pääsee ajelemaan mönkijällä katsomaan lampaita kolmannen kerran saman päivän aikana, spontaani naku uinti urheilukentän kuulantyöntö ringissä kesken mamman ja isin treenin. Voi luoja ja näitä tilanteita on päivässä toistuvasti.

Meidän kesämies kävelisi ilman kenkiä koko kesän, ellei isi välillä käskisi pistää sandaaleja jalkaan. Mökillä juostiin pitkin pihoja alasti, mutta kiikarit tai putket niinkuin minimäni itse sanoo, tiukasti kaulassa. Koko kesä on huudeltu ”salama iskee” mitä oudoimmissa tilanteissa, eikä meillä vieläkään oikein ole käryä mistä tuo huudahdus on peräisin. Päätin sitten soittaa jätkälle Antti Tuiskun version sata salamaa biisistä ja loppukesästä huudahdus onkin saanut jatkoa, ”salama iskee, räjähtää.” Jep, hyvin meni.

Harmittaa kamalasti kun yhteinen aika jää taas vähemmälle. Kahtena iltana on nukkumaan mennessä ollut jo niin ikävä minimäniä, että olen salaa toivonut hänen kipittävän meidän sänkyyn nukkumaan. Toive on toteutunut.

Sunnuntai iltana Felix itkeskeli nukkumaan mentyään kamalasti. Kysyttiin mihin sattuu, mutta ei kuulemma mihinkään. Välillä Felix makoili mietteliäänä silmät auki ja taas itkeskeli. Kunnes reilun tunnin itkujen jälkeen herra kertoi, miten ei halua, että mamma ja isi lähtee töihin. Joko tuo pieni ihmisolento osaa pohtia ja harmitella tällaisia!? Ilmeisesti.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja töiden jälkeenkin ehtii leikkiä ja touhuta ulkonakin nukkumaan menoon asti.

Tätä fiilistä on vaikea pukea sanoiksi, uskon kuitenkin, että muut vanhemmat ymmärtää mitä tarkoitan. Mikään oma juttu ei tee niin onnelliseksi kuin nähdä oman lapsen ilo ja riemu. 💗

Oon kolmevuotias!

Moi tai Hello niinkuin itse tykkään sanoa. Musta ei oo vähään aikaan kuulunut täällä mamman blogin puolella mitään. Mä oon jo 3-vuotias. Omasta mielestäni synttärit on joka päivä, mutta oltiin Montenegrossa reissussa mun oikeena synttäripäivänä. Tai jos tarkkoja ollaan, ajettiin juhlapäivänä Kroatian puolelle. Mamma ja isi laski, että se oli jo kahdeksas maa, jossa olen päässyt käymään. Mamma kutsuukin mua usein Reissu-Repeksi.

Ite hoen tällä hetkellä olevani usein miten Diago. Se tulee Seikkailija Dorasta, joka on tällä hetkellä mun lemppari ohjelma. Huutelen aina ”olen Diago” ja kiipeilen ja hypin mitä korkeemmista ja vaarallisimmista paikoista.

Vaipoista olen nyt vihdoin päässyt kokonaan eroon. Aloin vaan itsekseni käymään pissalla potalla tai pytyllä. Osaan pissata ihan niinkun isot pojat, seisaalteen. Kesälomalla aloin myös nukkumaan kalsarit jalassa.

Tykkään muutenkin tehä juttuja ihan ite. Ei tartte mamman ja isin auttaa. Niinkun herkkupäivänä kiivetä heti aamusta karkkikaapille, joka on muuten tosi korkeella keittiössä.

Oon edelleen tosi ilonen poika. Mamma aina sanoo, että ollaan samanlaisia kun innostutaan helposti jutuista ja hehkutetaan niitä sitten mahdollisimman kovaan ääneen.

Lempparijuttuja on leikkiä Doraa ja Diegoa kavereiden kanssa, käydä uimassa tai Hop Lopissa. Eläimiä rakastan yli kaiken. Synttärilahjaksi en toivonut mitään muuta kuin viidakon eläimiä. Arvatkaa mitkä hurraa huudot tein kun mamma ja isi oli ostanut mulle pantterin, leijonan, elefantin, zebran, pandan ja käärmeen.

Nukun edelleen päiväunet, koska oon kuulemma aika vilkas poika. Nukkuessa on tärkeintä, että mulla on aina pikku pupu kainalossa. Ainut asia jossa mammalla meinaa mun kanssa välillä mennä hermot on yöunille nukahtaminen. En ymmärrä miks? Mulla nyt sattuu iltasin olemaan pissahätä, kakkahätä, jano, masu pipi, peppu kutisee, halu kuulla mamman laulua ja vähän pelottaa. Nukun omassa huoneessa, mutta joskus saatan hipsiä yöllä mamman ja isin viereen.

Oon sairastellut jonkun verran, mutta silti jaksan aina olla aika reipas ja iloinen. Mulla on nyt kolmannet putket korvissa ja kitarisat on poistettu. Kesäloman alussa mulla todettiin myös semmonen hassu juttu kuin astma. Se selittää lääkäri tädin mielestä jonkin verran mun sairastelua. Olin vuosi sitten sairaalassakin hengenahdistuksen takia. Siitä asti oonkin ottanut astmapiippua melkeen aina kun flunssa iskee. Osaan ottaa sen tosi hienosti ja lääkärissäkin käyn mielellään. Näkisitte miten paljon paljon paljon mulla on tarroja kun söpistelen aina lääkäreille ja otan niitä joka käynnillä 2-5kpl.

Kakka, pissa ja pieru jutut TOIMII tällä hetkellä. Tykkään myös rakentaa majoja ja piiloutua eri paikkoihin. Puhun sujuvasti isin kieltä eli suomea ja mamman kieltä eli ruotsia. Osaan myös aika paljon juttuja englanniksi, niinkuin ”yummy yummy in my tummy” ja laskea kymmeneen.

Tykkään edelleen treenata mamman ja isin kanssa. Jaksan aika hyvin edelleen juoksulenkeilläkin rattaissa. Uusin hitti juttu on pyöräily. Siis mamma tai isi polkee ja minä huudan pyörän istumeissa ”wohoo, kovempaa.”

Lempiruokia on franskalaiset, knakkikset, jäätelö ja tikkarit. Vesi on lemppari juoma.

Kiva kun jaksoitte lukea.