Mitä sulle kuuluu?

Lähipiirissäni olevat ihmiset tietävät, että stressitasoni ovat viime aikoina hiponeet high top leveliä.IMG_1517

Sairastelua, työstressiä ja muuta mukavaa. Niille jotka seuraavat minua vain sosiaalisen median kautta, tämä voi tulla yllätyksenä. Haluan jakaa ympärillä olevilleni ihmisille mielummin positiivista fiilistä, kuin syöttää omia murheitani kun niitä on kaikilla varmasti ihan omastakin takaa.

Perheeni lisäksi minulla on muutama lähiystävä joille kerron mieltä painavista asioista. Viime aikoina olen kuormittanut näitä ihmisiä aika todenteolla. Välillä tunnen oloni ihan idiootiksi kun mietin, että puhun aina vain itsestäni enkä varmasti muista tarpeeksi usein kysyä heiltä miten HE jakselevat!?vuF2%Qj%Ra61m1taSOnwCA.jpg

Tämä tosin tuntuu olevan suht yleinen ilmiö nykypäivänä. Keskitytään niin paljon omaan napaan, ettei ymmärretä miten suuri merkitys tuolla pienellä kysymyksellä voi olla jollekin toiselle. Arki on kaikilla nykyään satasella juoksemista paikasta toiseen. Huomaan itsekin, että kun oravanpyörä pyörii kovimmillaan saattaa helposti unohtua ne pienet toisten ihmisten huomioon ottamiset. Myönnän itsekin sen, että välillä esimerkiksi kotiin tullessani puhun niin paljon omista työjutuistani, että unohdan kokonaan kysyä Heikiltä millainen työpäivä hänellä on ollut.

Mielestäni on välillä jopa hassua miten pienillä asioilla voi ympärillä oleville ihmisille näyttää välittävänsä. Useimmiten siihen ei kuitenkaan vaadita muuta kuin tuo yksinkertainen kysymys ja aito kiinnostus saamaansa vastaukseen. Pyrin itse kyllä mahdollisimman usein kertomaan ystävilleni miten korvaamattomia he minulle ovat. IMG_1534

Milloin itse kysyit lähimmiltäsi mitä heille ihan oikeasti kuuluu?

Se, että suurin osa todennäköisesti vastaa ”hyvää”, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. Siihen tarvitaankin sitten ihan oma blogitekstinsä… 🙂

Vuosi 2017

Tammikuu

Uusi työ ja Felixin dagiksen aloitus

Helmikuu

Toimiston muutto ja talviharrastuksia

Maaliskuu

Leikkaus mutta myös paljon juhlia ☺️

Huhtikuu
Takaisin juoksun pariin leikkauksen jälkeen ja pääsiäinen

Toukokuu
Helsinki City Run, Extreme Run, työreissu Espanjaan YKSIN ja äitienpäivä ❤

IMG_3194.JPGKesäkuu
Paluu ulkotreeneihin, juhannus

Heinäkuu
KESÄLOMA

Elokuu
Fefun sairaalareissu 😥 Minun Helsinki Street Run

Syyskuu Paljon treeniä ja odotettu kisa/työreissu Espanjaan

Lokakuu

Vantaan puolimaraton ja Fefun ensimmäinen yökyläily 🙂

Marraskuu

Treeniä, häröilyä ja sairastelua.

Joulukuu

Matka Malmöhön ja Joulu ❤

fullsizeoutput_311cIMG_8012IMG_0125IMG_0352

Alkuvuoden terveysongelmat ovat onneksi nyt vain muisto. Erityisen onnellinen olin rohkeudestani hypätä kohti tuntematonta ja vaihtaa alaa. Riskinotto kannatti ja löysin työn josta todella pidän sekä mielettömiä uusia ihmisiä elämääni. ❤ Antoisa ja rankka vuosi takana. Toivotan vuoden 2018 lämpimästi tervetulleeksi.

IMG_0601.jpg

 

Tämä super urheiluvuosi päättyi puolimaratonin juoksuun. 🙂 Ihanaa uutta vuotta parhaat tyypit! ❤

Mennyt vuosi

Kohta on vuosi 2017 päätöksessä. Aika tarkalleen vuosi sitten kirjoittelin täällä äitiysloman loppumisen fiiliksistä. Tavallaan tuntuu, että tuosta olisi ikuisuus, se on ainakin saletti, että tämä vuosi on mennyt järkyttävän nopeasti.

Instagramiin laitoinkin jo postausta johon kirjoitin, että tänä vuonna olen itsekkäästi keskittynyt aika paljon itseeni. Aloitin kokonaan uudella alalla, uudessa työpaikassa tammikuussa. Työ ja työpaikka ylitti kaikki odotukseni. Olen viihtynyt mielettömän hyvin ja koen olevani todella onnekas kun suuntaan joka aamu innolla ja hymyssäsuin kohti työpaikkaa. Tuntuu myös, että uuden työn kautta olen oppinut itsestäni todella paljon. Minulla on yllättävän hyvät hermot ja positiivinen elämänasenne. Välillä voisin kuulemma kuitenkin käyttää suodatinta enkä aina oksentaa ulos kaikkia ajatuksiani. 😁

Tajusin vasta takaisin töihin palattuani miten paljon olin kaivannut sosiaalista elämää. Työkaveri raukat ovat saaneet vähän kärsiä siitä kun onnellisena olen paistatellut huomion keskipisteenä aina kun mahdollista. Hello world, Amtsi is back! 😉

Olen käynyt pitkästä aikaa tänä vuonna taas ulkona ystävien kanssa. Kotona lapsen kanssa ollessani kävin ulkona kavereiden kanssa kahden vuoden aikana oikeasti yhteensä ehkä 5 kertaa. Ihan nyt rehellisenä voin sanoa senkin, että on ollut ihana päästä kavereiden kanssa laulamaan karaokea ja juhlia aamu 5 asti. Heikki ei ehkä ole asiasta kanssani ihan samaa mieltä. 😀 Puolustuksekseni voin kuitenkin sanoa, että äitiys on tehnyt minut jonkinlaiseksi super ihmiseksi eikä krapulat pahemmin tätä mammaa enää seuraavana päivänä vaivaa.

Vuosi 2017 on ollut ennenkaikkea super urheilu vuosi minulle, tätä en millään olisi vuosi sitten uskonut kun takapuolessa oli avohaava ja odottelin pelolla seuraavaa leikkausta. Olen päässyt super hyvin treenaamaan tänä vuonna, kiitos koti tiimilleni, sekä treenikamuilleni. Ennätykset ovatkin paukkuneet oikein todenteolla. Leuanveto ennätys on tällä hetkellä 15 leukaa ja puolimaraton 1:53.15! En oikein vieläkään voi uskoa päässeeni tuollaisia suorituksia.

Minimän opetteli vuosi sitten puhumaan lauseita. Nyt jätkä puhuu sujuvasti suomea ja ruotsia, sekä laulaa aina kun saa tilaisuuden. Vuosi on ollut hektinen ja varsinkin alkuvuosi itselleni henkisesti todella raskas leikkauksen vuoksi. Felix on kuitenkin sellainen piristysruiske arjessa, että tuon kanssa touhutessa unohtuu murheet aika nopeasti. Joka päivä mietin mielessäni miten huikea persoona Felix on. Mielettömän iloinen, utelias ja energinen. Maailman paras tyyppi! 💗

Vuosi on ollut välillä todella raskas, mutta pyrin aina ajattelemaan asioita positiivisuuden kautta sekä iloitsemaan pienistäkin asioista. Tämä vuosi on tuonut minulle paljon huikeita uusia ihmisiä elämääni ja saanut minut arvostamaan terveyttä vielä entistä enemmän.

Kuumeinen minimäni kainalossa suuntaan pikkuhiljaa joulun viettoon. Meillä ei ole mitään suurempaa ohjelmaa. Aijotaan viettää aikaa perheen kanssa, treenata, syödä, nukkua ja syödä vähän lisää.

Rentouttavaa joulua kaikille! 💗

Perhearjen kiireisyys

Kuka luki päivän Helsingin Sanomista jutun siitä, miten nykyään lasten tekoa lykätään  perheiden kiireisen arjen mielikuvien takia?! Artikkelin lopussa oli seuraavat kommentit haastatelluilta ihmisiltä.

IMG_0096.PNG

Ehkä se oli tuo ensimmäinen kommentti, joka nosti niskakarvani pystyyn. ”…en mä voi hommata sitä lasta…viikon päästä sellanen fiilis et mä haluun kiertää maailman nyt.”

Rakas 25-vuotias mies. Ei niitä lapsia ihan noin vaan hommata, että tsädäm tilaisin yhden söpön sinisilmäisen poikalapsen. Toisekseen lapsen kanssa itseasiassa lentää 2-vuotiaaksi asti ilmaiseksi, joten voisit ihan ilman lisäkustannuksia lentää sen mini-ihmisen kanssa maailman ympäri. Ja te korkeakoulutetut naisihmiset. Vannon, että olisin sfääreissäni helvetin paljon kiukkuisempana ilman tuota aina iloista ihmispentua. 🙂 ❤IMG_0091

Tarkoitukseni ei ole kärkkäillä kommenteillani loukata ketään. Ymmärrän, ettei kaikki ihmiset halua lapsia ja se on itselleni ihan fine. Enemmän haluaisin välillä huutaa lähes 30-vuotiaille ihmisille että, ”herää pahvi, olit teini joskus 10 vuotta sitten. Time to grow up!” Ne jotka tuntee minut tietää, että minussakin elää ikuinen lapsi, mutta itseäni ihmetyttää miten osa ihmisistä ei halua ottaa vastuuta mistään ennen kuin keski-ikä kolkuttelee ovelle. IMG_0057

Uskon, että meidän elämä olisi ihan yhtä hektistä ilman lasta. Paitsi, että istuttaisiin varmaan useammin töissä pidempään kun ei tarvitsisi ketään hakea 17 mennessä dagiksesta. Lapsi on myös maailman paras murheen poistaja. Ennen kuin Felix syntyi oli minun paras ”huonon päivän” pelastaja siskoni tytär Minea. Ajoin aina heidän luokseen kun elämä potki päähän. Noin 30 sekunnissa Minea sai minut aina unohtamaan kaikki murheet. Lasten aitous, huolettomuus ja iloisuus on niin tarttuvaa. fullsizeoutput_366.jpeg

Tänään hain Felixin dagiksesta ja menin polvilleen hänen eteensä. Felix silitti hiuksiani ja totesi ”mamma har fint hår” ja seuraavaksi pyöräytti korvarenkaitani ja totesi ”mamma har fina örhängen.” Maailman parasta! ❤

Olen sanonut tämän lauseen blogissani miljoona kertaa. ”Lapsi on lahja, ei itseoikeus.”

fullsizeoutput_3121.jpeg

Treenikaverit

Totuus hyvään kuntooni ja motivaatiooni treenaamiseen. KAVERIT!

fullsizeoutput_2fba.jpeg

Ennen Feffun syntymää treenattiin aina Heikin kanssa yhdessä. Pääosin crossfittiä. Treenaamiseen piti löytää kokonaan uusi rytmi ja tyyli kun lapsi syntyi. Mammalomallahan treenasin suurimman osan treeneistä Felix mukanani. Käytiin paljon ulkoliikuntapuistoissa, Kuntosalini Vidan jumppasalissa ja vaunulenkeillä.fullsizeoutput_3123.jpeg

Tammikuussa kun työt alkoi, menikin aikataulut treenien suhteen kokonaan uusiksi. Aamu treenit tulivat tutuiksi jo crossfit aikoina kun käytiin vähintään 2 kertaa viikossa aamun 6.30 tunneilla. Nyt arkeen piti mahduttaa 8h työpäivä sekä 2 ihmisen treenit eri aikaan.

Oltuani muutaman kuukauden uudella työpaikallani rohkaistuin kysymään josko kukaan olisi kiinnostunut yhteistreenistä. Suosio oli valtaisa ensimmäisessä treenissä. Lunta satoi vaakatasossa ja sain treeniin mukaan yhden rohkean kanssatreenaajan. 😉 Tuo rohkea kanssatreenaaja on jälkeenpäin myöntänyt lähteneensä katsomaan, että onko tämä taas yksi innokas jumppa pirkko joka luulee treenaavansa kovaa.fullsizeoutput_3117.jpeg

Pikkuhiljaa työporukassa kuitenkin kiinnostus kasvoi ja välillä meitä on tainnut olla jopa 5-6 ihmistä työpaikan salilla. Yhdessä treenatessa ehtii jutella muistakin kuin työasioista ja on oppinut tuntemaan uusia työkavereitaan. Väitän, että tämä on myös luonut hyvää yhteishenkeä meidän porukassa.fullsizeoutput_68e

Treenasin koko kevään suht tosissani juoksua, tavoitteena puolimaratonilla oma ennätys. Olen niin kiitollinen, että sain todella useasti lenkeille mukaan kavereita. Uskon, että yksi merkittävä tekijä lokakuussa juostun puolikkaan ennätykseen oli se, että juoksin paljon itseäni nopeamman kaverin kanssa. Yksin juostessani pysyn nimittäin mieluiten mukavuus alueellani. fullsizeoutput_69d.jpeg

Viime aikoina ollaan myös uskaltauduttu treenaamaan taas isommalla porukalla minikoutsien kanssa. Meidän ystäväpariskunnalla on Felixiä 6kk nuorempi tyttö. Lapset pitää mukavasti toisilleen seuraa kun vanhemmat hikoilee vieressä. Toivon, että tällä tavalla lapset oppii meiltä myös liikunnan riemun. Kyllä he kovasti yrittävät meidän kanssa jo vedellä leukoja ja heitellä seinäpalloa. Ihania! ❤fullsizeoutput_3125.jpeg

Juoksu Felixin kanssa väheni puolisen vuotta sitten, koska jätkä ei millään malttanut istua 2km pitempään rattaissa. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että Feffe on taas viihtynyt rattaissa paremmin joten ollaan tehty muutamia lenkkejä taas yhdessä. Eilen tehtiin varmasti ennätys pitkä lenkki rattaiden kanssa, 14km. Fefu nukahti melkein samantien ja oli kuin enkeli koko matkan. Wohoo! Yhteislenkeille on vielä toivoa. fullsizeoutput_312d.jpeg

Kiireisen arjen keskellä ystävien kanssa treenatessa tulee samalla myös vaihdettua kuulumiset. Ei siis tarvitse stressata missä välissä ehtii kavereita näkemään. Win-Win! 🙂 Mainitsinkin joskus, että ihmiset joskus kyselee miten mulla on niin kovakuntoisia kavereita? No koska laitan heidät aina tekemään 10 extra toistoja, jotta saan hienoja kuvia instagramiin.

fullsizeoutput_52a.jpeg

Kiitos ja anteeksi kamut! 🙂 ❤

fullsizeoutput_a8.jpeg

Living the dream

Kävin työkaverini kanssa eräänä päivänä keskustelua siitä miten minulla ei koskaan oikeastaan ole ollut unelmia olla rikas, menestyvä tai esimerkiksi johtaja. Unelmani hyvin nuoresta asti oli aina, että minusta joskus tulisi äiti. Työkaverini totesikin tähän, ”se on hieno unelma, sä vähän niinkun elät unelmaas nyt.” Naurahtaen todettiin, että niinhän minä taidan elää. 🙂fullsizeoutput_2fb4.jpeg

Olen rehellinen. Kiireisen arjen keskellä saattaa välillä unohtaa elävänsä tuota unelmaa. Kun kuitenkin pysähtyy miettimään asiaa, voin rehellisesti sanoa että olen tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Suurimpana kiitollisuuden aiheena on joka päivä juurikin tuo pieni sinisilmäinen hölösuu, joka saa minut nauramaan joka ikinen päivä. IMG_7412.JPG

Suuri kysymys onkin se, pitääkö tyytyä sitten kun saavuttaa unelmansa? Saavutin suurimman haaveeni 25-vuotiaana. Se tekee minut onnelliseksi joka ikinen päivä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sen jälkeen tulee uusia unelmia ja haaveita. Pieniä ja suuria.

Siskoni aina nauraa, että minut pitäisi pudottaa pilvilinnoistani alas todellisuuteen. Elämä on kuitenkin jotenkin siistimpää kun kuvittelee olevansa sen oman elämänsä supertähti. On matka haaveita jotka vain odottavat toteutumistaan, ura haaveita jotka pitää motivoituneena ja unelmia uutuus jäätelömauista. Haaveilen siitä, että päivässä olisi enemmän tunteja, jotta ehtisin nähdä enemmän ystäviäni, joita ei nykyään liikaa ehdi näkemään ja siitä että kesät olisi taas suomessa lämpimiä ja talvet lumisia. Meidän perheessä on myös jokainen sairastellut tänä syksynä, joten haaveilen kovasti terveemmästä talvesta ja ensi vuodesta. Pikku juttuja. 😉6cc8e26cbc0260204a340089cc3837df--how-to-be-happy-quotes-being-happy-quotes

Mitä vanhemmaksi tulen tajuan ehkä kuitenkin myös sen, että tärkeintä on nauttia arjesta ja olla onnellinen. Tärkeintä on tietenkin myös, että tuo minun pikku elävä unelmani kokisi olevansa onnellinen. Iloitsen pienistä asioista. Tuuletan villisti kun teen leuanveto ennätyksen, nauran kyyneleet silmissä kun Felix höpöttää tarinoitaan ja muistutan joka päivä miten paljon rakastan. Rakennan itse omat unelmani ja määrittelen mikä minut tekee onnelliseksi. Tuntuu, että tänä päivänä moni ajattelee liikaa elämää ”sitten kun” mentaliteetilla, eikä tajuta elää tässä ja nyt. 5f2b2f39c4954bee276366f9ce578337--live-today-quotes-quotes-about-hard-times-in-life.jpg

Aika diippiä kamaa taas. Vatsakivut on pitäneet mut tänään kotosalla ja kerrankin aikaa syventyä vähän omiin ajatuksiin ja kirjoituksiin.

Kivaa loppuviikkoa just SULLE!

IMG_7637.JPG