Treenikaverit

Totuus hyvään kuntooni ja motivaatiooni treenaamiseen. KAVERIT!

fullsizeoutput_2fba.jpeg

Ennen Feffun syntymää treenattiin aina Heikin kanssa yhdessä. Pääosin crossfittiä. Treenaamiseen piti löytää kokonaan uusi rytmi ja tyyli kun lapsi syntyi. Mammalomallahan treenasin suurimman osan treeneistä Felix mukanani. Käytiin paljon ulkoliikuntapuistoissa, Kuntosalini Vidan jumppasalissa ja vaunulenkeillä.fullsizeoutput_3123.jpeg

Tammikuussa kun työt alkoi, menikin aikataulut treenien suhteen kokonaan uusiksi. Aamu treenit tulivat tutuiksi jo crossfit aikoina kun käytiin vähintään 2 kertaa viikossa aamun 6.30 tunneilla. Nyt arkeen piti mahduttaa 8h työpäivä sekä 2 ihmisen treenit eri aikaan.

Oltuani muutaman kuukauden uudella työpaikallani rohkaistuin kysymään josko kukaan olisi kiinnostunut yhteistreenistä. Suosio oli valtaisa ensimmäisessä treenissä. Lunta satoi vaakatasossa ja sain treeniin mukaan yhden rohkean kanssatreenaajan. 😉 Tuo rohkea kanssatreenaaja on jälkeenpäin myöntänyt lähteneensä katsomaan, että onko tämä taas yksi innokas jumppa pirkko joka luulee treenaavansa kovaa.fullsizeoutput_3117.jpeg

Pikkuhiljaa työporukassa kuitenkin kiinnostus kasvoi ja välillä meitä on tainnut olla jopa 5-6 ihmistä työpaikan salilla. Yhdessä treenatessa ehtii jutella muistakin kuin työasioista ja on oppinut tuntemaan uusia työkavereitaan. Väitän, että tämä on myös luonut hyvää yhteishenkeä meidän porukassa.fullsizeoutput_68e

Treenasin koko kevään suht tosissani juoksua, tavoitteena puolimaratonilla oma ennätys. Olen niin kiitollinen, että sain todella useasti lenkeille mukaan kavereita. Uskon, että yksi merkittävä tekijä lokakuussa juostun puolikkaan ennätykseen oli se, että juoksin paljon itseäni nopeamman kaverin kanssa. Yksin juostessani pysyn nimittäin mieluiten mukavuus alueellani. fullsizeoutput_69d.jpeg

Viime aikoina ollaan myös uskaltauduttu treenaamaan taas isommalla porukalla minikoutsien kanssa. Meidän ystäväpariskunnalla on Felixiä 6kk nuorempi tyttö. Lapset pitää mukavasti toisilleen seuraa kun vanhemmat hikoilee vieressä. Toivon, että tällä tavalla lapset oppii meiltä myös liikunnan riemun. Kyllä he kovasti yrittävät meidän kanssa jo vedellä leukoja ja heitellä seinäpalloa. Ihania! ❤fullsizeoutput_3125.jpeg

Juoksu Felixin kanssa väheni puolisen vuotta sitten, koska jätkä ei millään malttanut istua 2km pitempään rattaissa. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että Feffe on taas viihtynyt rattaissa paremmin joten ollaan tehty muutamia lenkkejä taas yhdessä. Eilen tehtiin varmasti ennätys pitkä lenkki rattaiden kanssa, 14km. Fefu nukahti melkein samantien ja oli kuin enkeli koko matkan. Wohoo! Yhteislenkeille on vielä toivoa. fullsizeoutput_312d.jpeg

Kiireisen arjen keskellä ystävien kanssa treenatessa tulee samalla myös vaihdettua kuulumiset. Ei siis tarvitse stressata missä välissä ehtii kavereita näkemään. Win-Win! 🙂 Mainitsinkin joskus, että ihmiset joskus kyselee miten mulla on niin kovakuntoisia kavereita? No koska laitan heidät aina tekemään 10 extra toistoja, jotta saan hienoja kuvia instagramiin.

fullsizeoutput_52a.jpeg

Kiitos ja anteeksi kamut! 🙂 ❤

fullsizeoutput_a8.jpeg

Pitääks sun aina? 😉

Törmäsin eräässä facebook ryhmässä keskusteluun siitä, miten työkaverit ja ystävät suhtautuvat omaan aktiiviseen elämäntapaan. Kysymys herätti heti kiinnostukseni, sillä itselläni on hyvin vaihtelevia kokemuksia asiasta.

Muistan lukioikäisenä menneeni perjantai iltana ystävien bileisiin moikkaamaan tuttuja, kun vastaan tuli vanha treeni kaverini. ”Noniin ja Ama ei tietenkään juo mitään, koska Ama menee aamulla ensin 10km lenkille ja siitä vielä uintitreeneihin.” Muistan ihmetelleeni tuolloin jo, että mitenhän minun liikuntani on häneltä mistään pois? Älkääkä ymmärtäkö väärin, olen oman osuuteni kyllä hoitanut bilettämisessä nuorempana. Tuolloin nyt vaan lauantai oli viikon kovin treenipäivä ja sunnuntaina vasta lepopäivä.

Olen monesti täälläkin yrittänyt selittää, miten liikunta on minulle elämäntapa. Ei se ole väkinäistä puurtamista täydellisen kropan tavoittelussa. Se on hyvän olon tunteen hakemista ja mieluisaa ajanvietettä.

Joidenkin se vain on vaikea ymmärtää. Saan kylmiä väreitä jos joku kommentoi treenaamistani tyyliin. ”Eikö sulla ole parempaa tekemistä.” Ei ei ole, treenaaminen on yksi lempi jutuistani. Jos joku harrastaa kuorolaulua tai vaikka kutomista, en minä arvostele hänelle tärkeää ajanvietettä. Se kun ei ole minulta mistään pois. (Myönnettäköön, haluaisin jopa osata kutoa.) 🙂

Nykyisessä työpaikassani onkin välillä jopa hämmentävää, kun treenaamistani ei katsotakaan nenänvartta pitkin. Ensimmäisenä aamulla ovesta astuessa saattaa jopa kuulua ”Miten tällä viikolla treenataan?” 😁 Työpaikkamme jopa kannustaa mahtavasti liikkumaan. Kesällä osallistuttiin pyöräillen kilometrikisaan. Työpaikan kautta ollaan myös päästy kokeilemaan uusia lajeja. Muutama viikko sitten oltiin ilmajoogassa ja viime viikolla meillä oli jäävuoro Hartwall areenalla. Työpaikan jengiin pääsin myös edustamaan firman sisäisiin Olympialaisiin Espanjaan. Ihan parasta! Olen löytänyt kaltaisteni joukkoon 😂 

Pointtini piti olla se, että vaikka et itse urheilusikaan intohimoisesti. Tarvitseeko sitä toiselle rakasta asiaa kommentoida niin kärkkäästi? Vaikka pimeys vituttaa eikä tekisi mieli harrastaa muuta kuin Ben&Jerrysin lusikoimista suoraan purkista suuhun, koitettaisko hei silti pitää kiva positiivinen asenne yllä!? 

Jooko? 

 

Liikkunnan merkitys

Jotkut paasaa gluteenittoman tai vegaanisuuden nimeen. Minä vannon liikkunnan nimeen! 

Kuinka moni luki 23.8.2017 ilmestyneessä HS:ssä tämän kirjoituksen liikunnan merkityksestä aivoihin? 

”Aivot kannustavat liikkujaa paremmalla mielialalla.”

Ihmiset usein ihmettelevät miten aina olen iloinen ja positiivinen. Uskon, että liikunnalla on suuri merkitys tähän asiaan. Omalla kohdallani liikunta on parasta huumetta. Treenaan useinmiten aamulla ja huomaan selkeän eron niihin päiviin kun liikuntaa ei tule harrastettua. Tuon artikkelin myötä tosin jään hieman miettimään minkälainen olisi muistini taso ja luovuuteni määrä mikäli en treenaisi tällä tavoin. 😂✌🏽

Se mikä minut tutkimuksessa yllätti, oli se fakta, että treenin tulisi nimenomaan olla hikiliikuntaa. Jooga tai venyttely eivät ajaneet samaa asiaa. 

Minun mielestäni 3x45min viikossa on lyhyt aika ja uskon, että kuka vain pystyisi puristamaan tuon ajan arjestaan hyvinvoinnin vuoksi. Vai mitä mieltä olette? 

Meillä Heikki aloitti taas Crossfitin, joten pyritään tekemään niin, että minä treenaan aamut ja Heikki illat. Tällä viikolla treenit on näyttäneet tältä:

Ma: Pyöräily töihin 23km +aamu sali töissä

Ti: 11km aamulenkki + leukoja salilla

Ke: Aamusali

To: Pyöräily töistä kotiin 23km

Perjantaina olisi tarkoitus pitää lepopäivä, lauantaina sali ja sunnuntaina pitkä lenkki. 

Pysyn virkeänä, niin kauan kun pysyn liikkeessä. Kun pysähdyn, iskee väsymys. 

Endorfiinipöllyissä on ihana olla, kokeile sinäkin jos et vielä ole koukussa! 😁💪🏼


Terveellinen riippuvuus?

Olen varmasti joskus aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Addiktio. Sana assosioi yleensä jotakin negatiivista. Alkoholi, huumeet, uhkapelit. Itse väitän kuitenkin kärsiväni erilaisesta addiktiosta. Urheiluriippuvuudesta. 

Pidän tätä itse positiivisena riippuvuutena. Treenaaminen on paljon mielessäni, tai ajatus seuraavasta treenistä. Pyrin päästä liikkumaan joka päivä. Pidän kyllä lepopäiviä, mutta sekään ei tarkoita ettenkö liikkuisi ollenkaan. Sairaslomalla ollessani mietin mitä ihmettä ihmiset oikein tekee jos ei treenaa? Millä päivä kuuluu täyttää? Tunnen itseni laiskaksi jos en pääse treenaamaan. Kaksi lepopäivää peräkkäin on jo todella paha. Leikkauksen jälkeen olin viikon treenaamatta. Meinasin rehellisesti sanottuna tulla hulluksi. Tein leukoja keinuissa ja pyrin tekemään kävelylenkkejä joka päivä. Onko hullua, ettei anna itsensä edes tuossa tilassa LEVÄTÄ?

Tunnen monia kaltaisiani ihmistä. Joka päivä on tehtävä jotakin, tai ei ole hyvä fiilis. Missä menee raja siinä mikä ajattelu on normaalia ja mikä ei? Omasta mielestäni kyseessä on HYVÄ addiktio. Treenaan ja pysyn näin virkeänä ja hyvässä kunnossa. Pidän lepopäiviä ainakin yhden viikossa. Osa tutuistani on kuitenkin sitä mieltä, että ajatusmaailmani on sairas. Kuulen sanottavan sitä, että en ole kilpaurheilija, enkä näin ollen tarvitse näin paljon treeniä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pääkoppani tarvitsee.

Nykyään ei voi joka päivä mennä töiden jälkeen treenaamaan. Se on pois perheen yhteisestä ajasta. Yritän kuitenkin etukäteen miettiä miten voisin toteuttaa viikon treenit niin, että tulisi liikuttua 4-5 kertaa viikossa. Joskus toteutetaan treenit kotijumpalla tai lähdetään juoksulenkille koko perheen kanssa. Kevään tullen on myös helpompi laittaa herätyskello soimaan 5.30, jotta pääsee juoksemaan ennen töitä. Lapsi nukkuu vielä tuolloin, joten se ei missään nimessä ole häneltä mistään pois.

Onko tämä mielestänne sairas addiktio muiden joukossa vai hyväksyttävä elämäntapa? 🙂 Uskaltaako kukaan myöntää samaa riippuvuutta? Miten te itse toteutatte treenaamisen kiireisen arjen keskellä?

Elämäntapa

Suunnitelmat meni uusiksi ja vatsapöpön takia olenkin tänään maannut sohvalla koko päivän. Harmitus on mega suuri. Äitini työskentelee viikolla Kuopiossa ja tällaiset päivät on nykyään harvassa että oltaisiin koko porukka kasassa.

Yleltä tuli äsken ohjelma jossa oli vieraana muun muassa Crossfitin kuningas Jonne Koski sekä urheiluhullu Baba Lybeck. Baba sanoi aika hyvin sen mitä minä usein ajattelen kun urheilemistani kritisoidaan. Se on elämäntapa, ihan niinkuin hampaiden pesu.

Näinhän se menee. Totean tuon saman usein näille jotka urheilemistani kritisoi. Se on lähes automaattista. Töistä tullessa mennään treenaamaan, ihan niinkuin ennen nukkumaan menoa pestään hampaat. Näin yksinkertaistahan se on.

Itselläni ei ole enää pitkään aikaan urheilun motivaattorina ollut se täydellinen pylly. Urheilen koska se on mukavaa. Eilen oli lepo päivä ja tänään en päässytkään tekemään treeniä. Ei musta ole tällaiseen kotona hengailuun. Ei ainakaan tällä hetkellä.

You do this everyday…

10649810_10152392113517887_1592835630197908740_n

You do this everyday…

tanden poetsen boven 3

You do this everyday…

fb

Why NOT do this everyday…?

10574320_10152288539327887_8062536614835118955_n

Toivon että lukijat ymmärtää homman pointin vaikka kirjoitankin hieman karrikoiden. 😉

Vertaan joskus urheilemistani pakkomielteeseen. Aiheista on tehty ainakin muutama kirja. Minua kiinnostaisi kovasti saada käsiini ainakin jompikumpi näistä teoksista jotka kertoo addikitioista, niiden syntymisestä ja miten niitä voidaan korjata. Voisi sitten itse miettiä onko jotain korjattavaa?! 🙂

http://cdon.fi/kirjat/viljamaa,_janne/pakko_saada!-14252536

http://cdon.fi/kirjat/addiktioyhteiskunta-23831971