Käytiin maanantaina Järvenpään Pikkujätissä tarkistuttamassa Felixin korvat flunssan jäljiltä. Molemmista korvista löytyi jälleen tulehdus. Varattiin sitten samantien aika korvien putkitukseen Itäkeskuksen Pikku Jättiin saman viikon torstaille.
Jouduttiin aamulla herättämään Feffe kesken unien vähän jälkeen klo 7.00.Leikkausta ennen pitää olla 5h syömättä, joten yritin antaa pojalle runsaan aamiaisen ennen kello 8.
Aamupalan jälkeen käytiin kylvyssä, koska ohjeissa suositeltiin peseytymään ennen operaatiota. Kylvyn jälkeen ukko veti tunnin päikkärit, jonka jälkeen leikittiin vielä kotona kunnes oli aika lähteä kohti lääkäriasemaa.
Meidät otettiin heti iloisesti vastaan lääkäriasemalla. Felix leikki innoissaan noin 1h ajan odotushuoneessa ennenkuin pääsi putkitettavaksi. Leikin lomassa poika sai imeskeltävän särkylääkkeen.
Vähän ennen kello 13 anestesialääkäri tuli pyytämään meitä leikkaushuoneeseen. Felix istui sylissäni ja sai suunsa eteen pyöreän happilaitteen, jota kautta nukutuslääke annettiin. Pikkuhiljaa hengitys tiheni ja poika nukahti noin 2minuutissa. Tästä nostin hänet toimenpidepöydälle ja poistuin odotushuoneeseen. Nukutus oli itseäni jännittänyt eniten. Pelkäsin, että purskahdan itkuun kun näen miten avuttomalta pikkuiseni näyttää nukutuspöydällä. Niinhän hän näyttikin, mutta selvisin ilman kyyneliä. 😊
En tiedä ehtikö 5 minuuttiakaan kulua, kun ovelta tuotiin jo unenpöpperöistä ja itkuista Felixiä mamman luokse. Päästiin heräämöön, jossa Feffe oli vielä ihan pää pyörällä sekä kovin itkuinen. Tissi hörpyt ja kaveri nukahti vielä hetkeksi. Tuosta hän pikkuhiljaa heräili ja söi vähän. Tuntuu, että ruokahalu ei ihan ollut parhaimmillaan putkitus päivänä.
Pikkujätin hoitajat olivat todella ystävällisiä ja pidin todella paljon Felixin lääkäristä Olli Rantasesta. Hän kertoo selkeästi mitä tehdään.
Putkitushan tarkoittaa sitä, että alla näkyvässä kuvassa oleva titaani putki asennetaan tärykalvoon. Putki mahdollistaa välikorvan normaalin ilmastoinnin.
Putkituksen jälkeen Felix oli kovin uninen ja hieman kiukkuisempi kuin normaalisti. Kiukkuisuus kuitenkin hellitti iltaa kohden. Operaation jälkeen tulee laittaa 3-4 päivän ajan silmätippoja korviin.
Putket pysyvät korvissa noin keskimäärin 9kk ajan. Näin pienillä lapsilla putket eivät kuulemma vaikuta edes uimiseen. Hoitaja sanoi, että vauvan sukelluttaminen on niin nopeaa ettei vettä ehdi paineella menemään korvaan siinä ajassa.
Vakuutus meillä on Folksamin kautta. Soitin heille maanantaina, tein korvaushakemuksen ja jo tiistaina sain teksiviestin, että maksusitoumus on ok. Olen ollut tuohon vakuutukseen todella tyytyväinen.
Nyt toivotaan, että putket pysyy hyvin ja sairastelukierre loppuisi tähän!