Viikonlopun juoksunhurmaa!

Lähdin tänä vuonna HCR:lle aika eri fiiliksissä kuin viime vuonna. Tuolloin olin ehtinyt treenaamaan juoksua 3kk ennen puolikasta. Tajusin jo 3km kohdalla, että tämä on muuten hemmetin pitkä matka. Kävin hakemassa juoksunumeron perjantaina töiden jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että jo tuo expo on nykyään mielestäni todella hyvä. Paljon eri tuotteita ja brändejä jotka jakavat paljon testituotteita. Voittaa mielestäni jo monet perus messut! 

Tänä vuonna olen ehtinyt juosta jo paljon. Tärkeintä oli kuitenkin saada tällä kertaa HCR:stä mukava kokemus ja kiva startti juoksu kauteen. Sitä se ehdottomasti oli!

Elävä herätyskelloni toimi taas lauantai aamuna moitteettomasti ja herätti minut kello 6.30. Siitä lähdettiinkin kaurapuuron keittoon. Aamupalaksi söin normi settini kaurapuuroa, paahdettua pellavaa, raejuustoa ja mehukeittoa. Kahvia ja vettä unohtamatta. Aamupäivä ehdittiin hyvin leikkiä pihalla ja syödä lounas kotona, koska starttini oli vasta 16.05. Lounaaksi söin salaattia, makaroonia ja jauhelihakastiketta.

Kisapaikalle tulin kello 15 aikaan. Pukkarissa panikoitiin Merituulin kanssa yhdessä, koska oltiin onneksi samassa lähtöryhmässä. Meillä oli suunnitelma lähteä heti startissa 5:50min/km vauhtia, mutta homma ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. 😀

Startissa olikin melko ahdas tunnelma. Ensimmäinen kilometrini meni aikaan 6:37. Muistan Merituulin huudelleen jotain, että ”eipähän aloteta liian lujaa.” Aloin vähän panikoimaan vauhdin hitautta ja yritin sivuilta painella ihmisten ohi ja saada vähän vauhtia lisää. Baanan jälkeen alkoi olla jo paremmin tilaa juosta ja tuossa vaiheessa olin saanut vauhtia hyvin nostettua. 5km kohdalla Minikoutsini Felix oli Heikin ja Heikin siskon kanssa kannustamassa. Hymyssä suin heitin Feffelle hanskafemmat ja kipitin eteenpäin.

Kahdella ensimmäisellä juottopisteellä kaadoin vain ihanan kylmät veden niskaani, en uskaltanut juoda koska kurkussa tuntui siltä, että vesi nousisi varmasti samaa reittiä takaisin.

10km kohdalla tiesin, että tämä on minulle helppo juoksu. Jaloissa ei tuntunut yhtään pahalta ja pystyin jopa hieman kiristää tahtia. 11 km olikin mennyt aikaan 5:34. Reitti oli tähän asti todella tasainen ja mielestäni matkalla oli mukavan paljon alamäkiä. Olin valinnut päälleni myös caprihousut ja t-paidan. Aurinkoisella reitillä näissä ei todellakaan tullut kylmä.

15km kohdalla join ensimmäisen kerran. Tässä huomasi myös monella vaikeuksien alkaneen, sillä nyt alkoi vastaan tulemaan paljon käveleviä ihmisiä. Keskuspuiston reitti oli yllätyksekseni minulle TODELLA tuttua. Samaisella reitillä olen viimeaikoina juossut työkaverini kanssa. Se oli mukavaa, sillä osasin vähän ennakoida minkälaista maastoa on tiedossa.

Vaikeimmat kilometrit oli ehkä 16-18 km kohdalla, tuolloin alkoi vähän tuntua väsymisen merkkejä. Onneksi tuossa vaiheessa oli paljon ystäviä ja perhettä kannustamassa ja tajusin, että loppusuora häämöttää. Eikun tossua toisen eteen ja lopulta Auroran silta tulikin jo näkyviin.

Maaliin tulin ajassa 2.05,47. Olin alkuun hieman pettynyt etten saanut lokakuussa Vantaalla juoksemaani ennätystä rikottua. Fiilis maalissa oli kuitenkin mahtava. Nautin juoksemisesta koko matkan eikä kertaakaan käynyt mielessä ettenkö pääsisi maaliin. Tykkäsin TODELLA paljon uudistetusta reitistä. Se oli mukavan vaihteleva ja mielestäni aika tasainen. Ainoa miinus ehkä alun ahtaudesta. Tuo on oikeastaan ainoa asia joka jäi harmittamaan. Alun tungoksen takia meni muutama kilometri hieman liian hitaasti, joten uskon että olisin muuten ollut tänään hyvin lähellä ennätysjuoksua. En myöskään ole vielä ehtinyt juosta yhtään kovavauhtisia lenkkejä, Tähän asti ollaan vaan nautiskeltu rauhalliseen tahtiin.

Taas erityisen kiitollinen kaikista ihanista kannustuksista niin reitinvarrella kuin muutenkin. Tuhannet kiitokset myös ihanille treenikamuilleni, jotka ovat raahautuneet kanssani lenkille.

Suuri juoksuviikonloppu sai tänään äitienpäivänä jatkoa, kun perheen nuorin avasi kisakautensa. Felix laittoi numerolapun rintaan elämänsä ensimmäistä kertaa Vantaan Hiekkaharjun Lusikkajuoksuissa. Minikoutsi oli ottanut mammasta mallia ja juoksi koko 40m hymyssäsuin. Aivan ihana!

Juoksu on IHANAA!!!

Kohti HCR:ää!

Puolitoistaviikkoa, tämän vuoden ensimmäiseen puolimaratoniin Helsinki City Runiin. Jaiks! Vaikka lähtökohdat on hyvin erilaiset kuin vuosi sitten. Tuolloin olin ehtinyt treenata noin 3kk juoksua raskauden ja synnytyksen jälkeen.Nyt olen juossut vuoden ympäri, mitä en koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Tuntuukin, että juoksu on helpompaa ja mielekkäämpää kuin koskaan. En ole nyt tuijotellut kovinkaan paljoa omia vauhteja. Olen pyrkinyt juoksemaan noin 3 kertaa viikossa niin, että yksi lenkki on mielellään yli 10km. Pitkillä lenkeillä keskivauhti on ollut suurinpiirtein 6min/km. Joten vauhtia on tullut ihan vaan juoksemalla.

Mieheni joka on meidän perheen juoksu guru, pisti minut viime viikolla pitämään kevyttä viikkoa. Teinkin viikon aikana ainoastaan 3 treeniä. Viikonloppuna tankkasin hyvin. (Lue söin jäätelöä ja karkkia). Maanantaina kävin juoksemassa viimeisen pitkän lenkin ennen HCR:ää! Juoksin vähän päälle 19km 5:56min/km keskivauhdilla. Olo oli juoksun jälkeen hyvä, eikä seuraavana päivänäkään kropassa tuntunut pahalta. Tämä oli itselleni tärkeä lenkki saada alle ennen oikeaa kisaa. Nyt tiedän jaksavani koko puolikkaan ja jos tuo keskivauhti pysyy, niin voin olla tyytyväinen.

Tällä viikolla olen tuon pitkän lenkin lisäksi juossut yhden 7km aamulenkin työkaverini kanssa. Perjantaina tehdään myös työporukalla lyhyt alkulämmittely juosten ennen salitreeniä. Lauantaina on vuorossa tuo jo aiemmin mainitsemani Yhteisvastuu keräys juoksu, eli matkana 10km. Vauhti tulee tuossa kuitenkin olemaan rauhallinen.

Ensi viikolla kevennän taas treenin suhteen. Alkuviikosta teen työkavereiden kanssa taas juoksu+sali yhdistelmä treenin. Torstaina juoksen varmasti lyhyen testilenkin. Perjantain haluan pitää lepopäivänä ja tankkauspäivänä. Perjantaina syön hyvällä omallatunnolla leipää, pastaa ja ehkä vähäsen jäätelöä. 😉

Tänä vuonna on paljon itsevarmempi olo lähteä HCR:lle. Mitään tavoitteita en kuitenkaan ajo itselleni asettaa. Haluan vain nauttia mukavasta juoksutapahtumasta!

Tällä viikolla olen TAAS fiilistellyt miten kivaa tällä hetkellä on treenata. Keskiviikkoaamuna minulla oli työpaikalla vastassa kello 6 aamulla vapaaehtoinen treenikaveri lenkkikamat päällä. Perjantaina lähdetään terassin sijasta lenkille ja salille. Onnea on yhtä hullut työkaverit kuin itse. ❤

 

Kuinka moni on tulossa itse juoksemaan? Miten on valmistelut menneet muilla? Jos et ole tulossa juoksemaan, oothan tulossa kannustamaan reitin varrelle? 

 

Hei arvatkaas muuten mitä!? Jotain tämän mamman kunnosta kertoo eilinen leuanveto tulos. Aamu seiskalta vetelin hupsista tosta noin vaan 12kpl leukoja. Videon voi käydä katsomassa instagramista nimimerkillä Amtsi.

 

Ihanaa loppuviikkoa!

Pääsiäistä ja kesälomasuunnitelmia

Blogissa on tällä hetkellä vähän hiljaisempaa, koska en yksinkertaisesti halua kirjoittaa jos ei ole mitään ajatuksia mitä sitä tänne höpöttelee.

Pääsiäisloma oli ihana! Pyllyjuttujen takia ei oltu etukäteen uskallettu varata mitään reissuja minnekään, joten vietettiin vapaat ihan vain kotosalla perheen kesken. Perjantaina käytiin kolmisteen Kuusijärvellä eksoottisesti katselemassa vähän luontoa ja grillaamassa makkaraa. Fefu tuntui nauttivan täysillä tuosta mahtavasta eväsretkestä.

Lauantaina käytiin Haltialassa katsomassa vauva lampaita ja tietenkin ratsastamassa Ponilla. Valkoinen Poni olikin isoin millä Feffe tähän mennessä on ratsastanut.

Sunnuntaina hengailtiin vanhempieni kanssa melkein koko päivä. Minä kävin äitini kanssa vähän shoppailemassa kevät vaatteita. Kunhan nuo jäätävät kelit vihdoin loppuisi!

Maanantaina oltiin lähinnä vaan kotona, ulkoiltiin ja leivottiin kakku. Feffe rakastaa auttaa mammaa keittiössä. Voitte vain kuvitella miten suuri apu tuo mini elohiiri leivonnassa on.

Viikko ennen pääsiäistä käytiin Felixin ja meidän kavereiden kanssa Sipoossa Aika-Tallissa Taapero ratsastuksessa. Maailman ihaninta! Suosittelen lämpimästi kaikkien taaperoiden vanhemmille, jos lapsia yhtään kiinnostaa hepat. Lapset sai ensin tallissa katsella heppoja ja hakea itselleen kypärät. Tämän jälkeen minit hyppäsi ponien selkään ja lähdettiin ulos ratsastamaan. Ratsastus kesti noin 30minuuttia. En koskaan ole nähnyt, että Felix jaksaisi johonkin asiaan keskittyä niinkuin hän tuossa ratsastaessa jaksoi. Ohjaaja antoi lapsille välillä ohjeita miten hepat saa pysähtymään ja saivatpa mini ratsastajat kokeilla raviakin. Felix oli haltioissaan ja minä myös. Tuntuu, että kaikki stressi hävisi kun sai katsoa miten nuo pikku ihmiset nautti heppojen kanssa olosta. Me mennään ehdottomasti lähiaikoina uudestaan!

Saatiin vihdoin myös vähän kesäsuunnitelmia tehtyä. Juhannukseksi varattiin mökki vanhempieni kanssa Imatran kylpylästä. Emme tykkää viettää juhannusta kaupungissa, joten kokeillaan tällä kertaa tällaista vaihtoehtoa. Uskon, että Feffe nauttii kun pääsee uimaan ja saa viettää aikaa mummin ja mufan kanssa.

Päätettiin, ettei tänä kesänä lähdetä minnekään kovin etelään. Varattiin taas laivamatkat ja hotellit viikon Ruotsin reissulle. Tällä kertaa ajetaan laivalta suoraan Jönköpingiin kahdeksi yöksi ja tuolta takaisin Tukholmaan kahdeksi yöksi. Meillä on reissussa mahtava retkiryhmä kun vanhempani, sekä siskoni ja hänen tyttärensä lähtevät myös mukaan. Menoa ja meininkiä tiedossa! Perhe on paras, sanon minä. Felixin lempi tyyppi on edelleen siskontyttö Minea. Olisitte nähneet miten onnellinen jätkä oli kun näki Minean 2 viikon erossa olon jälkeen. Ei meinannut tyttöä päästää irti halauksesta ollenkaan.

Treeni kulkee mukavasti myös. HCR:ään on alle 4 viikkoa ja fiilis on hyvä. Pääsiäisenä tuli treenattua joka päivä. Kävin myös Merituulin järkkäämällä yhteislenkillä. Ihana noilla pitkillä lenkeillä on saada juosta jonkun kanssa. Aika menee NIIN paljon nopeammin! Lauantaina juoksin myös vahingossa uuden 10km ennätyksen. Pääsiäis herkkujen tankkaamisesta taisi olla hyötyä, sillä puoli vahingossa juoksin uudeksi ennätyksekseni 55.39. Hurraa! En silti pistä HCR:lle mitään muita tavoitteita kuin maaliin selviytymisen.

Miten muilla meni pääsiäisvapaat?

Toipuminen on taas alkanut

Teille uusille lukijoille, joita on viimeaikoina tullut ihanan paljon lisää. Täältä löytyy sairaskertomuksen ensimmäinen osa.

Eilen oli vuorossa leikkaus numero 2. Soitin viime viikolla leikkaavalle lääkärille ja kerroin miten hyvin olen nyt voinut. Elänyt lähes normaalia elämää. Kerroin myös aloittaneeni uuden työn, enkä millään haluaisi olla pitkää aikaa töistä pois. Sovittiin ettei ns. liukuläppäleikkausta näin ollen tehtäisi, vaan yritettäisiin joka tapauksessa pienemmällä toimeenpiteellä.

Leikkaus ei jännittänyt niin paljoa kun olin aluksi ajatellut. Ajattelin sen enemmän niin, että tästä alkaa toivottavasti vihdoin paraneminen. Lokakuussa lähtiessäni nopeasti Diacorille en todellakaan ajatellut tästä näin pitkää vaivaa. Jännitin tällä kertaa nukutusta hieman enemmän, sillä edellisellä viikolla olin EKG:ssä jossa leposykkeeni oli 40. Jotenkin huoletti, miten alas syke voi nukutuksessa oikein mennä.

Eilen isäni heitti minut Jorviin kello 8 päiväkirurgian osastolle. Sain melkein heti vaihtaa päälleni sairaalan super seksikkäät pyjamat ja aamutakin. Sairaanhoitaja haastatteli minut ja lopuksi vielä leikkavan lääkärini kanssa juteltiin toimenpiteistä. Muistutin häntä vielä tässä vaiheessa ettei nyt tehdä extremempää liukuläppä leikkausta. Hän kertoi, että riippuen siitä onko fisteli pinnallinen vai syvempi päätetään mikä toimenpide tehdään. Juteltuamme toivoin, että fisteli olisi pinnallinen jolloin mitään lankoja ei tällä kertaa tarvitsisi jättää hanuriin roikkumaan.

Kävelin leikkaussaliin jossa sain nopeasti unilääkkeet suoneen ja vaivuin ihanan tiedottomaan tilaan. Herätessäni yritin tunnustella tuntuuko takamuksessani naruja ja pahaa pelkäsin, sillä tunsin, että jotain ylimääräistä siellä oli. Hoitaja tuli tasasin väliajoin ravistelemaan minua, sillä leposykkeeni laski alle 30 ja tässä vaiheessa koneet alkoivat piipittämään.Olin kuulemma aiheuttanut sykkeilläni heille aika ajoin paniikkia. Minkäs sitä mimmi kovalle kunnolleen voi?! 😉  Hoitaja kertoi myös nopeasti, että fisteli oli ollut pinnallinen ja narut jotka tunsin oli vain ns. sorbact nauha joka pitää haavaa hieman auki ja tyrehdyttää pahinta verenvuotoa. Hurraa!

Olin nopeasti tolpillani ja pääsin SYÖMÄÄN. Syötyäni sain pukea omat vaatteet niskaani ja pääsin vielä lääkärin juttusille. Lääkäri suositteli, että pitäisin treenitaukoa sairasloman ajan, eli noin viikon verran. Hänen mielestään voisin ensi viikon lopullä hyvin jo juosta. HCR:lle hän toivotteli kovasti tsemppiä!

Arvatkaa kuinka helpottunut olo on? Jostain syystä haava ei ole ollut VIELÄ yhtään kipeä. Pelkäänkin rehkiväni liikaa kun kipuja ei tunnu. Ehkä sairaalan hyvät lääkkeet on tähän asti vielä tehonneet ja kipu tulee vasta hetken päästä?!

Felix pidetään dagiksessa vaikka olen kotona. Viime leikkauksen jälkeen vaikeinta oli pysyä pojan perässä ja yrittää pukea lasta niin ettei haava ärsyyntyisi. Sain nytkin suosituksen olla nostelematta häntä ainakaan viikkoon. No, helpommin sanottu kuin tehty. Ei minulla ole sydäntä olla ottamatta itkevää lasta syliin.

Olen ollut noin puoli päivää kotona ja olo on kun laiskiaisella. Äsken oli pakko lähteä ulos pienelle kävelylle. Sitä hoitaja minulle suosittelikin. Nyt mietin vain kuinka pitkiä ja kuinka kovavauhtisia kävelylenkkejä uskallan tehdä?! Pelkään, että tämä kivuttomuus vielä kostautuu, jos en taas malta levätä.

Pakko jotenkin yrittää miettiä, että kun nyt vaan maltan levätä, pääsen nopeammin takaisin treenaamaan ja töihin. Hoitajani sanoi, että olen kyllä hänen ensimmäinen potilas joka tykkää työstään näin paljon ettei haluaisi sairaslomalla olla. 😀

Kevät on tuloillaan ja täynnä kivoja juttuja. Ystävän 30-vuotisjuhlat, työpaikan ensimmäiset illanistujaiset ja toukokuussa HCR! Onko joku muukin näin innoissaan keväästä?

Heppa poika

Hellurei ja hyvää ystävänpäivää! Itse en jaksa asettaa kamalia paineita tälle päivälle. Toivottavasti osaan muinakin päivinä kertoa ystävilleni ja rakkailleni miten heitä arvostan. ❤ Felix teki Emma ystävälleen pienen kuvakirjan heidän ensimmäisestä yhteisestä vuodesta. Kortit meidän piti tehdä valokuvista, mutta isi ei vielä ollut teettänyt kuvia. Hups! Tällä hetkellä tuntuu, että päivät menee niin vauhdilla ettei ehdi kaikkia ystäviä näkemään vaikka kuinka haluaisi. 

Sain eilen alustavan leikkauspäivän. Peppu joutuu tohtori sedän pöydälle 14.3! Eli tasan kuukauden kuluttua. Siitä 2kk päästä toivon sitten olevani juoksemassa tämän vuoden ensimmäistä puolimaratonia Helsinki City Runilla. Odotan tuota tapahtumaa kovasti, sillä yleisön pyynnöstä reittiä on tänä vuonna muutettu edellistä tasaisemmaksi. (THANK YOU) HCR:än sivuilla on nyt huippu ystävänpäivä tarjous! Kannattaa käydä tsekkaamassa täällä. Mainitsinko jo kun kerroin töissä leikkauksestani? Eräs työkaverini vastasi ”ai mä luulin, että sä oot menossa laittaa jotkut peppuimplantit.” Kuinkahan moni töissä kehuu lopputulosta palattuani töihin sairaslomalta? 😂

Käytiin viikonloppuna mini koutsin kanssa ratsastamassa. Herralla on ”pikkunen” heppakausi menossa. Kotona jaloissa pyörii 30 erikokoista ja mallista heppaa. Kun haetaan laatikosta luettavaa, pitää aina valita heppakirja. Ollaan muutaman kerran oltu katsomassa eri heppa talleilla hevosia. Felix on meinannut saada hepulin kun ei ole päässyt hepan selkään. Nyt huomasin netissä Tapiolassa järjestetyn talviriehan, jossa oli poniratsastusta. Felix hyppäsi samantien ponin selkään ja hoki koko kierroksen ajan ”ihahaa, ihahaa.” Kaveri oli myös yhden kierroksen jälkeen vähän sitä mieltä, että ”hei mamma, en mä vielä ollut valmis.”

Viime aikoina olen ollut super kiitollinen omista vanhemmistani. Käytiin ystäväpariskunnan kanssa toissa viikonloppuna yhdessä Tuusulan Krapihovin Escape Roomissa ja syömässä. Felix oli hoidossa vanhempieni luona. Samana viikonloppuna meillä meni Heikin kanssa omat ohjelmat hieman päällekkäin ja äitini vahti taas Feffeä. Viime viikonloppuna Heikki lähti mökille katsomaan iso pappaansa, me jäätiin Fefun kanssa kahdestaan kotiin. Jälleen kerran vanhempieni ei tarvinnut keksiä viikonlopuksi tekemistä kun vietettiin Feffen kanssa koko lauantaipäivä heidän kanssaan. Meillä ei hirveästi ole ihmisiä joilta kehtaa pyytää lapsen hoitoapua. Vanhempani ottavat Feffen aina avosylin vastaan. Vietän itsekin yleensä aikaa heidän luonaan jos Heikki on jossain. Taidan olla ikuisesti sellanen mamma ja papan tyttö. Toivottavasti osaan heille kertoa, miten heitä ja heidän apuaan arvostan. On ihana nähdä miten heistä on tullut tärkeitä myös Felixille. Jätkä rakastaa esitellä temppujaan ja lelujaan mummille ja mufalle.

Kivaa viikkoa!

 

 

Iloisella mielellä eteenpäin

Tammikuu jatkuu hieman haastavana. Perjantaina Felix pääsi vihdoin päiväkotiin ja mamma&isi töihin. Kunnes perjantai yönä jätkä heräili tunnin välein ja aamulla huomattiin, että oikea korva oli taas vuotanut. Taas kutsui Pikkujätti!Viime viikolla treeni jäi vähäiseksi. Maanantaina kävin Göteborgissa juoksemassa 10km lenkin ja keskiviikkona tein lyhyen kotitreenin Feffen nukkuessa päikkyjä. Fefulla oli kuume, joten oltiin kotona tuo päivä. Tässä teille muille hyvä ja nopea kotitreeni kokeiluun:

20min niin monta kierrosta kun ehdit:

5 punnerrusta

10 dippiä

20 askelkyykkyhyppyä

30 vatsaa

30sek käsinseisontapito seinää vasten

 

Loppuviikosta itselläni oli hieman kurkkukipua ja nuhaa, joten siitä syystä en uskaltanut viikonloppunakaan treenaamaan. Viikonloppu oli kuitenkin ihanan rentouttava pitkästä aikaa. Lauantaina Heikki pääsi viettämään iltaa kaverin kanssa kun minä ja Fefe mentiin vanhemmilleni syömään. Käytiin myös ystäväni ja hänen kohta 3v pojan kanssa leikkipuistossa. ❤ 

Sunnuntaina mentiin aamusta Haarajoen kotieläinpihalla katsomaan eläimiä. Siskoni tuli sinne myös tyttöjensä kanssa. Lapset katseli innoissaan eläimiä ja pääsivät myös traktorin kyytiin. Lopuksi kaikki kolme istuivat vierekkäin pihalla nuotion äärellä syömässä siskoni tekemiä eväsleipiä. Olen niin onnellinen, että nämä ihanuudet ovat niin läheisiä toisilleen. Mun mies ja pikkumimmit ❤ Tuolta ajettiin kotiin ja poikkeuksellisesti koko perhe veteli 1,5h päiväunet. Unien jälkeen soitettiin extempore Feffen kummeille ja lähdettiin heidän kanssaan viettämään iltaa. Sunnuntai-maanantai välisenä yönä Felix nukkui pitkästä aikaa taas läpi yön.

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin levänneen oloinen maanantai aamuna. Ihana viikonloppu ystävien, perheen ja levon merkeissä. Joskut tuommoinen on NIIN tarpeen.

Kevät on tällä kertaa siinä mielessä poikkeava, että nyt ei uskalla tehdä minkäänlaisia suunnitelmia. Leikkauspäivästä ei vielä ole tietoa. Haluaisin kovasti jo varailla matkoja ja ilmoittautua urheilutapahtumiin, mutta nyt ei kannata. Ensin täytyy katsoa milloin leikkaus on ja miten haava paranee. Olen asennoitunut siihen, että paranemiseen menee vähintään 6kk aikaa. Kesällä ei välttämättä uida tai pyöräillä. Ajatus toisesta lapsestakin alkaa jo tuntumaan mukavalta, mutta perse revenneenä ei minua saa synnyttämään. Näin ollen pikku Kainulaisia ei ole tiedossa vähään aikaan.

Toivon kuitenkin kesällä pääseväni mökkeilemään ja jonnekin etelään. Kreikka tai Italia/Ranska kiinnostaisi. Olen kuullut paljon hyvää Biarritz nimisestä paikasta Ranskan rannikolla. Onko kukaan käynyt? Mökillä odottaa myös jo Felixin Famun ja vaarin uusi mökki ja LEUANVETOTANKO!

Urheilutapahtumista olen ajatellut osallistua ainakin Helsinki City Runiin, vaikka hitto sitten käsillä kävellen. Elokuussa haluaisin myös osallistua Helsinki Street Runiin. Tykkäsin tuosta 17 km juoksutapahtumasta todella paljon viime vuonna. Reitti oli super kiva ja ajankohta hyvä kesän loppupuolella. Onko kellään muulla mitään urheilutapahtuma suunnitelmia tälle vuodelle? Odotan jo kovasti kevättä ja sitä, että pääsemme koko perheen voimin taas ulos treenaamaan.

Kevättä kohti hymy huulilla. Turhahan asioista on liikaa stressata kun ei niille mitään voi, eiks vaan?!

Helvetin hyvin menee

Tämä ei ole blogi kirjoitus täydellisesti pyyhkivästä elämästä. Tämä on rehellinen kirjoitus siitä miltä uuden työn, perhe arjen, sairastelujen ja treenaamisen yhteen sovittaminen onnistuu.

Olin itse viime viikon ti-to Göteborgissa työreissuissa.  Keskiviikkona sain puhelun lääkäriltä Jorvista. Uusi leikkaukseni olisi noin 1kk päästä. Fisteli näkyy magneettikuvissa selkeästi. Hän vielä mainitsi, että leikkauksessa tärkeintä olisi että pidätyskyky säilyili. ”Olisi erittäin suotavaa” totesin minä kauhuissani. Jälkeenpäin olen kauhistellut tuota lääkärin kommenttia. Tällä hetkellä tuntuu, että elämäni on pilalla jos oikeasti pidätyskyky menisi. Olen nuori nainen! En edes tajunnut kysyä kuinka iso riski tuo olisi.

Perjantaina sain puhelun töihin, että Felixillä on silmätulehdus ja hänet pitää hakea dagiksesta. Niinpä mamma haki pojan ja lähdettiin suorinta tietä lääkäriin.

Lauantai oli mukavaa perheen yhdessäoloa. Päästiin molemmat Heikin kanssa hiihtämäänkin. Sunnuntaina herätessämme huomasin, ettei Feffen silmä ollut yhtään parempi. Taas lääkäriin ja silmätipat vaihtoon. Itselläni oli taas seuraavana aamuna lento Göteborgiin, joten tämä tarkoitti sitä, että Heikki joutui taas olla nämä kaksi päivää töistä pois. Stressi!

Vidalla oli eilen valokuvaaja Teemu Oksanen ottamassa kuvia treenaajista. Laitan kuvia blogiin jos joku niistä onnistuu. 😃 Yllätyksekseni tein myös takakyykyn 5x ennätyksen. Olen viime aikoina kyykännyt aivan liian vähän, mutta kyllä se voima on edelleen jossain piilossa. Pistoolikyykyt onnistui myös ensimmäisen kerran molemmilla jaloilla raskauden jälkeen. Stressi tekee ilmeisesti hyvää urheilusuorituksilleni.

Tänään oli herätys kello 5:30. Aamulento Göteborgiin jossa täysi työpäivä opetellessa uusia työtehtäviä. Töiden jälkeen Heikki ilmoitti ettei Fefun silmissä näy paranemisen merkkejä, joten poika on kotona ainakin torstaihin asti. Kävin töiden jälkeen hieman purkamassa stressiä juoksulenkillä. Nopeasti mietiskellessä hujahti 10km. Uusi työnantajani on todella ymmärtäväinen, joten uskon ettei kotiin jääminen sairaan lapsen kanssa ole ongelma. Silti jännittää mitä tästä tulee jos sairastelut nyt jo alkaa. Itselläni on kuitenkin vielä koeaika. Lisää stressiä.

Meillä on kuitenkin mieheni kanssa tällainen ”asioilla on tapana järjestyä” ajattelu tapa. Sillä mennään nyttenkin. Välillä pitäisi vain vielä enemmän muistaa puhaltaa yhteen hiileen, eikä purkaa turhautumistaan väsyneinä toisiinsa. 

Jos jotain positiivista tästä etsitään niin treeni kulkee näköjään hyvin pienessä stressissä! Nyt kun vielä muistatte minua ja takapuoltani iltarukouksissanne. Toive olisi juosta HCR toukokuussa läpi paskomatta housuun. ✌🏽

Iloa uuteen viikkoon!