Pistää miettimään…

Tämä on sellainen viikko, jonka olisin oikeastaan voinut skipata kokonaan. Sellainen kun positiivisia asioita saa kaivaa vähän kovemmalla työllä. Normaalisti haluan kirjoittaaa tänne vain motivoivia ja positiivisia asioita, mutta tehdään tällä kertaa poikkeus.

Ärsyttää ihmisten itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu, selän takana puhuminen ja kyvyttömyys nähdä asioita toisten ihmisten näkökulmasta.

Olen viimeaikoina kuullut, että ihmiset jotka luokittelen ystävikseni levittävät minusta juoruja ja arvostelevat minua ja esimerkiksi treenaamistani raskaana ja lapsen kanssa. Treenaamiseni raskauden aikana aiheutti jo edellisessä raskaudessa järkyttävän paljon arvostelua. Miksi? Eilen oli mahan kanssa todella tukala olo, mutta käytyäni kävelemässä 7km kaikki epämukavuus lähti pois. Raskauteni on ollut lähes oireeton. En ole kärsinyt liitoskivuista tai selkäkivuista ja uskon tämän olevan kiitos hyvän pohjakuntoni ja liikunnan läpi raskauden. Jos olet yksi arvostelijoistani, haluisin esittää sinulle kysymyksen. Miten liikkumiseni vaikuttaa sinun elämääsi ja mitä se on sinulta pois? Jos joku uskaltaa tähän vielä vastata, niin lupaan tarjota lounaan.

Terapeutti opetti minulle asian jota jokaikinen ihminen pitäisi miettiä omassa toiminnassaan. Ajattelemaan asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta. Tästä olen yrittänyt itse ottaa oppia varsinkin parisuhteessa. Mikäli meillä tulee jotakin erimielisyyksiä pitää yrittää ajatella asioita myös toisen osapuolen näkökulmasta. Miltä tuntuisi, jos itse olisi hänen tilanteessa?! Miltä minusta tuntuisi, jos hän käyttäytyisi minua kohtaan samalla tavalla. Get it?! Tämä pätee mielestäni kuitenkin kaikenlaiseen ihmisten väliseen kommunikointiin.

Olen kohta jäämässä hetkeksi aikaa pois työelämästä. Huomaan taas kiinnittäväni huomiota työelämän kurjempiin puoliin. Usein työelämässä vallitsee myös tällainen ”on niin väärin, että tuo joka tekee työnsä hyvin ja tunnollisesti sai ylennyksen kun enhän minäkään…” Työelämä tuntuu myös olevan välillä jopa liian isossa roolissa ihmisten elämässä. Työelämä jossa kuitenkin lähes aina jokainen työntekijä on aina korvattavissa uudella tekijällä. Tuo on karu fakta. Business on kuitenkin aina businesta. Jos on mahdollisuus tehdä rahaa ja tulosta, menee se aina nykypäivänä etusijalle. Harvoin mietitään vaikutusta yksittäiseen työntekijään. Yksittäinen työntekijä tekee usein kuitenkin kaikkensa yrityksen puolesta.

Ihmiset jos muiden tekemisellä ei ole vaikutusta teidän elämäänne. Antakaa olla. Jos haluatte arvostella ja herättää keskustelua, tehkää se avoimesti. Käyttäytykää muita kohtaan niinkuin haluisitte muiden käyttäytyvän teitä kohtaan. Laittakaa asiat elämässänne arvojärjestykseen ja olkaa kiitollisia siitä mitä teillä on. Älkää pitäkö asioita itsestäänselvyytenä.  Minä otan kävyn pois pyllystäni ja keskityn positiivisiin asioihin.

Kiitos ja anteeksi. Pistetään hormooneiden piikkiin. 😉

Suuret odotukset

Olen muistaakseni raskausviikolla 22 ja odotan mieheni muistavan asian. Stiplu. Odotan myös ystäväni ja perheenjäseneni olevan kiinnostuneita beibistä. Toinen stiplu.

Olen viimeaikoina pyörinyt sängyssä miettimässä elämää, kun nukkuakin voisi. Tunteeni ovat myös yksi pyörremyrsky, joka saattaa laantua yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Mietin viime yönä johtuvatko suurimmat mielipahat ja riidat ihmissuhteissa nimenomaan liian kovista odotuksista? Ja kuinka ihmeessä pääsisi eroon tällaisesta tavasta asettaa liian suuria odotuksia muille?

Tässä on oma ongelmani. Haluan olla kiltti, välittävä, ilahduttava ja tärkeä läheisilleni. Ajatusmaailmani on opittu ala-asteen uskonnon tunnilla. ”Kohtele muita niinkuin haluisit itseäsi kohdeltavan.” Näin ei kuitenkaan aina ole ja pahoitan mieleni kun joku ei käyttäydykään haluamallani tavalla.

Olen viimeaikoina pyrkinyt myös ääneen puhumaan odotuksistani. Kerroin esimerkiksi äidilleni, että en ole heille kauheasti beibistä puhunut, koska tuntuu ettei heitä kiinnosta omien kiireidensä vuoksi. Äitini selvästi kuuli tämän ja onkin kysellyt paljon enemmän tuon jälkeen. En myöskään oikein osannut miettiä, että äitini on aika äskettäin aloittanut uuden työn ja muistanut esimerkiksi kuinka työkuplassa itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten.

Välillä tunne kuohuissani mietin, että ”pitäkää tunkkinne, jos ei teitä kiinnosta niin eipä minunkaan tarvitse sitten vaivaantua.” Tuo asenne kuitenkin aiheuttaa itselleni vain enemmän mielipahaa. Minä ihmisenä välitän, enkä muuksi muutu.

Suurin oppiminen pitää kuitenkin tapahtua siinä mitä odottaa muilta. Johon löysinkin täydellisen elämänviisauden.

Olen miellyttäjä luonne joka välittää ihmisistä välillä vähän liikaakin. Tällä tarkoitan sitä, että kuormitan jopa omaa jaksamistani välillä miettimällä kuinka voisin muita auttaa ja ilahduttaa ja tukea. Tuntuu pahalta, jos takaisin saakin vain välinpitämättömyyttä. Nyt täytyykin oppia, ettei odota muilta tietynlaista käytöstä, jolloin välttyy itsekin mielipahalta. Se, että olen hyvä muille, ei ole kiinni siitä miten hyviä muut ovat minulle.

Heikin kanssa minä olen pirskahteleva äänekäs ja helposti innostuva. Heikki on tasainen, järjellä kaiken ajatteleva yksilö. Odotan Heikiltä usein asioihin reagoimista vastaanlaisesti kuin itse toimin. En ole tämän 14 vuoden aikana vieläkään oppinut, että Heikki ei kiljahtele riemusta tai kehu ruokiani ylitsevuotavasti. No kummassakohan tuo vika sitten oikein on!?

En taaskaan oikein tiedä onko näissä ajatuksissani järjen hiventäkään, mutta saanpahan purettua yöllisiä mietteitäni jonnekin.

Kivaa alkavaa viikkoa!

T:Mielensäpahoittaja