”Minä rakastan sinua”

Henkisesti rankka viikonloppu takana. Vaarini nukkui pois lauantaina. Hänen kunto meni nopeasti huonoksi. Tavallaan olen helpottunut ettei hänen tarvinnut kauaa kärsiä. Silti tämä on niin lopullista. Viimeisen vuoden aikana olen Felixin kanssa käynyt lähes viikottain hänen luonaan ja nyt se ei yhtäkkiä olekaan enää mahdollista. Taas kyyneleet valuu poskille kun kirjoitan tätä. 

Omakaan kunto ei viikossa ole tehnyt suuria harppauksia parempaan. Haava kipeytyy edelleen todella paljon jos särkylääkettä ei ota tarpeeksi usein. Milloinkohan uskaltaa odottaa paranemisen merkkejä? 🤔

Lohtua tässä kaikessa tuo pieni sylissä köllöttelevä hymypoika. 💗 Hän kun on autuua tietämätön kaikesta ikävästä ja hyvä niin. Huomaan myös haluavani viettää Felixin kanssa paljon aikaa vanhempieni kanssa. Mielestäni on niin ihana nähdä kuinka Felix nauttii viettää aikaa heidän kanssaan, HAUVOJA unohtamatta. 😊 

Olen monen tutun kanssa puhunut viimeaikoina näinkin vakavasta asiasta kuin tunteiden kertomisesta ääneen. Vaarini meni aina vaikeaksi kun sanoin hänelle rakastavani häntä. Se ei kuulemma ole ollut suvussa tapana. Hupsua. 

Jälkeenpäin moni tuttu on sanonut ettei heidän perheissään ole ollut tapana sanoa tuota lausetta toisilleen. Moni ei ole sitä ikinä edes kuullut omilta vanhemmiltaan. Miksi?! Tämä on mielestäni ihan kamalaa. 

Joidenkin mielestä se nyt on itsestään selvää, että äiti rakastaa lastaan. Miten pieni ihminen sen voi sanomatta ymmärtää ja oppia? Saati sitten vanhempana osata näyttää tunteitaan, kun ei sitä ole koskaan oppinut. 

Minä hoen Felixille monta kertaa päivässä halihetkien keskellä ”mamma älskar dig.” Heikille kerron nuo samat sanat viimeistään nukkumaan mennessä. Vanhemmilleni usein puhuttuamme jotakin syvällistä tai jonkun meistä lähtiessä reissuun. Siskolleni varmasti liian harvoin, usein varmasti isompien koettelemusten alla. Siskon tytöille sanon rakastavani ainakin jokatoinen kerta kun tavataan.

Olenko taas ihan tunnehöpsö blondi? Kerrotko sinä ääneen rakkaillesi miten tärkeitä he sinulle ovat? 

💗

Isi opetti Feffelle miten puihin kiivetään🙈

Home alone

Täyttäessäni 30 vuotta, olen ollut mieheni kanssa puolet elämästäni. Se on aika hurjaa se! Meilläkin on tietysti ollut ylä ja alamäkemme mutta voisin sanoa että ollaan kyllä oltu kuin paita ja peppu from day 1. Yhdessä ollaan asuttu siitä lähtien kun olin 17 vuotta.Tällaisia viikon erossa oloja 9 vuoden seurusteluun jälkeen meillä on ollu yhdellä kädellä laskettava määrä. Yleensä nämä ovat olleet minun etelän matkoja perheen kanssa tai leirejä uinti kavereiden kanssa enkä siis ole joutunut olemaan yksin. Kerronko miten outoa on ollut?!Image

Ikävä on järkyttävä. Toiselle ei voi kesken päivää laittaa viestiä turhanpäiväisistä asioista. Tai no, voihan sen viestin laittaa mutta kaverilla on jenkeissä yö eikä se siihen viestiin tule vastaamaan vielä moneen tuntiin. Illat on pahimpia. Telkkaria ei tarvitse edes laittaa päälle koska katsomme kaikkia sarjoja yhdessä eikä niitä voi yksin katsella. Sitäpaitsi Walking Dead on yksi seuraamistamme sarjoista ja voin vannoa, jos sen olisin katsonut yksin olisin varmaan yöllä juossut naapuriin nukkumaan. Sänkykin tuntuu jääkylmältä kun ei ole ketään kenestä hakea lämpöä isossa sängyssä. 

Nyt kerron teille survival ohjeita yksin oloon.

Kannattaa aamusin herätä aikaisin. Olen esimerkiksi käynnistänyt tämän vuoden aamulenkkeilyt tällä viikolla. Päivä menee töissä. Töiden jälkeen voi suoraan sännätä treenaamaan koska on kerrankin auto käytössä ja ehtii aikasempiin treeneihin. Treeneissä voimasarjat on jatkanut tasaista kehitystään (Tänään etukyykkyn PR 65kg 3 sarjoina) mutta WOD:eissa joissa sykkeet nostetaan en oikein ole saanut itsestäni mitään irti. Viikon ollut nuhaa ja tuntuu että ei niissä oikein happi kulje. KUN olet treenannut aikasin voit illalle vielä keksiä lisää ohjelmaa. Alkuviikon ”asuin” siskoni luona. Siellä aika meni kuin siivillä siskon tytön kanssa leikiten. Vatsalihakset kipeänä keksittiin Minnin kanssa mitä hauskempaa tekemistä. Kärkipäässä ehkä Poro leikki. 

Yhtenä iltana käväisin lapsuuden ystäväni luona ja istuinkin siellä melkein 3h. Hauskaa miten hänen kanssaan ollaan tunnettu varmasti jo ainakin 15 vuotta. Uimme aikanaan samassa ryhmässä ja näimme päivittäin. Nykyään näemme toisiamme harvoin mutta hän on niin sellainen ystävä että vaikka ei oltaisi nähty toisiamme puoleen vuoteen on tavatessamme sellainen olo että eihän tässä erossa olla edes oltu. Meillä on NIIN samanlaiset ajattelu maailman perheestä, työstä, häistä ja lapsista. ❤Image

Eilen lähdin töiden jälkeen vanhempieni luokse jossa äitini oli tehnyt ruokaa ja leiponut pullaa. Mahat täynnä suuntasimme vielä ruuan jälkeen vesijuoksemaan (JUORUAMAAN) ja tästäkin tuli niin mielettömän hyvä fiilis jälkeenpäin. Ihanaa että on oman äidin kanssa niin läheinen että voi puhua ihan KAIKESTA. Saatatte pitää minua kummallisena mutta äitini on oikeastaan yksi parhaimmista ystävistäni. 🙂

Image

Huomenna Lakas tulisi kotiin mutta tämä tyttö lähtee muun perheen (äiti,isä, sisko+perhe) kanssa Ruotsin risteilylle. Vaikka ikävä on ihan järkyttävä koitan kyllä ottaa ilon irti matkasta. Äitimme on varannut kunnon buffet aamuin illoin laivalta ja oikeesti en ehkä nauti mistään niin paljon kuin ajasta siskon tyttöni kanssa. Sunnuntaina pääsenkin oman kullan kainaloon. VIHDOIN ❤Image