Lappeenrannan reissu ja vuoden 2015 Karjalan Kovin kisat takanapäin. Minkälaista oli reissata lapsen kanssa ja olla kisakatsomossa. Helppoa. Felix nukkui koko automatkan Lappeenrantaan. Perillä kirjauduttiin sisään hotelliin ja mentiin syömään. Tässä minä hieman multitaskasin ja syötin lasta liinan alla samaan aikaan kun itse söin. Felixillä on tapana iltaisin tankata monta tuntia. Hän siis on parhaimmillaan tissillä iltaisin 3-5h. Syömästä painuttiin suoraan nukkumaan. Scandicissa oli ihanasti huomiotu meidän pienokainen. Vaikka emme saaneet tupla sänkyä, oli sänkymme vedetty yhteen ja laitettu tupla sijauspatjat ja lakanat. Näin pystyimme jälleen koko perhe nukkumaan samassa sängyssä. 🙂 ❤
Aamulla herättiin herätyskelloon ja mentiin syömään. Lapsi söi ensin ja nukahti tämän jälkeen niin, että minäkin sain nauttia aamupalani tissit piilossa. Kisapaikalla todettiin Manduca aika nopeasti parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Felixillä ei ollut hajuakaan missä oltiin. Hän nukkui koko kisojen ajan Manducassa, jota isi enimmäkseen kantoi. Minusta tuntui kuin olisin saanut viettää vapaapäivää. 😀 Välillä Fefe heräsi syömään ja vaipan vaihtoon ja taas jatkettiin unia.

Illalla päätettiin jäädä kolmisteen hotellin ravintolaan syömään. Isi piti Fefeä Manducassa taas niin, että saatiin aikuisten kesken nauttia illallinen rauhassa. Oli aika ihanaa. 🙂 Oli muuten ihmeen hyvä lohi-Katkarapusalaatti Scandicissa. Nam!
Seuraavana päivänä sama juttu. Aamupalalta suoraan kisoihin ja poika Manducassa tyytyväisenä.

Mielestäni oli todella helppo reissata näin pienen vauvan kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna olen todella iloinen, että lähdettiin. Muuten kynnys lähteä erilaisiin tapahtumiin tai reissuihin voi nousta ja äkkiä huomaakin jämähtävänsä kotiin. Onneksi en edes tässä vaiheessa äitiyttä tajunnut kaikkea. Esimerkiksi miten vaihdetaan vauvan vaippa stadionilla jossa ei ilmeisesti ole minkäänlaisia vauvanhoitohuoneita?! No minäpä kerron. Auton takakontissa tai takapenkillä. 😉
Kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu vaikkakin aika rankka ihan näin katsojankin näkökulmasta. Mikä mahtavinta?! Fefe pääsi aloittamaan fanikuvien keräämisen. Nyt albumiin tuli ensimmäisinä kuvina Mikko Salon ja Jonne Kosken kanssa yhteiskuvat. Vähänkö siistiä?! Tuo Jonne on muuten ihan älyttömän sympaattisen oloinen nuori mies. Vaikuttaa olevan todella jalat maassa, vaikka kaverilla onkin jonkin sortin laji kuninkuus jo Suomessa ja Euroopassa. 🙂


Lokakuussa on tiedossa jo seuraavat Crossfit kisat, kun Helsingin jäähallissa kisataan Helsinki Showdown, jossa pitäisi ainakin Jonne Kosken kisata. (mamma toivoo kovasti näkevänsä myös Mikko Salon kisaamassa.) Katsotaan millaista fanittaminen on tuolloin, kun matkassa on jo huomattavasti isompi pikku mies.
Arvon illalla Mummi Baby-vaippa palkinnon voittajan! Pysykää valppaina. Olen sähköpostitse voittajaan yhteydessä.
Huomenna on myös mamman jälkitarkastus, peukut pystyyn, että tulisi treenaamiselle vihreää valoa!
Ihanaa alkanutta viikkoa!
