Avainsana: kasvatus

Esikoinen

lindbladamanda4 kommenttia

Meillä on maailman ihanin poika. Juuri meidänlainen pikku mies. Saanut molempien vanhempien parhaat puolet. Felix on herkkä, iloinen, hauska, kohtelias, äänekäs, nauravainen ja hellyydenkipeä. Ainut aika kun tuo poika välillä koettelee on yleensä iltaisin kun mammaakin jo väsyttäisi, mutta jätkää ei. Kopkop Felixillä ei mitään kovinkaan vahvaa temperamenttia ole. Jos hänelle hieman korottaa ääntään on heti suru puserossa. Huutamisen sijaan Felixille on pienestä asti toiminut paremmin ystävällinen puhe ja kannustaminen. Poika on kuin äitinsä. Tekee mitä vain saadakseen kehuja.

Aamuisin Felix haluaa usein aina yllättää ja valitsee itse vaatteensa ja pukee niin, että ei saa katsoa. Kun pukeminen on valmista tullaan ylpeänä luokse ja näytetään ”tadaa” jolloin kehujen säestämänä poika hymyilee ylpeänä.

Feffe tykkää kovasti läheisyydestä, haleista ja pusuista. Niin mammakin. ❤ Felix kertoo myös monta kertaa päivässä, ”mamma jag älskar dig!” Hieno piirre nuoressa miehessä.

Reissussa Feffe sai mamman hieraisemaan silmiään kun minimänin piti useampana iltana siivota kämppä ennen nukkumaan menoa. Voin kertoa, ettei tämä piirre todellakaan ole minulta peritty. Pakko oli heti soittaa Mofalle ja kertoa, että vaikka lapsesi on menetetty tapaus niin lapsenlapsissa on vielä toivoa. Mofa kun sattuu pitämään siisteydestä.

Felix on pienestä asti elänyt mukana liikunnallisessa arjessa. Olin niin onnessani Espanjassa kun vierelläni juoksi pikku lenkkikamu ja altaan reunalla kuulin joka käännöksessa kannustushuutoja. Reipas pikku minikoutsini.

Sisaruksethan eivät oikeastaan ikinä ole toistensa kaltaisia. Ei ainakaan ketkään minun tuntemat. Olen jotenkin henkisesti varautunut siihen, että beibi tulee olemaan ihan erilainen vauva  ja luonne kuin Feffe. Tämä herättää hieman pelonsekaisia tunteita minussa.

Jos beibillä onkin vahvempi temperamentti kuin veljellään tai huonommat unenlahjat? En halua vertailla lapsia. Kaikki ovat erilaisia. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Pelottaa kuitenkin, että vertailen lapsia huomaamattani. ”Älä nyt viitsi, katso nyt miten hienosti Felix siivoaa.” ”Älä kiukuttele, Felixkään ei koskaan tee noin.” ”Miksi en saanut yhtä hyvin nukkuvaa vauvaa kuin Feffe oli?”

Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Uskon, että kaikenlaiset ajatukset ovat ihan normaaleja. En vain omilla sanoillani tai eleilläni halua aiheuttaa lapsilleni eriarvoisuuden tunnetta. Koska uskon, että tällainen on yleistä. Ihmiset tekevät tätä hieman huomaamattaankin. Eräässä lukemassani kirjassa sanottiinkin, että aina pitäisi muistaa kehua lapsen tekoja ei lapsen luonnetta. Eli ”Teit tuhmasti kun heitit tuon tavaran lattialle, eikä ”olitpa tuhma kun heitit tuon tavaran lattialle.”

Yhtä lailla minusta on hienoa jos lapsella on oma tahto, ihan ajatellen sitä miten kovassa maailmassa nykypäivänä eletään. Felix on tietenkin myös aika vauhdikas ja äänekäs persoona, joten ehkä pikkuveli olisikin vain rauhallisempi versio. Haha. Jää nähtäväksi. Kovin odotettu ja rakastettu hän tulee jokatapauksessa olemaan. ❤

 

Isän hetki

lindbladamanda1 kommentti

Isät suoriutuvat lapsen kasvatuksesta paremmin kuin äidit! Miltä kuulostaa? Jos isänä kuuntelee lähipiiriltä tulevaa palautetta tarkkaavaisesti voi panna merkille, että pienistäkin teoista saa helposti kehuja. Kun tyhjennän tiskikoneen pienen lapsen leikkiessä jaloissa innostuu vierailijat pohtimaan ääneen, miten ahkera isä onkaan. Jo lapsen pukeminen ulos mennessä (äidin ollessa samassa tilassa) saa aikaan ihmettelyä siitä, miten isä hoitaakaan tehtävänsä hyvin. Vietä päivä isänä kahdestaan lapsen kanssa ilman erityistä syytä, niin siitä sinut nostetaan korokkeelle ja kehaistaan vielä päälle. 
Kehumisessa sinällään ei ole valittamista. Nostaahan se itsetuntoa ja kannustaa noudattamaan jatkossakin kyseistä toimintamallia. Erikoista on se, miksi miesten rima on laskettu nykypäivän olosuhteissa niin paljon alemmas kuin naisten? 
Teemme Amandan kanssa yhtä paljon töitä. Jaamme samat harrastukset eikä Amanda imetä. Olemme siis samalla viivalla sen suhteen, mitä meiltä kasvattajina voi odottaa ajankäytön suhteen.


Se oli alustus, välttämätön pohja mietinnälleni. Seuraava kappale perustelee ajatuksen miksi jokaisen, joka saa olla läsnä lapsiperhearjessa tulisi kokea olevansa etuoikeutettu. Olemme Amandan kanssa suurin piirtein saman ikäisiä eli olemme katselleet maailmaa lähes yhtä kauan. Eletty elämä on muokannut elämänkatsomuksen juuri omanlaiseksi. Muovannut tavat tehdä asioita. Eletty elämä ja matkalla opitut asiat luovat arvomaailman. Siis ne viisaudet ja ohjeet mitkä haluaa antaa eväiksi omalle lapselle. Ihmisinä olemme tilastollisesti tässä kohtaa matkamme alkutaipaleella, joten on perusteltua olettaa, että oma arvomaailma jalostuu vielä kokemuksen karttuessa. 

Minulla on tarve näyttää lapselleni, miten asioita tehdään ja miten ympäröiviin tilanteisiin suhtaudutaan. Puolustaa tapaani toimia, tehdä asioita. Aina se ei mene ihan nappiin ja silloin kiitän omassa hiljaisuudessani onneani, että lapsen äiti on tasoittamassa näitä töyssyjä omilla viisauksillaan. Ja tästä on kyse kun puhutaan suvun jatkamisesta. Pelkkä sukunimen antaminen ei vielä riitä.


Miksi en siis viettäisi päivää lapsen kanssa jos vain voin? Miksi en jakaisi kotitöitä tai auttaisi lapselle vaatteita päälle siinä missä lapsen äitikin sen tekee? Katsoessani lähipiirin monia isiä en voi olla kadehtimatta heitä. He pitävät isävapaita ja sapatti jaksoja töistä, vain saadakseen viettää aikaa lapsensa kanssa. Samalla he saavat uniikin tilaisuuden välittää omia oppejaan eteenpäin. Tämän sanottuani uskoisin, että isät ovat valmiita nostamaan rimaa. 2010- luvun lapset kasvatetaan molempien vanhempien yhteisten oppien mukaan. Pyykkien pesemisestä lähtien. Aika näyttää mitä siitä seuraa mutta ennustan, että ei välttämättä huonoa. 
Kehut kelpaavat jatkossakin mutta muistakaa jakaa samoista suorituksista kohteliaisuudet ja kannustukset myös äideille. Vanhemman arki on etuoikeus. Myös Isälle. 


Ps, mikä on isän hetki. Minulle se on hetki kirjan ja omien ajatusten kanssa kun muu perhe nukkuu. Ei välttämättä kovin erilainen äidin hetkestä sekään. 

Vieraileva kirjoittaja: Felixin isi 😊

Milloin on oikea aika päiväkodille?

lindbladamandaJätä kommentti

Nyt sohaisen kepillä muurahaispesää.

Kävin lauantaina Karkin kanssa 16km lenkillä. Juostiin pitkin Espoon rantaviivaa. Meitä yhdistää juoksun lisäksi se, että molemmat bloggaa ja molemmilla on pienet taaperot kotona. Juteltavaa siis riitti. 🙂 Karkilla on myös työn aloitus hoitovapaan jälkeen pian ajankohtaista ja juteltiinkin paljon työnhausta ja esimerkiksi lasten päivähoidosta.

Mielestäni Karkki sanoi niin hyvin mitä itsekin ajattelen päivähoidosta. Pitää löytää se omalle perheelle ja lapselleen sopivin hoitomuoto.

Itse olen ollut 100% tyytyväinen meidän perheen tilanteeseen. Tiedän, että tutkimuksia on  puolesta ja vastaan kun kyseeseen tulee lapsen päivähoito alle 3 vuoden iässä. Felix jää mielellään dagikseen aamuisin ja nykyään hänet saa houkutella kotiin iltapäivälläkin. Emme ole huomanneet suurempaa muutosta Felixin käytöksessä päiväkodin alettua. Felix kyllä selvästi tuntee olonsa turvalliseksi tätien sylissä ja häntä odottaakin joka aamu jonkun tädin syli.

Tykkäsin olla kotona ja homma muuttui mielestäni koko ajan mielekkäämmäksi kun lapsi kasvoi ja alkoi kommunikoimaan. Rehellisesti sanottuna, en silti usko, että minusta olisi ollut kotona olemaan siihen asti kun F täyttää 3 vuotta. Huomaan ehkä vasta nyt miten onnellinen olen kun saan taas osan päivästä viettää yksin muiden aikuisten seurassa. Kotona ollessa arki pyöri lapsen, siivouksen, ruuanlaiton ja miehen kotiin odottamisen ympärillä. Sosiaalisessa mediassa hengasin enemmän kuin liikaa. Välillä päivät olivat pitkiä, jos ei jostain syystä vaikka ollutkaan suuremmin ohjelmaa. En oikeastaan koskaan ollut minä, vaan aina me.

Pyörin 1,5 vuotta jumppatrikoot jalassa. Arvatkaa kuinka ihanaa on taas pukea päälleen mekkoja ja saappaita? Don’t get me wrong. En ole niitä mutseja jotka jättää säärikarvansa ajelematta sen jälkeen kun saa lapsen. Kotona ollessa tuli vain liikuttua niin paljon, että trikoot ja lenkkarit oli käytännöllisimmät vaatteet.

En missään nimessä arvostele niitä äitejä jotka ovat pitkään kotona lasten kanssa. Uskon, että äitejä on monia erilaisia. Itse olen todella sosiaalinen tapaus ja tajuan vasta nyt miten paljon välillä kaipasin seuraa. En ole pullantuoksuinen mamma, joka rakastaa siivota ja sisustaa. Olen hieltä haiseva mamma, joka rakastaa puhua ja jumpata.

Uskon, että jokaisessa perheessä pitää äidin ja lapsen olla valmiita päivähoidon aloitukseen. Minä ja siskoni ollaan molemmat menty hoitoon nuorella iällä ja mielestäni meistä on tullut suht kunnollisia naisia.

Ei siis arvostella toisiamme näistä päätöksistä. Kaikki lapset on erilaisia ja samoin äidit. Tärkeintä on löytää omalle perheelle sopivin ratkaisu.

Ihanaa uutta viikkoa!

 

Lapsen halaus

lindbladamandaJätä kommentti

Elämme suorituskeskeisessä maailmassa missä kaikki tekeminen pitää voida arvostella. Muuten ei tiedä miten on omat asiansa hoitanut. Tämä sopii hyvin minulle ja tukee omaa henkistä hyvinvointiani. Mikä sitten on hyvä suoritus lastenkasvatuksessa? Suomalaisittain sopiva tavoite kouluarvosana-asteikolla on mielestäni seitsemän ja puolen sekä kahdeksan plussan välillä. Vähempi johtaa riskiin kohdata lastensuojelu, korkeampi arvosana toteutuessaan saattaisi puolestaan aiheuttaa katkeruutta muiden vanhempien keskuudessa, ylpistymistä ja sitä kautta johtaa henkiseen turmioon. 
No kuka sitten arvioi?! Lapsi tietysti. Ongelma on siinä, että mitä pienempiä ne ovat, sitä herkemmin ne on lahjottavissa. Tämä johtaa arvostelujärjestelmän epäluotettavuuteen, kateuteen ja epäilykseen lähimmäisen epärehellisyydestä. Mitä sitten? No ei tarvitse palata kun vuoteen 2001 ja Lahden maastohiihdon MM-kilpailuihin niin nähdään mitä siitä seuraa. Yksilön tuomitseminen, pahaa mieltä ja kansallislajin hiipuminen. 

Niin ja sitten vielä se, että pienimmät lapset eivät osaa puhua saati mitoittaa vanhemman onnistumista varhaiskasvatuksessa kouluarvosana-asteikolle. Artikuloiko isi selkeästi lukiessaan iltasatua? Entä eläytyminen? Lapsen pitää saada valmiudet vuoden iässä improvisaatioon ja itsensä kokonaisvaltaiseen ilmaisuun. Vastuu on vanhemmilla. Miten isi tänään onnistui? Seiska? Kasi? Vastaukseksi kuuluu ”heppa” tai ”vuh vuh”. Peliä pelatessa ei saa auttaa liikaa. Muuten lapsi ei kehity ja jää jälkeen muista. Kannusta, äläkä tee toisen puolesta. Miten isillä meni Felix? Oliko tarpeeksi tukea taaperoikäisen loogisen hahmottamiskyvyn harjoittamisessa? Yritä siinä sitten mennä levollisin mielin nukkumaan…


Vanhemmuus on kuitenkin hetkittäin armollista ja sitä etsii mielensärauhoittamiseksi tapoja peilata omaa tekemistä kasvattajana.

Muutaman kerran päivässä Felix tulee pyytämättä luokse ja antaa halauksen. Joskus perään tulee kommentti ”kiitti isi”. Teini-ikää odotellessa otan tämän arviona ”ihan hyvä” eli kouluasteikolla 7 plus. Se on oikeastaan juuri sopiva arvio siitä miten tänään suoriuduin. 


Vieraileva kirjoittaja: Mieheni Heikki 💗

Kultainen sääntö

lindbladamandaJätä kommentti

Tiedättekö mikä sai minut HCR:än jälkeen kyyneliin!? Se miten moni ystävä laittoi minulle tsemppi viestiä ennen juoksua. Erityisesti kuitenkin ne ihmiset, jotka sateesta huolimatta olivat tulleet paikanpäälle kannustamaan. Kyseessä oli vielä pitkäaikaisia ystäviä, joilla on itsellään hyvin kiireinen arki tällä hetkellä. 


Reitin varrella ystävien näkeminen sai kummasti askeleen paremmin nousemaan. 😊 Maalissakin minua odotti ystäväpariskunta, joilla oli itsellään seuraavana päivänä vielä 96 kilometrin pyöräilykisa edessä. Kun pääsin heitä halaamaan, en pystynyt pidättelemään kyyneliä. Olenko ansainnut näin mahtavia tyyppejä ympärilleni!? 

Oma arki on muuttunut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Tässä elämänmuutoksessa suhteet ystäviinkin muuttuu. Yllätyksekseni, sillä onko ystävillä lapsia ei ole niin suurta merkitystä mitä aluksi luulin. Läheisimmät ystävät tietää, että Felix kulkee lähes aina mukanani. Monen ystävän kanssa vaihdetaankin usein kuulumisia kävelyllä, Felix mukana. Lapsen myötä olen myös saanut ihania uusia ystäviä. Tänään meillä juuri viimeksi kävi leikkimässä Felixiä muutaman kuukauden vanhempi tyttö ja hänen äitinsä 💗


”Kohtele muita, niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.” Tämä lause on mielestäni yksinkertaisuudessaan sellainen jolla pääsee elämässä pitkälle. 

Tämän päivän kilpailullisessa maailmassa, tuo lause usein kuitenkin ihmisiltä unohtuu. On niin kiire olla paras, kaunein, menestynein ja tykätyin, että ei välitetä vaikka tavoitellessamme näitä asioita satutamme muita. 

Häkellyin muutama viikko sitten, kun törmäsin pitkäaikaiseen ystävääni, jonka kanssa olimme vielä muutama vuosi sitten todella läheisiä. Hän käveli ohitseni tervehtimättä vaikka huomasi minut ja Felixin varmasti. Ajattelin ensin vastata samalla tavalla. Minulle on kuitenkin opetettu paremmat käytöstavat joten nostin käteni selkeästi ja tervehdin. Täytyy myöntää, että tuollainen käytös satuttaa. Voiko monen monen vuoden ystävyys loppua näin kuin seinään? 

Toivon, että pystyn Felixille opettamaan tuon yksinkertaisen lauseen ja oppia elämään sen mukaan.


Rakkaat ystävät, toivottavasti pystyn olemaan teille edes lähelle niin hyvä, kuin te olette minulle! 💗

Odotukset vs. todellisuus

lindbladamanda10 kommenttia

 

Sain lukijalta toiveen kirjoittaa siitä miten omat ajatukset ja teot ovat muuttuneet lapsen syntymän myötä. Tämä oli mahtava idea. Yksi tärkein asia mitä olen oppinut on se, ettei koskaa pidä olettaa tai päättää mitään etukäteen. Asiat ei suurella todennäköisyydellä mene niinkuin olit ajatellut. 😂


Kun sain tietää odottavani poikaa, aloin heti suunnittelemaan tyylikkäitä asukokonaisuuksia mihin vauvan pukee. Totuus on ollut jotain ihan muuta. Bodyt on mielestäni ainoa oikea vaatetus vauvalle joka on paljon sylissä! Paidat on tähän asti ollut todella epäkäytännöllisiä. Felix usein on näyttänyt myös tyylimammojen painajaiselta. Kaverilla saattaa olla sinivihreä body ja kirkkaan punaiset sukkahousut päällään. Lapsi raukka! 🙈

 Raskaana ollessani ajattelin, että teen asioita omalla tavallani enkä kysele muilta. Whatsuppi on laulanut synnytyksestä lähtien. Ensimmäisenä olen kyselemässä siskoltani ja äidiltäni neuvoja!

 Minun piti myös olla ehdottoman tiukka siinä, että pyrin tekemään lapsen soseet itse ja pyrin välttämään sokeria lapsella. Soseita olen jonkin verran tehnyt itse. Felix syö kuitenkin myös ihan yhtä lailla kaupan soseita. Me ollaan lähes joka päivä liikenteessä ja minun mielipiteeni on se, että valmis soseet on paljon helpompi kuljettaa mukanaan. Sokereita pyritään välttämään. Felix ei vielä saa maistaa mamman karkkeja tai jäätelöitä. Pyrin valmis soseissakin ostamaan niitä, joihin ei ole lisätty sokeria. Jos kuitenkin onkin tullut ostettua sellaista joka sisältää lisättyä sokeria saa poika sen syödä. 🙂

Raskaana ollessa ajattelin, että pyhitetään kyllä miehen kanssa aikaa myös toisillemme. Vielä emme ole missään kahdestaan olleet. Tosin käymme paljon yhdessä lenkeillä niin, että F nukkuu vaunuissa ja tämä onkin tuntunut riittävän molemmille yhteiseksi ajaksi tällä hetkellä.

Olin päättänyt jo ennen lapsen syntymää, että haluan pitää itsestäni huolta myös lapsen synnyttyä ja siitä olenkin hyvin pystynyt pitämään kiinni. Tästä suuri kiitos myös miehelleni, joka on mahdollistanut minun treenaamisen. ❤

 Kasvatuksellisista asioista en vielä oikein osaa sanoa, koska Felix alkaa vasta pikkuhiljaa tulla siihen ikään, että ymmärtääkin hieman mitä hänelle puhuu ja sanoo. Huomaan kuitenkin jo nyt olevani todella lepsu. Eihän se nyt haittaa jos poika vähän taputtaa telkkaria, saahan se nyt tuota laatikkoa vähän kaivella kun ei siellä mitään lapselle vaarallista ole… Tulen olemaan vielä todella pulassa tuon vauhtiviikarin kanssa.

Olen itse yllättynyt siitä, miten ns. huoleton olen äitinä. Vauva ei estä minua elämästä. Pieni vauva oppii maailmasta meidän kanssamme. En stressaa siitä voinko lähteä jonnekin vaikka meno osuisi lapsen päiväunien tai ruokailun aikaan. Lapsi nukkuu kun on väsynyt ihan missä vain. Ruuat on myös helppo ottaa vauvalle mukaan. Luulin, että stressaisin arkea enemmän vauvan kanssa. Kokemus on kuitenkin opettanut, että kaikki on helpompaa kun ei etukäteen ota asioista kamalaa stressiä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Odotin raskaana ollessani kovasti pikkuvauva aikaa. Nyt olen kuitenkin huomannut olevani todella iloinen kun tuo aika on ohi ja meillä alkaa olla sosiaalinen ja toimelias pikkumies. Vauvat on edelleen ihania, mutta tuo pikkuvauva aika olikin yllättävän tylsää. On ihanaa kun minin kanssa voi pikkuhiljaa jo kommunikoida.

Sain tänään postissa synnytyskertomukseni. En tiedä missä se on tämän 9kk seikkaillut. Olen edelleen sitä mieltä, että olen esimerkillinen synnyttäjä. Haha! 🙂 Pääsisinpä taas synnyttämään. Vielä en kuitenkaan ole valmis taas olemaan raskaana. Löysin papereista kätilöni nimen, Päivi Vihersaari. Hän kertoi tekevänsä Kättärillä vain kesäduunia ja asuvansa muuten Ranskassa. Ihan huippu kätilö, joka teki synnytyksessäni ihan kaiken niinkuin toivoin. Minun piti kodiututtuamme laittaa hänelle erikseen kiitos mahtavasta työstä. En kuitenkaan muistanut hänen nimeään. Onkohan mitenkään mahdollista, että kiitos kulkeutuisi hänelle tämän internetin ihmeellisen maailman kautta?  Jos mulla on extra rahaa ens kerralla kun synnytän, hommaan saman mimmin itelleni kätilöksi. 😀

img_3106

Hyvä ja paha

lindbladamanda4 kommenttia

  

  
Heräsin lauantaina kammottaviin uutisiin. Tuttavani oli merkinnyt facebookiin olevansa turvassa Pariisin iskuissa. En ollut vielä päässyt uutisiin asti, mutta tajusin jotain järkyttävää tapahtuneen. Uutisia lukiessani oli ensimmäinen ajatus järkytys.

Mikä saa ihmisen uskomaan, että muiden ihmisten surmaaminen on ratkaisu johonkin!?  Mikä saa ihmisen uskomaan, että tappaminen on oikein? 

Rehellisyyden nimissä, minua järkytti myös se miten lähellä meitä tämä tällä kertaa tapahtui. Tajusin, että joudun kasvattamaan lapseni hyvin erilaisessa maailmassa kuin missä itse kasvoin.

Yritän opettaa lapselleni hyvän ja pahan eron. Pitääkö minun nyt opettaa lapselleni, että missään et ole turvassa pahalta. Et kadulla, konsertissa et edes omassa koulussa. 

Katson nukkuvaa lasta vierelläni ja mietin miten pystyn suojelemaan häntä kaikelta pahalta? Kun en itsekään voi kaikkea tätä ymmärtää. 

Sehän se kai onkin. En pysty suojelemaan lastani kaikelta pahalta. Voin kuitenkin opettaa hänelle mitä hyvyys on. Se on halauksia, hymyjä, välittämistä, auttamista ja ennenkaikkea rakastamista.