Avainsana: kilpaurheilu

Lasten liikunta

lindbladamandaJätä kommentti

Fefe on käynyt meidän kanssa treenaamassa vauvasta saakka. Edelleen juostaan, pyöräillään ja käydään salilla yhdessä. Ajatuksena on ollut, että Felix saisi liikkumisen elämäntavaksi niinkuin se meilläkin on.

Ollaan Heikin kanssa, lievästi sanottuna kilpailuhenkisiä. Toivon, ettei se kuitenkaan tartu ehkä ihan yhtä pahasti Feffeen. Pääasia on nauttia liikkumisesta.

Helsingin Sanomissa oli viime viikolla kirjoitus tutkimuksesta jossa todettiin, että lapset jotka harrastavat mahdollisimman monipuolisesti lajeja, pärjäävät myöhemmällä iällä paremmin kilpaurheilussa. Omasta mielestäni tämä on aika loogista. Uskon, että itse selvisin kilpa-uinti urallani ilman suurempia vammoja, koska liikkuvuuteni oli hyvää kiitos upean urani rytmisessä voimistelussa.(lauseessa on ripaus sarkasmia)

Tuntuu, että tänä päivänä lapsilta vaaditaan kuitenkin jo hyvin nuorena hillitöntä sitoutumista tiettyyn lajiin. Oletuksena on suht automaattisesti, että lapsi haluaa kilpailla ja päästä huipulle. Ainakin omassa lapsuudessani oli kuitenkin niitä lapsia, jotka halusivat vain harrastaa ja olla ystävien kanssa. Osaa lapsista ahdistaa ajatus kilpailemisesta. Itsehän oksensin ennen jumppa kisoja, koska jännitin aikuisikään asti kilpailemista todella paljon vaikka sitä myös rakastin.

Olen ihmistyyppi, jonka mielestä lasten pitäisi saada olla lapsia mahdollisimman pitkään. Ilman suorituspaineita ja liian kovia odotuksia. Kilpaurheilu on tuonut itselleni todella paljon elämäni aikana, mutta urheilu pitää mielestäni pitää mielekkäänä kun kyse on lapsista, jotta innostus säilyisi lopun elämää eikä lopahtaisi teini ikään mennessä.

Uskon, että tässäkin asiassa monipuolisuus on parasta. Ajateltaisiin mielummin miten eri lajit tukee toisiaan, eikä miten yksi laji on pois toisen lajin kehityksestä. Itse harrastin voimistelua noin 12-vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen laji ei vain oikein tuntunut omalta. Tunsin aina olevani se isokokoisin tyttö siellä kireässä jumppa puvussani muiden pieni kokoisten tyttöjen seassa. Uinnissa tehtiin paljon kehonpaino juoksu kuntopiirejä. Juostiin ympäri uima-allasta, hypittiin, punnerrettiin. Kesäsin pelattiin jalkapalloa ja talvisin sählyä ennen varsinaista uinti treeniä. Mistään vammoista en koskaan kärsinyt ja uinti on pysynyt vahvasti elämässäni vaikka kilpa ura loppuikin.

Monipuolisuus on varmasti vain suuri hyöty mitä tulee liikuntaan, missä iässä tahansa.

Mitä urheilu on opettanut?

lindbladamandaJätä kommentti

Kyselin instagramin puolella postaus toiveita ja tämä oli niistä yksi mielenkiintoinen aihe. Mitä urheilu on opettanut ja kehittänyt tai mitä muuta se minulle antaa?

Olen noin triljoona kertaa blogissa kertonut olleeni lapsena pyöreä, ujo ja epävarma. Kun kilpauinti muuttui vakavemmaksi lähti treenimäärien lisääntyessä myös lapsuuden liikakilot. Sain uinnin kautta todella paljon itsevarmuutta. Uinnin myötä voimistui myös periksi antamattomuuteni. Jos jotakin päätän, teen myös sen. Uinti valmentajani Jukka on myös varmasti osittain myös kasvattanut minut tällaiseksi kuin olen. Treeneissä painettiin aina tosissaan mutta pilke silmäkulmassa. Kaikesta asioista pystyttiin puhumaan ja läppä lensi joka treeneissä. Hän opetti miten vastustajaa pitää kunnioittaa, kaikkensa pitää aina antaa ja itseensä ja omiin kykyihinsä pitää luottaa. Häneltä olen myös oppinut sanat Tapio Rautavaaran Korttipakka biisiin. Kiitos vaan Jukka! 😉💗

Urheilu on tuonut elämääni ihan mielettömiä ihmisiä. 💗

Itselleni urheilu on todella iso osa elämää. Priorisoin treenaamisen todella korkealle päivän askareissa, koska se vaikuttaa mielialaani todella paljon. Välillä kotona syntyy eripuraa siitä miten ehdoton olen treenaamiseni suhteen. Tietyllä tavalla treenaaminen on siis myös opettanut hieman negatiivistakin itsekkyyttä.

Yksi tärkeimmistä asioista mitä urheilusta saa on hyvän olon tunne. Endorfiiniryöppy kovan suorituksen jälkeen. Se fiilis kun juoksee puolimaratonin maaliin ennätys ajassa tai katsoo uinnin jälkeen tulostaululle eikä voi uskoa aikaa omakseen. Sitä ei voi sanoin kertoa, se pitää itse tuntea.

Aina urheilusuoritukset eivät tietenkään ole päättyneet siihen hyvän olon tunteeseen. Inhoan edelleen häviämistä, mutta urheilun kautta on myös joutunut elämässä kokemaan ja käsittelemään pettymyksiä.

Yksi suurimpia itseni tutkiskelu hetkiä on ollut kun sain sydänsairaus diagnoosini ja jouduin lopettamaan kilpauinnin aivan yllättäen. Hetken tuntui, että olisin jäänyt ihan tyhjän päälle. Millä minä nyt täytän kaikki treenaamiseen käytetyt tunnit? Tässäkin tilanteessa piti vain pitää positiivinen elämänasenne ja miettiä uusia juttuja jotka tekevät onnelliseksi…niinpä löysin itseni vuotta myöhemmin Crossfit salilta. 😄

Näin kun tätä miettii, urheilu on antanut minulle elämäni aikana todella paljon, enkä ilman sitä varmasti esimerkiksi olisi näin sosiaalinen kuin olen.