Maratonviesti 2018

Voi Jehna! Olipa kiva tapahtuma. Ensimmäistä kertaa järjestetystä Helsinki Running Daysta jäi itselleni ainakin todella positiiviset fiilikset! Kuinkas muilla?

Sain suht helposti työporukasta koottua maratonviestiin joukkueen kasaan. Hommaa helpotti se, että osuuksissa oli juoksumatkoja vähän kaikille. Itse päätin muilta kysymättä (reilua tiedän) juosta viestin pisimmän osuuden 15km. Joukkueen loput juoksijat saivat siis juosta 8,7 ja 12km matkat.

Juoksin itse alkukeväästä kerran viikkoon yhden 12-17km lenkin ja yritin aina ujuttaa hieman kovempivauhtisia lenkkejä joka viikolle. Kellotin keväällä itselleni uudet ennätykset niin 5km (24.54) ja 10km(50.36). Tiesin, että nopeus on parantunut viime keväästä, mutta kovin montaa pitkää lenkkiä ei ole tullut tehtyä.

Muistatte varmaan, että päätimme haastaa mieheni jengin viestissä!? No kuinkas sitten kävikään.

Viestin startti oli kello 15.30, joten suunnattiin kisapaikalle kello 15. Oman joukkueeni ankkuri ei tullut vielä starttiin, koska hänellä olisi tuo odottelu muuten mennyt aika pitkäksi. Treffattiin siis muiden poikien kanssa Kisiksellä 15.00, jotta saatiin vielä vaihdettua tsempit. Nähtiin myös kivenkova haastaja joukkueemme ja toivoteltiin kohteliaasti tsempit.

Heti startissa tajusin, että juoksusta tulee KUUMA. Heikin lippa heilahti startissa ja sen jälkeen kaveria ei meidän juoksun aikana näkynytkään. Juoksu tuntui hyvältä alusta saakka. Välillä iski vain läkähdyttävä kuumuus, mutta onneksi juomapisteitä oli usein ja sain heitettyä vedet niskaan niistä jokaisella. Yllätyin ehkä jopa hieman omasta vauhdistani. Tavoitteeni oli pitää kilometrivauhdit alle 5:30 ja ainoastaan 9. kilometri meni tasan 5:30. Vaihdossa oma kelloni näytti juostuksi matkaksi 15,5km ja keskivauhdiksi 5:17. Vaihto oli merkitty omasta mielestäni hyvin ja näin joukkuekaverini helposti. Heikki oli tullut maaliin 16minuuttia ennen minua… uups.

Uskollinen ystäväpariskuntamme oli jälleen juomapullojen kanssa meitä kannustamassa. Pääsimmekin heidän kyydissään viimeiselle vaihtopisteelle. Sain ankkuriltamme matkalla viestin jossa hän vielä istui bussissa matkalla vaihtopisteelle ja sainkin uutta jännitystä siitä ehtiikö hän ajoissa paikalle. ☺️😉

Tutun näköinen kaveri venytteli onnekseni jo vaihtopaikalla meidän tullessa sinne. Emme oikein osanneet kunnolla arvioida kaikkien juoksijoidemme vauhteja. Loppujen lopuksi ankkurillamme tuli jonkin verran odottelua vaihdossa. Kisapurkasta taisi ehtiä maku lähteä muutamaan otteeseen tuossa odotellessa. 🤣 Heikin joukkue oli tuossa vaiheessa vajaan 30minuuttia edellä. Tiesin, että ankkuri juoksijamme on hirmuisessa kunnossa, mutta tässä vaiheessa tiedettiin myös ettei matka oikein tule riittämään. 😂

Lähetimme viimeiset juoksijamme matkaan, josta saimme vielä ystäviltämme kyydin Telia G5 Areenalle. Ehdimme juuri paikanpäälle näkemään kun Heikin porukka juoksi maaliin. Heidän loppuaikansa oli huikea 3:12,08 ja loppusijoituksissa he olivat upeasti 6! Onnea äijät!!! 👊🏻💪🏼

Meidän joukkue sai hetken odotella viimeistä juoksijaamme, mutta hän nosti kyllä upeasti vielä meidän joukkueen sijoitusta tykittämällä 12km keskivauhdilla 3:55 min/km! Loppusijoituksissa olimme 25. ajalla 3:35,28! Ei nyt ihan huonosti meiltäkään. 😁

Henkilökohtaisesti tykkäsin todella paljon tästä uutuus tapahtumasta. Yhdessä on aina kivempaa!? Olin myös jollain tavalla kokoajan helpottunut, ettei tarvinnut juosta puolikasta vaan tuommoinen mukava 15km. Myös joukkue kaverini tuntuivat tykänneen kovasti tai ainakin he kiittelivät kovasti, että olin houkutellut (pakottanut) heidät mukaan. 🤔

Tapahtuma oli mielestäni hyvin järjestetty ja mites tuo palkintopussukka maalissa. 😍👌🏼 Jätskiä, rahkaa, sipsiä, rusinoita (Feffelle), palkkaria. Siis mielestäni ihan vimosen päälle!

Kiitos tapahtuman järjestäjille, sponsoreille, kannustusjoukoille ja mahtavalle joukkueelleni!

Sekä Heikin jengille! ONNEA VOITOSTA! 🙌🏻 Revanssi ensi vuonna?

Mamma ennätys kunnossa

Vantaan maraton oli juuri sitä mitä olin odottanut. Lauantai aamun sää oli aurinkoinen, joskin hieman tuulinen. Söin aamupalaksi kaurapuuroa, omenahillolla ja raejuustolla.Vähän ennen kello 11 söin vielä makaroonilaatikkoa. 12 pintaan vielä myslipatukka naamaan ja pieni hörppy kahvia. Tuntia ennen juoksua lopetin juomisen.

Kisa-aamuna minikoutsi otti aika rennosti

Lähdetiin aika myöhään kisapaikalle. Olin hakenut juoksunumeroni jo edellisenä iltana. Matkalla kisapaikalla Karkki kyseli jo missä minä oikein luuraan. Treffattiin 13.30 paikkeilla lähtöalueella ja vaihdettiin kuulumiset sometuksen ohessa. Heh heh! 

Ennen starttia jännitti aika megana!

Molemmilla tuntui olevan aika hyvä fiilis kisaan lähdettäessä. Sanottiin tsempit toisillemme jonka jälkeen kuuluikin startti pamaus. Karkin ponnari heilahti ja sen jälkeen tuota mammaa näin vasta maalissa. 😉 

Lähdin alkuun vähän turhankin reippaasti liikkeelle. Kun ensimmäiset kilometrit meni 5.35 ja 5.36 min/km vauhtia tajusin alkaa himmaamaan vähän alkuintoa. Ensimmäinen kierros meni todella mukavasti. 8km tienoilla on ihana asuinalue, jossa asukkailla stereot pauhaa ja kymmenittäin lapsia ja aikuisia on kannustamassa. Tämä on jo monen vuoden ajan ollut itselleni sellainen kohta Vantaan maratonilla mitä aina innolla odotan. 9km tienoilla oli kuitenkin vielä siistimipi tsemppi. Ystäväni Benita oli koiransa Krisin kanssa pystyttänyt minulle oman huoltopisteen, jossa oli ihana HYVÄ AMA kyltti! Siellä nuo kaksi istui kovassa tuulessa koko kisan ajan kannustamassa. Tulipa muuten tarpeeseen molemmilla kierroksilla nuo vesihörpytkin. Olin jotenkin niin otettu, kiitos Benita ja Kris! ❤ Eikö mulla olekin mahti ystäviä?!

Kakkos kierros meni hyvin tuonne 17 kilsaan asti. Pysyinkin siihen asti hyvin 5:50 min/km vauhdissa. 18km kohdalla alkoi kuitenkin yhtäkkiä jalat menemään alta, tuntemattomasta syystä. Jalat ei siis mitenkään kipuilleet tai muuta. Huomasin niiden vaan välillä menevän kontrollista. Kävelin 20m ja muutin hieman juoksurytmiä. Tuo auttoi ja pystyinkin loppua kohden pitämään vauhdin ihan hyvänä. Tuon 18km jälkeen näin HCR  Street Teamin yhteislenkeiltä tutun Mikan. Mika oli elämänsä ensimmäisen maratonin vikalla kierroksella. Mikalta sain elokuisella Helsinki Street Runilla mahtavaa kiriapua. Olikin hauska huomata, että tunnistin hänet jo kaukaa juoksutyylistä. Huikkasin tsempit viimeisille kilsoille ja nostin isosti hattua! 

Maali suoralla huomasin, että minulla on vielä pieni sauma juosta 2.03 alkavalle ajalle. Yritin loppukiriä, mutta tuossa vaiheessa ei kyllä enää kauheasti irronnut. Maalissa oli kotijoukot heti vastassa. Hehkutettiin kimpassa mikä huikea ennätyksen parannus! Toukokuussa juostusta ennätyksestä lähti 11min ja uudeksi ennätykseksi kirjautui 2.04,01!!! Törmäsin myös maalissa Karkkiin, joka hänkin oli juossut oman ennätyksensä. (1:46,21. Huikee nainen!!!) Oli ihanaa fiilistellä maalissa yhdessä mammojen huikeita juoksuja. 

Vantaa on itselleni todella mieluinen kisa, koska järjestelyt toimii aina ja reitti on TASAINEN! Lisäbonuksena tietenkin kotikisa, jossa on usein paljon tuttuja kannustamassa. 🙂

Tänä vuonna on kyllä juoksukärpänen puraissut ihan kunnolla. Suuri kiitos siitä kuuluu Karkille, joka sai minut houkuteltua hakemaan HCR Street Teamiin, Tanjalle joka jaksaa joka viikko treenata minun ja Felixin kanssa sekä Heikille joka on suunnitellut minulle treenejä ja päästänyt minua todella paljon treenaamaan! ❤ Eilen oli jotenkin taas niin mahtavaa huomata miten liikunta yhdistää ihmisiä. 

Nyt alkaakin juoksutavoitteet tältä syksyltä olemaan purkissa. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Ideoita?! 😉

Ps. Mitä me tästä opimmekaan? Lasten saanti kannattaa. Sen jälkeen mutsit on ennätys kunnossa. 😉