Reissu suunnitelmia

Ainahan se on tällä blondilla mielessä. LOMA! Tai tarkemmin sanottuna matkustus.

Processed with Snapseed.

Tänä vuonna ollaan reissattu vähemmän kuin varmaan ikinä ennen. Yleensä ollaan matkustettu ulkomaille noin 2-4 kertaa vuodessa. Uuden työn alettua ei tänä vuonna viitsinyt kuitenkaan heti ilmoittaa työnantajalle, että minäpä muuten pidän samantien parin viikon loman. Matkakuumetta on onneksi helpottanut muutamat työreissut Espanjan auringon alle.fullsizeoutput_799

Nyt ollaan kuitenkin saatu varattua ja suunniteltua ihanan paljon tulevia reissuja. Joista ensimmäinen koittaa heti ensi viikonloppuna kun Kainulaisten perhe suuntaa serkkuja moikkaamaan Kööpenhaminan kautta Malmöhön. Lennämme Köpikseen perjantaina puolen päivän aikaan, joten kuvitellaan, että tuo minimäni nukkuisi lentokoneessa päiväunet. Ajateltiin lennolta suunnata suoraan Tivoliin tsekkaamaan sen joulutunnelma. Iltapäivästä otetaan juna sillan yli Malmön puolelle, jossa vietetään loppu viikonloppu. Suurempia suunnitelmia ei vielä ole, mutta meikä hömppää tietenkin kiinnostaisi visiitti ihanassa Vellingeblommanissa katsomassa sen ihanaa joulutunnelmaa. Tältä meno näytti viime vuonna.

Joulu ollaan ajateltu olla kotona. Helmikuulle varattiin kuitenkin eilen etelän matka. Päädyttiin Kanarian sijaan hieman eksoottisempaan Israeliin, Eilatiin. Olen itse tuolla ollut joskus lapsena, mutta paikka on tietenkin varmasti muuttunut paljon noista ajoista. Miksi päädyimme tähän? Oikeastaan siksi, että tuonne on lyhyet lennot, suht lämmin, enemmän nähtävää kuin Kanarialla ja AHH niin upea punainen meri. ❤

IMG_2232

IMG_6219

Kuukauden päästä Israelin reissusta on piiiiiitkään odottamani pääsiäis reissu Leville Lappiin. Olisin järkyttävän paljon halunnut jo tänä vuonna päästä Lappiin, mutta persleikkaukseni sotki suunnitelmia eikä uskallettu matkaa koskaan varata. Ollaan varattu mökki Levin Utsuvaarasta vanhempieni kanssa, joten anteeksi rehellisyyteni, mutta päästään ehkä myös kahdestaan tekemään jotakin Heikin kanssa kun Feffelle on hoitoapua. Ajatuksena on ottaa edestakaisin autojuna Kolariin, liput tulee kuitenkin myyntiin vasta tammikuussa, joten saadaan jännittää saadaanko noita lippuja. Lappi on jotenkin vaan maailman siisteintä keväällä. Ihania talvimaisemia ja aurinko saattaa kuitenkin lämmittää jo paljon. Tekemistä riittää kaikille. Aktiivilomailua parhaimmillaan.fullsizeoutput_505

fullsizeoutput_231

Kesäksi suunnitellaan myös ulkomaanmatkaa Heikin siskon perheen kanssa. Lomakohteiksi ollaan suunniteltu Albaniaa, joka on vielä vähän eksoottisempi lomakohde. Mitä olen lukenut löytyy tuolta kuitenkin hienoja hotelleja ja todella kauniita maisemia ja plussana taas lyhyet lennot. Tätä matkaa ei kuitenkaan vielä olla varattu, mutta ehkä toivottavasti ensi viikonlopun aikana saadaan jotakin lyötyä lukkoon.

Siis tajuatteko te tyypit, että tämä vuosi alkaa olla aika loppusuoralla!? Mihin tämä aika menee???

Loma Malmössä

Ihana viikonloppu sukulaisten luona Malmössä takana. 

Perjantaina Tivoli olikin kiinni, joten käytiin Felixin kanssa syömässä lounaat Köpiksessä odotellessamme isiä. 

Lauantaina ulkoiltiin ja vietettiin aikaa Felixin serkkujen kanssa. Oli kyllä ihana, kun näki miten F nautti isompien lasten seurasta. Lauantai iltana Felixin täti oli järjestänyt meille jätti yllärin. Hän yhtäkkiä ilmoitti, että lapsi jää hoitoon ja meille on Heikin kanssa varattu pöytä sushi ravintolasta kello 17.30. Kaikki on maksettu! 🙀

Arvatkaa nousko mulla heti tippa linssiin. Olen viime aikoina kaivannut tosi paljon kahden keskeistä aikaa Heikin kanssa. Piti ihan Malmöseen asti lähteä, että sitä järjestyi. Ja katsokaa mikä sushi setti! 😍 Kiitos kiitos kiitos vielä kerran Malmön porukoille! Felixkään ei ollut moksiskaan vaikka mamma ja isi oli melkein pari tuntia pois.

Sunnuntaina pääsin Heikin siskon kanssa kokeilemaan itselleni uutta lajia nimeltään Barre. Tunti on saanut paljon vaikutteita baletista. Yllätyin kyllä miten rankkaa ja hikistä puuhaa tuo oli. Iso peukku täältä! 👌🏼

Jumpan jälkeen ajettiin minun lemppari paikkaani Malmössä. Vellingeblommaan jossa oli iso joulu teema tällä kertaa. Onneksi meillä oli matkassa vain käsimatkatavarat. Muuten olisin ostanut tuolta kaikki mahdolliset jouluhömpät.


Lennot molempiin suuntiin sujui mahtavasti. Mini herra travelleri nukkui koko menomatkan ja paluumatkan istui kiltisti sylissä syöden hedelmiä ja rusinoita. 

Kotona on edelleen taisteltu nukkumisen kanssa. En tajua mikä tuota vaivaa. Tänään yritin nukuttaa päiväunille ilman tuttia. Luovutin siinä vaiheessa kun reilu tunti oli huudettu ja oksennus meinasi jo tulla hyperventiloidessa. ✌🏽️Vinkkejä otetaan mielellään vastaan. Tuntuu, että joku takertumisvaihe taas muutenkin päällä. Mamman pitäisi nukkuessa kokoajan olla vierellä. Hereillä ollessa vierastetaan yhtäkkiä myös enemmän ja syli on pop. 

Tulee niin paskamutsi olo kun tulee vastoinkäymisiä, eikä tiedä mikä lapsella on. Ensi viikolla ollaan 3 päivää kahdestaan Fefun kanssa. Jännityksellä odotan missä kunnossa hermoni ovat tuon jälkeen.

Tälle viikolle tulee hyvin treenejä, suurin osa niistä on vielä Felixin kanssa tehtyjä. Eilen tehtiin lyhyt vaunulenkki. Tänään käytiin Vidalla tekemässä pitkästä aikaa painonnosto treeni. Huomenna on Vidan äiti+lapsi jumppa ja perjantaina Kartanonkoskella ulkotreeni. Jos asutte lähellä Kartanonkoskea liittykää facessa ihmeessä tähän ryhmään jos kimppa mammatreenit kiinnostaa. 

Kerron taas treeneistäni tarkemmin omassa postauksessa. On se kyllä kumma miten treenata jaksaa vaikka yöt on yhtä showta. 😂💪🏼

Unettomat yöt

Meillä taas vaihteeksi valvotaan. Tai ei meillä varmaan ole pahimmasta päästä, muttakun joskus on ollut hyvin nukkuva lapsi niin tämä heräily on aivan perseestä. 

Felix saattaa ensimmäisen kerran herätä jo 22 aikaan. Yleensä kuitenkin riittää kun menee huoneeseen ja laittaa pojalle tutin suuhun. Muutama yö meni jo mukavemmin. Poika heräsi vain kerran ja nukahti silloinkin heti uudestaan. Viimeyö oli kuitenkin taas ihan muuta. Kello kolmeen mennessä herätyksiä oli niin paljon, että päätin siirtyä Feffen huoneen vierassängylle nukkumaan. Siinä hän tunnin verran jaksoi tasasin väliajoin tsekata, että mamma on messissä. Tuon jälkeen nukuttiin 7 asti. Onko kellään kokemusta tällaisesta? Älkää sanoko, että tutit pois. Mulla ei vielä ole voimia siihen taisteluun. 
Samalla stressaan tulevaa leikkausta ja sen ajankohtaa. En nimittäin vielä tiedä milloin se on. Kaikki lähipiirissä stressaa henkihieverissä töittensä takia. Heikillä on myös tulossa työmatka Lontooseen. Mitä jos leikkaus on juuri tuolloin? Löytyykö Jorvista lapsiparkkia? Viime leikkauksen jälkeen vähän jopa huvitti ihmisten asenne. Muutama kysyi vakava ilme naamalla Heikiltä. ”Miten sä pystyit olemaan poissa töistä?” Sitten on asiat hemmetin huonosti jos töitä ei voi edes jättää silloin kun toinen on sairaalassa. Rehellisesti sanottuna nuo kommentit kuitenkin kummittelee mielessäni ja mietin, että toivottavasti tosiaan pääsen heti leikkauspäivänä kotiin niin ettei kenenkään työt kärsi takiani. Voi tätä maailman menoa…

Nyt on kuitenkin tulossa ihana perheviikonloppu. Tänään illalla käyn hakemassa siskon tytöt päiväkodista ja vietetään ilta tyttöjen kanssa 💗 Huomenna päivällä suunnataan nenät kohti Kööpenhaminaa ja Malmötä. Hengaillaan päivä Feffen kanssa Köpiksessä kun isi käy tekemässä töitä. Illalla mennään sillan yli Malmöseen moikkaamaan Feffen serkkuja, joita meillä on ollut jätti iso ikävä. Viikonloppu ollaankin Heikin siskon perheen luona ja kotiin tullaan sunnuntai iltana. 
Olen nyt päässyt pikkuhiljaa taas treenaamaan, vaikka takapuoli pysyykin auki. Olen hiihtänyt, juossut ja käynyt salilla. Voi, että kun on heti paremmalla tuulella kun pääsee liikkumaan. Tein tiistaina Vidan jumppasalissa tehokkaan ja simppelin treenin. 

1000m soutua, 50 seinäpalloa, 50 boksihyppyä

750m soutua, 35 seinäpalloa, 35 boksihyppyä

500m soutua, 25 seinäpalloa, 25 boksihyppyä


Instasta voi seurata meidän viikonlopputouhuja. Sieltä minut löytää nimellä Amtsi. 😊 

Ihanaa viikonloppua!!! 😘

Hello Malmö!

vellingeblom Meillä vierähti suurin osa pääsiäisestä Malmössä. Miehen sisko perheineen on muutama vuosi sitten muuttanut kyseiseen kaupunkiin ja siellä onkin tullut vierailtua vähintään kerran vuodessa välillä useamminkin. Siskon lapsia löytyy kaksin kappalein ja ikävä yltyy välillä hirmu kovaksi viime näkemisestä alkaa olla pitkä aika. On joka kerta kuitenkin uskomattoman ihana huomata että lapset ovat ihan niinkuin ei oltaisi erossa oltukaan kun nähdään esimerkiksi 6kk erossa olon jälkeen. ❤

Vellingeblomman
Vellingeblomman

Mä olen aina ollut tällainen ruotsissa on kaikki paremmin ihminen. Mielestäni asuintalot Malmössä (en nyt puhu mistään kerrostaloista) on ihanan persoonallisia ja pihat on aina viimesen päälle hoidettuja. Nyt sain taas hämmästellä ruotsalaisten osaamista kun pitkäperjantaina lähdettiin käymään paikallisessa kukka/sisustuskaupassa Vellingeblommanissa. Ollaan kyseisessä kaupassa käyty aikaisemminkin, muistaakseni viime Halloweenin tienoilla. Kauppa panostaa aina todella paljon myös lasten viihtyvyyteen ja heillä on aina ajankohtaan sopivan teeman mukaan koristeltu koko putiikki. Nyt paikalla oli pääsiäisnoitia ja munia, pupuja ja lampaita. Meikäläinen ja lapset oli ihan myyty. Vanhemmat voi shoppailla rauhassa kun lapsillakin on tekemistä ja katselemista. Ihan mahtavaa! Löysin muutama kuukausi sitten instagramin kautta tällaisen ruotsalaisen nettikaupan. Kyseinen yritys myy ainoastaan nettikaupan välityksellä Doodoo nalleja lapsille. Nallen sisällä on äänilaite jossa on kaksi eri äänimahdollisuutta. Pienelle vauvalle saa soitettua ääntä joka muistuttaa lasta kohdun äänistä. Kun lapsi kasvaa voi äänen muuttaa tavalliseksi soittorasiaksi. Arvatkaa kuka kävi Sepolle napastamassa yhden Doodoo nallen? 🙂 On muuten minimiehen ensimmäinen oma nalle. Kerron lisää käyttökokemuksista kun päästään nallea testaamaan.

doodoo

Saatiin miehen siskolta iso kasa vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Oikeesti mun sydän suli kun kävin niitä vaatteita läpi. Muistan osan vaatteista niin hyvin vielä Sepon serkkujen päällä ja nyt ne pikku ihmiset on jo ihan isoja. Saatiin myös Baby Joggerin matkarattaat mistä olen NIIN kiitollinen. Leikittiin lapsi perhettä jo kentällä mennessä ja jäi heti kyseisistä rattaista tosi hyvä fiilis. Yhdestä kahvasta vetämällä rattaat saa kasaan ja yhtä helposti kokoon. Nyt täytyy vaan ostaa kaukalo ja adapteri joka sopii kyseisiin rattaisiin. Isi pääsee juoksemaan Sepon kanssa sitten heti laitokselta kotiuduttua. Läppä läppä… 😛 köpis2 köpis

Ollaan aika vähän nähty Köpistä vaikka sitä kautta Malmöseen aika lennetäänkin. Junalla matka Malmön puolelle kestää n. 10min. Lauantaina vietettiinkin sitten oikein kunnon turisti päivä Köpiksessä. Näin raskaana olleelle olin valinnut hyvän vaatetuksen ja tallustelin sen 5-6h kaupungilla korollisilla saappailla. AUTS! Kaupunki on mukava. Me käveltiin aika lailla pää ostoskadun ympärillä. Syötiin hyvin ja selvisin shoppailusta ostamalla pelkästään yhdet uudet treeni liivit. Ruokapaikkana toimi ihanasti vanhan kirjaston tyyliseksi sisustettu Cafe G ihan ostoskadun luona. Brunssi pöytä näytti houkuttelevalta mutta valitsin kuitenkin Kana-avocado hampparin joka oli NAM! food

Pienen shoppailu kierroksen jälkeen mentiin vielä kahville ja kakulle Cafe Norden nimiseen paikaan. Aivan ihastuttava paikka tämäkin! Ruoka annokset näytti täälläkin herkullisilta ja kakku palat sitä ainakin oli. Lopputulos. Ähkytys maksimus! kaffe cafenorden

Kaiken kaikkiaan Köpis on kyllä ihanan oloinen kaupunki. Voin kyllä vain kuvitella kesän tungoksen kaduilla kun nytkin ihmisiä oli mielettömästi.

Ens reissulla meitä matkalaisia onkin 3!