Avainsana: läheiset

Kateus ja kiitollisuus

lindbladamandaJätä kommentti

HS:n tämän päivän lehdessä Mark Levengood toteaa lauseen ”…päätin etten enää ikinä ole ammatillisesti kateellinen kenellekään.”

Jotenkin tähän jouluun miettimisen arvoinen aihe. Kateus ja kiitollisuus.

Itse olen suhteellisen huono kadehtimaan ketään. Okei, myönnettäköön, voisin päivän olla Beyonce. Joskus tunnen kateuden piston sydämessäni kun jotkut ihmiset voivat mussuttaa herkkuja päivästä toiseen ilman minkäänlaista vaikutusta ulkomuotoon. Toisaalta, ajattelen myös niin, että eihän se nyt ole mitenkään minulta pois. Syökää siis sitten minunkin puolesta!

Mikäli kokee suurta kateutta jostakin syystä toista/toisia ihmisiä kohtaan. Voisiko tuolloin miettiä onko omassa elämässä kaikki palikat kohdallaan ja mitä itse voisi tehdä toisin jotta voisi olla tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä.

On helppo kadehtia ihmisiä jonka elämä näyttää ulkopuolisin silmin täydelliseltä, mutta ikinä koskaan ei voi todella tietää mitä toinen ihminen käy elämässään läpi juuri sillä hetkellä. Totuus voikin olla, ettet kestäisi tuon toisen ihmisen kengissä päivääkään!?

Kaikilla on elämässään omat ongelmansa ja vaikeutensa. Nämäkään asiat eivät ole verrattavissa toisiinsa. Elämässä löytyy varmasti aina joku jolla menee paremmin tai huonommin. Itse ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan kun vain ja ainoastaan siihen omaan onnellisuuteensa.

Tänä jouluna voitaisiinkin keskittyä olemaan kiitollisia kaikista niistä hyvistä asioista joita meillä on. Kehotan vielä jokaista lukijaa miettimään niitä rakkaita ihmisiä joita itsellään elämässä on ja ehkä jopa kertovansa sen heille ihan ääneen. ☺️💗

Nyt viimeinen treeni kotona jonka jälkeen hypätään autoon ja suunnataan nenät kohti keski-suomea ja joulunviettoa.

Terveisiä sairaalasta

lindbladamanda16 kommenttia

Blondi puhuu taas suoraan, varoitus!

Läheisimmät ihmiset, sekä instagram seuraajani tietävätkin, että olen sunnuntaista saakka ollut Peijaksen sairaalassa.

Perjantai iltana tunsin outoa kipua takapuolessani. Ajattelin, että alushousuni olisivat hanganneet. Kipu kuitenkin yltyi. Lauantaina käytiin vielä perheen ja siskon perheen kanssa viettämässä päivä Huimalassa. Oli ihan super hauskaa! Lauantai iltana kipu kuitenkin paheni ja luulin kärsiväni elämäni ensimmäistä kertaa peräpukamista. (Sori, tämä pahenee)

Sunnuntai aamuna en pystynyt enää edes makaamaan ilman kipua, joten varasin varmuuden vuoksi lääkärin. Sanoin pikaiset heipat Heikille ja Felixille, otin mukaan vain lompakon ja puhelimen. 

Diacorissa lääkäri totesi nopeasti ettei pukamilta kuulosta. Minulta löytyi iso kyhmy takamuksesta, joka oli täynnä nestettä. Sain samantien lähetteen Peijaksen kirurgiselle osastolle. Itkien lähdin ajamaan kohti Peijasta, kun en yhtään käsittänyt mistä oli kyse. Kyhmystä tulee aina mieleen kasvain!!!

Peijaksessa hommat eteni kokoajan nopeasti. Minulta otettiin paljon erilaisia kokeita. Lopuksi lääkäri yritti paikallispuudutuksella leikata viillon ja tyhjentää kyhmyn tällä tavoin. Toimenpide oli kuitenkin aivan liian kivulias ja kyhmy odotettua suurempi, ettei tuo onnistunut. Jäisin yöksi sairaalaan. Tässä kohti vedin taas yhdet itkut ja totesin hoitajalle, etten edelleenkään ymmärrä mistä on kyse. Lääkäri selitti, että jostain syystä ihoni alle on muodostunut onkalo, josta pääsee bakteereja ja eritteitä. Yksi syy voi olla karvanpoistossa, mutta minut tullaan ilmeisesti myöhemmin myös tähystämään, jotta voidaan sulkea pois mahdollisuus suolisto sairaudesta. Takamustani on ronkittu jos minkälaisilla värkeillä. Jos jotain tässä on opittu, niin se että en kaipaa peppuuni mitään ylimääräisiä vehkeitä. 😄🙈

Maanantaina minut nukutettiin ja leikattiin täällä Peijaksessa. Kyhmy saatiin tyhjennettyä, mutta haava jätettiin auki, jotta nesteet ja veri pääsee pois. Samalla pyritään saamaan tuo onkalo sulkeutumaan itsestään, jottei sama enää toistuisi. Avohaava pelottaa kovasti. Ymmärrän, että tulehdusriski on järkyttävän suuri haavan sijainnin vuoksi. Haavaa tulee suihkuttaa todella usein ja treenit on tältä mimmiltä treenattu vähäksi aikaa.

Nämä kolme päivää ovat olleet kuin elokuvaa katselisi. Meidän piti sunnuntaina viettää ihana päivä perheen kanssa ja minun piti aloittaa pitkästä ainaa kunnon kyykkytreenit. I love me-messuillekin olisin halunnut mennä moikkaamaan tuttuja ja katselemaan mutta enpä sinne asti päässyt. Tässä on taas ymmärtänyt miten nopeasti kaikki voi muuttua. Terveyttä ja läheisiään pitää osata arvostaa joka päivä!

Miksi kirjoitan tästä aiheesta kaikkien nähtäville? Mielestäni asioista pitää pystyä puhumaan. Myös niistä noloista. Ehkä täällä onkin joku joka on kokenut saman? Tai joku joka saa tästä vastauksia mikäli samanlaisia oireita ilmaantuu. 

Suuri kiitos siitä, että uskallan olla avoin asiasta kuuluu Teemu Ramstedtille. Olen seurannut pitkään Teemun sitkeää työtä IBD sairausten ”keulakuvana.” Olen tajunnut, että vaikka kyse on nolosta aiheesta niin miksi sitä pitäisi salailla? 

Bloginikin perustuu todella paljon treenaamiseen, joten koin, että pakkohan minun on teille lukijoilleni kertoa rehellisesti miksi yllättäen tuleekin treenitaukoa! 

Läheiseni ovat olleet ihania ja kannustavia. Saatan tarvita apua Felixin kanssa nyt alkuun kun Heikki menee takaisin töihin. Apukäsiä onkin jo tarjoutunut ihana määrä. Kiitos! Eilen ystäväni tupsahti vielä leikkauksen jälkeen yllättäen tässä käymään. Ihana 💗 

Pari seuraavaa viikkoa tulee varmasti olemaan pelottavia, stressaavia ja raastavia. Pyrin hoitamaan haavaa paremmin kuin hyvin. Koitan olla vaipumatta masennukseen vaikken treenaamaan pääsekään. Jos nyt hoidan toipumisen kunnolla on minulla loppuelämä aikaa juosta. 😄 Kannustavia sanoja varmasti tarvitaan tulevinakin viikkoina. 😅

Kiitos vielä kaikille tsempeistä ja erityisesti Heikille kun on pitänyt Feffestä yksin huolta. 💗 Tänään mamma pääsee poikiensa luokse parantelemaan peppuaan! 

Pitäkää itsestänne hyvää huolta! ✌🏽️💗

Äitiysloman ihanuus

lindbladamandaJätä kommentti

Jotenkin tänään tämä kotiäitiys taas oli niin maailman mahtavinta. Herättelin lapseni 9:40, koska jätkä olis ilmeisesti muuten nukkunut puolille päivin. 

Siitä suunnattiin edesmenneen mummini siskon luokse. Vaarini oli hänen luonaan myös käymässä. Siinä me reilun tunnin verran istuttiin Felixin kanssa kahvittelemassa vanhusten kanssa. Rakastan kuunnella tarinoita heidän nuoruudestaan. Mummini ja hänen siskonsa ovat Talvisodan aikaan olleet sotalapsina Ruotsissa. Vaarini on teininä koulun jälkeen hengaillut sotavankien kanssa ja ottanut heiltä jopa tatuoinnin. Miten erilaisessa maailmassa he ovatkaan eläneet! Olen niin äärettömän kiitollinen, että pääsen vielä kuulemaan näitä tarinoita. Kumpa kaikki ihmiset pääsisivät joskus elämässään irti oravanpyörästä ja viettämään tällaisia hetkiä. Oikein suututtaa miten itsekin työelämässä aina laittoi kiireiden syyksi sen, ettei useammin käynyt isovanhempien luona. Nyt pyrin korjaamaan asiaa ja käyn Felixin kanssa joka torstai kävelyllä vaarini kanssa.

  
Kahvi hetken jälkeen suunnattiin ystävän kanssa Jumboon. Lähes samantien Felix aloitti pari tuntisen huuto konserttinsa. Rotarokote teki 3 kuukauden iässä ihan saman reaktion. Järkyttävät vatsakivat pienokaiselle. Siinä istuttiin tunnin verran täydessä Chicos ravintolassa kurkku suorana itkevän lapsen kanssa. Mutta tiedettekö. Ystäväni, kahden lapsen äiti piteli välillä huutavaa Felixiä, jotta minä saisin syötyä ja käytyä pissalla. Voin kertoa, että tuo pari tuntinen olisi ollut NIIN paljon rankempaa yksin kotona lapsen kanssa. Vaikka ihmiset tuijotti, oli tämä huuto konsertti niin paljon helpompi kun joku oli vierellä. Kiitos Anu 💗

 

Väsähtänyt kiljukalle!
 
Juuri näistä, kiireettömistä hetkistä läheisten kanssa on äitiysloman ihanuus tehty. Ehkä elämän ainoa tilaisuus päästä hetkeksi pois oravanpyörästä. 

  

Läheiset

lindbladamanda2 kommenttia
Torstaina kuvattiin miten kroppa on vuodessa muuttunut :D
Torstaina kuvattiin miten kroppa on vuodessa muuttunut 😀

Viikonloppu meni hujauksessa. Torstaina oli ihana vapaapäivä keskellä viikkoa ja käytiinkin taas salilla pyörimässä pari tuntia aamun ratoksi. Päivällä houkuteltiin hyvällä menestyksellä muutama ystävä meille syömään ennenkuin lähdettiin nelisteen kokeilemaan Helsingissä taas uutta Escape roomia. Olen itse hitusen koukuttunut tähän lystiin joten houkuttelen kaikkia kavereita mukaan siinä toivossa että joskus selviydyn näistä huoneista uloskin. 🙂

Kaverit pääsi torstaina maistelemaan mun ensimmäistä itse leipomaani pataleipää. :)
Kaverit pääsi torstaina maistelemaan mun ensimmäistä itse leipomaani pataleipää. 🙂

Tällä kertaa kaveri valinnat meni nappiin ja päästiin huoneesta ulos huikeet 30 sekuntia ennen loppua. Hyvä meidän joukkue! En itse ehkä ole se joukon fiksuin hahmo jonka älykkyydellä selvittiin huoneesta. Pisteet kuitenkin mulle siitä että osasin valita huoneeseeni oikeat kaverit joiden avulla selvisin. 😉 Kiitti kamut, oli super hauska päivä! ❤

Tuossa samalla syöpötellessämme kysyin yhtä parhaista ystävistäni Sepon kummiksi. Hetken jo säikähdin kun hän tokaisi kovaa ”EIKÄ!”  Vastaus oli kuitenkin myöntävä ja meidän pikku miehellä on ensimmäinen kummi tiedossa.

Tuo kummi asia on yllättävän vaikeaa. Haluan lapselleni kummit jotka ovat läsnä hänen elämässään. Olisi ihana saada pojalle myös ainakin yksi miespuolinen kummi. Minulla on itselläni kaksi ihanaa kummityttöä ja tunnen usein kovasti syyllisyyttä siitä etten näe heitä tarpeeksi usein. Toinen heistä asuu Malmössä ja olen kyllä pyrkinyt matkustamaan vähintään kerran vuodessa heidän luokseen moikkaamaan, opiskeluaikoina jopa useammin. Toinen tytöistä asuukin ihan lähellä mutta kun oma arki on kiireinen ja kummitytön perheen arki on kiireinen, tuntuu että näemme useinmiten ainoastaan erinäisissä juhlissa. Haluisin olla tytöille niin paljon enemmän kuin vain lahjojen ostelija. ❤

Fairygodmother

Näin lasketun ajan lähestyessä olen paljon miettinyt lähipiiriämme. Molemmat mummit tuntuu olevan ihanan innoissaan vaikka lapsenlapsia heillä on ennen Seppoakin. Omalle isälleni Seppo on ensimmäinen poika lapsenlapsi. Toivonkin että mufa vie Seppoa yhtä sinnikkäästi Jokerit matseihin kuin mitä minua ollessani pieni. Molemmat isovanhemmat asuvat myös (ainakin osan vuodesta) ihanan lähellä joten uskonkin että heihin saa aina hädän tullen turvautua.

Sisaruksiin meillä on mieheni kanssa läheiset välit. Okei, minä saatan välillä pitää miehenikin sisaruksiin enemmän yhteyttä kuin hän. Olemme molemmat nuorimmat sisarukset. Minulla on yksi isosisko ja miehelläni kaksi. Isosiskoista joilla on lapsia on ollut odotusaikana mieletön tuki kun hulluja kysymyksiä ilmaantuu päähän. Miehen toisella siskolla ei ole omia lapsia ja olenkin varannut hänet jo tulevaisuudessa vauva vahdiksi. Tädit ovat kaikki parasta mitä voisin pikku miehelleni toivoa!

Välillä mietityttää onko meidän tukiverkosto tarpeeksi suuri? Perheet joilla on jo omia lapsia ei noin vain heitetä vielä yhtä lasta hoitoon. Meillä on pieni mutta sitäkin ihanempi ystäväpiiri. Elämä on kuitenkin jo tähänkin ikään mennessä osoittanut että ystäväpiiri saattaa elämäntilanteen mukaan muuttua. Miten valitsemme esimerkiksi kummit joista voimme olla varmoja että he ovat Sepon elämässä vielä 15 vuoden kuluttua?