Avainsana: lapsi

Oon viisivuotias!

lindbladamandaJätä kommentti

Moi kaikki! Aika rientää ja mä täytin jo 5-vuotta! Synttäreitä juhlitaan kunnolla elokuun puolella.

Olen ollut isoveli aika tasan vuoden ja olenkin maailman paras sellanen. Suojelen, leikin ja hoivaan Filipiä auttaakseni mammaa mahdollisimman paljon. Mustasukkainen en ole oikeastaan ikinä ollut. Filip on niin söpö!

Viimeisen vuoden aikana olen oppinut hurjan paljon uutta! Olen oppinut pyöräilemään ilman apupyöriä, uimaan niin hyvin, että osaan jopa tehdä kaksi kuperkeikkaa putkeen veden alla sekä jaksan uida 25m putkeen ja viimeisimpänä olen oppinut sanomaan R kirjaimen, mutta kaikissa sanoissa se ei ihan vielä tule.

Lempi juttujani on edelleen eläimet. Varsinkin hepat ja hauvat. Netflixistä katson ainoastaan Free Rein nimistä heppasarjaa ja leikin enimmäkseen keppihepoillani. Yritän päästä poninhoito kurssille syksyllä jos kurssilla vain on tilaa. Aloitan syksyllä myös vesirallin. Kivaa ja jännää!

Tykkään myös tosi paljon kiipeillä. Mummi sanoo, että mä oon tosi vahva poika. Tykkäänkin usein katsoa mun lihaksia peilistä ja ihmetellä miten paljon ne on kasvanut. Olen myös tarkka ulkonäöstäni. Hiukset pitää usein laittaa vahalla ja valitsen itse vaatteeni. Rautakauppaan lähdin yks päivä kauluspaidassa ja rusetti kaulassa.

Mulla alkaa elokuussa viimenen dagisvuosi. En oo ollut dagiksessa maaliskuun jälkeen kun toi korona tuli, vähän jännittää mennä sinne taas näin pitkän ajan jälkeen.

Kivaa loppukesää kaikille!

Puolivuotias

lindbladamandaJätä kommentti

Olen jo puolivälissä vauva vuotta. Vaikka mamma kyllä sanoo, että olin pikku vauva ehkä 2kk. Lähdin niin kiireesti tutkimaan maailmaa. Olen 67,3cm ja 7855g.

Aloin istumaan 5kk iässä ja ryömin alle viisikuisena. Konttaamaan aloin reilu 5kk iässä ja tukea vasten olen seissyt nyt muutaman viikon. Mamman ei tarvitse minua kovinkaan paljoa viihdyttää. Leikin itsekseni paljon isoveljen leluilla ja kiipeilen tv-tasoa vasten. Mamma ja isi aina huutelee ”Nej Filip ja Ei Filip!” kun seison tv-tasoa vasten. Se on mun mielestä tosi hassua, joten teen sen aina uudelleen ja uudelleen.

Syön jo kaikenlaista. Tissimaito on ykkönen, mutta tykkään varsinkin pusseista syötävistä smoothieista. Niitä kun saan pitää ihan itse kädessä ilman, että mamma sohii lusikalla silmään. Sormiruokailen myös välillä, mutta inhoan pieniäkin paakkuja kurkussani joten se päättyy usein kyökkimiseeni. Kurkku ja maissinaksut on tosin jees!

Nukun yleensä kahdet tai kolmet päiväunet joko vaunuissa, mamman matkassa turvakaukalossa tai sängyssä. Mun mamma ei oikein oo muskari tai vauvakerho tyyppiä, niin mä saan tavata muita lapsia jumpissa ja mamman treeneissä. Jumppasalissa on kivaa kun on paljon tilaa jossa liikkua. Nyt olen muuten käynyt muutaman kerran uimassakin. Sukeltaa osaan myös.

Sain varhaistetun MPR rokotteen koska mamma ja isi meinaa viedä mua maailmalle. Tänään lähdetään Köpiksen kautta Malmöhön ja muutaman viikon päästä Meksikoon.

Hampaita mulla on suussa kaksi. Kuolaan tosin sen verran, että mamma luulee niitä olevan lisää tulossa.

Luonteeltani olen vilkas, tyytyväinen, hymyilevä pikkumies.

Mamma kirjoittaa varmasti myöhemmin omia fiiliksiään vauvavuoden ensimmäisetä puolikkaasta.

3 kk

lindbladamanda6 kommenttia

Moikka tyypit. Mä olen tänään jo 3kk vanha! Mamma sanookin, että pikkuvauva aika alkaa olla nyt ohi.

Oon kasvanu hurjasti siitä kun vihdoin saavuin maailmaan. Painan jo 6525g ja olen 62,3cm pitkä.

Mitään tarkkaa päivärytmiä mulla ei vielä ole. Yleensä otan yhdet pitkät päiväunet aamupäivällä ja niiden lisäksi 2-4 lyhyemmät unet. Yöllä herään yleensä 2 kertaa, mutta olen myös välillä yllättänyt mamman ja herännyt ensimmäisen kerran vasta aamu 6-7 aikaan. Tajuan yön ja päivän eron, koska yöllä nukahdan heti syönnin jälkeen uudelleen. Nukun muuten mamman kainalossa. Pinnasänky on kiva koriste siinä huoneessa missä muutenkin nyt koko perhe nukkuu.

Mulla on maailman paras isoveli. Se pussailee, halailee ja muistaa joka päivä kertoa miten paljon se mua rakastaa. Viime aikoina isoveli on myös vaihtanut mun vaipan.

Päivisin ei ihan kauheesti ehditä kotona olemaan. Mun mamma suhaa aina paikasta toiseen aamusta iltaan. Mä sitten meen siinä mukana. Käydään aika paljon salilla Vidalla. Joskus mä nukun turvakaukalossa ja joskus jumppailen matolla mamman vieressä. Käydään myös vaunulenkeillä melkeen joka päivä. Se on varmin tapa saada mut nukahtamaan.

Mamma sanoo, että oon aika lepposa äijä. En kai turhia itkeskele ja viihdyn paljon myös itsekseni leikkimatolla. Kaikki sanoo mua aina tosi jänteväks. Mulla on myös kova kiire jo liikkeelle. Opin vajaa 3kk iässä jo kääntymään masulleni ja takas selälleen. Lattialla yritän kovasti jo mönkiä eteenpäin. Ette tiedä miten ärsyttää kun en kuitenkaan vielä oikein pääse eteenpäin. Sylissäkin haluan mieluiten vaan seisoskella. Mun perhe on niin liikkuvaista sorttia, että pakko yrittää pysyä niiden perässä.

Oon reissannut jo jonkin verran. Enimmäkseen kotimaassa. Mökillä Viitasaarella kävin ensimmäisen kerran jo 4 päivän iässä. Olen myös nähnyt Ähtärin eläintarhan Pandat ja Tukholman Skansenin eläimet. Tammikuussa mennään Köpiksen kautta Malmöhön moikkaamaan serkkuja ja alkuvuoteen on myös tulossa joku kaukomatka.

Jos koko perhe pysyy terveenä, ajateltiin tulevana viikonloppuna mennä ensimmäistä kertaa koko perhe uimaan. Felix on oppinut uimaan ja sukeltamaan, joten se on luvannut opettaa myös mua. Kuukauden päästä mamma on luvannut tarjota mulle maisteltavaksi myös vähän muutakin kun pelkkää tissimaitoa. No on isikin mulle sitä maitoa muutaman kerran syöttänyt, pullosta tosin.

Kysykää ihmeessä jos jokin asia jäi kertomatta.

-Filip 3kk

Kuvat: Valokuvaus Oxa

Oon nelivuotias

lindbladamandaJätä kommentti

Hello my guys, niinkun mulla on tapana nykyään vähän hassutella. Täytin viime viikolla neljä vuotta. Omasta mielestäni siis iso poika jo.

Lapsikaverit on mulle tällä hetkellä TOSI tärkeitä. En tosin suostu leikkimään ihan minkä vaan naapurin Niilon kanssa, koska olen alkuun aina vähän ujo. Omat tutut kaverit on kuitenkin parasta. Tykkään leikkiä eläinleikkejä, kauppaa, rakentaa majoja, painia ja piirtää. Kiipeily ja hyppiminen on myös ihan parasta. Mitä hurjempaa sen kivempaa.

Dagiksessa olen vielä nukkunut lyhyitä 30min päiväunia, mutta kotona en niitä enää nuku, jotta mamma ja isi saisi mut yöunille noin kello 21. aikaan. Sillon nukun aamu 8-9. Nyt kun me odotetaan, että uus koti valmistuu oon saanut nukkua samassa huoneessa mamman ja isin kanssa. Tykkään! Pikku pupu kulkee edelleen myös mukana minne ikinä menenkin. Se on aika nuhjuinen ja joulupukki yrittikin antaa mulle uuden tilalle. Se höpsö ei ymmärrä, että on vaan yksi oikea Pikku pupu. Musiikki on mulle tosi tärkee juttu. Erityisiä lemppari biisejä on JVG-Ikuinen Vappu, Seitsemän Seinähullua veljestä- Banaania poskee, Lauri Tähkä-Palavaa vettä ja Tapio Rautavaaran- Juokse sinä humma. Usein harmittelen, että Tapio Rautavaara on mennyt kuolemaan enkä pääse hänen keikalleen. Isi on kuitenkin joku päivä luvannut viedä mut Oulunkylään katsomaan Tapio Rautavaaran patsasta. Iltaisin kuuntelen yleensä Missä muruseni on tai Minä suojelen sinua kaikelta.

Opettelen kovasti myös kirjaimia ja kyselen enemmän kuin mitä mamma ja isi tietää. Kyselen osaako kaikki maatilaneläimet uida, miten ihminen pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen ja miksi Bamsella on aina hattu päässä. Yleensä mamma ja isi sitten katsoo vastaukset sieltä neteistä. Yksikään automatka ei etene ilman, että takapenkiltä kuuluu taukoamaton puheensorina.

Olen mamman ja isin mielestä herkkä poika. Tykkään kovasti halia ja pussailla. Sen olen kyllä mammalta oppinut. Mamma tykkää myös kovasti jos kehun häntä nätiksi tai sanon, että mamma tuoksuu hyvälle. Siksi teen sitä myös aika usein. Olen myös mamman ja isin mielestä aika ainutlaatuisen upea poika. Niinhän mä taidan olla. Odotan kovasti, että musta tulee isoveli. Tulen loistamaan siinäkin hommassa. Beibi saa nukkua mun vieressä ja oon luvannut auttaa vauvan syöttämisessä ja vaipan vaihdossa. Mietin kyllä yks päivä kuinka pitkään se pikkuveli meinaa mamman masussa vielä viihtyä!? Senhän piti tulla jo mun syntymäpäivänä.

Oon kolmevuotias!

lindbladamandaJätä kommentti

Moi tai Hello niinkuin itse tykkään sanoa. Musta ei oo vähään aikaan kuulunut täällä mamman blogin puolella mitään. Mä oon jo 3-vuotias. Omasta mielestäni synttärit on joka päivä, mutta oltiin Montenegrossa reissussa mun oikeena synttäripäivänä. Tai jos tarkkoja ollaan, ajettiin juhlapäivänä Kroatian puolelle. Mamma ja isi laski, että se oli jo kahdeksas maa, jossa olen päässyt käymään. Mamma kutsuukin mua usein Reissu-Repeksi.

Ite hoen tällä hetkellä olevani usein miten Diago. Se tulee Seikkailija Dorasta, joka on tällä hetkellä mun lemppari ohjelma. Huutelen aina ”olen Diago” ja kiipeilen ja hypin mitä korkeemmista ja vaarallisimmista paikoista.

Vaipoista olen nyt vihdoin päässyt kokonaan eroon. Aloin vaan itsekseni käymään pissalla potalla tai pytyllä. Osaan pissata ihan niinkun isot pojat, seisaalteen. Kesälomalla aloin myös nukkumaan kalsarit jalassa.

Tykkään muutenkin tehä juttuja ihan ite. Ei tartte mamman ja isin auttaa. Niinkun herkkupäivänä kiivetä heti aamusta karkkikaapille, joka on muuten tosi korkeella keittiössä.

Oon edelleen tosi ilonen poika. Mamma aina sanoo, että ollaan samanlaisia kun innostutaan helposti jutuista ja hehkutetaan niitä sitten mahdollisimman kovaan ääneen.

Lempparijuttuja on leikkiä Doraa ja Diegoa kavereiden kanssa, käydä uimassa tai Hop Lopissa. Eläimiä rakastan yli kaiken. Synttärilahjaksi en toivonut mitään muuta kuin viidakon eläimiä. Arvatkaa mitkä hurraa huudot tein kun mamma ja isi oli ostanut mulle pantterin, leijonan, elefantin, zebran, pandan ja käärmeen.

Nukun edelleen päiväunet, koska oon kuulemma aika vilkas poika. Nukkuessa on tärkeintä, että mulla on aina pikku pupu kainalossa. Ainut asia jossa mammalla meinaa mun kanssa välillä mennä hermot on yöunille nukahtaminen. En ymmärrä miks? Mulla nyt sattuu iltasin olemaan pissahätä, kakkahätä, jano, masu pipi, peppu kutisee, halu kuulla mamman laulua ja vähän pelottaa. Nukun omassa huoneessa, mutta joskus saatan hipsiä yöllä mamman ja isin viereen.

Oon sairastellut jonkun verran, mutta silti jaksan aina olla aika reipas ja iloinen. Mulla on nyt kolmannet putket korvissa ja kitarisat on poistettu. Kesäloman alussa mulla todettiin myös semmonen hassu juttu kuin astma. Se selittää lääkäri tädin mielestä jonkin verran mun sairastelua. Olin vuosi sitten sairaalassakin hengenahdistuksen takia. Siitä asti oonkin ottanut astmapiippua melkeen aina kun flunssa iskee. Osaan ottaa sen tosi hienosti ja lääkärissäkin käyn mielellään. Näkisitte miten paljon paljon paljon mulla on tarroja kun söpistelen aina lääkäreille ja otan niitä joka käynnillä 2-5kpl.

Kakka, pissa ja pieru jutut TOIMII tällä hetkellä. Tykkään myös rakentaa majoja ja piiloutua eri paikkoihin. Puhun sujuvasti isin kieltä eli suomea ja mamman kieltä eli ruotsia. Osaan myös aika paljon juttuja englanniksi, niinkuin ”yummy yummy in my tummy” ja laskea kymmeneen.

Tykkään edelleen treenata mamman ja isin kanssa. Jaksan aika hyvin edelleen juoksulenkeilläkin rattaissa. Uusin hitti juttu on pyöräily. Siis mamma tai isi polkee ja minä huudan pyörän istumeissa ”wohoo, kovempaa.”

Lempiruokia on franskalaiset, knakkikset, jäätelö ja tikkarit. Vesi on lemppari juoma.

Kiva kun jaksoitte lukea.

Perhearjen kiireisyys

lindbladamanda2 kommenttia

Kuka luki päivän Helsingin Sanomista jutun siitä, miten nykyään lasten tekoa lykätään  perheiden kiireisen arjen mielikuvien takia?! Artikkelin lopussa oli seuraavat kommentit haastatelluilta ihmisiltä.

IMG_0096.PNG

Ehkä se oli tuo ensimmäinen kommentti, joka nosti niskakarvani pystyyn. ”…en mä voi hommata sitä lasta…viikon päästä sellanen fiilis et mä haluun kiertää maailman nyt.”

Rakas 25-vuotias mies. Ei niitä lapsia ihan noin vaan hommata, että tsädäm tilaisin yhden söpön sinisilmäisen poikalapsen. Toisekseen lapsen kanssa itseasiassa lentää 2-vuotiaaksi asti ilmaiseksi, joten voisit ihan ilman lisäkustannuksia lentää sen mini-ihmisen kanssa maailman ympäri. Ja te korkeakoulutetut naisihmiset. Vannon, että olisin sfääreissäni helvetin paljon kiukkuisempana ilman tuota aina iloista ihmispentua. 🙂 ❤IMG_0091

Tarkoitukseni ei ole kärkkäillä kommenteillani loukata ketään. Ymmärrän, ettei kaikki ihmiset halua lapsia ja se on itselleni ihan fine. Enemmän haluaisin välillä huutaa lähes 30-vuotiaille ihmisille että, ”herää pahvi, olit teini joskus 10 vuotta sitten. Time to grow up!” Ne jotka tuntee minut tietää, että minussakin elää ikuinen lapsi, mutta itseäni ihmetyttää miten osa ihmisistä ei halua ottaa vastuuta mistään ennen kuin keski-ikä kolkuttelee ovelle. IMG_0057

Uskon, että meidän elämä olisi ihan yhtä hektistä ilman lasta. Paitsi, että istuttaisiin varmaan useammin töissä pidempään kun ei tarvitsisi ketään hakea 17 mennessä dagiksesta. Lapsi on myös maailman paras murheen poistaja. Ennen kuin Felix syntyi oli minun paras ”huonon päivän” pelastaja siskoni tytär Minea. Ajoin aina heidän luokseen kun elämä potki päähän. Noin 30 sekunnissa Minea sai minut aina unohtamaan kaikki murheet. Lasten aitous, huolettomuus ja iloisuus on niin tarttuvaa. fullsizeoutput_366.jpeg

Tänään hain Felixin dagiksesta ja menin polvilleen hänen eteensä. Felix silitti hiuksiani ja totesi ”mamma har fint hår” ja seuraavaksi pyöräytti korvarenkaitani ja totesi ”mamma har fina örhängen.” Maailman parasta! ❤

Olen sanonut tämän lauseen blogissani miljoona kertaa. ”Lapsi on lahja, ei itseoikeus.”

fullsizeoutput_3121.jpeg

Kiire

lindbladamanda6 kommenttia

Blogissa on hiljaista koska en yksinkertaisesti ehdi kirjoittamaan. Arki on oikeasti yhtä duracellina pomppimista.

Heikillä on töissä tällä hetkellä varmasti yksi vuoden vilkkaimmista ajoista. Itsellänikään ei työmäärä ole kesän jälkeen helpottanut. 

Herään aamu 5, jotta ehdin treenata eikä se ole perheen yhteisestä ajasta pois. Heikki vie noina aamuina Felixin dagikseen. Lähden töistä 16 pintaan, jotta ehdin hakemaan Felixin ennen 17. Haluan usein iltaisin vielä touhuta Feffen kanssa jotain, esimerkiksi käydä Hoplopissa, kirjastossa pyörällä tai leikkipuistossa. Ennen sitä pitää yleensä myös tehdä ruoka ja syödä. 

Töiden jälkeen Heikki saattaa mennä vielä treenaamaan. Viime viikolla Heikki oli parin päivän työmatkalla, joten oltiin Feffen kanssa kaksin. Iltaisin ehditään yleensä olemaan perheen kesken max.2h. jonka jälkeen on Feffen uniaika. 

Nukutuksessa on viimeaikoina mennyt 30-60min ja parhaimmillaan kello on 21.00 kun jätkä nukahtaa. Tässä vaiheessa olisi hetki aikaa olla kahden, mutta pyykit, tiskit, reput ja mahdolliset työhommat odottaa vielä laittamista.

Eilen heräsin 05.00 ja lähdin pyörällä töihin. 6:45 tehtiin työkavereiden kanssa treeni. 8-16 töissä, jonka jälkeen poljin hakemaan Feffeä dagiksesta. 17.00 aikaan nappasin jätkän ja lähdettiin kotia kohti. Minulla oma ja minimänin reppu sekä oma pyörä. Tehtävänä oli päästä kotiin junalla niin, että sekä mamma ja poika selviää mahdollisimman vähäisillä vammoilla. 17.30ish kotona ja äkkiä ruokaa tekemään. Chili con carnet naamaan (osalla meistä kirjaimellisesti) ja kipinkapin kohti Itäkeskusta. Olin varannut Feffelle korvaläärin kello 19. Pikkujätistä. Korvat tsekattu ja kunnossa. Kotia kohti. 19.30 jälkeen kotona. Taas syödään, tälle kertaa iltasmoothiet. Iltapalan jälkeen minimänin kanssa vielä suihkuun. 20.30 Heikki meni nukuttamaan jätkää ja minä aloin laittamaan tiskejä ja pakkaamaan seuraavan päivän vaatteita. Ihmispentu nukahti 21.30 aikaan, jolloin olin itse ihan valmis unille. 22.00 olen ollut jo täydessä unessa. 😂

Olen usein iltaisin niin väsynyt, että hyvä kun jaksan iltapalaa syödä. En enää ihmettele miksi tätä kutsutaan ruuhkavuosiksi. Kun pitkän työpäivän jälkeen väsyneenä tulee kotiin, huomaa välillä purkavansa väsymystä kotona perheelle. 

Kahden keskeistä aikaa olisi ihana välillä viettää, mutta toisaalta lapsi on arkenakin niin paljon hoidossa ettei hänestä oikein halua viikonloppuna luopua. 😅 Mihin te muut kiireiset pienten lasten vanhemmat mahdutatte yhteisen ajan? Itse olen sitä mieltä, että tiskit voi vaikka mielummin tyhjentää huomenna, mutta mieheni on asiasta eri mieltä. 

Liikuntaa teen tosiaan aamuisin kun äijät vielä vetelee sikeitä, joten se ei ole yhteisestä ajasta pois. Itse ajattelen niin, että tätä kiireistä arkea kestää nyt x ajan ja kohta huomataankin että ollaan taas uudessa elämänvaiheessa. 

Kuulostaako tutulta? 😅

Milloin on oikea aika päiväkodille?

lindbladamandaJätä kommentti

Nyt sohaisen kepillä muurahaispesää.

Kävin lauantaina Karkin kanssa 16km lenkillä. Juostiin pitkin Espoon rantaviivaa. Meitä yhdistää juoksun lisäksi se, että molemmat bloggaa ja molemmilla on pienet taaperot kotona. Juteltavaa siis riitti. 🙂 Karkilla on myös työn aloitus hoitovapaan jälkeen pian ajankohtaista ja juteltiinkin paljon työnhausta ja esimerkiksi lasten päivähoidosta.

Mielestäni Karkki sanoi niin hyvin mitä itsekin ajattelen päivähoidosta. Pitää löytää se omalle perheelle ja lapselleen sopivin hoitomuoto.

Itse olen ollut 100% tyytyväinen meidän perheen tilanteeseen. Tiedän, että tutkimuksia on  puolesta ja vastaan kun kyseeseen tulee lapsen päivähoito alle 3 vuoden iässä. Felix jää mielellään dagikseen aamuisin ja nykyään hänet saa houkutella kotiin iltapäivälläkin. Emme ole huomanneet suurempaa muutosta Felixin käytöksessä päiväkodin alettua. Felix kyllä selvästi tuntee olonsa turvalliseksi tätien sylissä ja häntä odottaakin joka aamu jonkun tädin syli.

Tykkäsin olla kotona ja homma muuttui mielestäni koko ajan mielekkäämmäksi kun lapsi kasvoi ja alkoi kommunikoimaan. Rehellisesti sanottuna, en silti usko, että minusta olisi ollut kotona olemaan siihen asti kun F täyttää 3 vuotta. Huomaan ehkä vasta nyt miten onnellinen olen kun saan taas osan päivästä viettää yksin muiden aikuisten seurassa. Kotona ollessa arki pyöri lapsen, siivouksen, ruuanlaiton ja miehen kotiin odottamisen ympärillä. Sosiaalisessa mediassa hengasin enemmän kuin liikaa. Välillä päivät olivat pitkiä, jos ei jostain syystä vaikka ollutkaan suuremmin ohjelmaa. En oikeastaan koskaan ollut minä, vaan aina me.

Pyörin 1,5 vuotta jumppatrikoot jalassa. Arvatkaa kuinka ihanaa on taas pukea päälleen mekkoja ja saappaita? Don’t get me wrong. En ole niitä mutseja jotka jättää säärikarvansa ajelematta sen jälkeen kun saa lapsen. Kotona ollessa tuli vain liikuttua niin paljon, että trikoot ja lenkkarit oli käytännöllisimmät vaatteet.

En missään nimessä arvostele niitä äitejä jotka ovat pitkään kotona lasten kanssa. Uskon, että äitejä on monia erilaisia. Itse olen todella sosiaalinen tapaus ja tajuan vasta nyt miten paljon välillä kaipasin seuraa. En ole pullantuoksuinen mamma, joka rakastaa siivota ja sisustaa. Olen hieltä haiseva mamma, joka rakastaa puhua ja jumpata.

Uskon, että jokaisessa perheessä pitää äidin ja lapsen olla valmiita päivähoidon aloitukseen. Minä ja siskoni ollaan molemmat menty hoitoon nuorella iällä ja mielestäni meistä on tullut suht kunnollisia naisia.

Ei siis arvostella toisiamme näistä päätöksistä. Kaikki lapset on erilaisia ja samoin äidit. Tärkeintä on löytää omalle perheelle sopivin ratkaisu.

Ihanaa uutta viikkoa!

 

Asenne ratkaisee

lindbladamandaJätä kommentti

Olen lähipiirissä monesti saanut kommenttia omasta prinsessa luonteestani. Elän omassa pikku kuplassani hymy korvissa ja uskon yksisarvisiin. No lähes ainakin. Haluan aina ajatella asioista positiivisesti. Mielelläni suljen negatiiviset asiat kokonaan pois kuplastani. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.

Minulla on nyt kaksi viikkoa aikaa leikkaukseeni. Valehtelisin, jos väittäisin ettei minua pelota. Todellisuudessa ajattelen leikkausta jopa öisin. Olen kuitenkin päättänyt ajatella tässäkin asiassa positiivisesti. Minulla ei ole mitään vakavampaa sairautta. Kyse ei ole elämästä ja kuolemasta.

Pienet lapset osaavat ihanasti nauttia elämän pienistä asioista. Felix taputtaa käsiään yhteen ja huutaa jee, jee,jee kun lähdetään katsomaan hauvoja mummin ja mufan luokse. Missä vaiheessa tuo pienistä arkisista asioista nauttiminen yhtäkkiä loppuu joillakin ihmisillä?

Itse saatan monesti iltaisin mennä nukkumaan ja vaan fiilistellä ääneen miten mahtava päivä on ollut. Mieheni aina puhuu, miten hienoa on, että pystyn fiilistelemään tällaisia asioita. Hän ei kuulemma pysty. Minä nauran kovaan ääneen, höpötän taukoamatta ja elän hetkessä. En stressaa pikku jutuista. Puhuimme eräänä päivänä äitini kanssa tästä asiasta. Totesimme, että miehet eivät yleisesti ehkä osaa innostua asioista niinkuin me naiset. Onko tämä kuitenkaan totta? Kyllä kaikki tuntemani poika lapset osaavat innostua autoista, palloista, hevosista ihan niinkuin tytötkin. Pakottaako yhteiskuntamme kuitenkin miehet hillitsemään tunteitaan?

Vaikka maailmassa on paljon pahaa uskon, että hymyssä suin arki on kuitenkin hitusen mukavempaa kuin otsa kurtussa.

Haastankin teidän kaikki, jotka tämän tekstin luette. Yrittäkää viikon ajan etsiä arjesta pieniä ilon aiheita ja kiinnittämään niihin enemmän huomiota. Se voi olla Iivo Niskasen MM-kulta, täydellisesti onnistunut munien kypsyys tai ihana oma hetki sohvalla. Koetteko osaavanne nauttia tarpeeksi arkisista asioista?

Itsesuojeluvaisto missä olet?!

lindbladamanda9 kommenttia

Olen viimeaikoina lukenut paljon blogeja joissa on vastasyntyneitä vauvoja tai vasta odotetaan esikoista. Kohta on pakko lopettaa. 😀 Huomaan otsasuoneni pullistuvan ihmisten kirjoituksista, että MEILLÄ TEHDÄÄN KYLLÄ SITTEN NÄIN KUN VAUVA SYNTYY!

Mulla on yksi ainoa ohje tuleville vanhemmille. Älkää tehkö mitään päätöksiä ennenkuin lapsi syntyy. Tai jos teette, olkaa valmiita heittämään ne kaikki roskakoriin kun lapsi syntyy.

Äidin ja isän pitää hoitaa vauvaa fifty-fifty. Ei perhepetiä. Imetys on ainoa vaihtoehto. Mitä näitä päätöksiä nyt on. Uskon, että kaikki esikoisensa saavat vanhemmat yllättyy siitä miten kiinni lapsi on äidissä. Varsinkin jos äiti imettää. Isän rooli on alussa lähinnä vaippojen vaihto, siivous ja ruuanlaitto. Meilläkin ennen lapsia ihmeteltiin tuttuja jotka nukkuivat perhepedissä. Hei hei seksielämä ajattelin. Kerron salaisuuden. Sitä voi harrastaa muuallakin kun omassa sängyssä 😉 Meillä lapsi nukkui loppujen lopuksi melkein 1v ikään asti meidän sängyssä. 😀 Ennen lapsen saamista ei myöskään voi ymmärtää, että imetys ei aina tapahdu nappia painamalla. Maidon nousussa voi mennä aikaa jopa viikkoja. Kaikilla maitoa ei vain tule tarpeeksi tai se voi olla niin kivuliasta ettei yksinkertaisesti pysty. Itselläni onneksi onnistui niinkuin olin päättänyt. Tuskin tuo duracelli yhtään sen rauhallisempi olisi vaikka korvikkeilla olisikin kasvanut.

Mutta itse asiaan… Olen nyt viettänyt 4 vuorokautta kahdestaan pojan kanssa. Heikillä on ollut työreissuja. Ollaan oltu aika kiireisiä, etten sekoaisi täällä neljän seinän sisällä tuon elohiiren kanssa. Vaikka yöt on nyt mennyt paljon paremmin (n. 1 heräämisellä) niin tuntuu, että olen joka ilta aivan loppu. Felix on kirjaimellisesti oikea elohiiri, jonka perässä pitää juosta koko valveillaolo ajan. Kaverilla ei ole minkäänlaista, korostan EI MINKÄÄNLAISTA itsesuojeluvaistoa.

Otetaan muutama esimerkki. Herra kiipeää keittiöjakkaralle seisomaan ja heittäytyy benji hyppymäisesti alas siinä uskossa, että aina joku ehtii nappaamaan syliin ennenkuin nenä mätkähtää lattiaan. Kaveri saattaa yhtäkkiä seistessään kaatua tikkusuorana taaksepäin, luottaa siihen että joku taas nappaa. Mukava harrastus on myös sohvalta tai rahin päältä alas hyppääminen tasajalkaa. Mainitsinko jo keittiön tuoleilla heilumisen niin, että tuoli kiikkaa? Näinkö niitä Iiro Seppäsiä syntyy? Yleensä kun ehdin viimetingassa ”pelastamaan” katastrofilta tulee perästä vielä räkänen nauru.

Jännitän siis kovasti miten päiväkodissa kukaan ehtii joka tilanteessa mukaan. Siellä kun Feffe ei ole ainoa elohiiri. Mitä hitsiä tuon kanssa tekee? Onko tämä joku poikien juttu, koska tuntuu että kaikkien tuttujen tytöt ovat luonteeltaan paljon varovaisempia.

Sain napattua ihanan ajankohtaisen kuvan Fefun nukahdettua yöunille!

 

RAUHALLISTA Itsenäisyyspäivää kaikille! 🙂 ❤