Joko niitä sisaruksia on tulossa?

Toistan itseäni. Lapsi on lahja, ei itseoikeus. 

Nyt olen saanut kuulla ensimmäisiä kyselyitä tai kommentteja, että ”toista vaan perään.”

Nyt, reilun vuoden jälkeen viime raskaudesta. Pystyn ensimmäistä kertaa ajattelemaan olevani taas joskus raskaana. Tähän asti ajatus uudesta raskaudesta on ollut kamala, vaikka ensimmäinen raskauteni oli TODELLA helppo. Silti toinen lapsi saa vielä odottaa. Itsekkäistä syistä. Haluan hetken aikaa nauttia taas omasta kropastani ja saada sen kuntoon. Ennenkuin mennään taas toisen ihmisen ehdoilla, minun vartalossani. 


Nostan hattua niille naisille, jotka tekee lapset peräkkäin. Minusta ei olisi ollut siihen. Ajatus siitä, että alottaisin vauva rumban uudelleen juuri kun ollaan Felixin kanssa saatettu vauvavuosi päätökseen tuntuu hurjalta. Minun on pakko saada hengähtää välissä. Ajatus siitä, että minulla olisi kaksi vaippaikäistä, kaksi syötettävää tai kaksi puettavaa tuntuu liian rankalta. Hatunnosto vain kaksosten äideille. 😅


Felix kaipaa myös edelleen paljon sylittelyä ja huomiota. Olisi mielestäni kamalaa sanoa noin pienelle, että mamman syliin ei nyt voi tulla kun täällä on toinen. 

Mieheni otti meillä ensimmäisenä puheeksi milloin seuraava lapsi saa tulla. Mukavaa, että hänkin on vielä halukas saamaan lisää lapsia. Mielestämme hyvä ikäero on noin 2,5-3 vuotta. Tuolloin Felix ymmärtää jo asiasta paljon enemmän ja on varmasti vielä omatoimisempi. 

Täältä ei siis ole vielä vähään aikaan kuulumassa lisää vauva uutisia. 


Mikä teidän mielestänne on sopiva ikäero lapsilla? 

Random facts about me

  • Tuhlaan kaikki rahani marjoihin. Kirsikkaa, pensasmustikkaa, mansikkaa. 
  • Kuukauden päästä ajattelin lopettaa imetyksen. Poika silti syö öisin vielä noin 2-3 kertaa. Lupaavaa.
  • Blogini yksi suosituimmista hakusanoista on ”Amanda Harkimo silikonit” Mahtaakohan lukijat pettyä kun täältä löytyykin imettävän mutsin eripari tissit. Eikai. 
  • Ilmoittauduin toissailtana Vantaan maratonille (puolikkaalle) lueskellessani muiden onnistuneita suorituksia HHM:llä. 👊🏻🙈
  • Olen viimeisen parin viikon aikana tehnyt kolme raparperi-marjakiisseliä ja yhtä monta piirakkaa. Myös yhdet mokkapalat on tullut tehtyä. Leivon aina pellillisen ja kiikutan leipomuksia ympäri naapurustoa. Pitävät mua varmaan vähän pöhkönä.
  • Painan tällä hetkellä melkein 30kg vähemmän kuin vuosi sitten. (Ja sen kyllä tuntee) 🙀🙈
  • Meillä on siskoni kanssa 4 vuotta ikäeroa, silti meitä luullaan aina kaksosiksi. (Kummalle tämä on hyvä juttu? 🤔)
  • Pojallani puhkesi tänään VIHDOIN ensimmäinen hammas. Ikää reilu 11kk. 
  • RAKASTAN jäätelöä. Syön näin kesällä melkeinpä yhden jäätelön per päivä. 
  • Olen seurustellut mieheni kanssa kohta 11 vuotta. Siitä asti siis kun olin 15-vuotias. 🙀

  • Unelmatyöni olisi olla urheilutoimittaja tai joku muu urheilun parissa työskentelevä. 

Odotukset vs. todellisuus

 

Sain lukijalta toiveen kirjoittaa siitä miten omat ajatukset ja teot ovat muuttuneet lapsen syntymän myötä. Tämä oli mahtava idea. Yksi tärkein asia mitä olen oppinut on se, ettei koskaa pidä olettaa tai päättää mitään etukäteen. Asiat ei suurella todennäköisyydellä mene niinkuin olit ajatellut. 😂


Kun sain tietää odottavani poikaa, aloin heti suunnittelemaan tyylikkäitä asukokonaisuuksia mihin vauvan pukee. Totuus on ollut jotain ihan muuta. Bodyt on mielestäni ainoa oikea vaatetus vauvalle joka on paljon sylissä! Paidat on tähän asti ollut todella epäkäytännöllisiä. Felix usein on näyttänyt myös tyylimammojen painajaiselta. Kaverilla saattaa olla sinivihreä body ja kirkkaan punaiset sukkahousut päällään. Lapsi raukka! 🙈

 Raskaana ollessani ajattelin, että teen asioita omalla tavallani enkä kysele muilta. Whatsuppi on laulanut synnytyksestä lähtien. Ensimmäisenä olen kyselemässä siskoltani ja äidiltäni neuvoja!

 Minun piti myös olla ehdottoman tiukka siinä, että pyrin tekemään lapsen soseet itse ja pyrin välttämään sokeria lapsella. Soseita olen jonkin verran tehnyt itse. Felix syö kuitenkin myös ihan yhtä lailla kaupan soseita. Me ollaan lähes joka päivä liikenteessä ja minun mielipiteeni on se, että valmis soseet on paljon helpompi kuljettaa mukanaan. Sokereita pyritään välttämään. Felix ei vielä saa maistaa mamman karkkeja tai jäätelöitä. Pyrin valmis soseissakin ostamaan niitä, joihin ei ole lisätty sokeria. Jos kuitenkin onkin tullut ostettua sellaista joka sisältää lisättyä sokeria saa poika sen syödä. 🙂

Raskaana ollessa ajattelin, että pyhitetään kyllä miehen kanssa aikaa myös toisillemme. Vielä emme ole missään kahdestaan olleet. Tosin käymme paljon yhdessä lenkeillä niin, että F nukkuu vaunuissa ja tämä onkin tuntunut riittävän molemmille yhteiseksi ajaksi tällä hetkellä.

Olin päättänyt jo ennen lapsen syntymää, että haluan pitää itsestäni huolta myös lapsen synnyttyä ja siitä olenkin hyvin pystynyt pitämään kiinni. Tästä suuri kiitos myös miehelleni, joka on mahdollistanut minun treenaamisen. ❤

 Kasvatuksellisista asioista en vielä oikein osaa sanoa, koska Felix alkaa vasta pikkuhiljaa tulla siihen ikään, että ymmärtääkin hieman mitä hänelle puhuu ja sanoo. Huomaan kuitenkin jo nyt olevani todella lepsu. Eihän se nyt haittaa jos poika vähän taputtaa telkkaria, saahan se nyt tuota laatikkoa vähän kaivella kun ei siellä mitään lapselle vaarallista ole… Tulen olemaan vielä todella pulassa tuon vauhtiviikarin kanssa.

Olen itse yllättynyt siitä, miten ns. huoleton olen äitinä. Vauva ei estä minua elämästä. Pieni vauva oppii maailmasta meidän kanssamme. En stressaa siitä voinko lähteä jonnekin vaikka meno osuisi lapsen päiväunien tai ruokailun aikaan. Lapsi nukkuu kun on väsynyt ihan missä vain. Ruuat on myös helppo ottaa vauvalle mukaan. Luulin, että stressaisin arkea enemmän vauvan kanssa. Kokemus on kuitenkin opettanut, että kaikki on helpompaa kun ei etukäteen ota asioista kamalaa stressiä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Odotin raskaana ollessani kovasti pikkuvauva aikaa. Nyt olen kuitenkin huomannut olevani todella iloinen kun tuo aika on ohi ja meillä alkaa olla sosiaalinen ja toimelias pikkumies. Vauvat on edelleen ihania, mutta tuo pikkuvauva aika olikin yllättävän tylsää. On ihanaa kun minin kanssa voi pikkuhiljaa jo kommunikoida.

Sain tänään postissa synnytyskertomukseni. En tiedä missä se on tämän 9kk seikkaillut. Olen edelleen sitä mieltä, että olen esimerkillinen synnyttäjä. Haha! 🙂 Pääsisinpä taas synnyttämään. Vielä en kuitenkaan ole valmis taas olemaan raskaana. Löysin papereista kätilöni nimen, Päivi Vihersaari. Hän kertoi tekevänsä Kättärillä vain kesäduunia ja asuvansa muuten Ranskassa. Ihan huippu kätilö, joka teki synnytyksessäni ihan kaiken niinkuin toivoin. Minun piti kodiututtuamme laittaa hänelle erikseen kiitos mahtavasta työstä. En kuitenkaan muistanut hänen nimeään. Onkohan mitenkään mahdollista, että kiitos kulkeutuisi hänelle tämän internetin ihmeellisen maailman kautta?  Jos mulla on extra rahaa ens kerralla kun synnytän, hommaan saman mimmin itelleni kätilöksi. 😀

img_3106

Hyvä ja paha

  

  
Heräsin lauantaina kammottaviin uutisiin. Tuttavani oli merkinnyt facebookiin olevansa turvassa Pariisin iskuissa. En ollut vielä päässyt uutisiin asti, mutta tajusin jotain järkyttävää tapahtuneen. Uutisia lukiessani oli ensimmäinen ajatus järkytys.

Mikä saa ihmisen uskomaan, että muiden ihmisten surmaaminen on ratkaisu johonkin!?  Mikä saa ihmisen uskomaan, että tappaminen on oikein? 

Rehellisyyden nimissä, minua järkytti myös se miten lähellä meitä tämä tällä kertaa tapahtui. Tajusin, että joudun kasvattamaan lapseni hyvin erilaisessa maailmassa kuin missä itse kasvoin.

Yritän opettaa lapselleni hyvän ja pahan eron. Pitääkö minun nyt opettaa lapselleni, että missään et ole turvassa pahalta. Et kadulla, konsertissa et edes omassa koulussa. 

Katson nukkuvaa lasta vierelläni ja mietin miten pystyn suojelemaan häntä kaikelta pahalta? Kun en itsekään voi kaikkea tätä ymmärtää. 

Sehän se kai onkin. En pysty suojelemaan lastani kaikelta pahalta. Voin kuitenkin opettaa hänelle mitä hyvyys on. Se on halauksia, hymyjä, välittämistä, auttamista ja ennenkaikkea rakastamista.