Toipuminen on taas alkanut

Normaali

Teille uusille lukijoille, joita on viimeaikoina tullut ihanan paljon lisää. Täältä löytyy sairaskertomuksen ensimmäinen osa.

Eilen oli vuorossa leikkaus numero 2. Soitin viime viikolla leikkaavalle lääkärille ja kerroin miten hyvin olen nyt voinut. Elänyt lähes normaalia elämää. Kerroin myös aloittaneeni uuden työn, enkä millään haluaisi olla pitkää aikaa töistä pois. Sovittiin ettei ns. liukuläppäleikkausta näin ollen tehtäisi, vaan yritettäisiin joka tapauksessa pienemmällä toimeenpiteellä.

Leikkaus ei jännittänyt niin paljoa kun olin aluksi ajatellut. Ajattelin sen enemmän niin, että tästä alkaa toivottavasti vihdoin paraneminen. Lokakuussa lähtiessäni nopeasti Diacorille en todellakaan ajatellut tästä näin pitkää vaivaa. Jännitin tällä kertaa nukutusta hieman enemmän, sillä edellisellä viikolla olin EKG:ssä jossa leposykkeeni oli 40. Jotenkin huoletti, miten alas syke voi nukutuksessa oikein mennä.

Eilen isäni heitti minut Jorviin kello 8 päiväkirurgian osastolle. Sain melkein heti vaihtaa päälleni sairaalan super seksikkäät pyjamat ja aamutakin. Sairaanhoitaja haastatteli minut ja lopuksi vielä leikkavan lääkärini kanssa juteltiin toimenpiteistä. Muistutin häntä vielä tässä vaiheessa ettei nyt tehdä extremempää liukuläppä leikkausta. Hän kertoi, että riippuen siitä onko fisteli pinnallinen vai syvempi päätetään mikä toimenpide tehdään. Juteltuamme toivoin, että fisteli olisi pinnallinen jolloin mitään lankoja ei tällä kertaa tarvitsisi jättää hanuriin roikkumaan.

Kävelin leikkaussaliin jossa sain nopeasti unilääkkeet suoneen ja vaivuin ihanan tiedottomaan tilaan. Herätessäni yritin tunnustella tuntuuko takamuksessani naruja ja pahaa pelkäsin, sillä tunsin, että jotain ylimääräistä siellä oli. Hoitaja tuli tasasin väliajoin ravistelemaan minua, sillä leposykkeeni laski alle 30 ja tässä vaiheessa koneet alkoivat piipittämään.Olin kuulemma aiheuttanut sykkeilläni heille aika ajoin paniikkia. Minkäs sitä mimmi kovalle kunnolleen voi?! 😉  Hoitaja kertoi myös nopeasti, että fisteli oli ollut pinnallinen ja narut jotka tunsin oli vain ns. sorbact nauha joka pitää haavaa hieman auki ja tyrehdyttää pahinta verenvuotoa. Hurraa!

Olin nopeasti tolpillani ja pääsin SYÖMÄÄN. Syötyäni sain pukea omat vaatteet niskaani ja pääsin vielä lääkärin juttusille. Lääkäri suositteli, että pitäisin treenitaukoa sairasloman ajan, eli noin viikon verran. Hänen mielestään voisin ensi viikon lopullä hyvin jo juosta. HCR:lle hän toivotteli kovasti tsemppiä!

Arvatkaa kuinka helpottunut olo on? Jostain syystä haava ei ole ollut VIELÄ yhtään kipeä. Pelkäänkin rehkiväni liikaa kun kipuja ei tunnu. Ehkä sairaalan hyvät lääkkeet on tähän asti vielä tehonneet ja kipu tulee vasta hetken päästä?!

Felix pidetään dagiksessa vaikka olen kotona. Viime leikkauksen jälkeen vaikeinta oli pysyä pojan perässä ja yrittää pukea lasta niin ettei haava ärsyyntyisi. Sain nytkin suosituksen olla nostelematta häntä ainakaan viikkoon. No, helpommin sanottu kuin tehty. Ei minulla ole sydäntä olla ottamatta itkevää lasta syliin.

Olen ollut noin puoli päivää kotona ja olo on kun laiskiaisella. Äsken oli pakko lähteä ulos pienelle kävelylle. Sitä hoitaja minulle suosittelikin. Nyt mietin vain kuinka pitkiä ja kuinka kovavauhtisia kävelylenkkejä uskallan tehdä?! Pelkään, että tämä kivuttomuus vielä kostautuu, jos en taas malta levätä.

Pakko jotenkin yrittää miettiä, että kun nyt vaan maltan levätä, pääsen nopeammin takaisin treenaamaan ja töihin. Hoitajani sanoi, että olen kyllä hänen ensimmäinen potilas joka tykkää työstään näin paljon ettei haluaisi sairaslomalla olla. 😀

Kevät on tuloillaan ja täynnä kivoja juttuja. Ystävän 30-vuotisjuhlat, työpaikan ensimmäiset illanistujaiset ja toukokuussa HCR! Onko joku muukin näin innoissaan keväästä?

Treenin täyteistä arkea

Normaali

Kerrotaanpa ihan alkuun, että viihdyn uudessa työssäni super hyvin! On ihana lähteä aamulla innolla työpaikalle. Oma mielipiteeni on se, että työilmapiirillä on suuri vaikutus viihtyvyyteen. Tällaisessa uudessa tilanteessa oppii itsestään aina uusia puolia. Ensimmäisten parin kuukauden jälkeen uudessa duunissa voin kertoa nämä asiat itsestäni.
• Olen todella oma-aloitteinen

• Olen todella suorasanainen ja utelias

• On mahtavaa, että työpaikalla on sekä naisia että miehiä

• Elämässä pitää uskaltaa ottaa riskejä

 

Viime viikolla pääsin super hyvin treenaamaan. Treenit näytti tältä:

Ma: Lepo

Ti: Aamulenkki 5km vauhtileikittelyä

Ke: Porrastreeniä ja vähän leukoja jumppatelineillä.

To: Salitreeni. Takakyykkyä ja askelkyykkyä. Metconina 10-9-8-7-6-5-4-3-2-1 käsinseisonta punnerrusta ja tiukkoja leukoja.

Pe: Kotijumppaa uuden Apple Tv:n jumppa videoilla. 

La: 10,5km juoksulenkki

Su: Salitreeni. Pitkä lämmittely ja Tabata treenit maastavetona, riippu raaka rivenä, etukyykkynä ja pystypunnerruksena.

 

Eilen kävin juoksemassa 8km ja tekemässä vähän leukoja. Huomasin kuitenkin, että kroppa oli todella väsynyt. Tänään on siis pakko pitää kehonhuolto päivä.

Saan kommentteja siitä miten olen super mutsi kun jaksan vielä työpäivien päälle treenata. Totuus on kuitenkin se, että käytän energiani treeniin ja Feffen kanssa olemiseen. Ette tule minulta näkemään kuvia jossa kotini kiiltää ja sisustus on kuin suoraan sisustuslehdestä. Mieheni on kovin onnellinen tästä. Not.

 

Haluan nyt treenata mahdollisimman hyvin ennen leikkausta. Viimeksi lääkäri sanoi, että sairaslomaa tulisi noin viikon verran. Veikkaan kuitenkin, että treenitaukoa tulee pidempi aika. Jos jollain lukijalla on omakohtaista kokemusta, niin kertokaa ihmeessä miten teidän kohdalla on ollut.  

 

Felix viihtyy hyvin päiväkodissa. Loppuviikosta hän puki kumpparit jalkaansa ja sanoi ulko-ovella menevänsä Jennin luokse (päiväkodin täti). Tänään päiväkodissa oltiin ihasteltu miten paljon Feffe juttelee ja miten rauhallinen hän on. Tämä tieto hieman nauratti. Jätkä nimittäin on kotona kuin Duracell pupu. Isäni aina kyselee, että puhuuko ne siellä dagiksessa, että Feffe on tosi vilkas. Jätkä on näköjään hieman vieraskorea.

 

Muistakaa käydä facebookissa tykkäämässä blogin sivusta niin näette heti kun olen julkaissut uuden kirjoituksen. 

Puss på er!

Heppa poika

Normaali

Hellurei ja hyvää ystävänpäivää! Itse en jaksa asettaa kamalia paineita tälle päivälle. Toivottavasti osaan muinakin päivinä kertoa ystävilleni ja rakkailleni miten heitä arvostan. ❤ Felix teki Emma ystävälleen pienen kuvakirjan heidän ensimmäisestä yhteisestä vuodesta. Kortit meidän piti tehdä valokuvista, mutta isi ei vielä ollut teettänyt kuvia. Hups! Tällä hetkellä tuntuu, että päivät menee niin vauhdilla ettei ehdi kaikkia ystäviä näkemään vaikka kuinka haluaisi. 

Sain eilen alustavan leikkauspäivän. Peppu joutuu tohtori sedän pöydälle 14.3! Eli tasan kuukauden kuluttua. Siitä 2kk päästä toivon sitten olevani juoksemassa tämän vuoden ensimmäistä puolimaratonia Helsinki City Runilla. Odotan tuota tapahtumaa kovasti, sillä yleisön pyynnöstä reittiä on tänä vuonna muutettu edellistä tasaisemmaksi. (THANK YOU) HCR:än sivuilla on nyt huippu ystävänpäivä tarjous! Kannattaa käydä tsekkaamassa täällä. Mainitsinko jo kun kerroin töissä leikkauksestani? Eräs työkaverini vastasi ”ai mä luulin, että sä oot menossa laittaa jotkut peppuimplantit.” Kuinkahan moni töissä kehuu lopputulosta palattuani töihin sairaslomalta? 😂

Käytiin viikonloppuna mini koutsin kanssa ratsastamassa. Herralla on ”pikkunen” heppakausi menossa. Kotona jaloissa pyörii 30 erikokoista ja mallista heppaa. Kun haetaan laatikosta luettavaa, pitää aina valita heppakirja. Ollaan muutaman kerran oltu katsomassa eri heppa talleilla hevosia. Felix on meinannut saada hepulin kun ei ole päässyt hepan selkään. Nyt huomasin netissä Tapiolassa järjestetyn talviriehan, jossa oli poniratsastusta. Felix hyppäsi samantien ponin selkään ja hoki koko kierroksen ajan ”ihahaa, ihahaa.” Kaveri oli myös yhden kierroksen jälkeen vähän sitä mieltä, että ”hei mamma, en mä vielä ollut valmis.”

Viime aikoina olen ollut super kiitollinen omista vanhemmistani. Käytiin ystäväpariskunnan kanssa toissa viikonloppuna yhdessä Tuusulan Krapihovin Escape Roomissa ja syömässä. Felix oli hoidossa vanhempieni luona. Samana viikonloppuna meillä meni Heikin kanssa omat ohjelmat hieman päällekkäin ja äitini vahti taas Feffeä. Viime viikonloppuna Heikki lähti mökille katsomaan iso pappaansa, me jäätiin Fefun kanssa kahdestaan kotiin. Jälleen kerran vanhempieni ei tarvinnut keksiä viikonlopuksi tekemistä kun vietettiin Feffen kanssa koko lauantaipäivä heidän kanssaan. Meillä ei hirveästi ole ihmisiä joilta kehtaa pyytää lapsen hoitoapua. Vanhempani ottavat Feffen aina avosylin vastaan. Vietän itsekin yleensä aikaa heidän luonaan jos Heikki on jossain. Taidan olla ikuisesti sellanen mamma ja papan tyttö. Toivottavasti osaan heille kertoa, miten heitä ja heidän apuaan arvostan. On ihana nähdä miten heistä on tullut tärkeitä myös Felixille. Jätkä rakastaa esitellä temppujaan ja lelujaan mummille ja mufalle.

Kivaa viikkoa!

 

 

Iloisella mielellä eteenpäin

Normaali

Tammikuu jatkuu hieman haastavana. Perjantaina Felix pääsi vihdoin päiväkotiin ja mamma&isi töihin. Kunnes perjantai yönä jätkä heräili tunnin välein ja aamulla huomattiin, että oikea korva oli taas vuotanut. Taas kutsui Pikkujätti!Viime viikolla treeni jäi vähäiseksi. Maanantaina kävin Göteborgissa juoksemassa 10km lenkin ja keskiviikkona tein lyhyen kotitreenin Feffen nukkuessa päikkyjä. Fefulla oli kuume, joten oltiin kotona tuo päivä. Tässä teille muille hyvä ja nopea kotitreeni kokeiluun:

20min niin monta kierrosta kun ehdit:

5 punnerrusta

10 dippiä

20 askelkyykkyhyppyä

30 vatsaa

30sek käsinseisontapito seinää vasten

 

Loppuviikosta itselläni oli hieman kurkkukipua ja nuhaa, joten siitä syystä en uskaltanut viikonloppunakaan treenaamaan. Viikonloppu oli kuitenkin ihanan rentouttava pitkästä aikaa. Lauantaina Heikki pääsi viettämään iltaa kaverin kanssa kun minä ja Fefe mentiin vanhemmilleni syömään. Käytiin myös ystäväni ja hänen kohta 3v pojan kanssa leikkipuistossa. ❤ 

Sunnuntaina mentiin aamusta Haarajoen kotieläinpihalla katsomaan eläimiä. Siskoni tuli sinne myös tyttöjensä kanssa. Lapset katseli innoissaan eläimiä ja pääsivät myös traktorin kyytiin. Lopuksi kaikki kolme istuivat vierekkäin pihalla nuotion äärellä syömässä siskoni tekemiä eväsleipiä. Olen niin onnellinen, että nämä ihanuudet ovat niin läheisiä toisilleen. Mun mies ja pikkumimmit ❤ Tuolta ajettiin kotiin ja poikkeuksellisesti koko perhe veteli 1,5h päiväunet. Unien jälkeen soitettiin extempore Feffen kummeille ja lähdettiin heidän kanssaan viettämään iltaa. Sunnuntai-maanantai välisenä yönä Felix nukkui pitkästä aikaa taas läpi yön.

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin levänneen oloinen maanantai aamuna. Ihana viikonloppu ystävien, perheen ja levon merkeissä. Joskut tuommoinen on NIIN tarpeen.

Kevät on tällä kertaa siinä mielessä poikkeava, että nyt ei uskalla tehdä minkäänlaisia suunnitelmia. Leikkauspäivästä ei vielä ole tietoa. Haluaisin kovasti jo varailla matkoja ja ilmoittautua urheilutapahtumiin, mutta nyt ei kannata. Ensin täytyy katsoa milloin leikkaus on ja miten haava paranee. Olen asennoitunut siihen, että paranemiseen menee vähintään 6kk aikaa. Kesällä ei välttämättä uida tai pyöräillä. Ajatus toisesta lapsestakin alkaa jo tuntumaan mukavalta, mutta perse revenneenä ei minua saa synnyttämään. Näin ollen pikku Kainulaisia ei ole tiedossa vähään aikaan.

Toivon kuitenkin kesällä pääseväni mökkeilemään ja jonnekin etelään. Kreikka tai Italia/Ranska kiinnostaisi. Olen kuullut paljon hyvää Biarritz nimisestä paikasta Ranskan rannikolla. Onko kukaan käynyt? Mökillä odottaa myös jo Felixin Famun ja vaarin uusi mökki ja LEUANVETOTANKO!

Urheilutapahtumista olen ajatellut osallistua ainakin Helsinki City Runiin, vaikka hitto sitten käsillä kävellen. Elokuussa haluaisin myös osallistua Helsinki Street Runiin. Tykkäsin tuosta 17 km juoksutapahtumasta todella paljon viime vuonna. Reitti oli super kiva ja ajankohta hyvä kesän loppupuolella. Onko kellään muulla mitään urheilutapahtuma suunnitelmia tälle vuodelle? Odotan jo kovasti kevättä ja sitä, että pääsemme koko perheen voimin taas ulos treenaamaan.

Kevättä kohti hymy huulilla. Turhahan asioista on liikaa stressata kun ei niille mitään voi, eiks vaan?!

Helvetin hyvin menee

Normaali

Tämä ei ole blogi kirjoitus täydellisesti pyyhkivästä elämästä. Tämä on rehellinen kirjoitus siitä miltä uuden työn, perhe arjen, sairastelujen ja treenaamisen yhteen sovittaminen onnistuu.

Olin itse viime viikon ti-to Göteborgissa työreissuissa.  Keskiviikkona sain puhelun lääkäriltä Jorvista. Uusi leikkaukseni olisi noin 1kk päästä. Fisteli näkyy magneettikuvissa selkeästi. Hän vielä mainitsi, että leikkauksessa tärkeintä olisi että pidätyskyky säilyili. ”Olisi erittäin suotavaa” totesin minä kauhuissani. Jälkeenpäin olen kauhistellut tuota lääkärin kommenttia. Tällä hetkellä tuntuu, että elämäni on pilalla jos oikeasti pidätyskyky menisi. Olen nuori nainen! En edes tajunnut kysyä kuinka iso riski tuo olisi.

Perjantaina sain puhelun töihin, että Felixillä on silmätulehdus ja hänet pitää hakea dagiksesta. Niinpä mamma haki pojan ja lähdettiin suorinta tietä lääkäriin.

Lauantai oli mukavaa perheen yhdessäoloa. Päästiin molemmat Heikin kanssa hiihtämäänkin. Sunnuntaina herätessämme huomasin, ettei Feffen silmä ollut yhtään parempi. Taas lääkäriin ja silmätipat vaihtoon. Itselläni oli taas seuraavana aamuna lento Göteborgiin, joten tämä tarkoitti sitä, että Heikki joutui taas olla nämä kaksi päivää töistä pois. Stressi!

Vidalla oli eilen valokuvaaja Teemu Oksanen ottamassa kuvia treenaajista. Laitan kuvia blogiin jos joku niistä onnistuu. 😃 Yllätyksekseni tein myös takakyykyn 5x ennätyksen. Olen viime aikoina kyykännyt aivan liian vähän, mutta kyllä se voima on edelleen jossain piilossa. Pistoolikyykyt onnistui myös ensimmäisen kerran molemmilla jaloilla raskauden jälkeen. Stressi tekee ilmeisesti hyvää urheilusuorituksilleni.

Tänään oli herätys kello 5:30. Aamulento Göteborgiin jossa täysi työpäivä opetellessa uusia työtehtäviä. Töiden jälkeen Heikki ilmoitti ettei Fefun silmissä näy paranemisen merkkejä, joten poika on kotona ainakin torstaihin asti. Kävin töiden jälkeen hieman purkamassa stressiä juoksulenkillä. Nopeasti mietiskellessä hujahti 10km. Uusi työnantajani on todella ymmärtäväinen, joten uskon ettei kotiin jääminen sairaan lapsen kanssa ole ongelma. Silti jännittää mitä tästä tulee jos sairastelut nyt jo alkaa. Itselläni on kuitenkin vielä koeaika. Lisää stressiä.

Meillä on kuitenkin mieheni kanssa tällainen ”asioilla on tapana järjestyä” ajattelu tapa. Sillä mennään nyttenkin. Välillä pitäisi vain vielä enemmän muistaa puhaltaa yhteen hiileen, eikä purkaa turhautumistaan väsyneinä toisiinsa. 

Jos jotain positiivista tästä etsitään niin treeni kulkee näköjään hyvin pienessä stressissä! Nyt kun vielä muistatte minua ja takapuoltani iltarukouksissanne. Toive olisi juosta HCR toukokuussa läpi paskomatta housuun. ✌🏽

Iloa uuteen viikkoon!


 

Treeni ja terveys

Normaali

Noniin, taas tulis vähän tämän hetken tietoa terveydentilasta. Kävin nimittäin keskiviikkona Jorvissa, jossa kutsun mukaan piti olla tähystys…onnekseni säästyin kuitenkin tältä. Lääkäri kyseli tilanteestani ja teki perus kontrollin johon kuului 3 eri asian tökkimistä takapuoleeni. 

Haava on kuulemma erittäin hyvin parantunut, mutta uusi leikkaus on tiedossa noin 2kk päästä. Sitä ennen pitää kuitenkin käydä vielä magneettikuvissa. Itse mietin miten hitossa takapuolta voi magneettikuvata? No lupaan kertoa teille kun aika koittaa. 😂✌🏽️

Olen helpottunut ja samalla kauhuissani. Iloinen siitä, että pääsen uuteen leikkaukseen, joka on monella lukijalla tuonut lopullisen avun tähän kamalaan vaivaan. Kauhuissani siitä miten pitkä toipuminen tuosta leikkauksesta tulee olemaan. Joidenkin mukaan kestää 6kk ennenkuin haava on kokonaan ummessa. Uimisesta ei siis tarvitse haaveilla varmasti ennen kesää. 😞Samalla mietin, että tammikuussa olen aloittamassa uudessa työssä. Miten tuolla asennoidutaan tilanteeseeni? Sairaslomaa leikkaus nimittäin vaatii noin viikon verran.

Nythän olen taas pystynyt elämään varsin normaalia elämää. Seuraavana liikunta tähtäimenä olisi taas kevään HCR 2017. Koitan nyt leikkaukseen asti treenata suht säännöllisesti. Vahvistaa jalkoja ja reisilihaksia, sekä juosta vähintään kaksi kertaa viikossa. Olen päättänyt, että maaliin tullaan vaikka juoksu breikistä tulisikin leikkauksen vuoksi pidempi. Siitä saa kuitenkin mukavan boostin kesän juoksuihin! 

Luulen ja toivon, että pääsen talvella vielä hiihtämään. Peijas reissun jälkeen hiihtäminen nimittäin tuntui hyvältä kun juoksu oli vielä epämukavaa. Kuulostaako ihan hullulta jos yrittäisi hiihtämällä ylläpitää juoksukuntoa? 🤔 Huomaan, että sportarexiani puskee taas vähän päälle. Treenaan kuin hullu ja treeni on kokoajan mielessä. Sairastun siihen usein silloin kun on ollut taukoa treenistä vaikka sairastelun vuoksi. Nyt huomaan miettiväni, että treenataan nyt kovaa kun  vielä pystyy. 🙈😅

Tarvitsisin vielä näihin talvisiin liikunta hetkiin sopivan hiihto/juoksu/treenitakin! Nyt olen vedellyt Columbian kuoritakissa. Vaikka tuo hyvä takki onkin, ei se mielestäni ole ihan paras hikoilu hommiin. Onko kellään hyvää talvitreeni vaatetusta mitä suositella? 

Aurinkoista viikonloppua! ☀️😄

Unettomat yöt

Normaali

Meillä taas vaihteeksi valvotaan. Tai ei meillä varmaan ole pahimmasta päästä, muttakun joskus on ollut hyvin nukkuva lapsi niin tämä heräily on aivan perseestä. 

Felix saattaa ensimmäisen kerran herätä jo 22 aikaan. Yleensä kuitenkin riittää kun menee huoneeseen ja laittaa pojalle tutin suuhun. Muutama yö meni jo mukavemmin. Poika heräsi vain kerran ja nukahti silloinkin heti uudestaan. Viimeyö oli kuitenkin taas ihan muuta. Kello kolmeen mennessä herätyksiä oli niin paljon, että päätin siirtyä Feffen huoneen vierassängylle nukkumaan. Siinä hän tunnin verran jaksoi tasasin väliajoin tsekata, että mamma on messissä. Tuon jälkeen nukuttiin 7 asti. Onko kellään kokemusta tällaisesta? Älkää sanoko, että tutit pois. Mulla ei vielä ole voimia siihen taisteluun. 
Samalla stressaan tulevaa leikkausta ja sen ajankohtaa. En nimittäin vielä tiedä milloin se on. Kaikki lähipiirissä stressaa henkihieverissä töittensä takia. Heikillä on myös tulossa työmatka Lontooseen. Mitä jos leikkaus on juuri tuolloin? Löytyykö Jorvista lapsiparkkia? Viime leikkauksen jälkeen vähän jopa huvitti ihmisten asenne. Muutama kysyi vakava ilme naamalla Heikiltä. ”Miten sä pystyit olemaan poissa töistä?” Sitten on asiat hemmetin huonosti jos töitä ei voi edes jättää silloin kun toinen on sairaalassa. Rehellisesti sanottuna nuo kommentit kuitenkin kummittelee mielessäni ja mietin, että toivottavasti tosiaan pääsen heti leikkauspäivänä kotiin niin ettei kenenkään työt kärsi takiani. Voi tätä maailman menoa…

Nyt on kuitenkin tulossa ihana perheviikonloppu. Tänään illalla käyn hakemassa siskon tytöt päiväkodista ja vietetään ilta tyttöjen kanssa 💗 Huomenna päivällä suunnataan nenät kohti Kööpenhaminaa ja Malmötä. Hengaillaan päivä Feffen kanssa Köpiksessä kun isi käy tekemässä töitä. Illalla mennään sillan yli Malmöseen moikkaamaan Feffen serkkuja, joita meillä on ollut jätti iso ikävä. Viikonloppu ollaankin Heikin siskon perheen luona ja kotiin tullaan sunnuntai iltana. 
Olen nyt päässyt pikkuhiljaa taas treenaamaan, vaikka takapuoli pysyykin auki. Olen hiihtänyt, juossut ja käynyt salilla. Voi, että kun on heti paremmalla tuulella kun pääsee liikkumaan. Tein tiistaina Vidan jumppasalissa tehokkaan ja simppelin treenin. 

1000m soutua, 50 seinäpalloa, 50 boksihyppyä

750m soutua, 35 seinäpalloa, 35 boksihyppyä

500m soutua, 25 seinäpalloa, 25 boksihyppyä


Instasta voi seurata meidän viikonlopputouhuja. Sieltä minut löytää nimellä Amtsi. 😊 

Ihanaa viikonloppua!!! 😘