Unia ja kuulumisia

Huh. Felix on päikkäreillä, joten ehdin ehkä raapustaa muutaman rivin meidän kuulumisia.

Feffe on TODELLA aktiivinen, joten hänen hereillä ollessa ei hirveästi ole aikaa tehdä omia juttua. Kiipeily on hitti juttu tällä hetkellä. Pojan löytääkin usein pomppimasta pitkin sohvaa ja rahia tai kiipeämässä portaita, jos turvaportti on unohtunut auki.


Felix on nyt reilun kuukauden nukkunut omassa huoneessaan. Tästä ajasta ollaan tietenkin reissattu todella paljon, joka aina sekoittaa unirytmit. Alettiin siis tekemään niin, että Heikki nukutti pojan silittelemällä tai hyssyttelemällä omaan sänkyyn. (EI syliin vaikka itkisi) Muutamat ensimmäiset yöt Heikki sai ravata useamman kerran hyssyttelemässä. Kolmantena yönä kuitenkin poika nukkui jo ilman heräämisiä.


Reissuissa Felixin uni on ollut selkeästi katkonaisempaa. Ymmärtäähän sen. Lapsi kun ei tunnista paikkaa, josta herää unenpöpperöisenä. Nyt oltuamme kotona reilun viikon on yöt taas olleet todella vaihtelevia. Välillä mennään ilman kummempia heräilyjä ja välillä saa käydä hyssyttelemässä 3-4 kertaa yön aikana. Hampaita on paljon tulossa, joten en osaa sanoa miten paljon heräilyt tästä johtuvat. Nyt ollaan myös huomattu, että ihan pilkkopimeä huone ei ole Feffen mieleen. Minä haluaisin ostaa tällaisen söötin ja ihan liian kalliin yölampun hänelle. Valon vahvuutta saa säädeltyä ja siinä on äänisensori, joten lamppu syttyy jos lapsi herää ja sammuu kun lapsi nukahtaa. Heikin mielestä tietenkin ihan tavallinen yövalo riittäisi. Mitä luulette?! 😀


Felix nukkuu useimmiten edelleen 2 päiväunet. Hän ei yksinkertaisesti jaksa ilta 20 asti pelkillä yksillä päikkäreillä. Ruoka maistuu enemmän kuin hyvin. Felix syö samaa ruokaa kuin minä ja Heikki.

Itse nautin kovasti kesälomasta. Rakastan sitä, kun perhe on paljon yhdessä. Lomalla ehdittiin jonkin verran myös treenata yhdessä, joka myös tämä on mielestäni IHANAA. Juokseminen jäi kuitenkin vähän liian vähäiseksi kesällä. En pidä helteellä juoksemisesta, joten kuumina päivinä lenkit jäi tekemättä. Kreikassa tehtiin yksi salitreeni ja muuten tuli otettua aika rennosti. Kolmena päivänä käytiin pelaamassa tennistä. Tässä on treeniviikko kun oltiin Mökkeilemässä Punkaharjulla ja Viitasaarella.


Ma: 5km radalla, uusi ennätys. 26.47

Ti: 500m juoksu, 5x 5leukaa, 8 toes to baria, 20 porrashyppyä, 500m juoksu.

Ke: 5x60m juoksu

To:Lepo

Pe: 10,5km juoksu Felix rattaissa, 905m uinti avovedessä.

La:Lepo

Su: 5×200 juoksu. Metcon: 20min amrap 400m juoksu, 25 kahvakuulaheilautusta, 25 vatsaa.

Syksyä kohti mietityttää taas treenaaminen. En jotenkin ole saanut itseäni kuntosalille moneen kuukauteen. Kun en tiedä mitä siellä aina tehdä. Mielestäni on super tylsää noudattaa samaa ohjelmaa monta viikkoa putkeen. Tuntuu, että kaipaisin salille aina kaveria jonka kanssa voisi yhdessä treenata. Forever ketjulle on tulossa Vantaan Hiekkaharjuun ForeCrossia. Eli käytännössä crossfittiä ilman tuota maksettua lisenssiä. Ajattelin, että voisin käydä katsomassa miltä meno tuolla vaikuttaa. Foreverillä on se hyvä puoli, että heillä olisi myös lapsiparkki. Vidalla alkaa ensi viikosta lähtien kaksi kertaa viikossa kuntonyrkkeilyä. Yritän päästä joka viikko ainakin toiselle niistä. Ohjaaja Ninalla on itsellään nyrkkeilytausta, joten tiedän että ohjaus on laadukasta. Uskon, että tuo tekee varmasti hyvää myös pahasti jumissa oleville hartioilleni. Juoksua jatkan syksyllä EHDOTTOMASTI. Syksy on minulle mieluisinta aikaa juosta. Lokakuussa olisi myös tiedossa Vantaalla puolimaraton jossa ajattelin juosta uuden oman ennätyksen. Kävin lauantaina juoksemassa Helsinki Street Runin ja tuo ennakoi ihan hyvää tulevaan. Kerron tapahtumasta lisää omassa postauksessa.


Nyt lähden hetkeksi aikaa nauttimaan hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Koskaan ei tiedä kuinka kauan tämä harvinainen herkku kestää!

Muistakaa, että kommentit on blogiin enemmän kuin tervetulleita.

 

Ihanaa uutta viikkoa!