Treenit taaperon kanssa

Normaali

Instagram seuraajani tietävät, että treenaan /treenataan usein niin, että Felix on mukana. Tästä olenkin saanut paljon kyselyitä. Kuinka tämä onnistuu? Ajattelin vielä erikseen kirjoitella omia kokemuksia tästä.

Juoksulenkeillä tehdään usein niin, että toinen meistä pyöräilee Fefen kanssa ja toinen juoksee vierellä. Jostain syystä Fefu viihtyy nykyään paremmin pyörän kyydissä kuin rattaissa. Pyöräily lisäpainon kanssa on myös mahtavaa kuntoilua. 👌🏼

Kesällä tehdään paljon myös treenejä urheilukentillä. Niitä löytyy jokaisesta pikku kylästäkin. Felixillä on kentällä usein mukana lapio, ämpäri ja pallo. Monesti treenataan yhdessä meidän tuttavaperheen kanssa jolloin lapsilla on seuraa toisistaan. Felix ja hänen 1,5v Emma kaveri viettää helposti 1,5-2h aikaa urheilukentällä kun me vanhemmat treenataan. Lapsille on hyvä olla eväitä mukana jos aikaa vierähtää yhtään pidempään. 

Monella paikkakunnalla alkaa myös löytymään ulko kuntosaleja. Niissä Feffe viihtyy yleensä mainiosti kiipeillen ja leikkien. Parhaimmilta saleilta löytyy jopa levytankoja, eikä muuten voi sanoa ettei ole varaa käydä salilla 😜 

Heikin ollessa reissuissa teen usein kotijumppia.  Näissä Feffe leikkii omiaan ja välillä tulee kyselemään mitä mamma tekee?! Tällaisessa pitää hyväksyä se, että treeni saattaa välillä keskeytyä. Lasta voi myös käyttää lisäpainona eri liikkeissä. Tässä muutama esimerkki.

Kyykky

Thruster (Kyykkyyn ja vauhtipunnerrus ylös) 

Sumokyykky 

Askelkyykky

Punnerrus

Dippi

Vauhtipunnerrus

Lankku

Kyykkypito

 

Mökillä tein viime viikolla treenin niin, että lapioin kottikärryyn hiekkaa ja heitin Fefun kyytiin. Juoksin noin 50m ja kippasin välissä hiekat kyydistä. Näitä tein 5 kierrosta ja voin kertoa, että kyllä tuntui ja syke nousi.

Kiinnostaako teitä tarkemmin tietää minkälaisia treenejä teen tällähetkellä?

Huomenna lähdemme kohti Ruotsia. Päivitän Instagramiani hieman aktiivisemmin kuin blogia nyt lomalla. Insta löytyy täältä ja blogin facebook löytyy täältä.

Vielä loppuun vinkki vitonen kaikille raskaana oleville treenaajille. Tuttu Personal Trainer Johanna Karhulahti- Rantala, joka teki minulle raskauden jälkeisen saliohjelman on tuonut suomeen uuden treenivaate merkin, joka on nimenomaan suunniteltu odottaville ja imettäville naisille. Tuotteet löydät täältä. Itse kaipasin raskaana ollessani kovasti tällaisia tuotteita.

Aurinkoista viikkoa!

 

Tekosyitä

Normaali

Pyydän jo valmiiksi anteeksi suorapuheisuuttani, eikä tarkoitukseni ole missään nimessä loukata ketään.

Minulta on viimeaikoina kyselty paljon, miten pystyn yhdistämään liikunnan kiireiseen arkeen pienen lapsen kanssa. Itselleni liikunta on elämäntapa, joten laitan liikunta hetket onnistumaan.

Olen kiinnittänyt jonkin verran huomiota ihmisten liikkumiseen arjessa. Mielestäni on huolestuttavaa miten usein ihmiset valitsevat portaiden sijaan hissin. Tekosyiksi portaiden välttämiseen sanotaan, että on juuri syöty tai ei heti aamusta tai oikeastaan ihan mitä hullumpia syitä. Portaiden käveleminen tuo mukavasti hieman lisää liikuntaa lähes huomaamatta päivään.

Itse olen nyt valoisaan aikaan huomannut, että aamutreenit on minun juttuni. Herään mielelläni aamu 5 ja lähden treenaamaan 5.30-6.00. Tuohon aikaan ehtii hyvin tekemään reilun tunnin treenin, eikä aika ole pois perheen yhteisestä ajasta, kun äijät jäävät kotiin vielä sänkyyn tuhisemaan. Suosittelen!

Lasten kanssa harrastaminen on myös mahdollista. Itse pyrin esimerkiksi pyöräilemään mahdollisimman paljon matkoja, joista Felix jaksaa istua mukana fillarin kyydissä. Kesällä ulkotreenipaikat ovat myös erittäin jees. Juhannuksena teimme Heikin kanssa urheilukentällä juoksutreenin, joka sisälsi 200m ja 400m spurtteja radalla. Feffe juoksi innoissaan meidän mukana. Lasten kanssa voi myös tehdä omankehonpainon jumppia. Itse teen näitä paljon jos Heikki on työmatkoilla. Samaa ideaa voi toteuttaa vaikkapa lapsen pelikentän laidalla. Yksinkertaisia jumppia. Esimerkiksi 5 kierrosta: 5 punnerrusta, 10 kyykkyä, 15 askelkyykkyhyppyä, 20 vatsaa.

Työmatkat kävellen tai juosten? Entinen työpaikkani oli 7km päässä kotoa, joten juoksin tai pyöräilin lähes aina työmatkat. Nykyinen työpaikkani on hieman kauempana kotoa, joten juoksu töihin ei ihan hetkessä luonnistu. Tänään pyöräilin kuitenkin tuon 24km työmatkan ensimmäistä kertaa, mutta en takuulla viimeistä. Pyöräni on appiukon vanha ja minulla on lisäksi Feffen istuin kiinni fillarissa. Ei mikään kisakonkeli, mutta hyvin se eteenpäin kulki. Ihana ystäväni tuli vielä koko matkan mukana ja opasti reitin mitä pitkin pyöräillä. Parasta!

Meillä työpaikka on myös hankkinut 4kpl työfillareita. Säiden salliessa lähdetäänkin työkavereiden kanssa lähes päivittäin pyöräillen lounaalle. Huippua!

Liikkumisen ei aina tarvitse olla himourheilua, sitä voi esimerkiksi lähteä koko perheen kesken uimaan. Kysymys on arjen pienistä valinnoista.

Kuulostaako järkevältä? Pyrittekö itse saamaan liikuntaa mukaan arjen askareisiin?

Terveellinen riippuvuus?

Normaali

Olen varmasti joskus aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Addiktio. Sana assosioi yleensä jotakin negatiivista. Alkoholi, huumeet, uhkapelit. Itse väitän kuitenkin kärsiväni erilaisesta addiktiosta. Urheiluriippuvuudesta. 

Pidän tätä itse positiivisena riippuvuutena. Treenaaminen on paljon mielessäni, tai ajatus seuraavasta treenistä. Pyrin päästä liikkumaan joka päivä. Pidän kyllä lepopäiviä, mutta sekään ei tarkoita ettenkö liikkuisi ollenkaan. Sairaslomalla ollessani mietin mitä ihmettä ihmiset oikein tekee jos ei treenaa? Millä päivä kuuluu täyttää? Tunnen itseni laiskaksi jos en pääse treenaamaan. Kaksi lepopäivää peräkkäin on jo todella paha. Leikkauksen jälkeen olin viikon treenaamatta. Meinasin rehellisesti sanottuna tulla hulluksi. Tein leukoja keinuissa ja pyrin tekemään kävelylenkkejä joka päivä. Onko hullua, ettei anna itsensä edes tuossa tilassa LEVÄTÄ?

Tunnen monia kaltaisiani ihmistä. Joka päivä on tehtävä jotakin, tai ei ole hyvä fiilis. Missä menee raja siinä mikä ajattelu on normaalia ja mikä ei? Omasta mielestäni kyseessä on HYVÄ addiktio. Treenaan ja pysyn näin virkeänä ja hyvässä kunnossa. Pidän lepopäiviä ainakin yhden viikossa. Osa tutuistani on kuitenkin sitä mieltä, että ajatusmaailmani on sairas. Kuulen sanottavan sitä, että en ole kilpaurheilija, enkä näin ollen tarvitse näin paljon treeniä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pääkoppani tarvitsee.

Nykyään ei voi joka päivä mennä töiden jälkeen treenaamaan. Se on pois perheen yhteisestä ajasta. Yritän kuitenkin etukäteen miettiä miten voisin toteuttaa viikon treenit niin, että tulisi liikuttua 4-5 kertaa viikossa. Joskus toteutetaan treenit kotijumpalla tai lähdetään juoksulenkille koko perheen kanssa. Kevään tullen on myös helpompi laittaa herätyskello soimaan 5.30, jotta pääsee juoksemaan ennen töitä. Lapsi nukkuu vielä tuolloin, joten se ei missään nimessä ole häneltä mistään pois.

Onko tämä mielestänne sairas addiktio muiden joukossa vai hyväksyttävä elämäntapa? 🙂 Uskaltaako kukaan myöntää samaa riippuvuutta? Miten te itse toteutatte treenaamisen kiireisen arjen keskellä?

Toipuminen on taas alkanut

Normaali

Teille uusille lukijoille, joita on viimeaikoina tullut ihanan paljon lisää. Täältä löytyy sairaskertomuksen ensimmäinen osa.

Eilen oli vuorossa leikkaus numero 2. Soitin viime viikolla leikkaavalle lääkärille ja kerroin miten hyvin olen nyt voinut. Elänyt lähes normaalia elämää. Kerroin myös aloittaneeni uuden työn, enkä millään haluaisi olla pitkää aikaa töistä pois. Sovittiin ettei ns. liukuläppäleikkausta näin ollen tehtäisi, vaan yritettäisiin joka tapauksessa pienemmällä toimeenpiteellä.

Leikkaus ei jännittänyt niin paljoa kun olin aluksi ajatellut. Ajattelin sen enemmän niin, että tästä alkaa toivottavasti vihdoin paraneminen. Lokakuussa lähtiessäni nopeasti Diacorille en todellakaan ajatellut tästä näin pitkää vaivaa. Jännitin tällä kertaa nukutusta hieman enemmän, sillä edellisellä viikolla olin EKG:ssä jossa leposykkeeni oli 40. Jotenkin huoletti, miten alas syke voi nukutuksessa oikein mennä.

Eilen isäni heitti minut Jorviin kello 8 päiväkirurgian osastolle. Sain melkein heti vaihtaa päälleni sairaalan super seksikkäät pyjamat ja aamutakin. Sairaanhoitaja haastatteli minut ja lopuksi vielä leikkavan lääkärini kanssa juteltiin toimenpiteistä. Muistutin häntä vielä tässä vaiheessa ettei nyt tehdä extremempää liukuläppä leikkausta. Hän kertoi, että riippuen siitä onko fisteli pinnallinen vai syvempi päätetään mikä toimenpide tehdään. Juteltuamme toivoin, että fisteli olisi pinnallinen jolloin mitään lankoja ei tällä kertaa tarvitsisi jättää hanuriin roikkumaan.

Kävelin leikkaussaliin jossa sain nopeasti unilääkkeet suoneen ja vaivuin ihanan tiedottomaan tilaan. Herätessäni yritin tunnustella tuntuuko takamuksessani naruja ja pahaa pelkäsin, sillä tunsin, että jotain ylimääräistä siellä oli. Hoitaja tuli tasasin väliajoin ravistelemaan minua, sillä leposykkeeni laski alle 30 ja tässä vaiheessa koneet alkoivat piipittämään.Olin kuulemma aiheuttanut sykkeilläni heille aika ajoin paniikkia. Minkäs sitä mimmi kovalle kunnolleen voi?! 😉  Hoitaja kertoi myös nopeasti, että fisteli oli ollut pinnallinen ja narut jotka tunsin oli vain ns. sorbact nauha joka pitää haavaa hieman auki ja tyrehdyttää pahinta verenvuotoa. Hurraa!

Olin nopeasti tolpillani ja pääsin SYÖMÄÄN. Syötyäni sain pukea omat vaatteet niskaani ja pääsin vielä lääkärin juttusille. Lääkäri suositteli, että pitäisin treenitaukoa sairasloman ajan, eli noin viikon verran. Hänen mielestään voisin ensi viikon lopullä hyvin jo juosta. HCR:lle hän toivotteli kovasti tsemppiä!

Arvatkaa kuinka helpottunut olo on? Jostain syystä haava ei ole ollut VIELÄ yhtään kipeä. Pelkäänkin rehkiväni liikaa kun kipuja ei tunnu. Ehkä sairaalan hyvät lääkkeet on tähän asti vielä tehonneet ja kipu tulee vasta hetken päästä?!

Felix pidetään dagiksessa vaikka olen kotona. Viime leikkauksen jälkeen vaikeinta oli pysyä pojan perässä ja yrittää pukea lasta niin ettei haava ärsyyntyisi. Sain nytkin suosituksen olla nostelematta häntä ainakaan viikkoon. No, helpommin sanottu kuin tehty. Ei minulla ole sydäntä olla ottamatta itkevää lasta syliin.

Olen ollut noin puoli päivää kotona ja olo on kun laiskiaisella. Äsken oli pakko lähteä ulos pienelle kävelylle. Sitä hoitaja minulle suosittelikin. Nyt mietin vain kuinka pitkiä ja kuinka kovavauhtisia kävelylenkkejä uskallan tehdä?! Pelkään, että tämä kivuttomuus vielä kostautuu, jos en taas malta levätä.

Pakko jotenkin yrittää miettiä, että kun nyt vaan maltan levätä, pääsen nopeammin takaisin treenaamaan ja töihin. Hoitajani sanoi, että olen kyllä hänen ensimmäinen potilas joka tykkää työstään näin paljon ettei haluaisi sairaslomalla olla. 😀

Kevät on tuloillaan ja täynnä kivoja juttuja. Ystävän 30-vuotisjuhlat, työpaikan ensimmäiset illanistujaiset ja toukokuussa HCR! Onko joku muukin näin innoissaan keväästä?

Motivaatio-Go Expo arvonta!

Normaali

Olen joskus aiemminkin täällä maininnut, että esimerkiksi ala-asteen liikunnanopettajani tuskin uskoisi jos näkisi minun liikuntamääräni nykyään. Pienenä motivaattorinani toimi lähinnä ruoka ja herkut. 

Kilpa-uinti ajan alussa suurimpana treeni motivaationa toimi ystävät. Treeneissä oli parhaat kaverit ja söpöt pojat. Suurin muutos tapahtui noin 12-vuoden iässä kun treeni määrä alkoikin näkymään tuloksissa. Pääsin Italiaan kisa reissulle ja tuon kokemuksen jälkeen uskon, että todellinen kipinä kilpailemiseen syttyi. 

Olen edelleen tänä päivänä todella kilpailuhenkinen. Myönnän silti, että välillä suurimpana motivaattorina on toiminut todella pinnalliset asiat niinkuin tietyssä painossa pysyminen ja pelko takapuolen levenemisestä. 

Tällä hetkellä kun oma terveys ei enään olekaan itsestäänselvyys, on treeni motivaatio vain kasvanut. Haluan pitää itseni hyvässä kunnossa, jotta pysyn mahdollisimman terveenä. Huomaan kuitenkin lähestyvän leikkauksen aiheuttaneen taas hieman pakkomielteistä suhtautumista treenaamiseen. Luulen jostain syystä aina pystyväni treenaamaan ”varastoon”. Pelkään myös paisuvani kuin pullataikina jos makaan vain kotona katsoen Gilmore girlsejä. 😬✌🏽

Minua motivoi urheilun tuoma hyvä fiilis, omien ennätysten parantaminen ja ruoka jonka voin hyvällä omallatunnolla syödä treenin jälkeen. Rehellistä mutta totta. 

Kerro kommentteihin mikä sinua motivoi liikkumaan? Palkintona 2kpl lippuja Go Expoon 17.-19.3.17. Voittajat arvotaan tiistai iltana. 

Instagramin puolella myös oma arvonta! 👍🏻

Tavoitteet vuodelle 2017

Normaali

Tämä vuosi on ollut liikunnallisesti huikea. Mitä en olisi ikimaailmassa uskonut vielä vuosi sitten. Asetin vuosi sitten tavoitteiksi muun muassa 5 leukaa, Naisten kympin, painonnoston omalle tasolle yms. Näistä voit lukea enemmän täältä. No miten pääsin niihin? Rehellisesti sanottuna aika kehnosti. 😀 Hurahdin niin pahasti juoksuun, että keskityin siihen hyvin paljon helmikuusta lähtien. Painonnosto ja uinti jäivät hyvin sivurooliin. Vaikkakin tuo 5 leukaa oli aika helppo nakki ja parhaimmillani vedän nykyään jo 8 leukaa putkeen. Tähän on tietenkin auttanut se, että juoksun myötä painokin on alhaisimmillaan mitä vuosiin.

Liikkuminen on ollut ihanaa ja stressitöntä koko vuoden ajan. Sillä siihen on ollut niin hyvin aikaa. Rakastan perheen yhteisiä treeni hetkiä. Niitä kertyi varsinkin keväällä ja kesällä paljon. Joko yhdessä juosten tai ulkosaleilla treenaten. Kaksi parasta urheiluhetkeä tänä vuonna ovat olleet molemmat juoksutapahtumia. Ensimmäinen oli toukokuussa juostu ensimmäinen puolikkaani synnytyksen jälkeen, Helsinki City Run. Eikä suorituksessa itsessään muuten ollut sillä hetkellä mikään hyvin ja aikakin oli pettymys vaikka ennätys olikin. 2.15,02. Reitti oli minulle todella haastava ja jostain syystä nesteet eivät pysyneet sisällä. Silti olin niin älyttömän onnellinen, että selvisin tuon maaliin. Maalissa purskahdin itkuun kun mieheni olivat vastassa ja rakas ystäväpariskunta. ❤ Tuosta voit lukea lisää täältä.

Toinen huippu fiilis koettiin Vantaan Maratonin puolikkaalla lokakuussa. Tuolloin olin ehtinyt treenata jo pidempään ja tiesin, että hyvänä päivänä pystyn parantamaan ennätystäni runsaasti. Upeassa säässä ja mahtavien kannustuksien saattelemana juoksinkin maaliin omalla uudella ennätyksellä aikaan 2. 04,01! Jee! Lisää enkka juoksusta voit lukea täältä.

Mitä tavoitteita tällaisen huippu vuoden jälkeen asetetaan nyt sitten vuodelle 2017?!

Varsinkin alkuvuosi tulee menemään uuden elämäntilanteen opettelemiseen. Lapsi päiväkodissa, uusi työ ja matkustelua. Ykkös tavoite onkin saada arki luistamaan mukavasti ja treenit ujutettua uuteen arkeen. Nyt joutuu hieman enemmän sumplimaan milloin treeninsä haluaa tehdä sekä tinkimään treeni määristä. Treeni ei saa olla pois perheen yhteisestä ajasta. Jos jollain on vinkkejä miten itse on järjestänyt aikaa treenille, otan niitä ilomielin vastaan. 🙂

Ollessamme viime viikonloppuna koko perheen kanssa yhdessä lenkillä, suunniteltiin mieheni kanssa, jos panostaisin tulevana vuotena parantamaan lyhyempien matkojen ennätyksiä. Ideana siis parantaa 5km ja 10km ennätyksiäni. Tämä kuulosti mielestäni mukavalta porkkanalta. Tosin nuo kovien vauhtien treenit ei todellakaan ole mitään lemppareitani. Onneksi minulla on kuitenkin parhaat koutsit rinnalla. Minikoutsi ja pääkoutsi. ❤

Tiedättekö mitä, muita tavoitteita en meinaa itselleni asettaa. Helmikuussa kun on vielä leikkaus edessä on pakko vain ajatella, että terveys nyt etusijalla. Toivon tietysti, että pystyn pitämään tämän hyvin fiiliksen treenaamiseen ja omaan kehoon. Nyt olen todella sinut vartaloni kanssa (jos ei lasketa mukaan noita takapuolessa olevia kumppareita) ja toivon, että stressitason lisääntyminen ei vaikuta siihen millään tavalla.

 

Onko teillä mitään liikunnallisia tavoitteita ensi vuodelle?

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017! ❤

Urheilukentät koristeena?

Normaali

Viikonloppu, ulkona aurinkoista ja reilu 20 astetta lämmintä. Täydelliset olosuhteet meidän suunnitellulle ratatreenille. Paitsi että tämä on lähes poikkeuksetta ollut näky ajaessamme Tuusulan upealle urheilukentälle.


Tyhjä kenttä ja portit lukossa. Tällä aikakaudella kun puhutaan paljon harrastusten kalliista hinnoista ja vaikeasti saatavilla olevista treenivuoroista, eikö päättäjät voisi olla rakentamatta esteitä kuntalaisten omatoimiselle harjoittelulle? Miten selität lapselle, että urheilukenttä on lukittu jokaisena viikonloppuna toukokuusta-elokuuhun(ja varmaan muinakin kuukausina) vaikka aurinko paistaa taivaalla ja ketään ei näy missään? Pelätäänkö ilkivaltaa? Käännetään kysymys näin päin: Jos kenttä olisi koko ajan selkeästi kaikkien käytettävissä olisiko siellä enemmän liikkujia ja vähemmän asiatonta liikennettä? Niin ja samat ”liikuntaa rakastavat ihmiset” istuvat televisioiden edessä katsoen olympialaisia ja valittelee että kun ei pärjätä. Osa selittää asian sillä että varmaan muut douppaavat. Mitä jos niissä maissa missä menestytään onkin urheiluun kannustava kulttuuri!? Noh meillä on ainakin paljon urheilukenttiä koristeena kun en niille muutakaan käyttöä keksi…

Kyllä tässä liikunnallinen perhe niin mielensä pahoittaa. ✌🏽️

Tyhjä kenttä 👎🏻

BREAKING BAD 😉